Yksityiskohtainen historia
Tarkat vuosittaiset tiedot Googlen yrityskehityksestä yli kymmenen vuoden ajalta.
1995-1997 · 1998 · 1999
· 2000 · 2001 · 2002 ·
2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009 · 2010 · 2011 · 2012
1995-1997
1995
- Larry Page ja Sergey Brin tapaavat Stanfordissa. (Michiganin yliopistosta valmistunut 22-vuotias Larry harkitsee kouluun hakemista ja 21-vuotias Sergey esittelee hänelle paikkoja.) Joidenkin kertomusten mukaan miehet olivat eri mieltä lähes kaikesta ensitapaamisellaan.
1996
- Larry ja Sergey, jotka molemmat opiskelevat nyt tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelmassa, alkavat kehittää yhdessä hakukonetta nimeltä BackRub.
- BackRub toimii Stanfordin palvelimilla yli vuoden ja vie lopulta yliopiston mielestä liikaa kaistanleveyttä.
1997
- Larry ja Sergey päättävät, että BackRub-hakukone tarvitsee uuden nimen. Ideoiden heittelyn jälkeen he päätyvät nimeen Google. Nimi leikittelee sanalla googol, matemaattisella termillä luvulle, jossa numeroa 1 seuraa 100 nollaa. Termin valinta kuvastaa Larryn ja Sergeyn tavoitetta järjestää loputtomalta vaikuttava määrä internetin sisältöä.
1998
elokuu
- Sunin perustajajäsen Andy Bechtolsheim myöntää 100 000 $:n šekin yritykselle nimeltä Google Inc., jota ei vielä ole olemassa.
syyskuu
- Google avaa työtilan Susan Wojcickin autotallissa osoitteessa 232 Santa Margarita, Menlo Park.
- Google hakee yhtiön perustamista Kaliforniassa 4. syyskuuta. Hieman sen jälkeen Larry ja Sergey avaavat pankkitilin uuden yrityksen nimissä ja tallettavat tilille Andy Bechtolsheimin šekin.
- Larry ja Sergey palkkaavat Craig Silversteinin ensimmäiseksi työntekijäkseen. Craig opiskelee myös tietojenkäsittelytiedettä Stanfordissa.
joulukuu
- PC Magazine -lehti raportoi, että Googlella on lähes yliluonnollinen kyky palauttaa hyvin osuvia hakutuloksia, ja huomioi Googlen olevan eniten käytetty hakukone 100 suosituimmassa verkkosivustossa vuonna 1998.
1999
helmikuu
- Autotallitoimisto käy liian pieneksi, ja Google muuttaa uusiin tiloihin Palo Altoon osoitteeseen 165 University Avenue. Tässä vaiheessa työntekijöitä on kahdeksan.
huhtikuu
- Yoshka, ensimmäinen "yrityksemme" koira, tulee töihin toimintavarapääjohtajamme Urs Hölzlen kanssa.
toukokuu
- Omid Kordestani tulee Googlelle hoitamaan myyntiä ja on ensimmäinen työntekijä, jolla ei ole tekniikkataustaa.
kesäkuu
- Ensimmäisessä lehdistötiedotteessamme ilmoitetaan 25 miljoonan dollarin sijoituksesta Sequoia Capitalilta ja Kleiner Perkinsiltä. John Doerr ja Michael Moritz liittyvät johtokuntaan. Moritz antaa tiedotteessa Googlen käyttäjille nimen "Googlers".
elokuu
- Google muuttaa ensimmäiseen Mountain View’n toimistoon osoitteessa 2400 E. Bayshore. Mountain View sijaitsee muutaman kilometrin etelään Stanfordin yliopistosta ja pohjoiseen vanhoista Piilaakson kaupungeista, kuten Sunnyvalesta, Santa Clarasta ja San Josesta.
marraskuu
- Charlie Ayers valitaan ensimmäiseksi Googlen kokiksi. Hänet valitaan ruoanlaittokilpailussa, jonka tuomaroivat 40 yrityksen työntekijää. Hän on aiemmin kokannut muun muassa Grateful Dead -bändille.
2000
huhtikuu
- Kerromme aprillipäivänä MentalPlexistä, jonka avulla Google voi lukea käyttäjien hakulausekkeet suoraan ajatuksista. Näin käynnistyy Googlen panos Piilaakson perinteisiin vuotuisiin aprillipiloihin.
toukokuu
- Ensimmäiset 10 kieliversiota Google.comista julkaistaan: ranska, saksa, italia, ruotsi, suomi, espanja, portugali, hollanti, norja ja tanska.
- Voitamme ensimmäiset Webby-palkintomme: Tekninen saavutus (tuomariäänillä) ja Käyttäjien valinta (käyttäjien äänillä).
kesäkuu
- Ryhdymme yhteistyöhön Yahoo!:n kanssa ja Googlesta tulee heidän oletushakukoneensa.
- Julkistamme ensimmäisen miljardin URL-osoitteen hakemiston, joka tekee Googlesta maailman suurimman hakukoneen.
syyskuu
- Alamme tarjota hakupalveluja kiinaksi, japaniksi ja koreaksi. Tuettujen kieliemme määrä kasvaa viiteentoista.
lokakuu
- Google AdWords aloittaa toimintansa. Asiakkaita on 350. Itsepalveluperiaatteella toimiva mainosohjelma tarjoaa aktivoinnin verkossa luottokortin avulla, avainsanakohdistuksen ja suoritusraportteja.
joulukuu
- Google-työkalupalkki julkaistaan. Työkalupalkki on selainlaajennus, jonka avulla voi tehdä hakuja siirtymättä Googlen etusivulle.
2001
tammikuu
- Ilmoitamme palkanneemme Piilaakson veteraanin Wayne Rosingin ensimmäiseksi suunnittelun varapääjohtajaksemme.
helmikuu
- Ensimmäinen julkinen yritysostomme: Deja.comin Usenet-keskustelupalvelu, joka on yli 500 miljoonaa Usenet-keskustelua vuodesta 1995 saakka sisältävä arkisto. Lisäämme palveluun haku- ja selausominaisuudet ja julkaisemme sen Google-ryhminä.
maaliskuu
- Eric Schmidt nimetään johtoryhmän puheenjohtajaksi.
- Google.com on saatavilla 26 kielellä.
huhtikuu
- Ruotsalainen kokki -kielivalinta lisätään.
heinäkuu
- Julkistetaan Kuvahaku, joka kattaa 250 miljoonaa kuvaa.
elokuu
- Ensimmäinen kansainvälinen toimistomme avataan Tokiossa.
- Eric Schmidtistä tulee Googlen pääjohtaja. Larry ja Sergey nimetään tuote- ja tekniikkavastaaviksi.
lokakuu
- Uusi kumppanuussuhde Universo Onlinen (UOL) kanssa tekee Googlesta suurimman hakupalvelun miljoonille latinalaisamerikkalaisille.
joulukuu
- Hakemistomme koko kasvaa 3 miljardiin verkkoasiakirjaan.
2002
helmikuu
- Klingonista tulee yksi 72 kielivalinnasta.
- Ensimmäinen Googlen laitteisto julkaistaan: se on keltainen laatikko nimeltä Google Search Appliance, jonka yritykset voivat yhdistää tietokoneverkkoonsa ja tehdä sen avulla hakuja omista asiakirjoistaan.
- AdWordsiin tehdään suuri uudistus, joka sisältää uuden napsautuskohtaisen hinnoittelun.
huhtikuu
- Aprillipilana kerromme, että pulut toimittavat hakutuloksemme.
- Julkaisemme joukon sovellusliittymiä, joiden avulla kehittäjät voivat tehdä kyselyitä yli 2 miljardiin verkkoasiakirjaan ja ohjelmoida suosikkitavallaan kuten Javalla, Perlillä tai Visual Studiossa.
toukokuu
- Ilmoitamme tärkeästä kumppanuussuhteesta AOL:n kanssa, jonka myötä tarjoamme Google-haun ja sponsorilinkkejä 24 miljoonalle asiakkaalle, jotka käyttävät CompuServeä, Netscapea ja AOL.comia.
- Julkaisemme Google Labsin, paikan, jossa voi kokeilla kehitystiimimme julkaisemia betaominaisuuksia.
syyskuu
- Google-uutiset julkaistaan 4 000 uutislähteen voimin.
lokakuu
- Avaamme ensimmäisen Australian-toimistomme Sydneyyn.
joulukuu
- Käyttäjät voivat nyt etsiä ostettavia tuotteita Frooglen kautta (myöhemmin nimillä Google-tuotehaku sekä Google Shopping).
2003
tammikuu
- American Dialect Societyn jäsenet äänestävän googlen vuoden 2002 "hyödyllisimmäksi" sanaksi.
helmikuu
- Ostamme Pyra Labsin, joka on kehittänyt Bloggerin.
maaliskuu
- Julkistamme uuden sisältöön kohdistetun mainospalvelun, jonka avulla sekä suuret että pienet julkaisijat voivat käyttää Googlen valtavaa mainostajaverkkoa. (Viikkoja myöhemmin, 23. huhtikuuta, ostamme Applied Semanticsin, jonka teknologian avulla kehitetään palvelu AdSense.)
huhtikuu
- Julkaisemme Google Grantsin, voittoa tavoittelemattomille organisaatioille suunnatun mainosohjelman, jonka avulla voidaan tehdä organisaatioiden tavoitteita tukevia mainoskampanjoita.
lokakuu
- Ohjelmoijat voivat alkaa rekisteröityä ensimmäiseen Code Jam -kilpailuumme, jossa kilpaillaan rahapalkinnoista sekä maineesta ja kunniasta. Koodia voi kirjoittaa kielillä Java, C++, C# tai VB.NET.
joulukuu
- Julkaisemme Google Printin (josta myöhemmin tulee Google-teoshaku ja Google-kirjat), joka indeksoi otteita kirjoista näytettäviksi hakutuloksissa.
2004
tammikuu
- orkut julkaistaan Googlen versiona sosiaalisista verkostopalveluista.
helmikuu
- Larry Page hyväksytään National Academy of Engineering -akatemian jäseneksi.
- Hakemistomme saavuttaa uuden virstanpylvään: 6 miljardia kohdetta, sisältäen 4,28 miljardia verkkosivua ja 880 miljoonaa kuvaa.
maaliskuu
- Muutamme uuteen Mountain View’n osoitteessa 1600 Amphitheatre Parkway sijaitsevaan "Googleplexiimme", joka tarjoaa yli 800 työntekijällemme tiiviin kampusmaisen työympäristön.
- Teemme yritysyksiköstämme virallisen palkkaamalla Dave Girouardin sen johtajaksi. Toimittajat alkavat kirjoitella huhtikuussa yrityshaun visiostamme.
- Julkaisemme Google-paikallishaun, joka tarjoaa osuvia läheisten yritysten tietoja, karttoja ja reittiohjeita. (Paikallishaku yhdistetään myöhemmin Google Mapsiin.)
huhtikuu
- Ilmoitamme aprillipilana avaavamme kuuhun uuden tutkimusaseman, Googlunaplexin.
toukokuu
- Julkistamme ensimmäiset Google Anita Borg -stipendin voittajat, jotka ovat tietojenkäsittelytiedettä opiskelevia menestyneitä naisia. Nykyään stipendejä voivat hakea opiskelijat Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Euroopassa.
elokuu
- Ensimmäinen yleisöantimme, 19 605 052 luokan A osaketta, julkaistaan Wall Streetillä 18. elokuuta. Avaushinta: 85 $ osakkeelta.
syyskuu
- Google-verkkotunnuksia on yli 100 (Norja ja Kenia ovat numerot 102 ja 103). Nykyään niitä on yli 150.
lokakuu
- Avaamme virallisesti Dublinin-toimistomme, joka työllistää 150 Googlen työntekijää ympäri maailman. Avajaisissa vierailevat Sergey ja Larry, ja toimisto saa huomiota myös Irlannin virkaatekevältä pääministeriltä Mary Harneylta.
- Google-tekstiviestit julkaistaan. Käyttäjät voivat lähettää hakukyselyitä matkapuhelimillaan tekstiviestitse numeroon GOOGLE (466453).
- Larry ja Sergey saavat Fellow-arvonimet Marconi Society -järjestössä, joka antaa tunnustusta "kestävistä tieteellisistä edistysaskelista viestintätieteen ja internetin saralla".
- Sergey ja Larry vierailevat uusissa insinööritoimistoissamme Intian Bangaloressa ja Hyderabadissa.
- Googlen Työpöytähaku julkaistaan: käyttäjät voivat nyt hakea tietokoneellaan olevia tiedostoja ja asiakirjoja Googlen tekniikan avulla.
- Julkaisemme beta-version Google Scholarista, joka on ilmainen palvelu tieteellisien tekstien kuten tutkielmien, gradujen, kirjojen, koevedoksien, tiivistelmien ja teknisten raporttien hakemiseen.
- Ostamme Keyholen, digitaalisen karttayrityksen, jonka tekniikan pohjalta kehitetään Google Earth.
marraskuu
- Verkkosivujen hakemistomme saavuttaa 8 miljardin sivun rajan.
joulukuu
- Avaamme Tokioon tutkimus- ja kehityskeskuksen, jonka toivomme houkuttelevan Japanin ja muiden Aasian maiden insinöörien parhaimmistoa.
- Google Print -ohjelma (nykyään nimellä Google-kirjat) laajentuu digitaalisten skannauskumppanuuksien kautta. Kumppaneiksi ryhtyvät Harvardin, Stanfordin, Oxfordin ja Michiganin yliopiston kirjastot sekä New Yorkin julkinen kirjasto.
2005
helmikuu
- Kuvahaku saavuttaa virstanpylvään: hakemistossa on 1,1 miljardia kuvaa.
- Google Maps julkaistaan.
maaliskuu
- Julkaisemme code.google.comin, uuden paikan kehittäjille suunnatulle sisällölle. Sivusto sisältää myös kaikki sovellusliittymämme.
- 14 000 ohjelmoijaa kuudesta maasta kilpailee rahapalkinnoista sekä maineesta ja kunniasta ensimmäisessä Intiassa järjestettävässä koodauskilpailussamme. Voittajaksi selviytyy Singaporen Ardian Kristanto Poernomo.
- Ostamme Urchinin, verkkoanalyysiyrityksen, jonka teknologian pohjalta luodaan Google Analytics.
huhtikuu
- Ensimmäinen Euroopan Google Maps -julkaisu kattaa Iso-Britannian.
- Julkistamme aprillipilana taikajuoman, joka lisää juojiensa älykkyyttä ja parantaa heidän kykyään käyttää hakutuloksia.
- Google Maps sisältää nyt satelliittinäkymän ja reittiohjeet.
- Googlen paikallishausta julkaistaan mobiiliversio, joka tarjoaa reittiohjeita tekstiviestitse.
- Oma hakuhistoria julkaistaan Labsissa. Sen avulla käyttäjät voivat tarkistaa, millä verkkosivuilla ovat käyneet ja mitä Google-hakuja he ovat tehneet.
- Julkaisemme Sivustokohdistuksen. Se on AdWords-ominaisuus, jonka avulla mainostajat voivat paremmin kohdistaa mainoksensa tiettyä materiaalia sisältäviin sivustoihin.
toukokuu
- Julkaisemme Bloggerin mobiiliversion, jonka avulla blogien kirjoittajat voivat kirjoittaa viestejä ja lähettää kuvia blogeihinsa matkapuhelimillaan.
- Google Scholar lisää tuen laitoskäytölle: hakijat voivat nyt etsiä aikakausjulkaisujen artikkeleita lähikirjastoistaan.
- Oman etusivun (nykyään iGoogle) avulla käyttäjät voivat muokata omaa Google-etusivuaan lisäämällä siihen haluamiaan sisältömoduuleita.
kesäkuu
- Järjestämme ensimmäisen Summer of Code -tapahtuman, kolmikuukautisen 2 miljoonan dollarin ohjelman, jonka tavoitteena on auttaa tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita luomaan avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.
- Googlen mobiiliverkkohaku julkaistaan. Sen avulla käyttäjät voivat tarkastella hakutuloksia matkapuhelimilla.
- Julkaisemme Google Earthin, satelliittikuviin perustuvan karttapalvelun, joka yhdistää kolmiulotteisia rakennuksia ja maaston muotoja karttoihin ja Google-hakuun.
- Julkaisemme Henkilökohtaisen haun Labsissa: ajan myötä valinnainen verkkohistoria näyttää käyttäjien kiinnostuksen kohteet varsin tarkasti.
- Maps-sovellusliittymä julkaistaan. Kehittäjät voivat nyt upottaa Google Mapsin monenlaisiin karttapalveluihin ja -sivustoihin.
elokuu
- Google suoriutuu hyvin Yhdysvaltojen hallinnon tekemässä konekäännösarvioinnissa vuonna 2005. (Olemme menestyneet arvioinnissa hyvin myös seuraavina vuosina.)
- Julkaisemme Google Talkin. Se on ladattavissa oleva Windows-sovellus, jonka avulla käyttäjät voivat keskustella tai pikaviestiä ystäviensä kanssa helposti ja nopeasti sekä keskustella tietokoneen mikrofonin ja kaiuttimien kautta ilmaiseksi (puhelinta ei tarvita).
syyskuu
- Google Earthin peittokuvat paljastavat tuhot, jotka hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansiin ja Yhdysvaltain etelärannikolle. Osa pelastustiimeistä paikansi hurrikaanin uhreja näiden työkalujen avulla.
- DARPA-veteraani Vint Cerf tulee Googlelle ja jatkaa pyrkimystään toteuttaa maailmanlaajuinen, avoin internet.
- Tri Kai-Fu Lee aloittaa työt uudessa kehitys- ja tutkimuskeskuksessamme Kiinassa.
- Googlen Blogihaku julkaistaan. Sen avulla käyttäjät voivat etsiä valtavasta blogijoukosta ajankohtaisia blogimerkintöjä haluamastaan aiheesta.
lokakuu
- Syötteiden ystävät iloitsevat, kun Google-syötteenlukija julkaistaan Web 2.0 -konferenssissa San Franciscossa.
- Googlen työntekijät tuottavat vapaaehtoistyönä Malcolm Gladwellin kanssa Mountain Viewin Google-konttorin ensimmäisen kirjatapahtuman. Gladwell on kirjoittanut muun muassa kirjat Välähdys ja Leimahduspiste. Tämän jälkeen Authors@Google-ohjelma on tehnyt yhteistyötä yli 480 kirjailijan kanssa 12 toimistossa Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Intiassa.
marraskuu
- Julkaisemme Google Analyticsin, joka tunnettiin ennen Urchinina. Sen avulla voidaan mitata verkkosivustojen ja markkinointikampanjoiden tehokkuutta.
- Ilmoitamme ensimmäisten São Paulon ja Mexico Cityn toimistojemme avaamisesta.
joulukuu
- Google Transit julkaistaan Labsissa. Oregonin Portlandin kaupunkialueen ihmiset voivat nyt suunnitella matkansa julkisilla kulkuneuvoilla yhdessä sivustossa.
- Gmail-mobiiliversio julkaistaan Yhdysvalloissa.
2006
tammikuu
- Ensimmäinen Kiinan Code Jam järjestetään Pekingissä. Voiton vie opiskelija Chuan Xu, joka on yksi yli 13 000 osallistujasta.
- Julkistamme digitaalisen radiomainosyrityksen dMarcin yritysoston.
- Google.cn, paikallinen Googlen verkkotunnusversio, julkaistaan Kiinassa.
- Julkaisemme Picasan 25 uudella kielellä, kuten puolaksi, thaiksi ja vietnamiksi.
helmikuu
- Julkaisemme Gmail-keskustelupalvelun, joka käyttää Google Talkin pikaviestityökaluja.
- Eric Schmidt hyväksytään National Academy of Engineering -akatemian jäseneksi.
- Tri Larry Brilliantista tulee Google.orgin, filantrooppisen osastomme, pääjohtaja.
- Google-uutiset mobiililaitteille julkaistaan.
maaliskuu
- Ilmoitamme ostaneemme Writelyn. Se on verkkopohjainen tekstinkäsittelysovellus, jota tullaan käyttämään Google-dokumenttien perustana.
- Mountain View’ssa, Bangaloressa ja New Yorkissa työskentelevät tiimit julkaisevat yhteistyössä Google Financen, jonka avulla pyrimme parantamaan taloustietojen hakukokemusta.
huhtikuu
- Paljastamme aprillipilana uuden tuotteen nimeltään Google Romance, jossa "parin löytäminen on vain hakuongelma".
- Julkaisemme Google-kalenterin, jossa on jakamis- ja ryhmäkäyttöominaisuudet.
- Julkaisemme Mapsin Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Espanjassa.
toukokuu
- Julkaisemme Google-trendit, jonka avulla voi tarkastella hakukyselyiden suosiota eri ajanjaksoilla.
kesäkuu
- Julkaisemme Picasa-verkkoalbumit, jonka avulla käyttäjät voivat lähettää kuvia verkkoon ja jakaa niitä.
- Oxford English Dictionary (OED) -sanakirja lisää uuden verbin: google (googlata).
- Julkaisemme Google Checkoutin. Se on nopea ja helppo tapa maksaa online-ostoksia.
- Gmail, Google-uutiset ja iGoogle tulevat saataville matkapuhelinversioina kahdeksalla muulla kielellä englannin lisäksi: ranskaksi, italiaksi, saksaksi, espanjaksi, hollanniksi, venäjäksi, kiinaksi ja turkiksi.
- Gmail julkaistaan arabiaksi ja hepreaksi. Käyttöliittymäkieliä on nyt jo 40.
heinäkuu
- Dublinissa järjestettävään Googlen Euroopan Code Jamiin ottaa osaa lähes 10 000 ohjelmoijaa 31 maasta. Puolalainen Tomasz Czajka voittaa finaalikierroksen.
elokuu
- Julkaisemme ilmaisen koko kaupungin kattavan wifi-yhteyden Mountain View’ssa.
- Yli 100 kirjastoa Kalifornian yliopiston 10 kampuksella liittyy Google-kirjojen kirjastoprojektiin.
- Star Trekin 40-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä kokoontumisessa Las Vegasissa on Googlen piste, jossa esitellään galaksien väliseen käyttöön sopivia työkaluja.
- Kaiken kokoisille organisaatioille tarkoitettu muun muassa Gmailin ja Kalenterin sisältävä sovelluspaketti, Apps for Your Domain, julkaistaan.
- Google-teoshaku alkaa tarjota vapaasti jaeltavissa olevista kirjoista ilmaisia PDF-latauksia.
syyskuu
- Lisäämme arkistohaun Google-uutisiin. Arkisto sisältää historiallisia artikkeleita yli 200 vuoden ajalta.
- Google Earthin sisältösuositukset sisältävät peittokuvia YK:n ympäristöohjelmalta, Discovery Networksilta, Jane Goodall -instituutilta sekä National Park Service -järjestöltä.
- Madridin Complutense-yliopistosta tulee ensimmäinen Google-kirjojen kirjastoprojektiin osallistuva espanjankielinen kirjasto.
lokakuu
- Julkaisemme yhteistyössä LitCamin ja UNESCOn Institute of Lifelong Learning -instituutin kanssa lukutaitoprojektin, joka tarjoaa resursseja opettajille, lukuopetusryhmille sekä muille lukutaidon edistämisestä kiinnostuneille tahoille.
- Ilmoitamme YouTuben yritysostosta.
- Julkaisemme verkkopohjaiset sovellukset Dokumentit ja Taulukot: tekstinkäsittelysovellus Dokumentit on luotu maaliskuussa ostetun Writelyn pohjalta.
- Googlen Täsmähakukone julkaistaan. Sen avulla blogien pitäjät ja sivustojen omistajat voivat luoda omaan sivustoonsa sopivan hakukoneen.
- Ostamme JotSpotin, joka on wiki-käyttöympäristö. Siitä tulee myöhemmin Google-sivustot.
marraskuu
- Ensimmäinen kansallinen Doodle 4 Google -kilpailu järjestetään Isossa-Britanniassa teemalla Oma Britanniani. Kilpailuun osallistuu yli 15 000 isobritannialaista lasta, ja voittajaksi valitaan 13-vuotias Katherine Chisnall. Hänen piirroksensa esitetään Googlen sivustossa www.google.co.uk. Tämän jälkeen Doodle 4 Google -kilpailuja on järjestetty useina vuosina useissa maissa.
joulukuu
- Julkaisemme Patenttihaun Yhdysvalloissa. Hakemistoon sisältyy yli 7 miljoonaa patenttia aina 1790-luvulta lähtien.
2007
tammikuu
- Ilmoitamme yhteistyöstä maailman suurimman matkapuhelinoperaattorin China Mobilen kanssa. Tarjoamme kiinalaisille mobiili- ja internethakupalveluja.
helmikuu
- Julkaisemme Google Mapsin Australiassa. Mukaan sisältyvät myös paikallisyritysten hakutulokset sekä mobiilikäyttöliittymä.
- Google-dokumentit ja -taulukot on käytettävissä yhdellätoista lisäkielellä: ranska, italia, saksa, espanja, perinteinen kiina, yksinkertaistettu kiina, korea, turkki, puola, hollanti, portugali (Brasilia) ja venäjä.
- Ystävänpäivätarjouksena avaamme Gmailin kaikille käyttäjille. (Aiemmin se oli saatavilla vain kutsusta.)
- Google Apps for Business julkaistaan. Palvelu tarjoaa yrityksille sovelluksia verkkopalveluina.
- Candidates@Google-sarjan aloittaa senaattori Hillary Clinton. Hän on ensimmäinen useista vuoden 2008 Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaista, jotka vierailevat Googleplexissä. Muita vierailijoita ovat muun muassa senaattori Barack Obama sekä senaattori John McCain.
- Lisäämme Google Mapsiin liikennetiedot yli 30:stä Yhdysvaltain kaupungista.
maaliskuu
- Ensimmäinen latinalaisamerikkalainen ohjelmistokoodauskilpailu päättyy brasilialaisen Fábio Dias Moreiran voittoon. Hän sai enemmän pisteitä kuin 5 000 muuta ohjelmoijaa eri puolilta mannerta.
- Solmimme kumppanuussuhteen, jonka myötä 70 000 Kenian ja Ruandan yliopiston opiskelijaa saa ilmaisen käyttöoikeuden Google Apps for Education -ohjelmistopakettiin.
huhtikuu
- Tämän vuoden aprillipäivä on hyvin tapahtumarikas: julkistamme Gmail-paperihakemiston sekä TiSP:n (WC-internetpalveluntarjoaja) ja hukkaamme (hetkeksi) elävän käärmeen New Yorkin toimistossamme!
- Lisäämme kahdeksan uutta kieltä Bloggeriin. Kieliä on nyt yhteensä 19.
toukokuu
- Suunnittelemme yhteistyössä Growing Connectionin kanssa Googleplexin keskelle kasvimaan, jonka tuotteita hyödynnetään omissa ruokaloissamme.
- Muutamme pysyviin tiloihin Michiganin Ann Arborissa. Juhlallisuuksiin osallistuu myös kuvernööri Jennifer Granholm. Toimisto toimii AdWordsin tukipisteenä.
- Julkistamme Searchology-tapahtumassamme, mitä uudistuksia olemme tehneet yleishaun suhteen. Nyt video-, kirja-, kuva- ja paikallishakutulokset näkyvät kaikki saman hakutuloksen yhteydessä.
- Googlen Hot Trends julkaistaan. Siinä kerrotaan sata sen hetken suosituinta hakulauseketta.
- Street View tekee ensiesiintymisensä Google Mapsissa viidessä Yhdysvaltain kaupungissa: New Yorkissa, San Franciscossa, Las Vegasissa, Miamissa ja Denverissä.
- Kehittäjäpäivänä julkaistaan Google Gears (tunnetaan nykyisin nimellä Gears), avoimen lähdekoodin tekniikka, jonka avulla voidaan luoda offline-verkkosovelluksia.
kesäkuu
- Google Maps saa näkyvän paikan alkuperäisessä Applen iPhonessa.
- YouTube julkaistaan yhdeksässä uudessa verkkotunnuksessa: Brasilia, Ranska, Italia, Japani, Alankomaat, Puola, Espanja, Irlanti ja Iso-Britannia.
- Julkistamme kumppanuuden Salesforce.comin kanssa ja yhdistämme yrityksen asiakassuhdehallintasovellukset AdWordsiin.
- Julkistamme useita ekoprojekteja: RechargeIT tähtää ladattavien sähköhybridiajoneuvojen nopeampaan kehittelyyn, Mountain View’n Googleplexiin asennetaan aurinkopaneelit ja tavoitteemme on olla täysin hiilineutraali toimisto vuoden 2007 loppuun mennessä. Julkistamme myös Climate Savers Computing Initiative -hankkeen yhteistyössä Intelin, Dellin ja yli 30 muun yrityksen kanssa.
- Google Earth Outreach julkaistaan. Sen tarkoituksena on auttaa yhdistyksiä käyttämään Google Earthia hankkeidensa edistämiseen.
heinäkuu
- Julkistamme Postinin yritysoston.
- Kahdeksan Yhdysvaltojen demokraattipuolueen presidenttiehdokkaan välillä järjestetään ensimmäinen CNN/YouTube-väittely. (Republikaanien vuoro on marraskuussa 2007.)
- Google Finance tulee myös Yhdysvaltain ulkopuolisten markkinoiden käyttöön. Ensimmäinen kohde on Kanada.
- Google Apps on nyt saatavilla 28 kielellä.
elokuu
- Pyydämme käyttäjiltämme tulkintoja Gmailin matkaamisesta maailman ympäri ja saamme yli 1 100 videovastausta yli 65 eri maasta.
- Kohti ääretöntä ja sen yli! Google Earthin Avaruusnäkymä julkistetaan. Ominaisuus sisältää tietoja tähtikuvioista sekä virtuaalisia galaksiesittelyitä.
syyskuu
- AdSense mobiilihaulle julkaistaan. Palvelun avulla mobiiliselaimille optimoiduissa sivustoissa voidaan ylläpitää samoja mainoksia kuin normaaleissa sivustoissa.
- Julkistamme yhdessä X PRIZE -säätiön kanssa Google Lunar X PRIZEn. Kyseessä on robottien kilpa-ajo kuuhun, houkuttimena 30 miljoonan dollarin palkinto.
- Lisäämme Google-dokumentteihin Presentlyn, joka on uusi diaesityksien tekosovellus.
- Google-syötteenlukija tulee saataville ranskaksi, italiaksi, saksaksi, espanjaksi, hollanniksi, englanniksi (UK), kiinaksi (perinteinen ja yksinkertaistettu), japaniksi ja koreaksi.
lokakuu
- Käynnistämme yhteistyössä IBM:n kanssa supertietokonehankkeen, jonka tavoitteena on opettaa opiskelijoita vastaamaan tietojenkäsittelyn haasteisiin internetin mittakaavassa.
marraskuu
- Julkistamme OpenSocialin, joukon sovellusliittymiä sosiaalisten verkostojen sovelluksien kehittäjille.
- Julkistamme Androidin, ensimmäisen avoimen lähdekoodin käyttöympäristön mobiililaitteille, sekä yhteistyömme muiden Open Handset Alliance -yritysten kanssa. Hieman tämän jälkeen julkistamme 10 miljoonan dollarin Android-kehittäjien haasteen.
- Google.org julkistaa RE<C:n. Se on hanke, jonka tavoitteena on tuottaa sähköä hiiltä halvemmista uudistuvista energianlähteistä. Alkuun keskitymme tukemaan aurinko- ja tuulienergiatekniikoita.
joulukuu
- Englannin kuningatar julkistaa Kuningasperheen kanavan YouTubessa. Hän on ensimmäinen videopalvelun käyttöön ottanut hallitsija.
2008
tammikuu
- Google.org julkistaa viisi avainhanketta: aiemmin aloitettujen RE<C:n ja RechargeIT:n lisäksi tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka voivat ennustaa ja ehkäistä kriisejä ympäri maailman, parantaa julkisia palveluita ja edistää pienyrityksien kasvua.
- Teemme tarjouksen 700 MHz spectrum -huutokaupassa varmistaaksemme, että avoimempi langaton verkko saadaan kuluttajien saataville.
helmikuu
- Julkistamme hepreaksi, arabiaksi tai muilla oikealta vasemmalle luettavilla kielillä hakijoiden käyttöön ominaisuuden, jonka tarkoituksena on helpottaa hakuja havaitsemalla kyselyn kirjoitussuunta.
- Google-sivustot, JotSpotin pohjalta muokattu palvelu, otetaan käyttöön. Sivustojen avulla käyttäjät voivat luoda yhteistyössä verkkosivustoja ja upottaa niihin videoita, asiakirjoja ja kalentereita.
maaliskuu
- Saamme vihdoin DoubleClickin yritysoston päätökseen.
- Muodostamme yhdessä Yahoon ja MySpacen kanssa OpenSocial Foundationin, riippumattoman voittoa tavoittelemattoman ryhmän, jonka tarkoitus on luoda toimintasääntöjä sosiaalisten palveluiden käyttöön tarkoitetuille avoimen lähdekoodin ohjelmistoille ja tehdä ohjelmistoista läpinäkyvämpiä.
huhtikuu
- Esittelemme 16 aprillipilaa toimipaikoistamme ympäri maailman. Mukana ovat muun muassa Sir Richard Bransonin kanssa julkistamamme uusi lentoyhtiö (Virgle), AdSense keskusteluille, Työvoimahaku (Kiinassa) sekä Googlen herätyspaketti. Bonuspila: kaikille YouTuben suositeltujen videoiden katselijoille tehtiin "Rickroll"-pila (heille näytettiin video Rick Astleyn kappaleesta Never Gonna Give You Up).
- Google Earthin uusi versio julkaistaan. Versio sisältää Street Viewin ja on saatavilla 12 uudella kielellä. Saman aikaan Google Earthin tiedostomuotona aloittanut KML 2.2 hyväksytään viralliseksi Open Geospacial Consortiumin standardiksi.
- Googlen Webmaster Tools siirtyy beta-vaiheesta eteenpäin ja laajentaa toimintansa myös muihin kuin AdWords-sivustoihin. Webmaster Tools on sivustojen testaustyökalu, jolla sivustojen omistajat voivat testata eri verkkosisältönsä yhdistelmiä (kuten kuvia ja tekstiä). Näin he voivat tutkia, mikä yhdistelmä tuottaa eniten myyntiä, palveluun liittymisiä tai muita tavoitteita.
- Julkaisemme Kiinan Google Financen New Yorkin ja Shanghain tiimiemme yhteistyön tuloksena. Palvelun avulla kiinalaiset sijoittajat voivat hakea osake- ja rahastotietoja.
- Julkistamme yli 70 uutta teemaa iGooglelle. Tekijöinä muun muassa kuuluisia taiteilijoita ja suunnittelijoita, kuten Dale Chihuly, Oscar de la Renta, Kwon Ki-Soo sekä Philippe Starck.
toukokuu
- Kiinan Sechuanin maanjäristyksen ja Myanmarin (Burman) Nargis-hirmumyrskyn jälkeen Google Earthiin lisätään uusia alueita koskevia satelliittikuvia pelastustöiden helpottamiseksi.
- Google-haku tukee nyt Unicode 5.1-järjestelmää ja helpottaa näin hakujen tekemistä ympäri maailman.
- Kehittäjätapahtumassa annetaan esikatselu Google FriendConnectista. Se on kokoelma toimintoja ja sovelluksia, joiden avulla verkkosivustojen omistajat voivat helposti tehdä sivustoistaan sosiaalisempia lisäämällä niihin rekisteröitymismahdollisuuden, käyttäjäkutsut, käyttäjägallerian, viestipalvelun ja arvostelumahdollisuuden sekä OpenSocial-kehittäjäyhteisön kehittämiä sovelluksia.
- IPv4-osoitteiden (numerot, joita tietokoneet käyttävät internetyhteyden muodostamiseen) käydessä vähiin Google-haku tulee käytettäväksi IPv6-osoitteiden kautta. Tämä uusi IP-osoiteavaruus on niin laaja, että sen avulla voi määrittää yli kolme miljardia verkkoyhteyttä. Vint Cerf toimii pääroolissa IPv6-järjestelmän käyttöönotossa.
- Google-kääntäjään lisätään 10 uutta kieltä (bulgaria, hindi, kroatia, norja, puola, romania, ruotsi, suomi, tanska ja tšekki). Kieliä on nyt yhteensä 23.
- Julkaisemme Google Healthin, jonka avulla käyttäjät voivat turvallisesti koota terveystietojaan verkkoon ja tallentaa ja hallinnoida niitä.
- Julkistamme Googlen virallisessa blogissa joukon blogikirjoituksia, joissa esitellään useita hyvien hakutuloksien ominaisuuksia.
- Kuudesluokkalainen Grace Moon Kaliforniasta voittaa Yhdysvaltain vuoden 2008 Doodle 4 Google -kilpailun piirroksellaan "Up In The Clouds" (Pilvissä).
kesäkuu
- Reaaliaikaiset pörssikurssit ovat nyt suorana käytettävissä Google Financessa ensimmäistä kertaa.
- Google-sivustohaun julkaisemisen myötä sivustojen omistajat voivat nyt lisätä Googlen tarjoaman haun omiin sivustoihinsa.
- Julkaisemme Gmail Labsin, joukon kokeellisia Gmail-ominaisuuksia. Näihin kuuluvat muun muassa tallennetut haut ja erilaiset tähdet, joiden avulla käyttäjät voivat muokata Gmail-käyttökokemustaan.
- Maps mobiililaitteille -palvelusta julkaistaan uusi versio, joka asettaa yli 50 kaupungin Google Transit -joukkoliikennereittiohjeet käytettäviksi puhelimien kautta.
- Googlen insinöörit luovat ensimmäistä kertaa ongelmat, jotka 7. vuosittaisen Code Jam -kilpailun osallistujien tulee ratkaista.
heinäkuu
- Tarjoamme Street View -kuvat koko vuoden 2008 Tour de France -kilpailun reitiltä. Kuvat ovat samalla ensimmäiset Euroopasta julkaistut Street View -kuvat.
- Ensimmäinen ladattava iPhone-sovelluksemme, joka sisältää Oman sijainnin sekä nopeamman mobiilihaun mahdollistavia sanaehdotuksia, esitellään Applen 3G iPhonen julkaisun yhteydessä.
- Teemme yhteistyössä Radiohead-bändin kanssa musiikkivideon heidän kappaleestaan House of Cards käyttäen datatietoja kameran sijaan.
- Linkkien käsittelyn indeksointijärjestelmämme mukaan haussamme on nyt yli biljoona erillistä URL-osoitetta (ja erillisten verkkosivujen lukumäärä kasvaa päivittäin usealla miljardilla sivulla).
elokuu
- Street View otetaan käyttöön useissa Japanin ja Australian kaupungeissa. Tämä on toiminnon ensiesiintyminen Pohjois-Amerikan ja Euroopan ulkopuolella.
- Google.comiin lisätään Google Suggest -ominaisuus, jonka avulla käyttäjät voivat muodostaa kyselyitä ja joka vähentää kirjoitusvirheitä ja näppäimenpainalluksia.
- Julkaisemme sopivasti Yhdysvaltain puoluekokouksien alla Yhdysvaltain vuoden 2008 presidentinvaaleja käsittelevän sivuston, joka sisältää uutisia, videoita ja valokuvia sekä työkaluja opettajien ja kampanjatoimistojen käyttöön.
syyskuu
- Tieto Chrome-selaimesta vuotaa ulos hieman aikataulusta edellä, kun uutta avoimen lähdekoodin selaintamme esittelevä sarjakuva julkaistaan suunniteltua aiemmin 1. syyskuuta. Selain tulee maailmanlaajuisesti ladattavaksi päivää myöhemmin.
- Osallistumme Yhdysvaltain politiikkaan demokraatti- ja republikaanipuolueiden presidenttiehdokkaiden valintakokouksissa.
- Julkaisemme Picasaan päivityksen, joka sisältää uusia muokkaustyökaluja, elokuvantekosovelluksen ja helpomman verkkosynkronoinnin. Samaan aikaan Picasa-verkkoalbumeihin lisätään uusi ominaisuus, jonka avulla voidaan nimetä kuvissa olevia ihmisiä.
- Google-uutisarkiston avulla useita vanhoja lehtiä voi käyttää ja selata verkossa. Palvelun mahdollistaa sanomalehtikustantajien kanssa tehtävä yhteistyö, jonka myötä digitoidaan miljoonia sivuja vanhoja lehtiä.
- T-Mobile julkistaa G1:n, ensimmäisen Android-käyttöjärjestelmää käyttävän puhelimen. Samaan aikaan julkaisemme uuden Android-ohjelmiston kehittäjäpaketin, ja Open Handset Alliance julkistaa aikeensa tehdä koko Android-käyttöliittymästä avoimen lähdekoodin ohjelma vuoden 2008 loppuun mennessä. G1 tulee markkinoille lokakuussa.
- Julkaisemme Transitin New Yorkin kaupunkialueelle. Palvelun kautta Yhdysvaltain suurimman joukkoliikennepalvelun käyttäjät voivat helposti käyttää joukkoliikennetietoja.
- Google juhlii 10-vuotista taivaltaan. Kiitos, käyttäjämme!
lokakuu
- Julkaisemme ensimmäisen version Clean Energy 2030 -hankkeesta, jonka tavoitteena on saada Yhdysvaltoja vähentämään hiilen ja öljyn käyttöä sähköntuotannossa ja vähentää autojen käyttämää öljyä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Hanke voi säästää maalle miljardeja ja luoda miljoonia uusia "ekotyöpaikkoja".
- Julkistamme Google Earthin iPhonelle ja iPod touchille. Versio sisältää valokuvia, maantieteellisesti kohdistettuja Wikipedia-artikkeleita ja mahdollisuuden katsella kolmiulotteisia maanpinnanmuotoja puhelinta kallistamalla.
- Mountain View’n toimiston Googlen työntekijät rakentavat vaijeriradan pienen toimiston rakennuksiamme erottavan Permanente Creek -puron yli.
marraskuu
- FCC lupaa virallisesti 5–0-äänestystuloksen jälkeen avata "tyhjät tilat" eli televisiokanavien väliset käyttämättömät alueet langattoman laajakaistapalvelun käyttöön. Näemme tämän päätöksen selkeänä voittona internetin käyttäjille ja kaikille, jotka haluavat hyödyntää hyvää langatonta yhteyttä.
- Havaittuamme yhteyden tiettyjen hakukyselyiden ja CDC:n flunssaoiretietojen välillä julkaisemme Google-flunssatilastot, palvelun, joka kertoo flunssaesiintymistä ympäri Yhdysvaltoja jopa kaksi viikkoa perinteisiä flunssanseurantajärjestelmiä aiemmin.
- Ilmoitamme LIFE-valokuva-arkiston lisäämisestä Google-kuvahakuun. Olemme nähneet aiemmin vain murto-osan nyt saatavilla olevista noin 10 miljoonasta valokuvasta.
- Julkaisemme SearchWikin. Sen avulla käyttäjät voivat muokata omaa hakukokemustaan vaihtamalla tulosten järjestystä sekä poistamalla, lisäämällä ja kommentoimalla hakutuloksia. Kommentit ovat myös muiden käyttäjien luettavissa.
joulukuu
- Kutsumme muusikoita ympäri maailman YouTube-sinfoniaorkesterin koesoittoihin. Se on maailman ensimmäinen verkon välityksellä toimiva orkesteri.
- Google FriendConnect on saatavilla kaikille verkkovastaaville, jotka haluavat lisätä sivustoonsa sosiaalisia käyttöominaisuuksia.
- Street Viewin kattavuus yli kaksinkertaistuu Yhdysvalloissa. Palvelu sisältää nyt useita osavaltiota, joiden kuvia ei ole ennen nähty Street Viewissa (Maine, Länsi-Virginia sekä Pohjois- ja Etelä-Dakota).
- Digitoimme miljoonia aikakauslehtiartikkeleita yhteistyössä kustantajien kanssa ja asetamme ne käytettäviksi Google-teoshaussa.
2009
tammikuu
- Aloitamme tammikuun julkaisemalla Picasan Mac-käyttäjille Macworldissa.
- Vatikaani avaa YouTube-kanavan, joka tarjoaa Paavia ja katolista kirkkoa koskevia päivityksiä.
- Julkistamme yhteistyössä New America Foundation -säätiöön kuuluvan Open Technology Instituten sekä PlanetLab Consortiumin ja akateemisten tutkijoiden kanssa Measurement Labin (M-Lab). Se on avoin käyttöympäristö, jonka avulla voi testata laajakaistayhteyksiä.
helmikuu
- Google Earthin uusin versio sisältää Merinäkymän, jonka avulla käyttäjä voi tarkastella meren pohjaa kolmiulotteisesti ja lukea tietoja yhdestä maailman tärkeimmistä luonnonvaroista.
- Esittelemme Google Latituden. Se on Google Maps -mobiiliversion ominaisuus ja iGoogle-gadget, jonka avulla käyttäjät voivat jakaa sijaintinsa kavereiden kanssa ja nähdä heidän kanssaan sijaintinsa jakaneiden käyttäjien likimääräisen sijainnin.
- Lisättyämme Google-kääntäjään turkin, thain, unkarin, viron, albanian, maltan ja galegon kielet, palvelu tarjoaa automaattisia käännöksiä 41 kielen välillä kattaen näin 98 prosenttia internetin käyttäjien lukemista kielistä.
- Ensimmäinen Twitter viestimme käyttää binäärikoodia: I’m 01100110 01100101 01100101 01101100 01101001 01101110 01100111 00100000 01101100 01110101 01100011 01101011 01111001 00001010. ("Kokeilen onneani" englanniksi.)
maaliskuu
- Julkaisemme aihepiiriin perustuvan mainonnan betatestin kumppanisivustoissamme ja YouTubessa. Tällaisen muokatun mainonnan avulla voimme näyttää käyttäjien hakuihin paremmin liittyviä mainoksia ja mainostajat voivat myös tehokkaammin saavuttaa tuotteistaan tai palveluistaan kiinnostuneet käyttäjät.
- Julkaisemme Google Voicen Grand Centralin käyttäjille. Uusi sovellus parantaa puhelimen käyttömahdollisuuksia ominaisuuksilla kuten puhelinvastaajaviestien litterointi sekä tekstiviestien arkistointi ja haku.
- Juhlimme San Franciscon toimistomme hyvää tulosta Yhdysvaltojen Green Building Council -järjestön kehittämässä rakennuksien ekologisuuden LEED-arviointijärjestelmässä (Leadership in Energy and Environmental Design). Tämä on mielestämme merkki siitä, että olemme oikeilla jäljillä pyrkiessämme rakentamaan ympäristöystävällisempiä toimistoja.
- Valkoinen talo järjestää verkkotilaisuuden, jossa vastataan kansalaisten Google Moderatorin kautta lähettämiin kysymyksiin.
- Julkaisemme uudet videopelien pohjalta luodut iGoogle-taustat. Mukana klassikoita, kuten Mario, Zelda ja Donkey Kong.
- Julkistamme Google Venturesin. Se on riskipääomarahasto, jonka avulla pyrimme käyttämään resurssejamme innovaatioiden ja uusien teknologiayrityksien tukemiseen.
- Rakennamme ja julkaisemme translitteraatiotekniikkaa käyttävän Gmail-ominaisuuden, joka helpottaa viestien kirjoittamista Intian kielillä, kuten hindiksi tai malayalamiksi.
- Google Suggest laajentuu ja tarjoaa avainsanaehdotuksia 51 kielellä 155 verkkotunnuksessa.
huhtikuu
- Tämän vuoden aprillipilamme on CADIE (Cognitive Autoheuristic Distributed-Intelligence Entity), olio, joka ottaa useita Googlen tuotteita hallintaansa päivän ajaksi ja tuhoutuu sitten itsestään.
- Julkistamme hakuun tehtävän päivityksen, jonka avulla käyttäjät saavat paikallistuloksia vaikka eivät kirjoittaisi hakukyselyynsä sijaintia.
- Intiassa järjestetään yleisvaalit 15:nnen kerran, joten julkistamme Googlen Intian vaalikeskuksen, josta käyttäjät voivat tarkistaa äänioikeutensa ja äänestyspaikkansa sekä lukea uutisia ja muita tietoja.
- Yli 90 muusikkoa ympäri maailman, muun muassa espanjalainen kitaristi, hollantilainen harpisti ja liettualainen birbyne-puhaltimen soittaja, esiintyvät ensimmäisessä koskaan järjestetyssä YouTube Sinfoniaorkesterin konsertissa Carnegie Hallissa.
- Uudistamme Google Labsia ja julkaisemme kaksi uutta Labsia: samankaltaisten kuvien haun sekä Google-uutisten aikajanan. Myöhemmin samassa kuussa julkistamme Työkalupalkin Labsin.
- Alamme näyttää Google-profiilituloksia Yhdysvaltojen hakutulossivujen alalaidassa käyttäjien tehdessä hakuja ihmisten nimillä. Näin käyttäjät voivat itse päättää, mitä tietoja muut heistä näkevät tehdessään Google-hakuja.
- Julkaisemme 11 Google Chromea käsittelevää lyhytelokuvaa, joiden tekijöinä toimivat Christoph Niemann, Motion Theory, Steve Mottershead, Go Robot, Open, Default Office, Hunter Gatherer, Lifelong Friendship Society, SuperFad, Jeff&Paul sekä Pantograph.
toukokuu
- Vuokraamme vuohia paikalliselta yritykseltä harventaaksemme kasvustoa ja pienentääksemme tulipaloriskiä Mountain View’n päätoimiston läheisillä pelloilla. Vuohet ovat ekologisia ruohonleikkureita!
- Julkistamme toisessa Searchology-tapahtumassamme uusia hakuominaisuuksia, kuten Hakuasetukset-paneelin sekä hakutuloksissa näytettävät Rich Snippets -katkelmat.
- Julkistamme Androidin Sky Mapin, joka tunnistaa Android-puhelimen kautta tähtiä, tähdistöjä ja planeettoja.
- Christin Engelberth, Teksasin San Antonion Bernard Harris -koulun kuudesluokkalainen, voittaa toisen Yhdysvaltain Doodle 4 Google -kilpailun piirroksellaan "A new beginning" (Uusi alku).
- Annamme esikatselun Google Wavesta, uudesta viestintä- ja yhteistyötyökalusta, toisessa vuotuisessa San Franciscossa järjestettävässä Googlen I/O -kehittäjien konferenssissa.
kesäkuu
- Lisäämme Google Placesiin uuden hallintapaneelin, jonka avulla yritysten omistajat saavat tietoja, kuten millä hauilla käyttäjät löysivät heidän yritystietonsa, kuinka monta kertaa yritystiedot näkyivät hakutuloksissa tai miten käyttäjät löysivät heidän yrityksensä Google Mapsista.
- Julkistamme kaksi uutta tapaa muokata iGoogle-sivua: iGoogle Showcasen, jonka avulla käyttäjät voivat valita suosikkijulkkistensa kotisivuilta gadgeteja ja muuta sisältöä omalle sivulleen, sekä luontoteemat.
- Google Squared on uusi Labs-kokeilu, joka on tarkoitettu tiettyjen monimutkaisten hakukyselyiden käyttöön. Se kerää tietoja verkosta ja esittää ne taulukon kaltaisena koontina.
- Google-kääntäjän työkalupakki on uusi muokkaustyökalupakki, jonka avulla käyttäjät voivat kääntää töitään vieraille kielille ja julkaista näitä töitään nopeammin ja laadukkaammin. Automaattinen käännösjärjestelmämme myös oppii kääntäjien tekemistä korjauksista.
- Julkistamme All for Goodin. Se on App Enginen ja Google Basen avulla luotu hakukäyttöliittymä, joka yhdistää useita suuria vapaaehtoistyösivustoja ja -järjestöjä. Moni Googlen työntekijä antoi oman panoksensa tähän avoimen lähdekoodin projektiin.
- Julkaisemme AdSense for Mobile Applications -sovelluksen betaversion, jonka avulla kehittäjät voivat ansaita tuloja näyttämällä teksti- ja kuvamainoksia iPhone- ja Android-sovelluksissa.
- Google-tekstiviestit on mobiilisovelluskokoelma, jonka avulla afrikkalaiset voivat käyttää erilaisia tietoja kuten terveydenhoito- ja maanviljelyvinkkejä, uutisia ja paikallisia säätietoja puhelimillaan tekstiviestitse. Palveluun sisältyy lisäksi markkinasovellus, jonka avulla käyttäjät voivat löytää eri tuotteiden ostajia ja myyjiä.
heinäkuu
- Gmailin, Google-kalenterin, Google-dokumenttien ja Google Talkin yritys- ja kuluttajaversiot siirtyvät eteenpäin beta-vaiheesta.
- Ilmoitamme kehittävämme Google Chrome -käyttöjärjestelmää, joka on alun perin minikannettaville tarkoitettu avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä.
- Julkaisemme Google Earthin kuunäkymän kuuhun laskeutumisen 40-vuotispäivänä. Työkalu sisältää kuvia kuusta, tietoja Apollo-sukkulan laskeutumispaikoista, Apollo-astronauttien kuvaamia panoraamaotoksia sekä kommentoituja kiertomatkoja.
- Uudet iGooglen sarjakuvateemat käyttävät klassisia sarjakuvia Tenavista Batmaniin sekä erilaisia alternative-sarjakuvia ympäri maailman.
- Lisäämme Google-kuvahakuun hakuasetuspaneelin, joka helpottaa halutun tyyppisten kuvien löytämistä.
elokuu
- Kaikki aktiiviset Yhdysvaltain sotilaat kutsutaan hankkimaan Google Voice -tili, jonka avulla he voivat helpommin pitää yhteyttä perheensä ja ystäviensä kanssa varsinkin ulkomaankomennuksien aikana.
- Julkistamme On2 Technologies -yritysoston. Yritys on kehittänyt korkealaatuisen videopakkaustekniikan.
- iGoogleen lisätään uusia sosiaalisia ominaisuuksia, kuten sosiaalisia pelejä, median jakamismahdollisuus, työlista-gadgeteja sekä kavereiden toiminnasta kertova syöte.
- Google-hakutilastot on nyt saatavilla 39 kielellä ympäri maailman. Esittelemme myös ennusteominaisuuden ja animoidun kartan.
- Laajennamme YouTube-kumppaniohjelmaa: siihen voivat nyt osallistua myös yksittäiset suositut videot. Käyttäjät voivat siis kaupallistaa viraalivideonsa ja saada tuottoa, vaikka eivät olisikaan Kumppaniohjelman jäseniä.
- Lisäämme Google-kääntäjään afrikaansin, islannin, iirin, jiddishin, kymrin, makedonian, malaijin, swahilin ja valkovenäjän kielet. Tuettuja kieliä on nyt yhteensä 51 ja kielipareja 2 550!
syyskuu
- Juhlimme lähes Googlen ikäisen tuotteen, Bloggerin, syntymäpäivää. Blogisivustossa käy kuukausittain yli 300 miljoonaa käyttäjää, ja meistä on hienoa, että ihmiset ympäri maailman voivat edelleen ilmaista itseään vapaasti sen avulla.
- Etusivullamme oleva hakukenttä laajenee.
- FastFlip on Google Labsin uusi kokeilu, jonka avulla käyttäjät voivat selata nopeasti tuoreita uutisia, otsikoita ja suosittuja aiheita painetun lehden tapaan. Palvelu hyödyntää samaan aikaan myös verkkouutisten etuja ja tarjoaa koosteita ja hakumahdollisuuden useista suosituista julkaisuista, muokkausvaihtoehtoja ja mahdollisuuden jakaa sisältöä kavereiden kanssa.
- Ostamme reCAPTCHAn, joka on optiseen merkkientunnistukseen (OCR, skannattujen kuvien muuntaminen tavalliseksi tekstiksi) keskittynyt teknologiayritys.
- Pyrimme luomaan avoimemman näyttömainontaympäristön kaikille osapuolille ja julkistamme tähän tarkoitukseen DoubleClick Ad Exchangen. Se on reaaliaikainen markkinapaikka, joka auttaa yhtä lailla suuria verkkojulkaisijoita kuin mainos- ja mainostoimistoverkostoja ostamaan ja myymään näyttömainontatilaa.
- "Sci-fin isän" syntymäpäivänä paljastamme, että mystiset Google-logopiirroksemme juhlistavat H. G. Wellsin muistoa.
- Julkistamme Google Mapsin paikkasivut. Paikkasivut kokoavat samaan paikkaan kaikki tärkeät tiedot yrityksestä, nähtävyydestä, joukkoliikenneasemasta, naapurustosta, maamerkistä tai kaupungista missä tahansa maailmankolkassa. Paikkasivuilla on myös multimediasisältöä, kuten kuvia, videoita, Street View -esikatselu, lähellä olevat joukkoliikenneasemat, arvosteluja ja aiheeseen liittyviä verkkosivustoja.
lokakuu
- Virallisessa Google-blogissa käynnistetään kirjoitusten sarja, jossa kerrotaan Google-haun uutuuksista ja tärkeistä vanhemmista seikoista.
- Flunssatilastot, flunssanseurantatyökalumme, on nyt saatavilla 37 kielellä ja maita palveluun on lisätty 16.
- Julkaisemme Rakennuspiirtäjän. Se on työkalu, jota käyttämällä voidaan luoda rakennuksia Google Earthiin rakentamalla rakennusmallineita ilmakuvien ja yksinkertaisten kolmiulotteisten muotojen avulla.
- Ilmoitamme solmineemme sopimuksen Twitterin kanssa, minkä myötä lisäämme Twitterin päivityksiä hakutuloksiimme.
- Uuden Google Labsin kokeilun Lähipiirihaun avulla käyttäjät voivat löytää julkista kavereitaan ja yhteyshenkilöitään koskevaa tietoa suoraan Google-hakutuloksista.
- Google Maps -navigointi, tarkkoja reittiohjeita tarjoava GPS-navigointijärjestelmämme, sisältää kolmiulotteisia näkymiä ja antaa ääniohjeita. Ja koska palvelu on yhteydessä Googlen verkkopalveluihin, se sisältää aina uusimmat karttatiedot, mahdollistaa äänihaut ja haut reitin varrella sekä antaa reaaliaikaisia liikennetietoja.
- Uusi hakuominaisuus auttaa käyttäjiä löytämään musiikkia koskevia tietoja verkosta. Antamalla kappaleen, esittäjän tai albumin nimen tai jopa pätkän kappaleen sanoista käyttäjät saavat hakutuloksina linkkejä kyseisten kappaleiden äänitiedostokatkelmiin. Kappaleet tarjoaa musiikkihakukumppanimme.
marraskuu
- Google-hallintapaneelin avulla käyttäjät voivat tarkemmin nähdä Google-tiliinsä liittyvät tiedot ja hallinnoida tietojaan.
- Uudessa virallisen Google-blogin sarjassa kerrotaan Google Appsin uudistuksista.
- Lisäämme Google Scholariin Yhdysvaltain liittovaltion ja osavaltioiden piirioikeuden, vetoomustuomioistuimen sekä korkeimman oikeuden päätöksiä. Uskomme tämän lisäyksen auttavan kansalaisia saamaan lisätietoja meitä hallitsevista laeista.
- Labsin kokeellinen ominaisuus nimeltä Image Swirl pohjautuu uuteen tietokonevisiotutkimukseen, jossa ryhmitellään samankaltaisia kuvia ryhmiksi hauskan, kokeellisen käyttöliittymän avulla.
- Yhdistämällä automaattisen puheentunnistustekniikan (ASR) YouTuben tekstitysjärjestelmään saamme käyttöön automaattiset YouTube-tekstitykset. Tekstitykset auttavat kuuroja ja kuulovammaisia sekä antavat käyttäjille ympäri maailman mahdollisuuden katsella videoita konekäännetyillä teksteillä. Lisäksi tekstitykset parantavat hakutuloksia ja helpottavat videon oikeaan kohtaan siirtymistä.
- Muutama kuukausi avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmäprojektimme julkistamisen jälkeen lisäämme Chromium-käyttöjärjestelmän lähdekoodin avoimesti käytettäväksi kumppaneille, avoimen lähdekoodin yhteisölle ja kehittäjille.
joulukuu
- Uudella etusivullamme näkyy vain Googlen logo, hakukenttä ja -painikkeet. Linkit palveluihimme kuten Gmailiin tai kuvahakuun tulevat näkyviin käyttäjän liikuttaessa hiiren osoitinta.
- Google Public DNS on osa jatkuvaa verkkoselaamisen nopeuttamistavoitettamme. DNS-tulkintatoiminto muuntaa helposti muistettavia verkkotunnusten nimiä yksilöllisiksi Internet Protocol (IP) -numeroiksi, joiden avulla tietokoneet viestivät toistensa kanssa.
- Uuden reaaliaikaisen hakuominaisuutemme avulla näytetään reaaliaikaisia päivityksiä suosittujen sivustojen kuten Twitterin käyttäjiltä sekä uutisotsikoita ja blogikirjoituksia, jotka on julkaistu vain hetki ennen hakukyselyäsi. Kaikki tämä suoraan hakutulossivulla!
- Julkistamme sopivasti joululomakauden alussa Google Chromen Mac- ja Linux-versiot sekä laajennuksia Chromen Windows- ja Linux-versioihin (kaikki betavaiheessa).
- New York Timesin ja Washington Postin kanssa yhteistyössä kehitetty Living Stories on kokeellinen formaattiprototyyppi verkkouutisten julkaisemiseen. (Kokeilu päättyi helmikuussa 2010. Projektin koodi on avoimesti kaikkien käytettävissä.)
- Lisäämme muutaman uuden ominaisuuden Google-työkalupalkkiin, esimerkiksi helpon tavan jakaa verkkosivuja URL-osoitteen lyhennystyökalun (goo.gl) avulla.
- YouTube julkistaa ensimmäistä kertaa viralliset katsotuimpien videoiden listat ja muutamia edellisen vuoden nopeimmin suosiotaan kasvattaneita hakutermejä.
2010
tammikuu
- Julkistamme Nexus Onen esimerkkinä siitä, mihin Android-mobiililaitteet pystyvät. Avaamme myös Googlen verkkokaupan, joka tarjoaa käyttäjille helpomman tavan ostaa matkapuhelimia.
- Käyttäjät voivat nyt lähettää kaikenlaisia tiedostotyyppejä, kuten suuria grafiikkatiedostoja, RAW-valokuvia, ZIP-hakemistoja ynnä muuta, Google-dokumenttien kautta. Näin käyttäjät voivat lähettää tärkeät tiedostonsa verkkoon ja käyttää niitä samassa paikassa.
- Ilmoitamme uudesta liiketoimintamallistamme Kiinassa: Google ei enää sensuroi Google.cn-verkkotunnuksen hakutuloksia, ja pyrimme määrittämään, miten voisimme tehdä hakukoneestamme lain puitteissa suodattamattoman.
- Julkaisemme tietosuojaperiaatteemme kansainvälisenä tietosuojapäivänä. Olemme aina noudattaneet näitä periaatteita, mutta nyt päätimme tiivistää ja julkaista ne, jotta käyttäjät voisivat luottaa teknologiatyöhömme jatkossakin.
helmikuu
- Ensimmäinen Googlen Super Bowl -mainos kertoo rakkaustarinan hakutermien kautta. Tämä on yksi monista videoista, jotka osoittavat haun takana olevien ihmisten pyrkimysten merkityksen.
- Julkistamme Vancouverin talviolympialaisten alla Whistlerin Blackcomb-vuorista Street View -kuvia, jotka on tallennettu kameralla varustetulla moottorikelkalla.
- Google Buzz on uusi tapa käynnistää keskusteluja käyttäjiä kiinnostavista asioista, kuten valokuvista, videoista, verkkosivuista tai muusta vastaavasta. Ominaisuus lisättiin Gmailiin ja mobiilikäyttöön.
- Esittelemme YouTuben Suojatun tilan, jonka avulla voit suodattaa YouTubesta mahdollisesti loukkaavan sisällön. Näin sinun tai perheesi ei tarvitse vahingossa törmätä haitalliseen materiaaliin YouTubessa.
- Julkistamme suunnitelman rakentaa ja testata supernopeita laajakaistaverkkoja, jotka mahdollistaisivat yli 100 kertaa nopeamman internetyhteyden kuin mitä suurin osa amerikkalaisista käyttää nykyään. Verkkoja kokeillaan muutamassa testipaikassa ympäri Yhdysvaltoja.
- Ostamme Aardvarkin, yrityksen, jonka teknologia mahdollistaa kavereidesi ja laajemman yhteystietoverkostosi tietojen ja kokemuksen hyödyntämisen.
- Verkkojulkaisijoiden käyttöön tarkoitettu mainosten näyttöteknologian seuraava sukupolvi, DoubleClick for Publishers ja DFP Small Business, yhdistää Googlen tekniikan ja infrastruktuurin DoubleClickin kokemukseen näyttömainonnasta ja mainosten näyttämisestä.
maaliskuu
- Ostamme Picnikin, jonka sivuston avulla käyttäjät voivat muokata valokuviaan verkossa selaimen kautta.
- Tähdet hakutuloksissa on uusi ominaisuus, jonka avulla voi merkitä ja löytää merkintöjen avulla haluamaansa verkkosisältöä.
- Google Apps Marketplace on uusi integroitujen yrityssovelluksien verkkomyymälä, jonka avulla Google Apps -asiakkaat voivat etsiä, ottaa käyttöön ja hallinnoida Google Appsin kanssa yhteensopivia verkkopalvelusovelluksia.
- Google Mapsiin lisätään reittiohjeet pyöräillen ja tietoja pyöräteistä.
- Ilmoitimme tammikuussa Kiinan hakua koskevista uudistuksista. Ryhdymme nyt toimiin ja lopetamme hakupalveluidemme (Google-haun, Google-uutisten ja Google-kuvahaun) sensuroinnin verkkotunnuksessa Google.cn ohjaamalla Google.cn:n käyttäjät verkkotunnukseen Google.com.hk.
huhtikuu
- Aprillipilana muutamme nimemme Topekaksi. Muutos on kunnianosoitus Kansasin Topekaa kohtaan, joka muutti nimensä Googleksi pyrkiessään saamaan kuituverkkokokeilumme kaupunkiin.
- Tutkijat ilmoittavat uudesta isojen ihmisapinoiden fossiililöydöstä, joka tehtiin Google Earthin avulla. Fossiili löytyi Etelä-Afrikan Cradle of Humankind -maailmanperintökohteesta.
- Uusien reaaliaikaisen haun ominaisuuksien myötä käyttäjät voivat nyt tehdä hakuja julkisten tweettien hakemistosta ja "toistaa" tietyllä hetkellä käytyjä keskusteluita. Lisäämme myös työkalun nimeltä Google Follow Finder, jonka avulla käyttäjät voivat etsiä uusia ihmisiä seurattavaksi.
- Google Places (tunnettiin aiemmin nimellä Yrityspalvelukeskus) saa uuden nimen ja uusia ominaisuuksia. Palvelun kautta voi nyt määrittää palvelualueita. Lisäksi muutamissa kaupungeissa voi käyttää helppoa mainosohjelmaa nimeltä Tags.
- Julkaisemme Government Requests -työkalun, joka antaa käyttäjille tietoja eri maiden hallintoelimien lähettämistä käyttäjätieto- tai sisällönpoistopyynnöistä.
- Google Mapsin Earth-näkymässä voi katsella Google Earthin kolmiulotteisia kuvia ja maanpinnan muotoja suoraan Google Mapsissa selaimella.
- Oregonista tulee ensimmäinen osavaltio, joka ottaa käyttöön Google Apps for Education -sovellukset kaikissa julkisissa kouluissa.
toukokuu
- Osana pyrkimystämme kasvattaa uusiutuvan energian käyttöä teemme ensimmäisen suoran sijoituksen uusiutuvan energian projektiin.
- Tarjoamme käyttöön Google Earth -kuvia Meksikonlahden Deepwater Horizon -öljyvuodon leviämisestä.
- Hakutulossivumme saavat uuden ulkomuodon. Käyttöön otetaan uusi vasemman laidan palkki, jossa korostetaan hakuun liittyviä hyödyllisiä työkaluja ja näytetään hakuun liittyviä tarkennusehdotuksia.
- Joukko Googlen työntekijöitä Lontoossa luo valokuvamosaiikin Googlen logosta. (Tämän projektin pohjalta käynnistetään myöhemmin yrityskilpailu.)
- Julkistamme Google I/O:ssa Google TV:n, joka on rakennettu Androidin ja Chromen pohjalta. Palvelun avulla käyttäjät voivat selata televisiokanavia, verkkosivustoja, sovelluksia, TV-ohjelmia ja elokuvia helposti ja nopeasti. I/O:ssa julkaistaan tänä vuonna myös useita muita päivityksiä.
- Juhlistamme PAC-MANin 30-vuotissyntymäpäivää julkaisemalla ensimmäisen pelattavan Google-logon. Pelattavina ovat kaikki 256 kenttää sekä Ms. PAC-MAN. Peli on niin suosittu, että päätämme antaa sille pysyvän kodin.
- Käyttäjät voivat nyt hakea turvallisemmin Googlen SSL-suojatun verkkohaun avulla.
- Julkaisemme Googlen vaikutusta Yhdysvaltojen talouteen käsittelevän raportin: vuonna 2009 taloudellinen toimintamme oli 54 miljardia dollaria. Toiminnasta hyötyivät amerikkalaiset yritykset, verkkosivustojen julkaisijat ja yhteisöt.
- Vuoden 2010 Doodle 4 Google -kilpailun voittaja Yhdysvalloissa on kolmasluokkalainen Mackenzie Melton piirroksellaan "Rainforest Habitat" (Sademetsässä).
- Ilmoitamme virallisesta AdMobin yritysostosta. Yritys on erikoistunut mobiililaitteiden näyttömainontaan.
kesäkuu
- Google.com-sivustoa voi nyt muokata lisäämällä siihen halutun taustakuvan.
- Otamme käyttöön Marin Bee Companyn avustuksella Hiveplexin, neljä Googlen värein maalattua mehiläispesää, jotka sijoitetaan kampusalueemme puutarhaan. Keräämme ensimmäiset hunajat myöhemmin samana vuonna.
- Aloitamme yhteistyössä Guggenheim-museon kanssa maailmanlaajuisen verkkohankkeen nimeltään YouTube Play: Luovien videoiden biennaali, jonka tarkoituksena on löytää maailman luovin video.
- Osallistumme jalkapallohuumaan tarjoamalla faneille tapoja seurata vuoden 2010 maailmanmestaruuskilpailujen tapahtumia sekä syväluotaavan analyysin jalkapalloa koskevista hakutrendeistä.
- Caffeine, uusi indeksointijärjestelmämme, tarjoaa 50 prosenttia tuoreempia verkkohakutuloksia kuin edellinen hakemistomme. Se onkin kaikkien aikojen suurin verkkosisällön kokoelmamme.
- Google Voice on nyt kaikkien amerikkalaisten käytettävissä.
- Lopetamme kiinalaisten käyttäjien uudelleenohjauksen verkkotunnuksesta Google.cn osoitteeseen Google.com.hk. Otamme sen sijaan käyttöön aloitussivun, jolta voi käyttää suodattamattomia Google.cn-verkkotunnuksen palveluita ja/tai siirtyä hakemaan osoitteesta Google.com.hk.
- Google-uutisten etusivu saa uuden ulkoasun, joka tarjoaa osuvamman uutisnäkymän ja auttaa käyttäjiä jakamaan kiinnostavia uutisia.
heinäkuu
- Allekirjoitamme sopimuksen ITA:n yritysostosta. ITA on ohjelmistoyritys, joka erikoistuu lentoyhtiöiden tietojen kuten lentoaikojen, lentojen saatavuuden ja hintojen kokoamiseen.
- Maailma päivässä on elokuvakokeilu, jonka tarkoituksena on dokumentoida yksi maapallon päivä maailman asukkaiden silmin.
- Ostamme Metawebin, yrityksen, joka ylläpitää avointa kaikenlaisten asioiden tietokantaa.
- Julkistamme sopimuksen ostaa puhdasta 114 megawatin tuulivoimaa iowalaisesta NextEra Energy Resources Story County II -laitoksesta.
- Google-kuvahaku saa uuden ulkomuodon, jonka tarkoituksena on auttaa käyttäjiä hyödyntämään tehokkaita kuvahaun taustalla olevia tekniikoita.
- Google Apps for Government, uusin Google Appsin versiomme, sisältää yrityksien ja yksityiskäyttäjien käytössä olevat Google-sovellukset paranneltuina julkisen sektorin tietosuojatarpeiden mukaisiksi.
elokuu
- Emme jatka Google Waven kehittämistä erillisenä tuotteena.
- Ostamme Sliden, sosiaalisen teknologian yrityksen, joka on luonut uusia tapoja käyttäjien yhteydenpitoon useiden eri verkkokäyttöympäristöjen kautta.
- Julkistamme yhteistyössä Verizonin kanssa avoimeen internetiin tähtäävän hankkeen.
- Android-äänikomennot on joukko äänikomentoja, joiden avulla puhelinta voi hallita puhumalla.
- Yhdysvalloissa asuvat käyttäjät voivat nyt soittaa mihin tahansa puhelimeen suoraan Gmailin kautta.
- Reaaliaikahaku saa oman itsenäisen etusivun sekä lisää työkaluja reaaliaikaisten hakutuloksien selaamiseen ja tarkentamiseen.
- "The Wilderness Downtown" on kirjoittaja/ohjaaja Chris Milkin yhdessä Arcade Fire -yhtyeen ja Googlen kanssa koostama musikaalikokeilu, joka on luotu Google Chromea ajatellen HTML5-tekniikan ja muiden vastaavien teknologioiden avulla.
- Tärkeät postit on kokeellinen tapa hallita Gmailin tietotulvaa. Se järjestelee sähköpostit automaattisesti tärkeyden mukaan eri signaalien perusteella.
syyskuu
- Juhlimme Google Chromen kaksivuotissyntymäpäivää julkaisemalla uuden selainversion, joka on kolme kertaa alkuperäistä betaversiota nopeampi.
- Google Instant ennakoi kiinnostuksesi kohteet ja näyttää hakutuloksia kirjoittaessasi. Näin pääset nopeasti tarkastelemaan etsimiäsi tietoja.
- Uusi Family Safety Center on paikka, josta vanhemmat ja opettajat saavat tietoja lapsien suojaamisesta internetissä.
- Uusi verkossa julkaistava Läpinäkyvyysraportti antaa käyttäjille työkaluja, joiden avulla he voivat katsoa, mitä tietoja hallitukset pyytävät meitä poistamaan, ja missä Googlen palveluiden käyttöä estetään.
- Google-uutiset täyttää kahdeksan vuotta.
- Julkistamme Project 10^100 -kilpailun viisi voittajaa.
- Juhlimme Kivisten ja Sorasten 50-vuotissyntymäpäivää Google-logon avulla.
- Street Viewiin lisätään Brasilian, Irlannin ja Etelämantereen kuvia. Kolme vuotta Street Viewin Yhdysvalloissa julkaisun jälkeen tarjolla on kuvia kaikilta seitsemältä mantereelta!
lokakuu
- YouTube ja Yoko Ono muistavat John Lennonia tämän 70. syntymäpäivänä.
- Autot ajavat itsestään! Kokeellinen tekniikkamme ajaa yli 225 000 kilometriä.
- Sijoitamme Atlantic Wind Connectionin (AWC) runkoverkkoon, joka tarjoaa uusiutuvaa tuulivoimaa noin 1,9 miljoonalle taloudelle.
- Google Apps for Education saavuttaa 10 miljoonan käyttäjän rajan.
- Lahjoitamme 5 miljoonaa dollaria stipendeinä voittoa tavoittelemattomille järjestöille, jotka kehittävät uusia lähestymistapoja digitaalisen ajan journalismiin.
- Paikkahaku on paikkoihin rakentuva uudenlainen paikallinen haku, joka löytää tietoa hakijan läheltä.
marraskuu
- Nyt näet, mitä saat, jo ennen kuin napsautat hakutulosta. Google Instant -esikatseluilla näet kustakin hakutuloksesta katkelman.
- Google Voice tulee saataville iPhonella, ja Google Instant julkaistaan useimmille älypuhelimille.
- Boutiques.comin avulla muotitietoiset shoppailijat voivat luoda verkossa omia liikkeitään tai selata kuuluisuuksien, stylistien ja suunnittelijoiden ylläpitämiä liikkeitä.
- Kolmiulotteiset puut otetaan käyttöön Google Earthissa.
- Muokkaaminen mobiililaitteilla otetaan käyttöön Google-dokumenteissa.
- Tarinatuokio – jaamme verkossa opaskirjan selaimista ja internetistä.
- YouTubeen ladataan joka minuutti 35 tuntia videosisältöä.
- Julkaisemme Hotpotin, jolla käyttäjät voivat jakaa paikkasuosituksia. Vuonna 2011 siitä tulee osa Google Placesia.
joulukuu
- Googlen logopiirrokset leviävät älypuhelimille.
- Googlen sähköisessä kirjakaupassa lukutoukat ympäri maailman voivat selata yli kolmea miljoonaa sähköistä kirjaa ja hakea niistä sekä ostaa satojatuhansia kirjoja.
- Android-alustan uusin ja nopein versio on nimeltään Gingerbread.
- Google-kirjojen Ngram Vieweresittää sanojen ja lausekkeiden käyttöä eri aikoina piirtämällä kuvaajia ja vertailemalla dataa. Sen avulla voit tutkia, miten tietyt sanat ovat yleistyneet tai hävinneet vuosien saatossa.
- Vuonna 2010 lahjoitimme hyväntekeväisyysjärjestöille yhteensä 184 miljoonaa dollaria, kun huomioon otetaan Google Grants, Google.orgin teknologiaprojektit sekä voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tuotetuki.
- Chromen käyttäjiä on yli 120 miljoonaa (vuonna 2009 heitä oli 40 miljoonaa). Avaamme Chrome Web Storen ja julkaisemme Chrome-käyttöjärjestelmällä toimivien kannettavien pilottiohjelman.
2011
tammikuu
- Ilmoitamme, että yrityksen toisesta perustajasta, Larry Pagesta, tulee pääjohtaja huhtikuussa 2011. Eric Schmidtistä tulee johtokunnan puheenjohtaja.
- YouTube World View -sarjan ensimmäisessä jaksossa Yhdysvaltain presidentti Obama vastaa kansalaisten kysymyksiin Kansankunnan tila -puheensa jälkeen.
- Egyptin mielenosoitusten keskellä esittelemme Speak to Tweet -palvelun: tiettyyn numeroon soittamalla käyttäjä voi jättää vastaajaan Twitter-viestinsä, jonka julkaisemme hänen puolestaan. Näin kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin myös ilman internetyhteyttä.
helmikuu
- Google Art Projectin avulla on mahdollista tutustua virtuaalisesti 17:ään maailman parhaista museoista ja tutkia tarkkoja kuvia yli 1 000 taideteoksesta.
- Julkaisemme google.com/weddings-sivuston. Se sisältää Sivustojen ja Dokumenttien muokattavia mallitiedostoja, joilla saat järjesteltyä kaiken, mitä tarvitset häiden suunnitteluun.
- Google One Passin avulla julkaisijat voivat asettaa omat hintansa ja ehtonsa digitaaliselle sisällölleen meidän hoitaessamme maksut Google Checkoutin avulla.
- Googlen lähipiirihaku on nyt entistä kattavampi, ja se sekoittaa hakutuloksiisi läheistesi sosiaalisia tuloksia osuuvuuden mukaan.
- Uusi hakualgoritmi, joka vaikuttaa 11,8 %:iin kyselyistämme, parantaa hakutuloksia entisestään.
maaliskuu
- Ei enää ruuhkaa: nyt Google Mapsin navigointi kiertää reittisuunnittelussa ruuhkat, jotta joudut odottamaan vähemmän ja voit käyttää aikasi haluamallasi tavalla.
- Instant-esikatselut tulevat mobiililaitteille.
- Japanin tuhoisan maanjäristyksen jälkeen kriisivasteryhmämme ja Tokion-toimistomme tekevät pitkää päivää kootakseen auttavia resursseja, kuten Person Finder -työkalun sekä tietosivun, jolla on linkkejä lahjoitussivuille.
- Google for Nonprofits kokoaa kaikki voittoa tavoittelemattomille järjestöille tarkoitetut työkalumme yhteen paikkaan, jotta Yhdysvalloissa toimivat järjestöt voivat auttaa entistä paremmin.
- @GoogleTalks-tiimi lataa tuhannen videonsa YouTubeen.
- Kansas City pääsee ensimmäisenä hyödyntämään ultranopeaa laajakaistaverkkoamme, joka on suunniteltu tarjoamaan sata kertaa nopeampi internetyhteys kuin useimmilla amerikkalaisilla tähän asti.
- Uuden +1-painikkeen avulla voit tukea asioita julkisesti, mikä auttaa kavereitasi ja kontaktejasi löytämään parhaan sisällön heidän hakiessaan tietoa. +1-merkinnät tarjoavat myös suosituksia mielenkiintoisesta sisällöstä kaikkein tärkeimmässä paikassa, eli hakutuloksissa.
- Avaamme kaksi uutta Google-verkkotunnusta Irakiin ja Tunisiaan.
- Räätälöi hakutuloksiasi estämällä tiettyjä verkkotunnuksia näkymästä.
huhtikuu
- Tämän vuoden aprillipäivänä meillä huhkitaan: Gmail motion tuo kokovartalo-ohjauksen Gmailiin ja uusi kuntoiluohjelmamme Chromercise lupaa jumpata sormesi rantakuntoon.
- Osallistumme talouden elvytykseen varaamalla 100 miljoonaa dollaria Startup America Partnership -yritysten ostaman AdWords-mainonnan tuplaamiseen. Saman kuun aikana lahjoitamme 12 miljoonaa dollaria stipendeinä New Yorkissa, Lontoossa, Kaliforniassa, Chicagossa ja Bostonissa sijaitseville museoille.
- Nyt käyttäjät voivat tuoda paikallistuntemuksensa kartalle Yhdysvalloissa Google Map Makerilla.
- Charlie Chaplinin 122-vuotispäivän kunniaksi julkaisemme ensimmäisen näytellyn Google-logomme koskaan.
- Sijoitamme 168 miljoonaa dollaria Kalifornian Mojaven aavikolla sijaitsevaan aurinkovoimalaan, allekirjoitamme sopimuksen oklahomalaisen tuulivoiman ostamisesta ja sijoitamme noin 100 miljoonaa dollaria Shepherds Flat Wind Farmiin, josta odotetaan tulevan maailman suurin tuulipuisto.
- Päivän Google on uusi päivittäinen pulmatehtävä, joka voidaan ratkaista luovuuden ja Google-hakutaitojen avulla.
- Hankimme lentotietoihin keskittyvän ohjelmistoyrityksen ITA:n.
- Tarjoamme AdWords-mainostajille ilmaista puhelintukea.
- Sekoamme koko maailman mukana Prinssi Williamin ja Kate Middletonin kuninkaallisista häistä ja esitämme tapahtuman suorana YouTubessa.
toukokuu
- Google I/O keskittyy Androidiin (Google Musicin betaversion julkaisu) sekä Chromeen (ensimmäisten myyntiin tulevien Chromebookien julkistus).
- Viimeisin Chrome-kokeilumme, "3 Dreams of Black", on ROME-albumiin pohjautuva matka kolmen unimaailman halki.
- Google Transit laajenee Washingtoniin (DC)
- Vaikutuksemme Yhdysvaltain talouteen vuonna 2010 on 64 miljardia dollaria.
- Seitsemänvuotias Mateo Lopez äänestetään Yhdysvaltain Doodle 4 Google -kilpailun voittajaksi.
- Sijoitamme 157 miljoonaa dollaria uusiutuvaan tuulivoimaan Alta Wind Energy Centerin kautta.
- YouTube täyttää kuusi vuotta!
- Näytämme esikatselun Google Walletista, jonka avulla voi maksaa ja käyttää puhelinta lompakkona.
kesäkuu
- Google-tarjousten betaversio käynnistyy Portlandissa, Oregonissa.
- +1-painike julkaistaan eri puolilla verkkoa, jotta sivustoja olisi entistä helpompi suositella kavereille.
- Schema.org, Googlen, Bingin ja Yahoo!:n välinen yhteistyöprojekti, tukee yhtenäistä tapaa rakenteellisen datan merkintään verkossa.
- Rokataan: kitaran kehittäjää Les Paulia kunnioittavasta vuorovaikutteisesta Google-logosta tulee kaikkien aikojen suosituin Google-logo.
- Yhtiömme sähköautojen latausinfrastruktuuri on maan suurin.
- Sijoitamme 280 miljoonaa dollaria omistusasuntojen aurinkopaneelien asennuksen rahoittamiseen.
- Hankimme Admeldin, jotta suuret julkaisijat voivat hyödyntää tehokkaasti nopeasti muuttuvaa ja kasvavaa mainoskenttää.
- Julkistamme näköishaun ja äänihaun tietokoneilla sekä Instant-sivut, jotka lataavat ylimmän hakutuloksen valmiiksi taustalla, kun käyttäjä vielä valitsee napsautettavaa linkkiä.
- Google+ -hanke – tosielämän asioiden jakaminen verkkoon sovitettuna – julkaistaan.
- Jokaisen tuotteemme ulkoasu uudistetaan etusivustamme lähtien.
heinäkuu
- Lahjakkaat nuoret tutkijat hämmästyttävät tuomariston ensimmäisessä Google Science Fair -tiedetapahtumassa.
- Lontoon joukkoliikennereitit otetaan käyttöön Google Mapsissa.
- AdWords Expressin avulla pienyritykset voivat aloittaa verkossa mainostamisen entistä nopeammin ja yksinkertaisemmin alle viidessä minuutissa.
- Koreografit Pilobolus ja OK Go toimivat kanssamme uusimmassa Chrome-kokeilussamme "All is Not Lost".
- Kaksivaiheinen vahvistus suojaa Google-tilejä nyt 40 kielellä ja yli 150 maassa.
elokuu
- Ostamme Motorola Mobilityn.
- Lucille Ball on vieläkin ihana, joten juhlistamme hänen syntymäpäiväänsä Google-logolla.
- Lisäämme pelejä Google+:aan.
- Street View -tiimi matkustaa Amazonin sademetsään kuvaamaan jokea, sitä ympäröiviä metsiä sekä yhteisöjä joen varrella.
- Musiikkisivusto Magnifier täydentää Musicin betaversiota.
- Nyt sivustoille voi antaa +1 ja niitä voi jakaa piireille Google+:ssa.
- Jaamme ympäristöystävällisten liikenne-, ruoka- ja rakennusohjelmiemme kohokohtia.
- Bloggerin ulkoasu uudistuu.
syyskuu
- Android lähetetään toista kertaa avaruuteen, tällä kertaa Kansainväliselle avaruusasemalle tallentamaan anturidataa ja kuvaamaan videomateriaalia.
- Animoitu musiikkivideologo juhlistaa Queenin keulahahmon Freddie Mercuryn syntymäpäivää.
- Julkaisemme Google Greenin The Big Picture -sivun ympäristövaikutustemme esittelyyn. Ilmoitamme samalla, että Gmail ja YouTube ovat paljon energiatehokkaampia kuin sähköposti- ja videopalvelut, jotka eivät hyödynnä pilvitekniikkaa.
- Ostamme Zagatin ja aiomme tehdä siitä paikallistarjoomamme kulmakiven.
- Google Wallet -sovellus tulee saataville aluksi Sprint-operaattorin Nexus S -4G-puhelimille.
- 90 päivän kenttäkokeilun jälkeen Google+ -hankkeen rekisteröityminen avataan. Samalla lisäämme Haku- ja Hangout-ominaisuudet.
- Digitoimme muinaiset Kuolleenmeren kääröt yhteistyössä Israelin museon kanssa.
- Sijoitamme 75 miljoonaa dollaria Clean Power Financeen, minkä myötä olemme sijoittaneet puhtaaseen energiaan yhteensä 850 miljoonaa dollaria.
- Blogger on entistä sievempi, nopeampi ja vuorovaikutteisempi dynaamisten näkymien ansiosta.
lokakuu
- Google Earth on ladattu miljardi kertaa.
- Julkaisemme opetuksellisen YouTube Space Lab -kanavan, jonne opiskelijat voivat lähettää ehdotuksia avaruudessa tehtävistä kokeista.
- Androidin Google-kääntäjän uusin versio tuo keskustelutilan yhteensä 14 kielelle. Keskustelutilassa puhetta käännetään kahden kielen välillä.
- Google-dokumenttien esityksiä uudistetaan, ja ne saavat uusia ominaisuuksia.
- Otamme Google Mapsissa käyttöön WebGL:n, ja uusi Google MapsGL tarjoaa karttakokemuksen paljon runsaammilla grafiikkaelementeillä ja animaatioilla.
- Julkistamme Samsungin kanssa Galaxy Nexus -puhelimen, joka on ensimmäinen Android 4.0 (Ice Cream Sandwich) -laite.
- Street View -kolmipyörämme kuvaa ällistyttävät Sveitsin Alpit raiteilta käsin.
- Tunisia Talks -kanavalla Tunisian asukkaat voivat esittää kysymyksiä ehdokkaille ennen merkittäviä vapaita vaaleja.
- Esittelemme lisää päivityksiä Google+:aan: alustan kuumimpien puheenaiheiden lukemisen Suositut-osiossa, viestien jakamisen seuraamisen Ripples-osiossa sekä kuvien muokkaamisen Google+:ssa Creative Kitin avulla. Lisäksi Google+ tulee Google Apps -asiakkaiden saataville kaikkialla.
- Teemme etusivumme logosta kammottavan kurpitsalyhdyn halloweenin kunniaksi.
marraskuu
- Lisäämme uuden ulkoasun Gmailiin. Uutuuksia ovat muun muassa yksinkertaisempi keskustelunäkymä, uudet HD-teemat ja fiksumpi liikkuminen.
- Maailman suurin pyhiinvaellus, Saudi-Arabian Hajj, lähetetään suorana lähetyksenä YouTubessa ensimmäistä kertaa.
- Yrityksien, organisaatioiden ja muiden kohteiden Google+ -sivujen avulla voit ottaa helposti yhteyttä kaikkiin sinulle tärkeisiin tahoihin.
- Google veteraaneille ja perheille tuo Googlen tuotteet ja käyttöympäristöt sodassa palvelleiden ja heidän perheidensä käyttöön.
- Music beta kehittyy laajemmaksi käyttöympäristöksi nimeltä Google Music, jonka kautta voit ostaa, toistaa ja jakaa lempikappaleitasi. Voit myös tallentaa musiikkisi verkkopalveluun ja kuunnella sitä missä tahansa.
- Street View vie sinut uusiin maisemiin erityiskokoelmien avulla. Käy kävelyllä puistossa tai kiidä alas laskettelurinteitä palveluun lisättyjen uusien julkisten puistojen ja laskettelukeskuksien kautta.
- Nom nom. Etusivullamme on Yhdysvaltojen kiitospäivän kunniaksi kalkkuna-logopiirros, jonka avulla voit luoda oman herkkukalkkunasi.
- Google Maps Androidille ylittää uuden rajapyykin kartoittamalla sisätiloja.
- Esittelemme uuden vaiheen ulkoasumuutoksessamme: uuden Google-palkin avulla voit liikkua nopeasti kaikkien palveluidemme välillä.
joulukuu
- YouTuben ilme uudistetaan. Kokonaisuuteen kuuluu uusi etusivu ja Kanavien helpompi käyttö ja hallinta.
- Oui, oui. Avaamme uuden toimiston Pariisiin. Sieltä käsin johdetaan kaikkea Etelä-Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan toimintaa.
- Android Market ylittää 10 miljardin sovelluslatauksen rajan. Latauksien määrä on kasvanut miljardilla per kuukausi.
- Vuoden 2011 Japanin maanjäristyksessä vaurioituneilta alueilta näytetään 360 asteen panoraamakuvia Google Mapsin Street View -näkymässä.
- Loppuvuoden avustuksemme tekniikan ja tieteen aloille, tyttöjen koulutukselle, orjuuden ja ihmiskaupan vastaiselle työlle sekä sosiaalisen kehityksen projekteille ovat yhteensä yli 40 miljoonaa dollaria.
- Esittelemme pari uutta ominaisuutta Google+ -palvelun tulokasvuoden lopuksi: piirien tietomäärän hallinnan, uudet ilmoitukset, uusia ominaisuuksia Google+ -sivuille sekä entistä paremmat valokuvatoiminnot. Google+ Hangouts saa myös osansa parannuksista.
- Esittelemme uuden sivuston, jolla voit katsella etusivumme Google-logon muunnoksia.
2012
tammikuu
- Google.com/elections on uusi paikka, johon olemme koonneet yhteen vaaleja koskevia uutisia, trendejä ja verkkotyökaluja.
- Addamsin perheen luojaa muistetaan Google-logon muunnoksella, kun tämän syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
- Haku ja maailmasi tekee Googlen hakukoneesta entistä älykkäämmän. Tavoitteenamme on luoda hakukone, joka ymmärtää sisällön lisäksi myös ihmisiä ja ihmissuhteita.
- Olemme ensimmäinen suuri internetyritys, jonka kaikilla Yhdysvaltain palvelinkeskuksilla on ISO 14001- ja OHSAS 18001 -sertifikaatit. Standardit takaavat tilojen ekologisuuden ja työturvallisuuden.
- Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vastaa kansalaisten kysymyksiin Google+ Hangoutissa kansakunnan tila -puheen jälkeen.
- Google Earth 6.2 parantaa hakua, lisää palveluun Google+ -jakamistyökalun ja luo aiemmasta valokuvien palapelistä saumattoman maapallon.
