1. Etusivu
  2. Tietoja Googlesta
  3. Yritys

Yritys

Googlen pyrkimyksenä on maailman tietojen järjestely ja niiden tuominen mahdollisimman monien saataville.

Kaiken alkuna vuonna 1996 oli Stanfordin yliopiston opiskelijoiden Larry Pagen ja Sergey Brinin rakentama hakukone nimeltä BackRub, joka määritti yksittäisten verkkosivujen tärkeyden linkkien avulla. Vuoteen 1998 mennessä miehet olivat tehneet työstään virallista ja luoneet yrityksen, joka nykyään tunnetaan Googlena.

Tämän jälkeen Google on kasvanut suurin harppauksin. Yhdellä kielellä tarjotun hakukoneen pohjalta luotu yritys tarjoaa nyt kymmeniä tuotteita ja palveluita, mukaan lukien erilaisia mainostus- ja verkkosovelluksia, useilla kymmenillä kielillä. Kahden tietojenkäsittelytieteen opiskelijan hankkeesta on kehittynyt tuhansien työntekijöiden kansainvälinen yritys.

Näiltä sivuilta löydät lisätietoja Googlen tuotteista ja palveluista, periaatteistamme, historiastamme, yrityskulttuuristamme ynnä muusta. Paljon on muuttunut ensimmäisen Googlen hakukoneen julkaisun jälkeen, mutta jotkut seikat pysyvät ennallaan: olemme yhä sitoutuneet käyttäjiimme ja uskomme edelleen internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Nimi

Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin nimesivät rakentamansa hakukoneen Googleksi. Nimi leikittelee sanalla googol, matemaattisella termillä luvulle, jossa numeron 1 perässä on 100 nollaa. Nimi kuvastaa suunnatonta olemassa olevan tiedon määrää ja Googlen pyrkimystä järjestellä maailman tiedot ja tuoda ne mahdollisimman monien saataville.


Googlen ensimmäinen logopiirros elokuussa 1998 järjestettyjen Burning Man -festivaalien hengessä.


Googlen Robert Louis Stephensonin syntymäpäivää juhlistava logopiirros marraskuussa 2010.

Lisää logopiirroksia löytyy osoitteesta google.com/logos.

Haku

Miten Googlen haku toimii

Käydessäsi www.google.comissa tai jossakin yli 180 muusta Googlen verkkotunnuksesta löydät tietoja useilla kielillä, voit tarkistaa pörssikursseja ja urheilutuloksia, lukea uutisotsikoita ja etsiä paikallisen postitoimistosi tai ruokakauppasi osoitteen. Haku löytää myös kuvia, videoita, karttoja, patentteja ynnä muuta. Yleishakutekniikkamme myötä kaikki nämä eri tulokset voivat näkyä samalla hakutulossivulla, ja henkilökohtaisen haun kaltaisten palveluiden avulla löydät vielä enemmän omia kiinnostuksen kohteitasi koskevia tietoja. Pyrimme myös digitoimaan tietoja, joita ei ennen ollut saatavilla verkossa, kuten kirjoja.

Haku on Googlen alkupiste, ja se on edelleen toimintamme keskiössä. Käytämme hakuun enemmän aikaa kuin minkään muun tuotteen parissa, koska haun avulla voimme tarjota sinulle haluamasi tulokset milloin ja missä haluat aina entistä nopeammin ja helpommin.

Mainokset

Miten mainokset toimivat

Google saa suurimman osan tuloistaan tarjoamalla mainostajille mitattavissa olevaa, kustannustehokasta ja aiheeseen liittyvää mainontaa. Tavoitteenamme on, että Googlessa näytettävät mainokset olisivat yhtä hyödyllisiä niin käyttäjille kuin mainostajillekin ja että ne olisivat jo itsessään arvokas tiedonlähde.

Erotamme mainokset hakutuloksista tai muusta sivun sisällöstä merkitsemällä ne sponsoroiduiksi linkeiksi tai Googlen tarjoamiksi mainoksiksi. Emme myy mainoksia hakutuloksiimme eikä tulokselleen voi ostaa parempaa hakutulossijoitusta.

Sadattuhannet mainostajat käyttävät Google AdWordsia ja muita palveluitamme, kuten mobiili- ja näyttömainontaa Google Display -verkossa sekä DoubleClick-teknologiaamme. Sadattuhannet pienet ja suuret julkaisijakumppanimme ansaitsevat myös tuloja sisällöstään käyttämällä Google AdSensen kaltaisia työkalujamme. Tarjoamme markkinoijille mahdollisuuden analysoida kampanjoitaan ja tehdä niistä tehokkaampia mittaustyökalujen kuten Google Analyticsin avulla.

Sovellukset

Miten sovellukset toimivat

Verkkosovellukset ("sovellukset") auttavat käyttäjiä jakamaan tietoa ja suorittamaan tehtäviä nopeammin. Gmail, Google-kalenteri ja Google-dokumentit auttavat käyttäjiä viestimään ja tekemään yhteistyötä helpommin, olipa kyseessä häiden tai työmatkan suunnittelu. Google Apps, näiden työkalujen yritysversio, on suunniteltu tarpeeksi tehokkaaksi suurten yrityksien käyttöön (käytämme sitä itsekin) mutta myös niin yksinkertaiseksi, että pienet perheyrityksetkin voivat sitä käyttää.

Sovellusten avulla tiedot tallennetaan suojatusti verkkopalveluun, josta niitä voi käyttää millä tahansa verkkoyhteyttä käyttävällä laitteella. Koska tiedot ovat verkossa, asiakirjoja on helppoa jakaa useiden yhteiskäyttäjien kanssa, ja kaikki voivat työstää samaa materiaalia samaan aikaan eri paikoista. Lisäksi ohjelmistojen jatkuvan päivittämisen sijaan käytettävissä on aina sovelluksen uusin versio, joten voit keskittyä täysin työntekoon.

Uskomme myös, että verkossa olevat tiedot kuuluvat sinulle ja että niiden tulee olla siirrettävissä. Kun käytät Google Appsia, voit viedä kaikki sähköpostisi, asiakirjasi, valokuvasi tai kalenterimerkintäsi minne haluat.

Lisää

Tiedämme, että verkkohaun toivotaan sujuvan mahdollisimman nopeasti ja suosikkisivustojen tulisi olla helposti käytettävissä. Google Chromen kaltaiset ohjelmistot tekevät verkon selaamisesta helppoa ja nopeaa. Haluamme lisäksi Googlen palveluiden olevan käytettävissä missä tahansa, jopa silloin, kun tietokonetta ei ole saatavilla. Googlen suosikkituotteita kuten Google Mapsia ja Gmailia voikin käyttää suoraan puhelimella.

Pyrimme myös kehittämään uusia innovaatioita, jotta käyttäjien saataville tulisi halvempia ja parempia internetkäyttöön sopivia mobiililaitteita. Kehitimme Open Handset Alliancen kanssa Androidin, maailman ensimmäisen täysin avoimen käyttöympäristön, jota kaikki mobiilikehittäjät voivat käyttää ja jonka kaikki laitteistovalmistajat voivat asentaa laitteeseensa.

Vuonna 2006 ostimme YouTuben, jonka avulla miljardit käyttäjät etsivät, katselevat ja jakavat alkuperäisiä videoita ja ammattilaisten luomaa sisältöä. Sekä suuret että pienet sisällön luojat ja mainostajat voivat ansaita osansa katsojien ja fanien käytöstä saaduista tuloista. YouTuben avulla ihmiset ympäri maailman pitävät yhteyttä, jakavat tietoja ja inspiroivat muita käyttäjiä videoiden avulla.

Tässä vain pieni katsaus toimintaamme. Saat lisätietoja kaikista Googlen palveluista tältä sivulta.

Google pähkinänkuoressa

  • Perustettu
    1998
  • Perustajat
    Larry Page ja Sergey Brin
  • Yrityksen perustaminen
    4. syyskuuta 1998
  • Ensimmäinen yleisöanti (NASDAQ)
    19. elokuuta 2004
  • Päätoimisto
    1600 Amphitheatre Parkway
    Mountain View
    CA 94043, USA

Hyödyllisiä linkkejä

Google-uutisia

Käy Google-uutisia-sivustolla