Asiakkaat tutkivat, vertailevat ja tekevät ostopäätöksiä eri aikoina ja erilaisissa paikoissa, joten tulojen mittaaminen vain viimeisen napsautuksen perusteella ei anna kattavaa kuvaa ja joitakin parhaiden asiakkaiden tavoittamisen kannalta tärkeitä asioita saattaa jäädä huomaamatta.
Google Analyticsin monikanavat antavat mahdollisuuden tutustua erilaisten digitaalisten medioiden väliseen vuorovaikutukseen. Monikanavien avulla näet myös, miten kanavat yhdessä saavat aikaan myyntiä ja tuloksia. Tämän työkalun avulla voit tehdä tärkeitä mainonnan sijoituksiin liittyviä markkinointipäätöksiä sekä makrotasolla (mitä kanavia) että mikrotasolla (esim. mitä avainsanoja ja mainoksen sijoitteluja).
Viisi monikanavaraporttia näyttävät kanavat, joiden kanssa asiakkaasi ovat olleet vuorovaikutuksessa niiden 30 päivän aikana, jotka edeltävät tuloksen syntymistä tai ostamista. Raporteissa näkyvät seuraavat tärkeät tiedot:
”Monikanavien ansiosta näemme nyt, miten asiakkaat tavoittavat sivustomme ja tuottavat tulosta – kaikilta kanaviltamme. Monikanavien avulla voimme tehdä verkkomarkkinointitoiminnoille vaikuttavuusanalyyseja ja tarkastella niitä kanavien ja vaiheiden yhdistelminä, joissa menestys vaihtelee, sen sijaan että tarkastelisimme vain viimeisen napsautuksen kanavia erikseen.”