Vueling-lentoyhtiöllä, joka perustettiin Barcelonassa helmikuussa 2004, on toimipisteet Barcelonassa ja Madridissa. Niistä käsin se lentää Lounais-Euroopan pääreittejä. Ensimmäisen puolentoista vuoden aikana Vueling on kasvanut voimakkaasti: työntekijöiden määrä on noussut 90:stä yli 570:een, laivue on kasvanut kahdesta lentokoneesta 14:ään ja yhtiö on palvellut yli neljää miljoonaa asiakasta.
Vueling tarjoaa edullisia lentoja ja laadukasta palvelua. Sillä on kolme kilpailuetua: suora online-myynti verkkosivuston ja vähäisemmässä määrin yhtiön puhelinpalvelukeskuksen kautta, uudet, vähän polttoainetta kuluttavat lentokoneet, joissa on tehokas käyttöjärjestelmä, ja lähtökaupunkeihin sijoitettu lentohenkilöstö.
Markkinointibudjetin hallinta on erityisen tärkeää Vuelingille ja yhtiö onkin aina pyrkinyt laskemaan sijoitetun pääoman tuottoprosenttilukuja. Vaikka Vueling on käyttänyt erilaisia sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskentajärjestelmiä, yhtiö päätti ottaa käyttöön Google Analyticsin, työkalun, joka "ei mittaa ainoastaan online-markkinointibudjetin tehokkuutta vaan analysoi tarkasti myös käyttäjien toimintaa ja vuorovaikutusta verkkosivuston kanssa. Näin voidaan tunnistaa tapoja, joilla käyttäjäkokemusta voidaan parantaa", sanoo Anna Caceres.
Google Analytics tarjoaa kaikki palvelut kerralla: markkinointibudjetin hallinta, verkkosivuston analyysi ja verkkosivuston kävijöiden liikkumistietojen seuranta. Tässä mielessä Google Analytics yhdistää lukuisat aiemmin eri työkaluilla suoritetut toiminnot yhteen työkaluun.
"Google Analytics on erinomainen työkalu, joka tuottaa täsmällistä tietoa verkkosivuston liikenteen kehittymisestä. Sen avulla voit tunnistaa, missä kävijät poistuvat sivustosta. Tämän seurauksena voit arvioida verkkosivuston rakennetta ja parantaa markkinointikampanjoittesi tehokkuutta", sanoo Victor Sala.
Kaksi kuukautta Google Analyticsin käyttöönoton jälkeen tulosten lukumäärä kasvoi 20 prosentilla ja tuloskulut pienenivät 10 prosentilla. Analytics kannustaa tuottoisimpia käyntejä ja saa potentiaaliset asiakkaat kiinnostumaan tuloksista. Google Analyticsin ja AdWordsin yhdistämisen seurauksena Vueling muokkasi ja laajensi avainsanalistaansa houkutellakseen enemmän mahdollisia asiakkaita. Tuloksena oli markkinaosuuden kasvu. "Google Analytics osoitti meille, että monet asiakkaistamme asuvat maissa, joissa emme toimi. Tieto kannusti meitä käynnistämään markkinointikampanjoita kyseisillä markkinoilla. Se myös vahvisti tulosprosenttiamme maksuttomissa hakutuloksissa."
Analyticsin ansiosta Vueling voi yhtenäistää kaikki tietolähteet ja poistaa päällekkäisyydet tuloskirjanpidossaan.
"Google Analytics on erittäin helppo asentaa ja se on kattava, helppokäyttöinen ja se esittää tiedot selkeästi muihin markkinoilla oleviin työkaluihin verrattuna. Se on myös dynaaminen, koska sitä parannetaan ja päivitetään jatkuvasti," Anna toteaa. Tässä mielessä Google Analyticsin ottaminen käyttöön on ollut yksi tärkeimmistä päätöksistä yhtiön tiedonhallinnassa.