Mainokset

Mainonta pitää Googlen ja monet muut käyttämäsi sivustot ja palvelut maksuttomina. Pyrimme varmistamaan, että mainokset ovat turvallisia, huomaamattomia ja mahdollisimman osuvia. Googlessa ei esimerkiksi näytetä ponnahdusikkunamainoksia. Poistamme lisäksi vuosittain tilit sadoilta tuhansilta julkaisijoilta ja mainostajilta, jotka rikkovat käytäntöjämme esimerkiksi lisäämällä haittaohjelmia sisältäviä mainoksia tai väärennettyjen tuotteiden mainoksia tai yrittämällä väärinkäyttää henkilötietojasi.

Miten Google käyttää evästeitä mainonnassa?

Evästeet auttavat tekemään mainonnasta tehokkaampaa. Ilman evästeitä mainostajien on hankalampaa tavoittaa yleisönsä tai saada selville, kuinka monta mainosta näytettiin ja kuinka monta kertaa niitä klikattiin.

Monet sivustot, kuten uutissivustot ja blogit, näyttävät mainoksia vierailijoilleen yhteistyössä Googlen kanssa. Käytämme kumppaniemme kanssa evästeitä useisiin eri tarkoituksiin – niiden avulla voimme esimerkiksi estää saman mainoksen näyttämisen kerta toisensa jälkeen, havaita ja ehkäistä klikkauspetoksia ja näyttää osuvampia mainoksia, kuten käymiisi verkkosivustoihin perustuvia mainoksia.

Näytetyistä mainoksista tallennetaan merkintä lokeihimme. Nämä palvelinlokit sisältävät yleensä pyyntösi, IP-osoitteesi, selaimen tyypin, selaimen kielen, pyynnön päivämäärän ja ajan sekä yhden tai useamman evästeen, joiden avulla selaimesi voidaan tunnistaa. Tallennamme tietoja monesta syystä. Tärkein syy on pyrkimyksemme parantaa palveluitamme ja ylläpitää järjestelmämme tietoturvaa. Lokitiedot anonymisoidaan poistamalla osa IP-osoitteesta (9 kuukauden kuluttua) ja evästetiedoista (18 kuukauden kuluttua).

Mainosevästeemme

Tarjoamme kumppaneidemme käyttöön useita tuotteita, kuten AdSensen, AdWordsin, Google Analyticsin ja valikoiman DoubleClick-palveluita. Näiden tuotteiden avulla kumppanimme voivat paremmin hallinnoida mainoksiaan ja sivustojaan. Kun käyt jotakin näistä tuotteista käyttävällä sivulla joko Googlen tai kumppaniemme sivustoissa, selaimeesi voidaan lähettää useita evästeitä.

Evästeitä voidaan asettaa muutamasta eri verkkotunnuksesta, kuten google.com, doubleclick.net, invitemedia.com, admeld.com, googlesyndication.com tai googleadservices.com. Jotkin mainontatuotteemme antavat kumppaniemme käyttää omien palveluidemme lisäksi myös muita, kuten mainosten mittaus- ja raporttipalveluita. Nämä palvelut voivat lähettää selaimeesi omia evästeitään, jotka asetetaan palveluiden omista verkkotunnuksista.

Lue lisätietoja kumppaniemme ja Googlen käyttämistä evästetyypeistä ja evästeiden käyttötavoista.

Mainosevästeiden hallinta

Voit hallinnoida näkemiäsi Googlen mainoksia sekä kieltäytyä aihepiireihin perustuvasta mainonnasta Mainosasetusten avulla. Vaikka kieltäytyisit aihepiireihin perustuvista mainoksista, voimme silti käyttää mainosten valitsemiseen eri tekijöitä, kuten IP-osoitteesi sijaintia, selaimesi tyyppiä sekä viimeaikaisia, nykyiseen hakuusi liittyviä hakuja.

Monissa maissa verkkomainonnassa käytettäviä evästeitä voi hallita myös toimialan itsesäätelyohjelmiin kuuluvien kuluttajatietosivustojen avulla. Tällaisia ovat Yhdysvaltojen aboutads.info choices ja EU-maiden Your Online Choices.

Voit myös hallinnoida evästeitä verkkoselaimessasi.

Muita mainonnassa käytettäviä tekniikoita

Googlen mainontajärjestelmät voivat käyttää muita tekniikoita, kuten Flashia ja HTML5:tä, esimerkiksi interaktiivisten mainosmuotojen näyttämiseen. Saatamme myös käyttää IP-osoitettasi esimerkiksi valitaksemme sijaintiisi perustuvia mainoksia. Voimme myös valita mainoksia tietokoneesi tai laitteesi tietojen perusteella. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi laitteen malli, selaintyyppi tai laitteen anturit kuten akselerometri.

Sijainti

Googlen mainostuotteet voivat saada sinua koskevia, suoria tai epäsuoria sijaintitietoja useista lähteistä. Voimme esimerkiksi todeta yleisen sijaintisi IP-osoitteen avulla, saada tarkkoja sijaintitietoja mobiililaitteeltasi tai päätellä sijaintisi hakukyselyistä. Lisäksi käyttämäsi verkkosivustot tai sovellukset voivat antaa meille tietoja sijainnistasi. Sijaintitietojen avulla Google päättelee kohderyhmätietoja mainostuotteiden käyttäjistä, parantaa näkemiesi mainosten osuvuutta, mittaa mainosten tehokkuutta ja tarjoaa mainostajille koottuja tilastotietoja.

Mobiililaitteiden mainostunnisteet

Kun mainoksia näytetään palveluissa, joissa evästeitä ei voi käyttää (esimerkiksi mobiilisovelluksissa), saatamme käyttää muita tekniikoita, joiden toimintaperiaate vastaa evästeitä. Joskus Google linkittää mobiilisovellusmainonnassa käytetyn tunnisteen samalta laitteelta löytyvään mainosevästeeseen, jotta mainoksia voidaan koordinoida mobiilisovellusten ja mobiiliselaimen välillä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun sovelluksessa näkemäsi mainos avaa verkkosivun mobiiliselaimessa. Tämä auttaa meitä myös tarjoamaan mainostajille tarkempia tietoja kampanjoiden tehokkuudesta.

Voit poistaa kiinnostuksiin perustuvat mainokset käytöstä mobiililaitteellasi seuraavien vaiheiden avulla.

Android

Etsi Google-asetukset, joka sijaitsee laitteestasi riippuen jommassakummassa näistä:

Valitse Mainokset.

Valitse Poista aihepiiriin perustuva mainonta.

iOS

Laitteet, joissa on iOS 6 tai uudempi ja jotka käyttävät Applen mainostunnistetta. Lue lisää tämän tunnisteen käyttöön liittyvistä valinnoista laitteesi Asetukset-valikossa.

Millä perusteella näkemäni Google-mainokset valitaan?

Näkemäsi mainokset valitaan monien asioiden perusteella.

Näkemäsi mainos voi perustua myös nykyiseen tai aiempaan sijaintiin. Karkean sijainnin voi yleensä nähdä IP-osoitteesta. Saatat siis nähdä YouTuben etusivulla mainoksen maassasi pian julkaistavasta elokuvasta tai nähdä tuloksia kaupunkisi pizzerioista hakukyselyllä ”pizza”.

Joskus näkemäsi mainos perustuu sivun kontekstiin. Jos katsot puutarhavinkkisivua, saatat nähdä puutarhavälinemainoksen.

Voit nähdä verkossa sovellustoimintaan perustuvan mainoksen tai sovelluksessa verkkotoimintaan perustuvan mainoksen. Näkemäsi mainos voi myös perustua toimintaan toisella laitteella, jos olet kirjautuneena Google-tilillesi tällä laitteella.

Joskus sivulla näkemäsi mainos on Googlen näyttämä mutta toisen yrityksen valitsema. Olet saattanut esimerkiksi rekisteröityä sanomalehden verkkosivustolle. Tämä verkkosivusto voi päättää, mitä mainoksia näyttää sinulle antamiesi tietojen perusteella, ja se voi näyttää kyseisiä mainoksia Googlen mainosten näyttötuotteiden avulla.

Saatat nähdä mainoksia myös Google-tuotteissa ja ‑palveluissa, kuten haussa, Gmailissa tai YouTubessa. Nämä mainokset perustuvat tietoihin (esim. sähköpostiosoitteeseen), jotka olet itse antanut mainostajille ja jotka mainostajat ovat sitten jakaneet edelleen Googlen kanssa.

Miksi Google näyttää minulle mainoksia tuotteista, joita olen tarkastellut?

Saatat nähdä aiemmin tarkastelemiesi tuotteiden mainoksia uudelleenmarkkinoinnin vuoksi. Sanotaan, että käyt verkkosivustolla, jossa myydään golfmailoja, mutta et osta näitä mailoja ensimmäisen käyntisi aikana. Verkkosivuston omistaja haluaa ehkä rohkaista sinua palaamaan ja tekemään ostoksesi loppuun. Google tarjoaa palveluita, joiden avulla verkkosivustojen ylläpitäjät voivat kohdistaa mainoksensa heidän sivuillaan käyneille käyttäjille.

Tätä varten Googlen on joko luettava selaimessasi oleva eväste tai asetettava eväste, kun vierailet golfsivustolla (edellyttäen, että selaimesi sallii tämän).

Kun käyt toisella Googlen kanssa yhteistyössä olevalla sivustolla, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä golfin kanssa, saatat nähdä kyseisten golfmailojen mainoksen. Tämä johtuu siitä, että selaimesi lähettää Googlelle saman evästeen. Me voimme puolestamme käyttää kyseistä evästettä näyttääksemme sinulle mainoksen, joka saattaa rohkaista sinua ostamaan kyseiset golfmailat.

Google voi myös käyttää tietoa golfsivustolla vierailusta, kun sinulle näytetään muokattuja mainoksia golfmailoja koskevan Google-haun yhteydessä.

Meillä on uudelleenmarkkinointia koskevia rajoituksia. Kiellämme esimerkiksi mainostajia käyttämästä uudelleenmarkkinoinnissa arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja tai uskonnollista vakaumusta.

Lisätietoja Google-mainoksista.