Seikkailu-urheilu

Koska viime päivityksestä on 5 kuukautta aikaa, niin tässä lyhyt yhteenveto tiimin jäsenten ulkoiluista ja kisailuista syksyn ja alkutalven aikana.

- Janne on talvisin hiihtoniilo, ja toiminta on ollut sen mukaista. Mainittavimpina suorituksina Keuruun SM-prologin (P) 19. sija (voittaja Sami Jauhojaervi), ja viime viikonlopulta Virossa hiihdetyn Scandinavia cupin 19. sija perinteisen sprintissä (voittaja John Kristian Dahl) ja 22. sija 15 km perinteisen hiihtotekniikan kilpailussa (voittaja John Kristian Dahl). Tuloksia tuolta.

- Eepo on joka paikan niilo, ja toiminta on ollut sen mukaista. Eepo voitti Mikkelin uudenvuoden juoksun, 5,6 km (tulokset)ja tuli tammikuussa Jyväskylässä hiihdetyssä Neljän vuoren hiihdossa (50 km, P, voittaja Jarmo Rissanen) maaliin kymmenentenä hiihtäjänä (hiihti M-sarjassa). Tulokset.

-Eepo oli myös Kouvolan varuskunnan urheilijoiden joukkueessa umpihankihiihdossa Pudasjärven Syötteen lumisissa maisemissa. Muut joukkueen jäsenet olivat Ville ja Jaakko Mäkelä, Pekka Väätäinen ja Jaakko Leppänen. Tulos oli 1. sija. Tästä GPS seurantaa, ja tästä tuloksia ja tästä Juha Nymanin ottamia hienoja kuvia.



Kuvassa Jaakko Leppänen hakee otetta junttaheittoa varten. Jääkarhun puheet on pidetty.

JanneH kävi pokkaamassa kirkkaimman mitalin 24h-hiihdossa Vierumäellä 3.-4.2. Raikas talvisää kilpailun aikana pudotti tulostasoa ja voittoon riitti tällä kertaa 289 km. Lämpötila vaihteli kilpailun aikana 17-26 pakkasasteen välillä ja aiheutti omat haasteensa kaikille.

Vaikka kilpailun tarkoituksena oli toimia pitkänä treeninä kesän kisoja ajatellen, oli siihen kuitenkin panostettu melko paljon. Viime viikkojen sääennusteet pakottivat moneen kertaan vaateostoksille ja kaikkeen pyrittiin varautumaan. Edellisvuoden tuloksia oli luettu tarkkaan ja tiedossa oli, ketkä tulevat voitosta taistelemaan. Kilpailussa kierrettävää 4,7 km lenkkiä käytiin harjoittelemassa jo muutaman kerran alkuviikon aikana, jotta parhaat ajolinjat olivat selvillä.

Taktiikkana oli lähteä kolmella ruoka- ja vaatteidenvaihtotauolla siten, että välissä hiihdettäisiin aina noin kuusi tuntia. Geeliä, patukkaa, suklaata, proteiinijuomaa ja muuta kevyttä evästä oltiin varauduttu syömään jokaisen kierroksen jälkeen. Suksia oli kaksi paria, mikä mahdollisti niiden huoltamisen välissä.

Klo 18-24: kova aloitus
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyi nopeasti. Kärkipaikka oli tarkoitus ottaa haltuun ja sen jälkeen hieman hidastaa tahtia. Suksi liikkui herkästi ja hiihto tuntui kevyeltä, mutta vauhti oli selvästi liian kovaa. Ero toisena hiihtäneeseen Olli Somerpuroon ei kuitenkaan kasvanut, joten liikaa ei voinut hiljentääkään.

18 kierroksen jälkeen olo oli todella väsynyt ja tuntui, että kilpailu ehti mennä heti alussa pilalle. Huollossa aikaa meni puoli tuntia, kun söin pastavuokaa pari lautasellista ja vaihdoin melkein kaikki vaatteet. Ladulle palattuani kroppa oli kuin uudesti syntynyt, joten tasaisia rauhallisia kierroksia pystyi nakuttamaan läpi yön.

Klo 24-06: taistelua unta vastaan
Yön kilometrit tuntuivat muodostuvan vaikeiksi lähinnä sen takia, että silmä meinasi painua jatkuvasti kiinni kylmästä säästä huolimatta. Alamäet olivat lyhyitä, mutta niidenkin aikana ehti nukahtaa laskuasentoon. Uneliaisuutta yritettiin hillitä Teholla ja kofeiinipitoisilla geeleillä, mutta silti välillä oli todella vaikeaa.

Sijoitus oli pudonnut huoltotauon aikana toiseksi, ja ero pysyi suurin piirtein muuttumattomana läpi yön. Toinen tauko alkoi heti klo 6. Aamupuuro oli järjestäjillä hiukan myöhässä, ja huolto venyi yli puolituntiseksi. Vaatteet vaihdettiin jälleen, ja luvassa olivatkin vielä kaikkein kylmimmät tunnit ennen auringonnousua.

Klo 06-14: kärkipaikka haltuun
Kilpailun kärjessä läpi yön hiihtänyt Olli Somerpuro oli tehnyt vain lyhyitä huoltotaukoja, joiden aikana tuskin ehti vaatteita vaihtamaan. Meno alkoi aamulla olla kankeaa, ja järjestäjät uhkasivat jo hylkäyksellä, jos jatkaa hiihtoa jäätyneenä käymättä välissä sisällä lämmittelemässä. Aloin saada eroa kiinni, vaikkei oma hiihtokaan enää kovinkaan kevyeltä tuntunut.

Tässä vaiheessa alkoi taistelu, joka vaati kovaa henkistä kanttia. Aikaa oli vielä lähes puolet jäljellä, paikkoihin alkoi sattua ja hiihtokaan ei enää oikein muistuttanut hiihtoa. Kävi selväksi, että palautuminen kisasta tulee kestämään varmasti kauan. Kärkipaikka kuitenkin antoi syyn taistella.

Klo 14-18: taistelu kipua vastaan
Viimeinen ruokailu ajoittui noin kahden aikaan ja se kesti viisi minuuttia. Vaatteidenvaihdolle ei ollut tarvetta ja keitto lapattiin naamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Tarkoituksena oli päästä ladulle yli kierroksen keulalla, koska johtoa oli silloin helpompi kontrolloida.

Sitten alkoi kisan tuskaisin vaihe. Olkapäähän sattui ja enää pystyi hiihtämään vain kuokkaa vasemmalle puolelle. Jopa tasaiset osuudet oli mentävä kuokalla, ja joukkuesarjojen hiihtäjiä paineli ohi tasaiseen tahtiin. Mutta jos oli vaikeaa, niin sitä se oli muillakin soolosarjan hiihtäjillä. Aloin laskea tarvittavia kierroksia ja kuudenneksi viimeiselle kierrokselle lähdin ainakin kolme kertaa. Aika ei tuntunut millään kuluvan, mutta lopulta 50 minuuttia ennen kuutta tiesin, että hiihtämisen voi lopettaa ja voitto on varma.

Lopussa hiihto ei enää juuri hiihtoa muistuttanut
Kilpailun jälkeen
Heti maaliin tultuani otin kaksi 800 mg Buranaa. Keuhkoista lähti yskimällä veristä limaa ja olo oli muutenkin aika piesty. Palkintojen jaon jälkeen suunnattiin mökille saunomaan ja nukkumaan. Kun Buranan vaikutus yöllä loppui, ei sängyssä enää pysynyt makaamaan, kun olkapäätä koski. Seuraava vuorokausi menikin aika zombie-fiiliksellä, mutta onneksi maanantaina pääsi lääkäriin toteamaan vaivat: vasen olkapää tulehtunut, molempien etusormien rystyset tulehtuneet ja vasemmassa kädessä jännetuppitulehdus.

Tulehdskipulääke Arcoxia palasi jälleen ruokavalioon ja alkaa kuulua siihen jo olennaisena osana. Naamassa olleiden teippien mukana lähti niiden alla ollut paletunut iho. Keuhkoja on yskitty pari päivää pihalle, mutta mitään bakteeritulehdusta ei löytynyt. Palautuminen tulee kestämään varmasti yli kuukauden, joten tällaisten kilpailujen järkevyyttä kesää ajatellen voi helposti kyseenalaistaa. Tai sitten ne pitäisi malttaa mennä hiljaa ja lopettaa jos alkaa sattua liikaa.

Kovan suorituksen kilpailun aikana tekivät myös huoltajat Harri Sivonen ja Marko Takanen. Molemmilla unet jäivät vähille ja miltei joka kierroksen jälkeen ladun varressa oli vähintään toinen huoltajista, jolloin sai nopeasti syötävää tai vaihdettua märkiä huiveja, pipoja ja hanskoja. Suksia harjattiin ja voideltiin muutamaan otteeseen kilpailun aikana, ja pakkasesta huolimatta suksi luisti. Ilman hyviä huoltajia kilpailun voitosta olisi ollut mahdoton taistella.

Kommunikointia huollon kanssa kilpailun aikana
JanneH

Pienen hiljaiselon jälkeen vähän päivitystä.

Vuoden 2012 suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan, ja voisi todeta että tämä vuosi tulee olemaan yksi oman uran haastavimmista ja ehkä rankimmista.

Talvi aloitetaan normaaliin tapaa umpihankihiihtokisoista.

Vähän alle viikko starttiin, joukkue kasassa ja suunnitelmat pitkällä. Tarkoituksena on iskeä kovaa ja haastaa kärki sunnuntain taipaleella, saa nähdä mihin rahkeet tänäkin vuonna riittävät.

Tämän vuoden tiimin muodostavat Janne sekä allekirjoittanut. Mukaan ollaan saatu lisäksi Pitkäsen Jaakko tuomaan tarvittavaa kokemusta sekä Kiiran Jussi vahvistus Varkaudesta. Tänä vuonna latukoneena saa toimia Mikko Rantahakala joka omaa vahvan taustan sekä hiihdosta että seikkailu-urheilusta.

Jokke

Tiimi kävi nauttimassa Pohjois-Espoon lumisista maisemista JanneS:n tekemällä rogaining kartalla. Alunperin 4 tunnin suorituksi suunniteltu harjoitus päättyi valitettavasti n. 3 tunnin kohdalla JanneS:n nilkan murtumiseen, kun lumikenkä jäi rinnettä alastultaessa kiinni johonkin juurakkoon ja muu kroppa jatkoi liikettä alaspäin.

Rogaining harjoituskartta
Kartta on suunniteltu n. 4-6h rogaining harjoitusta varten, joten jos joku haluaa käydä treenailemassa samoissa maisemissa, kartta löytyy täältä. Arvostamme kovasti jos kuittaat jollekin tiimin jäsenelle tai blogin kommentteihin käytyäsi testaamassa radan, että tiedämme sitten kannattaako näitä karttapohjia julkaista täällä. Kartan pitäisi toimia yhtä hyvin talvella lumikengillä kuin kesällä ihan perusrogaining harjoituksen pohjana. Harjoituksen luonteeseen kuuluu, että Vihdintietä pitkin kulkeminen on kiellettyä, ja kartan suunnitteluun saa käyttää rajallisen ajan, meillä se oli 20 minuuttia. Rastit ovat virtuaalirasteja, eli siellä ei ole mitään merkkejä maastossa.

Saarijärven jäällä auringon noustessa.

Suolikkaan jäällä.

Reitti ja kartta, tarkempi puhdas kartta löytyy täältä.

JanneS

Vierumäellä hiihdetään helmikuun 3.-4. päivä 24 tunnin hiihto vapaalla hiihtotavalla. Kilpailu starttaa perjantai-iltana klo 18, jonka jälkeen kierretään 4,7 km kierrosta vuorokauden ajan mahdollisimman monta kertaa. Tiimistä mukana kilpailussa on JanneH.

Päätös osallistumisesta piti tehdä ajoissa, sillä kilpailu tuli täyteen jo marraskuun alkupuolella. Muistikuvat parin edellisen talven harjoitteluolosuhteista olivat positiiviset ja 24 tunnin kilpailu talvella sopi hyvin harjoitukseksi kesää ajatellen. Joulukuussa tilanne näytti vielä huolestuttavalta, kun oli ylipäätään epävarmaa kestääkö jalka hiihtämistä ja pääseekö missään harjoittelemaan.

Joulun jälkeen ortopedi näytti vihreää valoa hiihdolle ja pyöräilylle, joten yli kuukauden liki täydellinen lepo vaihtui hyvään harjoittelujaksoon etelän lumetetuilla laduilla. Lenkkien teemana oli lähes yksinomaan pitkä pk ja Vihdin 1,0 km, Oittaan 1,3 km ja Paloheinän 3,0 km ladut ovat tulleet tutuiksi. Kaiken kaikkiaan hiihtolenkkejä on ollut 3-4 viikkoa kohden ja sen lomassa on poljettu mahdollisuuksien mukaan työmatkaa ja kuntopyörää tv:n ääressä.

24 h hiihtoa yhteen pötköön tulee olemaan kuukauden hiihtoharjoittelulla äärimmäisen raskasta. Kuuden tunnin harjoitus lauantaina antoi osviittaa siitä, miltä hiihto tuntuu ensimmäisten tuntien jälkeen. Meno on kropalle yksitoikkoista, joten rasitus saattaa kasvaa nivelissä ja lihaksissa erittäin suureksi. Kilpailu on sekä fyysisesti että henkisesti raskaampi kuin 24 tunnin seikkailukisa, sillä lajit eivät vaihdu ja koko matka pitää mennä yksin ilman sen kummempia virikkeitä. Toisaalta nyt ei olla menossa tekemään maailmanennätystä eikä tuloksellakaan ole väliä, jos hiihto muuten kulkee kuten pitääkin ja pääosan ajasta jaksaa pysyä ladulla.

Viimeiset 10 vuorokautta ennen hiihtoa otetaan rauhallisesti kroppaa palautellen ja superkompensaatiota hakien. Vierumäelle matkustetaan hyvissä ajoin muutamaa päivää ennen ja pidetään tuntumaa yllä kevyillä lyhyillä lenkeillä. Huollon ja varusteiden suunnittelu on jo aloitettu ja kaikki näyttää hyvältä. Vaikka kilpailu onkin vain harjoitusta pitkiin kisoihin, antaa se oman motivaationsa talveen ja muuhun harjoitteluun.

"Liidä ku Letukka, pistä ku Sitikka"
JanneH

Tiimi osallistui perinteiseen, jo neljättä kertaa järjestettyyn Loppiaisrogainingiin. Hyvät järjestelyt toivat paikalle ennätysmäiset 83 joukkuetta ja n. 150 osallistujaa. Edellisinä kahtena vuotena olleesta 50 cm lumihangesta ja kovasta pakkasesta ei tällä kertaa ollut tietoakaan, metsässä lunta oli n. 5 cm ja pakkasta muutama aste.



Starttasimme tällä kertaa kolmena eri tiiminä kisaan, Jussi ja JanneS ominaan, Reijo ja Anu yhdessä. Teimme kuitenkin matkasuunnitelman yhdessä ja lähdimme yhtä matkaa liikkeelle. Heti alusta alkaen oli selvää, että kartan pohjoispuolelta haetaan aluksi kaikki rastit, sitten suunnataan etelää kohti kartan länsireunaa pitkin ja kun aika alkaa loppua suunnataan kohti maalia. Tavoitteena oli ehtiä hakemaan kartan lounaisnurkasta kaksi viiden pisteen rastia.

Käytännössä kaikki kärkipään joukkueet lähtivät suurin piirtein samanlaisella reittisuunnitelmalla liikkeellä, ja alussa rasteilla näkyikin paljon tuttuja. Pidimme yllä aika rauhallista vauhtia, mitä nyt Jussilla tuntui jo alussa juoksu kulkevan sen verran hyvin, että tasaisilla osuuksilla eroa tuli samantien sellaiset 50 metriä. Rasteilla olimme kuitenkin aina yhdessä. Rastit löytyivät alkupuolella hyvin, reittinä oli 22-33-24-45-35-56-49-29-36-53-55-48-38-59-52-34. 34:n jälkeen, noin puolessa välissä, Jussi lähti etenemään omaa vauhtiansa. Tapasimme kuitenkin vielä 25:llä. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päätimme jättää 26:n välistä, eli menimme 43-25-39-37-32-51.

51:llä teimme päätöksen että jätämme lounaisnurkan aikapulan vuoksi väliin, ja juoksimme 41:n kautta leveätä latupohjaa Sorlammelle, josta 28:n kautta 50:lle, jota sitten pummasimme ihan urakalla parikymmentä minuuttia. Lopulta sekin rasti kuitenkin löytyi, ja jatkoimme kohti maalia 46:n, 21:n ja 23:n kautta. Maalissa oli aikaa jäljellä enää kymmenen minuuttia, joten päätimme jättää 20:n väliin. Lopputuloksissa pisteitä 97 ja jaettu 12. sija. Yhtä isompaa pummia lukuunottamatta hyvä suoritus. Olin itse huolissani lähdössä mitä kahden kuukauden pakotettu treenitauko (mykoplasma) vaikuttaa suoritukseen, kun pääsin lenkkipoluille vasta viikkoa ennen kisaa, mutta ihan siedettävää vauhtia jaksoin silti edetä muun tiimin tahdissa. Jussi meni lopun soolona ja oli lopputuloksissa viides, pisteen kärkeä perässä.

Hyvin järjestetty kisa jälleen kerran, isot kiitokset siitä Miialle, Tiinalle ja Rasti-Jyrylle! Kiitokset myös Jussille, Reijolle, Anulle sekä Riitalle matkaseurasta! Kartalla Team Duron sekä Lupus Extremen tiimien reitit.

Karttapohjasta isot kiitokset Team Duron Tuomakselle!

JanneS

Johanna, Heikki, Ville ja Jaakko kävivät viettämässä loppiaista Espoon Nuuksiossa pidetyssä rogaining tapahtumassa. Jo yhdeksi Suomen suurimmista rogaining tapahtumista kasvanut loppiaisrogaining tarjosi tänäkin vuonna hyväkulkuista, mutta märkää maastoa kenkien alle kahdeksaksi tunniksi. Seuraavassa hieman tarinaa veljesten reissusta.

Perinteinen loppiaisrogaining keräsi taas mukavan osanoton Nuuksion maastoihin. Duroa pistesuunnistusharjoituksessa edustivat Antti ja Tuomas. Kirjauduimme kahtena joukkueena, sillä Antti epäili hiukan, kestävätkö jalat, mutta huoli oli turha ja etenemisvauhti pysyi kummallekin sopivana loppuun asti. Suunniteltu reitti toteutui hyvin ja isommitta virheittä. Pimeän takia yksi rasti jätettiin väliin. Pisteitä kerättiin 111 ja matkaa kertyi gps-loggerin mukaan [...]

Viime vuosi oli päälisin puolin onnistunut, eikä se ollut sattumaa, vaan taustalla oli kovaa työtä ja tavoitteellista harjoittelua. Jokaisella oli omat tavoitteensa kisojen suhteen ja harjoittelun painopistealueet sen mukaan. Jutussa analyysiä siitä, miten kaikessa onnistuttiin.

JanneH:

Päätavoitteina menneelle vuodelle olivat Tukholman maratonilla kolmen tunnin alitus ja ensimmäinen pitkä seikkailukisa. Näitä silmällä pitäen harjoittelun oli tarkoitus olla monipuolista ja erityisesti keväällä kovavauhtinen juoksu oli merkittävässä osassa. Pari vauhdikasta ja yksi pidempi juoksulenkki viikossa yhdistettynä muuhun harjoitteluun toimivat ja kolme tuntia alittui Tukholmassa kirkkaasti. Sen jälkeen juoksumäärät pienivät ja pyöräilyn osuus kasvoi. Lisäksi tavoitteena oli parantaa lajitekniikkaa melonnassa ja köysitehtävissä. Eteenpäin mentiin, mutta edelleen näissä on huimasti parantamisen varaa.

Harjoittelumääriä oli tarkoitus hieman nostaa, mutta loppuvuoden loukkaantumisesta johtuen kasvu oli maltillista. Kokonaisuudessaan tuntimäärä oli noin 540 eli vajaa 40 edellisvuotta enemmän. Erityisesti keväällä kuitenkin harjoittelu oli aiempaa laadukkaampaa ja paremmin rytmitettyä. Vuonna 2012 suunnan tulisi olla jälleen eteenpäin, mutta palautuminen akillesjännevammasta haittaa vielä alkuvuodesta harjoittelua ja kovia treenejä juosten tai pyörällä ei voi hetkeen tehdä.

Päätavoitteena alkaneella vuodella on todennäköisesti heinäkuinen Endurance Quest, joten melonnalle on syytä varata aikaa kalenterista enemmän. Monipuolisuuden hallitseminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä, joten liikkua pitäisikin melkeinpä niin paljon kuin mahdollista. Muu elämä asettaa omat rajoituksensa, joten ajankäytön hallinta ainakin korostuu.

JanneS:

Vuoden 2011 päätavoitteena oli Retki-rogaining 24h, jota silmällä pitäen alkuvuoteen tuli useampi pitkä juoksu/rogaining-treeniä. Kokonaisuutena vuodelle 2011 tuli yhteensä kolme yli 100 kilometrin suoritusta juosten ja tavoite tehdä hyvä suoritus pääkisassa täyttyi, joten lopputulemaan voi olla todella tyytyväinen. Kestävyys pitkään juosten tehtävään suoritukseen alkaa jo olla hyvällä tasolla, mutta keskivauhtia pitäisi saada selvästi ylöspäin.

Treenimäärät jäivät selvästi 2010 vuodesta, kirjanpito on vielä hiukan kesken mutta kokonaissaldo jää jonnekin 400 tunnin alle. Juoksukilometrejä tuli jonkin verran enemmän vuodelle 2011 ja tuntien vähennys tuleekin pitkälti pitkien pyörälenkkien vähäisyydestä. Myös salilla käynti loppui alkuvuodesta 2011 työpaikan vaihdoksen myötä. Myös loppuvuoden mykoplasman johdosta pariin kuukauteen pitkittynyt ”ylimenokausi” teki oman lovensa treenitunteihin. Nyt tilanne on kuitenkin kunnossa ja pk-kausi on aloitettu.

Vuoden 2012 suunnitelmat ovat vielä auki, mutta todennäköisesti joku 24h rogaining sinne valikoituu ja Rokualle olisi mukava lähteä, jos hyvä tiimi saadaan kasaan. Tällä hetkellä työ- ja perhe-elämän kiireet eivät mahdollista pyörä- ja melontatreenimäärien nostamista useamman päivän seikkailukisan vaatimalle tasolle, joten se jää omalta osalta odottamaan tulevia vuosia, joskin tavoitteena on lisätä pyörätreenejä huomattavasti edellisestä vuodesta ja sitä kautta saada peruspyörävauhtia ylöspäin. Pääpaino tullee kuitenkin pysymään juoksussa.


Reijo:

Kausi 2011 oli ihan onnistunut. Treenimäärä kasvoi edellisestä vuodesta 20%:lla ylittäen nyt 500 tuntia. Mielenkiintoista oli että noilla tunneilla treenien keskituntinopeus on ollut 10 km/h:ssa, koska vastaavasti kilometrejä kertyi 5000. Kilometrit kerrytettiin pääasiassa pyörällä, juosten, hiihtäen ja meloen.


Kilpailukausi alkoi jo keväällä Multisport-cupilla, jossa oli puolustettavana edellisen vuoden sekasarjan mestaruus. Kauden kisoissa oli paljon parantamisen varaa, mutta loppujen lopuksi tasaisella uurastuksella mestaruus uusittiin. Päätavoiteena 2011 kaudella oli ensimmäinen pitkä seikkailukisa Gold Rush Kaliforniassa. Sieltä kerättiinkin rutkasti kokemusta tulevaisuuteen. Seikkailukisojen lisäksi tuli jonkin verran kierrettyä pyöräsuunnistus- ja MTB-kisoja vaihtelevalla menestyksellä.

Tulevalla kaudella päätavoite on todennäköisesti Endurance Quest, sillä sen verran jäi pitkiin kisoihin mielenkiinto ylle. Harjoittelussa mennään aikalailla samalla kaavalla kuin 2011. Kevät uurastetaan pitkillä ja rauhallisilla peruskuntolenkeillä ja keväämmällä otetaan kisavauhtia esille. Monipuolisuus tullaan pitämään pääasiana: pyöräilyä, juoksua, hiihtoa (jos kelit sallii), melontaa, jne. Pitkälti samalla kaavalla kuin edelliselläkin kaudella.

Anu:

Vuosi sujui ilman suurempia ongelmia ja harjoitustunteja kertyi lähes 400 h. Alkuvuodesta paljon hiihtoa, keväällä pyöräilyä ja loppuvuodesta enemmän juoksua ja suunnistusta. Päätavoitteina olivat ensimmäinen 24h kilpailu Rokualla ja jo perinteeksi muodostunut Multisport-cup.

Multisport-cup käynnistyi vauhdillisesti loistavasti, mutta pientä säätöä oli heti ensimmäisessä kisassa, kun yksi vaihtoleima puuttui. Myös Archipelagon ikimuistoinen kanootti-uinti muistutti oikean kanootti/kajakki-valinnan tärkeydestä ja melontaharjoittelun tarpeesta. Ensimmäinen yli 24h kilpailuni Rokualla meni SOS:n joukkueessa hyvin ja kokemus oli loistava. Syys-lokakuun 5 viikon kisaputki, suunnistuksen SM-kisoja ja X-kaato, lopetti kisakauden ja jätti positiivisen kuvan koko kaudesta. Kauden aikana tuli myös testattua ensimäistä kertaa pitkiä juoksuja, kevät-rogaining n.70km ja Mammuttimarssi 106km.

Tulevalla kaudella tarkoituksena kiertää jälleen Multisport-cup ja toiveena myös joku pidempi kisa, mahdollisesti Endurance Quest tai 24h Rokua.

UTMB ultramaraton tapahtuma on yli 5000-osallistujalla maailman suurin ja kovatasoisin maastoultrajuoksutapahtuma, joka koostuu neljästä eri matkasta, joissa kaikissa on nousua tarpeeksi, jottei juoksuaskelia ajallisesti tarvitse ottaa kovinkaan kauaa. Sprinttimatkana on CCC:n 100km pituudellaan, TDS puolestaan on 110km reitti pieniä ja teknisiä polkuja kierrellen ja päämatkana on Mont Blancin isoja polkuja pitkin kiertävä UTMB,166km, johon kaikki maailmanparhaat maastoultrajuoksijat osallistuvat voittomielessään. Tämänlisäksi on vielä vaellustyyppinen 300km mittainen PTL, jossa läpsytellään lähes viikon verran kauniista maisemista nauttien. Omjakonista kisaan osallistuivat Jaakko ja Heikki Penttilän Mikon kanssa.
Joukkueemme valinta oli TDS-koska kellään meistä ei ollut PTL:n tarpeeksi pisteitä ja muiden reittien hiekkateitä saa juosta tarpeeksi Kolin Vaarojen Maratonilla.



Kisapaikalle Chamonixiin saavuttiin 5-päivää ennen kisaa ohueen ilmaan totuttelua varten ja heti tietenkin piti vetää useampi päivä 12h mäkeä ylösalas, jotta reidet sai räjähdyskuntoon kisa-aatoksi. Onneksi tavoitteena ei ollut menestyä vaan päästä maaliin asti joten betonireidet takasivat ainakin sen ettei kisassa ainakaan tullut lähdettyä liian kovalla vauhdilla matkaan.

Kisa alkoi sadistisen aikaisella kuljetuksella kisa-aamuna Courmayeuriin, josta startti oli 09.00 aikaan. Lähtöpaikalla oli mieletön festivaali-meininki ja kun kisan tunnusbiisi lakkasi soimasta alkoi Jukolan starttia kovempi juoksukilpailu kohti ensimmäistä 1400 nousumetrin nousua. Perinteisesti melkein kaikki paahtoi ekasuoralla ohitse ja mäkeen sitten päästiin seisoskelemaan, kun jokainen Ranskalainen päätti alkaa jatkuvasti säätämään kamojaan keskellä polkua ja polkujen ulkopuoleltakaan ei saanut ohittaa koska järjestäjiä oli ympärillä vahtimassa polulla pysymistä diskauksen uhalla. Mäki päästiin ylös ja alkoi betonireisille sopivat alamäet. Vähän aikaa juoksu tuntui jopa hyvältä, mutta äkkiä tunnelma katosi ja ajatuksissa alkoi odottamaan reilun 40km kohdalla olevaan St.Burgundin kylää, jossa piti olla herkullista paikallista pähkinäjuustosalamia ja homejuustoja tarjolla. Päätinkin kirmata kyseiseen kaupunkiin hiukan soikkaa ennen, jotta pääsee nautiskelemaan kokorahan edestä. Ja kyllä kannatti.


St. Burgundista kisan piti jatkua reitin vaativimmalla 1800 nousumetrin nousulla, mutta sää oli järjestäjien mielestä niin altis ukkoselle, että päättivät juuri ennen huippua ohjata meidän 15km ylimääräiselle asfalttikierrolle. Samalla päätettiin laittaa Soikan kanssa vauhtia jalkoihin ja tiputtaa Ruotsin ja Tanskan edustajat pois mitaleilta Pohjoismaiden sisäisessä mestaruustaistelussa. Muutama ranskalainen kyllä katosi samalla horisonttiin ilman reppuja aina välillä omasta huoltoautosta mehua hörppien. Kisassa reitinvarrella omat huoltajat oli kielletty englanninkielisissä ohjeissa, mutta kai Ranskankielisissä säännöissä oli paikallisille sitten hiukan erisanamuodot. Mutta kiitos paikallisten huijaamisen saatiinkin kunnon raivo päälle etenemiseen ja matka jatkui entistä kovempaa. 65-Kilometrin kohdalla Roselandissa poimittiin myös mukaan kolmas suomalainen O-P Liinalaakso, joka oli UTMB-ultraviikolla jo ties monennetta kertaa. Porukalla paineltiinkin sitten kokoyö Contaminekseen asti, josta oli enää 23km loppukiri maaliin runsaslukuisen yleisön hurratessa teiden varsilla.



Maalissa olotila oli kesän harjoitteluun(400km juoksua) nähden hyvä ja reitti tuntui loppuneen kesken, vaikka se oli ehkä hyvä juttu, koska viikko kisan jälkeen allekirjoittaneella oli useamman vuorokauden mittainen seikkailukisa Gold Rush Californiassa. Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut ja pienellä lisätreenillä ja painon pudotuksella sijoitukset voisivat olla huomattavasti parempia, vaikka joukkueen sijoitukset 160, 311 ja 344 reilun tuhannen juoksijan joukossa eivät ole huonoja. Reittinä TDS oli erinomainen ”isonmiehen” läpsyttely. Alustat olivat jokapuolella kovaa ja älyttömän jyrkkiä nousuja oli tarpeeksi, jottei tarvinnut hirveästi juosta ja alamäet olivat tarpeeksi jyrkkiä ja teknisiä suosimaan vahvajalkaisia juoksijoita. Samalla täytyy todeta,että Suomesta tähän kisaan valmistavat juoksukisat oikeastaan puuttuvat. Vaarojen Maraton on Suomen ultrista varmasti lähimpänä kun se on osittain reitiltään yhtä tekninen, mutta toisaalta se on profiililtaan lähes tasainen ja sisältää tuskaisen paljon hiekkateitä. Ehkäpä joku lähivuosina jaksaa tehdä johonkin Suomen laskettelukeskukseen ultrajuoksukisan, johon mäkeä saataisiin tarpeeksi? Sitä ennen Jaakko käykin hakemassa helppoja ultrapisteitä ensivuoden arvontaan http://annapurna100.com juoksukisasta Nepalista, jossa ainakin kunnon mäkiä on reitin varrella kavuttavana. Omat pisteet kävin jo hölkyttelemässä Vaarojen Maratonin 86km, joka on tunnelmaltaan ehkä Suomen paras urheilutapahtuma.

Takana onnistunut kausi täynnä tavoitteiden mukaan sujuneita kilpailuja ja nousujohteista harjoittelua sekä hyvään aikaan osunut ylimenokausi. Peruskuntojakso ja pohjan luonti ensi vuotta varten alkoivat jo lokakuussa ja edellykset laadukkaaseen harjoitteluun olivat loistavat. Sitten tulee se mutta, ja kaikki menee uusiksi.

Syyskuussa tiimin ensimmäinen pitkä seikkailukilpailu osoitti, että paljon asioita oli tehty edellistalven ja kevään aikana oikein. Kilpailusta jäi sopivasti hampaankoloon ja motivaatio harjoitteluun oli kova. Matkan lopulla tullut vatsatauti viivästytti palautumista tarjoten samalla sopivan hetken ylimenokaudelle. Lokakuun puolivälissä alkoi taas suunnitelmallisempi harjoittelu ja kaikki sujui hyvin, ainakin kuukauden verran.

Marraskuussa akillesjänne alkoi yllättäen oireilla muuten onnistuneen treeniviikon päätteeksi. Piti lopettaa harjoittelu hetkeksi ja aloittaa tulehduskipulääkkeiden syönti. Lääkärin mukaan pyöräily olisi hyväksi jalalle, mutta muutamat kokeilut osoittivat päin vastaista. Kun noin neljän viikon aikana merkkiä parantumisesta ei näkynyt, käytettiin jalkaa ultraäänessä ja tulos oli arvattava: akillesjänteessä on repeämä ja kaikki urheilu on lopetettava (pois lukien uinti, joka ensimmäisen käynnin myötä aiheutti korvatulehduksen).

Akillesjännevaivat ovat siitä ikäviä, että ne ovat äärimmäisen hitaita paranemaan, eivätkä välttämättä ikinä edes parane kunnolla. Tammikuulle suunniteltujen tapahtumien ilmoittautumiset on peruttu, mutta helmikuussa olevat 24h- ja Finlandia-hiihto ovat edelleen optimistisesti kalenterissa. Jos jalka kestää, niin silloin mennään, mutta vain fiilistelemään ilman tavoitteita.

Turhaan ei matkustettu viikoksi Tahkolle, kun edes joku hiihtää
Ensi kesälle suunniteltu maratonajan parannus Tukholmassa jää näiltä osin tekemättä ja ainakin toukokuisen EM-rogainingin voi unohtaa. Mutta jotain hyvää asiassakin on: melontaa ehtii tulevana keväänä ja kesänä harjoitella enemmän. Endurance Quest heinäkuussa on vielä suunnitelmissa ja siellähän melonnan on syytä kulkea, jos meinaa kilpailussa maaliin saakka selvitä.

Vieroitusoireet urheiluun ovat kovat. Ahdistumista, kiukuttelua, ärtyisyyttä ynnä muuta on saattanut olla havaittavissa, ja mitä enemmän asioita ajattelee, sen raskaampaa on. Ensi vuodesta on ainakin kehityksen suhteen tulossa välivuosi. Onneksi sentään kelit ovat olleet harjoittelun kannalta huonoja tänä talvena.

JanneH

Mitähän sitä tekisi itsenäisyyspäivänä? Kaikilla on omat mielenkiintonsa ja meille se tarkoitti pitkää maastojuoksulenkkiä. Multisport palstalle laitettiin kutsu jakoon ja toivotettiin muutkin samanhenkiset lenkille mukaan. Valitettavasti JanneH:lle oli iskenyt akillesjänteen tulehdus ja JanneS:llä oli pitkittynyt flunssa ja kumpainenkin joutui jäämään huoltojoukkoihin. Näinollen mekin jo meinattiin perua, kun puolet joukkueesta oli sairastuvalla. Laitettiin kuitenkin vielä kyselyä olisiko muita kuitenkin tulossa ja lopulta meitä oli palstan perusteella 6 henkeä lähdössä. Ei muuta kuin juoksuvarusteet valmiiksi ja herätyskello soimaan itsenäisyyspäivänä klo 6.15.

Saavuttiin ajoissa Pirttimäen ulkoilualueen parkkipaikalle ja yllätykseksi sinne alkoi vyörymään väkeä oikein mukavasti. Lopulta klo 8 matkaan lähti peräti 16:n hengen ryhmä. Porukka koostui seikkailu-urheilijoista ja rogaininghenkisistä urheilijoista. On meitä sitten muitakin "hulluja" viettämään itsenäisyyspäivää Nuuksion metsiin. Edellisenä iltana oli satanut paikoin jopa 10cm uutta nuoskalunta. Se ei onneksi liiemmin haitannut menoa ja itseasiassa antoi hyvän pidon ja vaimennuksen koko matkalle.

Matka suuntautui Montrailia vastapäivään kohti Luukkia. Porukka pysyi hyvin kasassa ja pian Luukin jälkeen 4-henkeä irtaantui aikomuksenaan tehdä lyhyempi noin 30km lenkki pitkän Montrail reitin sijasta. 12 henkeä jatkoi matkaa ilman suurempia pysähdyksiä Reitti2000 myötäillen Salmeen. Salmessa JanneS järjesti meille hienon puolivälin huollon. Tarjolla oli Cokista, vettä, banaaneja, suklaata ja karkkia. Joku jo ehti tokaistakin, että kuinka se Janne tietääkin niin hyvin urheilijoiden välipala tarpeet? Iso kiitos kaikilta JanneS:n baarille!

Iloista urheilijajoukkoa lyhyellä puolimatkan tauolla. Kuva JanneS.
Salmesta porukka erkaantui ainakin kolmeen ryhmään. Me jatkettiin Lupuksen kokoonpanolla Anu, Reijo ja Jussi. Matka taittui Jussin hyvällä paikallistuntemuksella Kattilan ja Haukkalammen hienoja polkuja pitkin Solvallaan. Sieltä vielä loppurutistus takaisin Pirttimäkeen. Matkaa lopulta mittarissa 52km ja juoksuaikaa kului reilu 6,5 tuntia. Muut taisivat seurata Reitti2000:n merkkejä, kun meidän kulkemilla poluilla ei ollut näkyvissä edellä olevien kenkien jälkiä.

Kiitokset kaikille mukana olleille hienosta polkujuoksutreenistä. Nähdään Loppiais-rogainingissa.

-Reijo & Anu

Siinä missä kaverit treenaavat jo täyttä häkää tulevaa vuotta varten, on Lupus Extreme kärsinyt synkästä marraskuusta. Harmaus ja pimeys ovat tuntuneet entistä vaikeammilta, kun harjoittelussa on joutunut pitämään erinäisten syiden vuoksi taukoa.

Reijolle, Anulle ja JanneS:lle marraskuu oli suunnitellusti ylimenokuukausi Mammuttimarssiin saakka jatkuneen syksyn myötä. Minä puolestaan keventelin jo syyskuussa Gold Rushin jälkeisen palautumista olennaisesti hidastaneen vatsataudin jälkeen. Lokakuun alku meni vielä kevyesti, mutta loppukuusta treeni alkoi kulkea suunnittellusti. Parituntisia polkujuoksulenkkejä tuli kuutena viikonloppuna putkeen ja fillarilla kilsoja mukavasti pääosin asvaltilla. Kajakillakin pääsi pariin otteeseen joelle ja kaksi kertaa merelle, joista molemmat kerrat olivat omalla tavallaan hienoja. Ensin meloimme Sovijärven Tuomaksen kanssa Vuosaaressa myöhään illalla pilkkopimeässä täysin tyynellä ja seuraavana viikonloppuna kävin Kolehmaisen Mikon kanssa kiertämässä Lauttasaaren tuulisessa kelissä kaksikolla.

Sulia melontavesiä riittää vielä
Hyvin käynnistynyt peruskuntokausi meni säpäleiksi pari viikkoa sitten ja pohja huuhtoitui pois kuin syksyn sateet Vantaanjokeen. Pyöräilyssä todennäköisesti vähän kylmää saanut akillesjänne tuntui jäykältä, ja lopullisesti jalka kipeytyi kun kävimme JanneS:n kanssa pyöräilemässä 3,5 tuntia maastossa ja heti seuraavana päivänä juoksin Kallioniemen Jussin kanssa 28 km pääosin teknisiä maastopolkuja.

Kun sunnuntai-iltana ei enää pystynyt kävelemäänkään, tein oman diagnoosin tulehduksesta ja aloitin lääkekaapissa olleen tulehduskipulääkekuurin, venyttelyn ja kylmähoidon. Ihan kokonaan on vaikeaa olla paikallaan ja yritin epätoivoisesti viime viikolla tehdä kevyitä treenejä kuntopyörällä, mutta niistä ei seurannut varsinaisesti mitään positiivista. Töihin oli mentävä autolla, vaikka tosin kytkimen painaminen vihloi ikävästi jalassa.

Tänään käydessäni lääkärillä tuli juoksukieltoa pari viikkoa ja resepti tulehduskipulääkekuurin jatkamiselle. Suunta on kuitenkin parempaan päin ja kevyen pyöräilyn voi todennäköisesti jo kohta aloittaa. Mutta hyvin ei mene JanneS:lläkään, päinvastoin: yskää ja flussaa on jatkunut kuukauden ja tänään lääkäri määräsi antibiootteja epäillen vahvasti mykoplasmaa. Tautina se on urheilijan painajainen ja saattaa olla äärimmäisen sitkeä. Ei ihan sitä, mitä ylimenokaudelta odottaa.

Henkisen lamaantumisen lisäksi harjoittelutauossa hankalaa on syöminen. Kun on tottunut liikkumaan toistakymmentä tuntia viikossa, on energiankulutus eri luokkaa kuin ilman urheilua. Elimistö on tottunut saamaan ruokaa, joten on jatkuvasti kova nälkä. Silti olo on turvonnut kuin Timo Jutilalla jääkiekkouran jälkeen. Ehkä pieni ruokaremontti voisi olla paikallaan pidemmänkin päälle.

Aurinko voi paistaa joskus marraskuussakin
Treenaaminen märkässä pimeässä marraskuussa ei ole useinkaan kivaa ja vaatii lujaa henkistä kestävyyttä. Sitähän seikkailu-urheilu kaiken kaikkiaan onkin, epämukavuusalueella liikkumista erityisesti henkisesti. Mutta vielä raskaampaa on olla tekemättä mitään, sillä siinä vasta liikkumaan luotu ihminen ahdistuu. Joten te jotka pystytte treenaamaan, kääntäkää marraskuun synkkyys positiivisuudeksi ja ottakaa kaikki irti syksyn viimeisistä lämpimistä keleistä.

Viime talven kelejä on välillä ikävä
JanneH

Seikkailu- ja multisportkisojen kiertäminen oli allekirjoittaneilla kesällä 2011 hiukan pienemmässä roolissa, sillä otimme tavoitteeksemme ajaa useampipäiväisen maastopyöräetappikilpailun. Kilpailu, johon päätimme osallistua oli Saksassa ajettava Vaude Trans Schwarzwald. Kyseisessä kilpailussa ei suomalaisia aikaisemmin ollut ainakaan tietääksemme näkynyt Pia Sundstedtia lukuun ottamatta, joka asuu kilpailualueen laitamilla. Saksan kilpailun valitsimme sen takia, että se on aloitteleville maastopyöräilijöille hieman lempeämpi kuin Cape Epic, Trans Alpine Bike tai muut yli viikon mittaiset etappikilpailut. Trans Schwarzwaldissa ajettiin vuonna 2011 viitenä päivänä noin 420 kilometrin matka, jonka aikana noustiin noin 10000 vertikaalimetriä. Lisäksi kisavalintaan vaikutti sen hinta, sijainti ja ennakkotuntuma järjestelyihin.
Vuoden 2011 kilpailussa oli mukana suhteellisen kovia niiloja. Naisten sarjassa tietenkin Pia Sundstedt, joka oli tänä vuonna yksi maailman parhaista naisista maratonkilpailuissa. Miehissä mukana oli Hannes Genze, joka oli keväällä Cape Epicissä kakkonen, syksyn maailmanmestaruuskisoissa yhdestoista ja vei muun muassa viime vuoden Birkebeinerittetin voiton. Toinen kova mukana ollut Multivan Meridan kuski oli Andreas Kugler, joka ajoi Sveitsin mestaruuspaidassa. Hän oli Cape Epicissä kuudes parinsa Markus Kauffmanin kanssa, joka nyt ajoi Centurion Vauden väreissä. Heidän lisäkseen mukana oli liuta keskieurooppalaisia suuruuksia, jotka ajavat enemmän tai vähemmän kovaa suomalaisen maastomittapuun mukaan. Vauhdinpidosta ei siis tarvinnut lähtökohtaisesti itse huolehtia. Ainakaan, jos ei sattuisi putoamaan porukasta.
Lensimme maanantaina 15.8 Stuttgartiin, josta pääsi junalla oikein näppärästi ja halvalla starttikaupunkiin Pforzheimiin. Otimme pari päivää tuntumaa kaupunkia ympäröiviin mäkiin ja metsäautoteihin sekä järkkäilimme asioita hotellin tädin kanssa, jotta voisimme jättää ylimääräiset kamamme hotelliin viikoksi. Etelä-Saksassa oli satanut koko kesän ja mamma pelottelikin meitä, että saisimme ajaa viikon vesisateessa.

Etappi 1: Pforzheim – Freudenstadt 82,5 km; 1830 nm

Ensimmäiselle etapille startatessa ei ollut oikeastaan mitään kuvaa siitä mikä tulisi olemaan kupletin juoni. Etappi starttasi klo 11, jota ennen olimme jättäneet kassimme hotellin aulaan, josta järjestäjä ne tulisi poimimaan. Itse täytyi huolehtia vain siitä, että oli starttipaikalla hetki ennen starttia pullot täynnä juomaa. Järjestäjä oli luvannut huolehtia kisakassit etapin maalikaupungin hotelliin.
Starttialuella lämmitteli toinen toistaan kovemman näköisiä kuskeja. Ajoimme samaa matkaa Giant-Rabobankin äijän kanssa soratietä, joka loppupeleissä paljastui Bart Aernoutsiksi. Ilmeisen kova sälli cyclocross-rintamalla. No worries, ajetaan omaa vauhtia joka tapauksessa, kun ei mitään hajua mikä on vauhti, päätimme Jaskan kanssa.
Startti oli oudosti laitettu pienen sillan kupeeseen, joka piti ensin ylittää. Ensimmäinen minuutti meni rauhassa, mutta sen jälkeen saikin lyödä kaasun pohjaan. Jokaisesta mutkasta piti kiihdyttää niin kuin tunnin Bianchi Cupissa konsanaan. Pidimme varsin hyvää vauhtia eikä porukkaa mennyt meistä juurikaan ohi. Ensimmäisessä pitkässä nousussa kuulimme naisen äänen sanovan ”links”. Ei muuta kuin Pialle tilaa ja hetki siinä juteltiin. ”Eikö oo pojat komeet treenimaastot” sanoi Pia. Olihan ne, ja vauhdista päätellen olihan sitä hiukan hinkattu mäkeäkin. Nätisti pyöritellen kärkinainen eteni ja jonkin aikaa ajoimme hänen kanssaan. Eipä uskallettu enempää ajaa, kun ei tiedetty mitä vielä on edessä. Ensimmäisen pitkän mäen jälkeen idän pikajuna painoi ohitsemme. Keulilla oli Udo Bölts, joka on ajanut muun muassa Ranskan ympäriajon 12 kertaa Deutsche Telekomin väreissä. Sen verran oli posket lommolla, että reenattu oli näitäkin karkeloita varten.
Etapilta päästiin maaliin varsin mukavasti, vaikka ajo olikin hiukan ujoa. Villeltä meinasi yhden pitkän vetopätkän jälkeen jalat hiukan tummua, mutta onneksi maali oli silloin jo lähellä. Maalissa odotti loistava tarjoilu pullaa, banaania, vichyä, cokista etc. Hotellimme oli noin 200 metrin päässä maalista, jossa laukkumme odottivat. Ennen kuin raahauduimme hotelliin pesulle kävimme pesemässä pyörät painepesureilla, voitelimme ketjut ja tsekkasimme, että kaikki oli kunnossa seuraavaa etappia varten. Illalla oli vielä järjestäjien tarjoama pastaparty, jossa sai/joutui syömään n. kilon pastaa kera jonkun soosin.
Ekan etapin lopputuloksissa taisimme olla 11. pari, joka oli ihmeen hyvä, kun ottaa huomioon, että pareja oli lähes 60 miesten sarjassa. Etapilla kävi myös lapsus, jonka päätimme korjata seuraavilla etapeilla. Päästimme veteraanien voittajat edellemme ja sekös tuntui pahalta.

Etappi 2: Freudenstadt – Wolfach 66,2km; 1600 nm

Toinen etappi oli kilpailun lyhin eikä nousuakaan ollut kuin 1600 metriä. Edelliseltä etapilta oppineina päätimme, että mäissä piti pysyä porukoissa mukana, sillä tasaisella vetäminen oli isossa porukassa aina helpompaa ja vauhti siten kovempaa. Keskieurooppalaisten maratonkisojen tyypillinen alustahan on metsäautotietä tai muuta varsin hyväkulkuista polkua. Nousujen mitta oli muutamien satojen metrien pystysuorista töppäristä kymmenen kilometriä jatkuneisiin kinnauksiin. Kalusto on suomen kisoista eroten 99-prosenttisesti jäykkäperäistä ja on joillakin jopa täysjäkkiä fillareita. 29erit on kuin tehty näihin kisoihin ja oikeastaan kaikki kärkimiehetkin niillä ajavat. Villen oli tarkoitus ajaa Scotin Scale 29erilla, mutta se varastettiin kaksi viikkoa ennen kisaa. Onneksi tilalle saatiin nopeakulkuinen No Saint. Jaska ajoi myös No Saintin pyörällä. Osista varsinkin kiekkojen laatuun on syytä panostaa, sillä alamäissä yli 70 kilometrin nopeus ja aika kova röykytys pistää vanteet lujille. Pitkissä ylämäissä kiekkojen tulee kuitenkin olla keveät.
Toisella etapilla oli jo selvää miten pitää ajaa. Koska pyöräilyharrastuksemme on verrattain lyhyt ja harjoittelua siten aika vähän, otamme ylämäissä turpaan. Tasaisella pystyimme ajamaan etappien alut kärjen kanssa samaa tahtia tuulen suojissa, mutta kun hypätään ylämäkeen, ratkeaa letka. Eli ylämäet pitäisi jaksaa ajaa mahdollisimman kovaa ja tasaisilla ottaa hyöty myös muista. Etappi kulki hyvin ja huomasimme, että muutamat ensimmäisenä päivänä meidät voittaneet tyypit jäivät taaksemme. Etapin lopussa oli pitkä, noin 5 kilometrin alamäki, jossa tehtiin kärjen osalta koko kilpailun kestänyt ero. Genze ei pystynyt tykittämään kivistä ja juurakkoista pikkupolkua täysjäykällä pyörällään yhtä kovaa kuin Kugler ja jäi lopulta 45 sekuntia. Tämä ero kesti kilpailun loppuun.
Maalissa odotti varsin idyllinen pikkukaupunki Wolfach, jonka läpi virtaavassa joessa uiskenteli hymyileviä kannattajia. Etapin jälkeen samat rutiinit kuin edellisenä päivänäkin ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Etappi 3. Wolfach - Donaueschingen 88,0 km - 2.000 hm

Kolmas etappi alkoi kahdella noin 5km pitkällä nousulla, joiden jälkeen seurasi lähes tasamaata etapin loppu eli noin 65km. Tavoitteenamme oli ajaa mäet kovaa, jotta saamme hyvää peesiapua itseämme kovemmista kuskeista loppuetapin ajaksi. Etappi lähti kovaa liikkeelle, mutta jaksoimme ajaa molemmat ensimmäiset rinteet ylös mukavalla tahdilla ja olimmekin hyvässä porukassa toisen mäen päällä. Kuitenkin lähes heti toisenmäen huipun saavuttamisen jälkeen Jaakolle tuli flätti, jota korjatessa meni noin 3minuuttia. Samalla letka karkasi ja toinenkin letka meni ohi. Jouduimme ajamaan kahdestaan ensin muutaman kilometrin, kunnes saimme kolmannen kaverin porukoihin. Takaa tuli kuitenkin jälleen uusi letka, jonka mukaan hyppäsimme. Jaakko alkoi kuitenkin alkoi tummua pahaa enteilevästi, kun etappia oli ajamatta vielä 40km. Harmiksi Villellä olisi tällä etapilla ollut jalkaa vaikka kuinka ja hän meinasi karatakin aina letkalta vetovuoronsa päätteeksi. Jaakko kuitenkin kitkutteli hämärän rajamailla maaliin letkan mukana, joten Villen efortti porukan keulassa jäi tällä kertaa turhaksi. Eroa letkaan josta tipuimme flätin takia tuli noin 9min. Sijoitus 14 ja etapeista tämä meni ehdottomasti huonoiten. Maalissa paljastui myös yksi tekijä miksi Jaskalla alkoi jalka painaa etapilla. Takarengasta vapaasti pyörittäen pyörä pyöri tuskin lainkaan. Hätäisesti tehty renkaanvaihto kostautui laahaavina jarrupaloina ja sitä myöden huonona sijoituksena etapilla.

Etappi 4. Donaueschingen - Murg-Niederhof 117,9 km - 1.790 hm

Neljäs etappi oli kisan pisin, mutta nousumetrejä se tarjosi vähemmän. Nousut tosin keskittyivät etapin loppuosaan, jolloin ne saivat etapilla aikaan mukavasti eroja. Etappi lähti liikkeelle järkyttävää vauhtia, mutta pysyimme silti kärkiletkan mukana koska kisan alku ei sisältänyt nousuja. Jaakolla painoi takaraivossa edellisen etapin tummumiset, joiden takia paidan takataskut pullottivat geelejä. Kun etappia oli ajettu 40km, olimme yhä kärkiletkassa. Tällöin kisan järjestäjä keskeytti etapin, kun keulassa ajava mönkijämies oli hukannut reitin. Etapin uusintastarttia odoteltiin noin 15min jolloin suurin osa kilpailijoista oli kerinnyt paikalle. Kuskit ohjattiin oikealle reitille ja täysivauhti alkoi taas. Tipuimme kärkiletkasta kun etappia oli ajettu noin 60km. Tällöin alkoivat myös kisan nousut, jotka repivät suuremmat letkat pieniin osiin. Oma ajamisemme oli hyvää ja jaksoimme ajaa koko etapin vahvasti. Suunnittelimme jo kuinka iskemme viimeisessä noin kilometrin pitkässä nousussa karkuun muilta. Viimeisen mäen alle tultaessa Jaakko teki hirveen iskun, jolla karkasimme hetkessä muilta. Nousu muuttui puolivälissä tiestä poluksi, jolloin vain kasvatimme eroa muihin letkassa ajaneisiin. Nousun todellinen mitta oli kuitenkin pidempi kuin miltä se kartassa näytti ja noin 200m ennen maalia jalka alkoi painamaan niin paljon, että Jaakon ajattelukyky sumeni ja hän ajoi päin rotvallia siten, että takarengas halkesi. Onneksi maaliin oli vain lyhyt matka, jonka uskalsi ajaa tyhjälläkin renkaalla ja saavuimme letkastamme ensimmäisenä maaliin. Maalissa vanteen tsekkaus ja XTR-lujuuteen luottaen se olikin täysin suora. Etappi oli meiltä ehkä kisan paras ja sijoituksemme sillä oli 8.

Etappi 5. Murg-Niederhof - Feldberg 62,7 km - 2.000 hm

Viides ja viimeinen etappi sisälsi lähes pelkästään nousua, päättyen Feldbergin laskettelukeskukseen. Olimme luottavaisia etappiin, sillä olimme ajaneet kisassa nousut vahvasti tähänkin asti. Etappi eteni ihan ok, vaikka yhdessä vaiheessa letka repesikin välistämme jolloin olimme eri ajoryhmässä noin 5 kilometrin ajan. Letka johon Jaakko oli jäänyt, ajoi kuitenkin Villen letkan kiinni jolloin lähdimme nousemaan kisan ”loppunousua”, joka oli noin 10 kilometriä pitkä. Nousussa emme olleet ihan vahvimmillamme ja tuskaa teki etenkin viimeiset pari kilometriä jotka noustiin laskettelurinnettä pitkin. Etapilla olimme 13. ja koko kisassa 11.
Kisaan oli vaikea lähteä hakemaan mitään sijoitusta, koska muiden tasosta ei ollut mitään tietoa. Kuitenkin ensimmäisten etappien jälkeen asetimme tavoitteeksemme 10. sijan, josta nyt jäätiin reilu minuutti. Kärkeen kisassa jäimme hieman vajaat pari tuntia, joka on aivan järkyttävän paljon. Sundstetin Piiallekin jäimme noin 50min, joka kertoo hänen tasostaan hyvin paljon. (Tai meidän tasostamme).

Kisajärjestelyt olivat saksalaisen täsmällisiä ja kaikki meni niin kuin oli kerrottu. Juomapullut annettii jokaiselle huoltopaikalla käteen eikä varusteet jääneet ikinä saapumatta hotellille. Myös sää suosi hotellimuorin manauksista huolimatta.

Kisa oli kuitenkin niin hieno, että MBros on ilmoittautunut myös vuoden 2012 kilpailuun, jonka tavoitteet tarkistetaan myöhemmin. Hitaampaa kuin tänä vuonna ei kuitenkaan ole tarkoitus ajaa.
lisää tietoa täältä: http://www.trans-schwarzwald.com/index.php?lang=en

Vuonna 2011 Lupus Extremen toiminta oli aktiivista ja kauteen mahtui monta hienoa seikkailu- tai multisport-kisaa sekä kotimaan pisimmät rogaining-kilpailut. Tässä jutussa on koosteena kauden kilpailukohokohdat ja mistä mikäkin kilpailu muistetaan.

Spring Adventure 7.5.

Kauden multisport-avauksessa Karjaalla Lupus Extreme oli mukana kahdella joukkueella. JanneH ja Jussi Kallioniemi osallistuivat miesten kilpasarjaan ensimmäistä kertaa yhdessä ja Reijo ja Anu kisasivat sekasarjassa. Kilpailun taso oli kovin moniin vuosiin ja mukana oli useampi joukkue myös Virosta. Kilpailun aikana melottiin pariin otteeseen, pyöräiltiin ja juostiin niin metsässä kuin kaupungissakin.

Talven jälkeen homma oli vielä hakusessa ja palkintopallisijat jäivät saavuttamatta. Reijon ja Anun vauhti oli sekasarjassa ylivoimaista, mutta unohtunut leimaus melonnan vaihtopaikalla pudotti sijoitusta. JanneH ja Jussi taas hakivat vielä tuntumaa ja joutuivat toteamaan seitsemän joukkueen olleen nopeampia.

Joukkueet lähtöviivalla (kuva: Tuomas Sovijärvi)
Salpaus-rogaining 7.5.

JanneS ja Juha Päivärinta kävivät Lahden suunnalla hakemassa tärkeää rogaining-kokemusta 12 tunnin Salpaus Rogainingista. Alun hyvästä vauhdista huolimatta lopputuloksissa tiimi jäi kahdeksanneksi isojen pummien johdosta. Hyvää kokemusta kilpailusta tuli kuitenkin kauden päätapahtumaa Retki-rogainingia varten.

No Limit Adventure 11.6.

Multisport cup jatkui kesäkuussa Solvallassa Espoossa. Lämpötila kipusi kilpailun aikana 30 asteen kieppeille ja teki tehtävänsä monelle joukkueelle. Reitti oli sen verran pitkä, että seitsemän tunnin aikarajassa kaikki rastit ehti hakea miesten kilpasarjassa vain yksi joukkue ja sekasarjassa pari. Lajeina perinteisten melonnan, juoksun ja pyöräilyn lisäksi oli myös coastaleering ja rullaluistelu.

Reijo ja Anu ottivat sekasarjassa toisen sijan Omjakonin Heikki Hihnalan ja Outi Sepän korjatessa potin. JanneH ja Jussi Kallioniemi taistelivat pitkään miesten kilpasarjan kolmannesta sijasta mutta joutuivat antautumaan muutamalla minuutilla. Kolmatta joukkuetta kipparoinut JanneS kiersi reittiä yksin täyden ajan parina olleen Matti Antilan keskeytettyä muutama tunti ennen maalia.

Joukkueet ennen starttia kuuntelemassa ohjeita
Rokua Geopark Challenge 22.-23.7.

Kesän ainoa kotimainen pitkä kisa käytiin Rokualla Rokua Geopark Challenge kisassa. Tiimiläisistä Anu ja Reijo ottivat osaa 24h Extreme sarjaan. Anu kiiti voittoon ScandinavianOutdoorStore.com:n joukkuueessa Riitta Siltasen ja Taija Huuskosen kanssa. Reijo kisasi Omjakonin joukkueessa Heikki Hihnalan ja Niko Sorvarin kanssa. Niko saatiin joukkueeseen viime metreillä vaihdoksen kautta. Joukkueen lopputulos oli kokonaiskilpailun 6. sija, viimeinen joukkue, joka pääsi koko radan läpi ilman cut-offeja.

Kisa käytiin hienoissa oululaismaisemissa ja varmasti kaikkein mieleenpainuvin osuus oli trekkaus kuuluisilla suo-osuuksilla. Näin jälkikäteen nekään suoosuudet eivät enää tunnu olleenkaan niin pahoilta kuin siellä rämpiessä. Mielenkiintoiseksi kisan alun teki Omjakonin myöhästyminen noin 20 minuuttia lähdöstä, kun Heikki käväsi aamutuimaan vielä asiakkaissa. Ensimmäisen pitkän osuuden coastaleering oli kaikkien mieleen. Hienot maisemat, vaihtelevuutta ja virkistävä vesi piti joukkueiden mielialan korkealla.

Normaalia vetisempi rullaluisteluosuus (kuva: Tuomas Sovijärvi)
Archipelago Adventure 20.8.

Multisport cupin kolmas osakilpailu käytiin meren äärellä. Kilpailusta jäi mieleen kova tuuli ja aallokko, jotka haastoivat seikkailijoita erityisesti melontaosuudella. Noin puolet joukkueista suoritti melonnan aikana omaehtoisen uinti-questin, näiden joukossa Reijo ja Anu. Kilpailussa oli peruslajien lisäksi erittäin hieno saaristossa tehty coastaleering.

JanneH ja Jussi Kallioniemi johtivat kilpailua parin ensimmäisen tunnin ajan, mutta putosivat melonnan aikana kolmannelle sijalle pitäen sen loppuun saakka. Reijo ja Anu ottivat niin ikään kolmannen sijan sekasarjassa.

Retki-rogaining 20.8.

JanneS:n ja Juha Päivärinnan kauden päätapahtuma Retki-rogaining kisattiin Raaseporissa. Reittisuunnitelma oli tehty hiukan liian toiveikkaaksi, joka tarkoitti isoja pistemenetyksiä, kun tiimi joutui oikaisemaan kisan loppupuolella. Kyseessä oli molempien ensimmäinen 24 tunnin jalan käyty kilpailu, joten lopputulokseen 10. sija 122km etenemisellä voi olla todella tyytyväinen.

Parhaiten kisasta jäi mieleen vajaan kahdeksan tunnin kohdalla tehty Siwa-visiitti, jolla mukaan tarttui pari litraa kokista, ja kokiksen säännöstely sen jälkeen, että sitä riittäisi mahdollisimman pitkälle. Toinen aika paljon tuskaisempi muistikuva on kisan loppupuolelta, kun jokainen kivi tuntui jalkapohjassa pistävänä kipuna. Oppina jäi mieleen, että ne 100km jälkeiset kilometrit ovat todellakin kovan työn takana. Tämä totuus oli toki kerrottu, mutta vasta oma kokemus sen konkretisoi. Seuraavalla viikolla tuli kuitenkin jo katseltua ensi kesän Rogaining-kalenteria.

Juha ja JanneS valmistatuivat Retki-rogainingiin heinäkuussa Bodominjärven ultraintervallissa
Gold Rush Mother Lode 8.-11.9.

Reijon ja Jannen kauden kohokohta oli ARWS-sarjaan kuulunut Gold Rush Mother Lode Kaliforniassa. Vaikka ensimmäisestä pitkästä kilpailusta jäikin paljon parannettavaa, oli suoritus kohtalainen ja tuloksena viides sija. Kokeneet seikkailijat Heikki Hihnala ja Outi Seppä täydensivät joukkuetta hyvin ja oppia tuli roppakaupalla.

Kilpailu kesti tiimin osalta 78 tuntia ja reitti kulki läpi upean Sierra Nevada -vuoriston ja Stanislaus National Forestin. Kokonaisnousua kilpailun aikana tuli yli 10 km. Vauhti oli välillä tiheissä puskissa hidasta, kun taas nopeimmissa alamäissä mentiin fillarilla liki 80 km/h.

Reijo ja Outi vuoristotrekillä liki 30 asteen paahteessa
X-kaato 25.9.

Multisport cupin päätös oli perinteiseen tapaan X-kaato, joka kilpailtiin tällä kertaa Vuosaaressa. Lupus Extreme oli saanut jälleen viivalle kolme joukkuetta, tosin näistä vain Reijon ja Anun muodostama parivaljakko lähti taistelemaan oman sarjansa kärkisijoista. JanneH oli saanut parikseen veljensä Jussin ja JanneS kilpaili Sakari Hollménin kanssa.

Meno kisassa oli hieman normaalista poikkeavaa. Melontaosuudella vain toinen joukkueesta meloi ja toinen juoksi, ja koko kisan ajan rastivälit olivat lyhyitä ja meno aggressiivista. Rastipisteinä oli muun muassa bunkkereita, kellareita ja juoksuhautoja.

Sekasarjassa Reijo ja Anu ottivat hopeaa hulppealla neljän sekunnin erolla voittajiin. Miestensarjan joukkueet löytyivät tulosluettelon puolivälin paikkeilta.

Kalevan Kiertäjien Jussi Lehtonen järjesti 2h-rogainingin kierroksen päätteeksi bonuksena ja osallistua sai, vaikkei kierrossa ollutkaan mukana. Kisa tarjosi Tuusulan Tuomalan suolla ja lähikortteleissa sopivaa pientä vk-treeniä. KK-Rogainingista irtosi Durolle yhden hengen tiimillä kakkossija – hiukan tuurilla, kun nopeasti tehty uusi reititys yllättäen onnistui lennossa matkan varrella tehtynä. Team Duron virallinen kisakausi 2011 jäi nollaan starttiin [...]

Lupus Extremen kilpailut vuodelta 2011 saatiin vihdoin lopullisesti pakettiin, kun suomalaisranskalainen kokoonpano Janne Hietala - Paul Galode osallistuivat Tuusulassa järjestettyyn KK-rogainingiin lauantaina. Vauhti oli kohtalaista, mutta reagointi reittisuunnitelmaan kilpailun aikana tiputti sijoitusta isolla kädellä.

Jos rogainingissa puoli tuntia ennen määräaikaa on hakematta yksi rasti ja maaliin tulee lopussa kiire, ei reittisuunnittelua ja siihen reagointia voida pitää täysin onnistuneena. Niin kävi tiimille tänään, kun ensimmäistä kertaa rogaining-kilpailussa ehti helposti hakeakin kaikki rastit. Niinpä podium-paikoista taistelu muuttui kovavauhtiseksi parituntiseksi treeniksi.

Lehtosen Jussi oli järjestänyt Kalevan kierroksen päättäjäisten yhteyteen kahden tunnin mittaisen rogaining-kilpailun Tuomaalansuon alueelle. A3-kokoisella 1:10 000 mittakaavan kartalla oli 27 rastia, joita sai hakea kahden tunnin ajan vapaassa järjestyksessä mahdollisimman monta. Lähdimme reittisuunnittelussa liikkeelle siitä, että kaikkia ei ehtisi hakea ja lopussa oleva suo saattaa olla hidasta juosta. Päätimme jättää reitiltä rastin 29 pois, jotta lopussa ei tarvitsisi skipata 3-5 pisteen arvoisia rasteja.

Ensimmäisen tunnin aikana painettiin kaasu pohjassa isoa kovaa ja tossu liikkui kiitettävään tahtiin suunnistuksen sujuessa varmasti. Yhden vihreäksi piirretyn pihan läpi päätimme olla oikomatta ja jäimme sillä välillä vajaan minuutin niistä, jotka vetivät tylysti nurmikon poikki. Olimme aikataulusta edellä, mutta päätimme yhtä pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, sillä lopun suo oli edelleen mysteeri.

Suolla pahalta näyttäneet rastit löytyivätkin helposti ja kelloon näytti jäävän aikaa selvästi. Tullessamme viimeiselle suunnitellulle rastimme vilkaisu kelloon osoitti, että aikaa oli vielä 32 minuuttia. Vaihtoehtoina oli mennä suoraan maaliin ja hävitä niille, jotka ovat hakeneet kaikki rastit. Toisaalta rastin hakuun menisi loppuaika, joten todennäköisesti sijoitus ei muuttuisi, teki miten teki. Tarkoituksena oli kuitenkin juosta kahden tunnin treeni puolentoista tunnin sijaan, joten lähdimme vielä hakemaan viimeisen puuttuvan rastin joutuen ravaamaan kuusi kilometriä ylimääräistä. Lopussa aikaa jäi ruhtinaalliset kaksi minuuttia.


Kilpailun voitti Pekka Teivaanmäen ja Niko Toimelan muodostama parivaljakko ja kakkoseksi noin minuutin marginaalilla ehti Tuomas Maisala. Tiimin vauhti olisi kaiken järjen mukaan riittänyt kolmanteen sijaan, jos matkan aikana olisi käytetty hieman enemmän järkeä. Rastin 29 kun olisi voinut hakea ainakin kahdessa kohtaa ihan järkevästi.

Tärkeintä oli kuitenkin kilpailun hyvä harjoitusvaikutus. Vuoden 2011 kisat on näillä näkymin takana päin ja pohjatyö ensi kauden kisoja varten on aloitettu. Tärkeä osa harjoittelussa tulee olemaan henkisellä puolella, jotta vastaavilta virheiltä jatkossa vältytään. Tällä kaudella lähes jokaiseen kisaan mahtui jotain pientä, joka sotki muuten onnistuneita kisoja.

JanneH

Tiimi osallistui viikonloppuna Hangon Lappohjassa järjestettyyn jo legendaariseen mammuttimarssiin peräti kolmen tiimin voimin. Sää suosi osallistujia ollen reilusti plussan puolella kokoajan ja muutamat pienet vesisateetkaan eivät matkantekoa haitanneet. Järjestelyt olivat taas huippuluokkaa, ensi vuonna uudestaan.


Matkan arvontaa
Alunperin tarkoituksena oli lähteä liikkeelle kahden tiimin voimin, Reijo ja Anu Lupus Extreme Mix tiimillä ja JanneS Lupus Extreme I tiiminä, kunnes Jussi keksi pari päivää ennen kisaa tarvitsevansa kolme UTMB pistettä, jos vaikka ensi kesänä kiinnostaisi lähteä matkailemaan Keski-Eurooppaan ja ilmoittautui Runtulle. Puolentoista tunnin ryhmässä juoksun jälkeen Jussi kuitenkin tuli järkiinsä ja totesi, että onkin mukavampaa mennä loppumatka isommalla porukalla kuin yksin juosta Runtun jäljellä olevat 120km. Päätöstä helpotti myös se, ettei muita runtulaisia näkynyt mailla halmeilla siinä vaiheessa.

Kisan kulku
Starttasimme kaikki Lupuksen tiimit yhdessä ekalle kierrokselle, alussa letkassa oli kymmenkunta henkilöä, mutta lopulta porukan koko oli kuusi henkeä Ulkoilun Maailman Tommin ja Eetun kanssa. Pidimme ekalla kierroksella (n. 35km pääosin hiekkateitä) vauhtina n. 6:30 min/km, joka oli jonkin verran kovempaa kuin mitä olen yleensä alussa mennyt näillä pidemmillä matkoilla.

Hieman alle 4 tunnin juoksemisen jälkeen saavuimme uintirastille, jossa yleisön painostuksesta vaihdoin lennosta uintiin sakkorastin sijasta. Uintirasti ei lopulta ollut ollenkaan niin paha kuin odotin. Ajallisesti siinä säästi jonkin verran, uinti + sen jälkeinen huolto vei 23 minuuttia kun Reijolla ja Anulla meni n. 20 minuuttia pelkkään sakkorastin hakemiseen. Uintia ei paljon nopeampaa olisi voinut suorittaa, mutta huoltoon sen jälkeen tuhraantui vähän turhan paljon aikaa.

Starttasin yksin toiselle kierrokselle sillä ajatuksella, että otan pari rastiväliä rennosti ja lopputiimi saa minut kiinni ennemmin tai myöhemmin. Heti rastin R30 jälkeen näimmekin toisemme, n. 3 minuuttia sen jälkeen kun olin tiputtanut karttani jonnekin metsään pyöritellessäni erillisinä printteinä olevia rastien lähestymiskarttoja. Ulkoilun Maailman pojat ottivat meidät sitten seuraavan rastin jälkeen kiinni, jonka jälkeen etenimmekin pitkän matkan kuuden hengen porukkana. Hangonniemen jälkeen Jussin, Tommin ja Eetun juoksujalkaa alkoi sen verran kolottaa, että pojat lähtivät omille teilleen, meidän seuraillessa vähän rauhallisempaa tahtia. Loppukirin saimme vielä aikaiseksi R46:lta maaliin, kun vastaan tuli hölkkäillen kolmen hengen porukka ja totesimme että meidänhän ohi ei kukaan mene.Viimeiseen n. 4-5 km meillä meni n. puoli tuntia välillä katsellen taaksepäin ettei siellä vain näy ketään. Loppukiri osoittautui turhaksi kavereiden tullessa n. 27 minuuttia meidän jälkeen maaliin, mutta hyvä fiilis siitä silti jäi.

Taktiikkana oli oikaista mahdollisimman paljon, joka onnistuikin todella hyvin Reijon toimiessa päänavigaattorina. Yhtään varsinaista suunnistusvirhettä ei matkalla tullut, pitkä oikaisu lentokentän päästä R44:lta R45:lle osui varsin hitaaseen maastoon, mutta sitä olisi kartasta ollut aika hankala arvioida etukäteen.


Varusteista
Yksi omista päätavoitteista oli testata varusteita 24h rogaining kisoja varten. Kenkävalintana oli ekalle lenkille Niken Vomerot ja toiselle kierrokselle Speed Cross 2:t. Yhdistelmä toimi hyvin, ainoa vaurio lopulta oli yhden jo ennen kisaa melkein lähteneen kynnen kulmakertoimen kasvaminen. Samalla selvisi, että vaikka Vomerot toimivat hyvin tievoittoisella alkupätkällä, en olisi niillä halunnut loppumatkaa mennä. Myös Speed Crossit tuntuvat toimivan hyvin tuon 60-70km, mutta sen jälkeen kaipaisin vähän enemmän iskunvaimennusta. Täydellisten tossujen etsintä siis jatkuu.

Reppuvalintana oli tällä kertaa Deuterin 10 litrainen speed lite, joka houkutti painollaan (n. 320 grammaa). Reppu toimi kyllä juostessa, oli kevyt ja sinne mahtui kaikki vähät tavarat mitä oli mukana, mutta kaipasin silti Osprey Talonin lukemattomia lisätaskuja. Loppupäätelmänä kannan ensi kerralla mielelläni sen 150 grammaa enemmän, jotta saan noita elämää helpottavia lisätaskuja jonne voi laittaa kaikkea mitä matkalla tarvitsee.

Energiat ja nesteet
Energiat riittivät hyvin koko matkan ja nestettä tuli nautittua enemmän kuin yleensä. Ruokapuolella yhteensä meni 3 suklaapatukkaa, 1.5 energiapatukkaa, n. 150g karkkia ja sipsejä, 1 Siripiri putkilo, 1 banaani, 2 juustosämpylää ja 5 nakkia. Huoltopaikalla otin pari mukillista lämmintä mustikkakeittoa. Juomapuolella nestettä kului yhteensä n. 5.5 litraa.

Jatkosuunnitelmat
Tästä alkaa omalta osalta ylimenokausi ja vannoinkin matkalla, että kisastartteja ei enää tälle vuodelle osu ja aion siitä pitää kiinni. Tiimistä saattaa olla lähtijöitä vielä Raatojuoksuun ja/tai KK-rogainingiin, joita voin molempia lämpimästi suositella. Joulukuun alkupuolella tiimillä on suunnitelmissa joko käydä Nuuksiossa juoksemassa Montrail tai vaihtoehtoisesti käydä hakemassa virtuaalirasteja allekirjoittaneen varastoista löytyviltä radoilta. Tammikuun alkupuolella ohjelmassa on jo perinteinen Loppiaisrogaining (8h).

Vuoden 2012 suunnitelmat ovat vielä piirustuspöydällä, niistä sitten enemmän kun jotain varmistuu, mutta se on varmaa että mammuttimarssi tulee olemaan mukana. Josko ensi vuonna sitten matkana Runtu, Luistelijoiden esimerkkiä seuraten.

JanneS

Ruskon Tonni: seikkailurheilun harjoituskilpailu pidetään La 5.11 klo 12.00 Ruskotunturin huipulta alkaen. Lajit MTB 2/3, juoksu 1/3.

Sarjat N ja M. Osanottomaksu 10 Eur (5 Eur Free Adventuren jäsenhinta).

Radat:
miehet:3 rataa pysu, 3 rataa ju, autos.-MTB: nousua 1000m
naiset:2 rataa pysu, 2 rataa ju, autos.-MTB: nousua 800 m

Molempien sarjojen nopein palkitaan. Miesten radan voi kiertää ja voittaa nainen. Naisten radan saa kiertää mies, muutta ei voi voittaa naisten sarjaa. Sauna, spekulointi ja grillaus päälle.

Ilmottaudu ennakkoon viiimeistään to iltaan 3.11 mennessä.

Terveisin,
Free Adventure ry
Seppo Mäkinen
040-5564939