17. toukokuuta 2013

Ananaskirsikka ja siementen itävyysprosentti

En ollut aikonut kasvattaa ananaskirsikkaa tänä vuonna. Kasvatin sitä kaksi vuotta sitten ok tuloksin mutta en kokenut sitä tarpeeksi tärkeäksi, jotta istuttaisin sen uudestaan viime vuonna. Kohopenkkiin nousi kuitenkin yksi taimi itsestään, luultavasti linnun kantama tai kompostin kautta käynyt siemen, jonka annoin kasvaa kun vuosi oli muutenkin niin huono eikä kohopenkkini pärjännyt hyvin. Nyt lumien sulaessa ja kohopenkkiä siistiessä huomasin yhden ananaskirsikan paperikuoren mullan pinnalla, ja sen sisällä kasan siemeniä.

Enhän minä voinut olla kokeilematta, olisivatkohan nämäkin siemenet itämiskykyisiä? Kasvi oli kylvänyt itse itsensä ja mullan pinnalla siemenet olivat olleet sään ja talven armoilla, joten jos nämä vielä olisivat itämiskykyisiä tämä olisi mielestäni kanta josta kannattaa pitää kiinni. Poikaystäväni kysyessä jos kasvatan ananaskirsikoita tänä vuonna, sillä hän haluaisi yhden taimen en voinut enää vastustaa kiusausta. Tuumasta toimeen, saadakseni jonkin näköisen itävyysprosentin laskettua päätin kylvää 50 siementä.

50 siemenestä 35 iti. Tämä antaa itävyysprosentiksi 70% mikäli oli mielestäni yllättävän hyvä tulos ottaen huomioon siementen "säilytyksen".

Tässä vielä kuusi tainta jotka koulin erillisiin ruukkuihin, osa itsellemme, 1-2 poikaystävälle ja loput lahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti