Avainsana-arkisto: karkulainen

Uusia lajeja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Vaikka varsinainen putkilokasvien kartoitus päättyikin jo muutama vuosi sitten, löytyy Luopioisiin edelleen uusia kasvilajeja, vaikkakin harvakseltaan. Nyt on syytä ilmoitta kahdesta tänä kesänä löytyneestä lajista. Molemmat ovat satunnaisluonteisia, mutta saattavat vähitellen vakinaistua.

Heinäkuun alussa sain puhelinsoiton, jossa ihmeteltiin outoa kookasta kasvia, joka oli yllättäen ilmestynyt talon pihalle. Kävin paikan päällä varmistamassa Luopioisiin uuden lajin, Isosinivalvatin (Lactuca macrophylla). Puutarhassa oli muutama kookas kasvi. Ne kukkivat kauniisti. Kasvi on vanha koristekasvi, joka saattaa suotuisissa olosuhteissa levitä voimakkaasti ympäristöönsä. Se ei siis ole vieraslaji vaan koristejäänne tai -karkulainen. Kuitenkin se saattaa levitessään olla aikamoinen kiusankappale puutarhassa ja vaikeasti hävitettävä. Eli se käyttäytyy kyllä vieraslajin tapaan. Niinpä kasvin tultua jukisuuuteen Sydän-Hämeen lehden kautta, sain ilmoituksen toisestakin kasvupaikasta, jossa kasvi on levinnyt kiusalliseksi rikkaruohoksi niin, että se on lähes mahdoton saada enää hävitettyä kokonaan.

Tällä viikolla varmistui sitten toinenkin uusi laji Luopioisiin. Jo viime syksynä sain puhelinsoiton, että Padankoskella paikallistien ojassa kasvaa kummallinen horsma. Silloin en päässyt sitä katsomaan, mutta nyt kävin, kun se taas oli noussut ja avannut ensimmäiset kukkansa. Soittaja epäili sen olevan karvahorsman (Epilobium hirsutum), ja sehän se myös oli. Tämä lajihan elää aivan eteläisimmän Suomen asutuskeskuksissa jokseenkin yleisenä, mutta maaseudulta sitä on harvemmin löydetty. Itse olen nähnyt sitä radanvarsissa, linnoitusalueilla Kaakkois-Suomessa ja Helsingissä. Niinpä sen löytyminen lähes umpimetsästä oli aikamoinen yllätys. Miten se oli sinne päätynyt, jää varmaankin arvoitukseksi. Nyt sen kasvaminen tulisi vain turvata, vaikka se satunnaiskasvi onkin. Onhan se kuitenkin vanhoille kasvupaikoilleen asettunut jo pysyvästi elämään.

Näin Luopioisten putkilokasvimäärä nousi 760 lajiin. Hienoa!’

9: pihlaja-angervo

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

angervo1

’Jatkan tällä viikolla koristekarkulaisilla. Ne ovat nyt talven vähälumisuuden vuoksi hyvin näkyvissä. Lisäksi ne ovat mielenkiintoisia, koska niiden nykylevinneisyys ei ole tarkasti tiedossa. Monesti niistä sanotaan vain, että ne ovat karkulaisia, mutta kuinka laajalle ja missä määrin ne ovat levinneet, onkin jo toinen juttu. Yksi tällainen kasvi on viikon ykdeksän  valinta, pihlaja-angervo.’

Pihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on alunperin tullut maahamme koristekasvina ja vanhastaan se on viihtynyt mökkien ja talojen seinustoilla Etelä- ja Keski-Suomessa aina napapiirille saakka. Näiltä paikoilta se sitten vuosien saatossa on levinnyt ympäristöönsä melko laajallekin ja kauas varsinaiselta istutuspaikaltaan. Sitä siirrettiin aikoinaan kylillä puutarhasta toiseen ja edelleen se saattaa ilmoittaa vanhan asuinpaikan metsässä. Niinpä sitä pidetään laajalti vakiintuneena tulokaskasvina maassamme. angervo2Nykyään sitä levittävät myös puutarharoskat, joita kaikista varoituksista huolimatta edelleenkin kuskataan asutuksen lähimetsiin.

Pihlaja-angervon tuntee helposti kauniista kermanvärisistä kukistaan, jotka muistuttavat mesiangervon kukintoja. Lehdet kuitenkin ovat nimensä mukaisesti pihlajan lehtien kaltaisia. Kukkimattomanakin sen tunnistaa lehdistään. Näin talvella lehdet ovat varisseet ja vain rangat törröttävät pystyssä. Kuivunut kukinto on kuitenkin tällöin hyvä tuntomerkki. Se säilyy pystyssä läpi talven ja peittyy kasvuston sekaan seuraavana keväänä, kun pensas alkaa työntää kiireellä uutta kasvua. Usein  kesälläkin näkee vielä vanhoja kukkavarsia uusien lomassa.

Etelä-Suomessa pihlaja-angervo saattaa suotuisissa olosuhteissa  muodostaa avoimille paikoille läpipääsemättömiä tiheiköitä. Varsinkin sähkölinjojen aluset ja vanhat hikevät niityt ovat sen suosiossa. Tällöin se voimakkaalla kasvullaan tukahduttaa pienemmät kasvit ja toimii tyypillisen vieraslajin mukaan vahingollisena alkuperäislajeille. Angervoryteikköjen hävittäminen on vaikeaa, koska se kasvattaa pienestäkin juurakonpalasta aina uuden verson. Myös katkotut versot juurtuvat helposti uudelleen. angervo3Kasvi lisääntyy meillä suurimmaksi osaksi kasvullisesti eli maarönsyjen ja juurtuvien oksien avulla.

Retkeilykasvion (4. painos, 1998) levinneisyyskartat ovat monien pihlaja-angervon kaltaisten kasvien osalta vanhentuneet ja siksi olisikin mielenkiintoista kartoittaa tällaisten lajien nykylevinneisyys. Nyt vallitseva vähäluminen talvi on hyvä hetki paneutua tämänkin kasvin kasvupaikkojen tarkkailuun. Kun kesällä kaikki on vihreää ja lehtimassaa on valtavasti, saattaa näinkin suuri ja voimakas kasvi jäädä huomaamatta. Talvella törröttäessään pensaikossa sen kyllä huomaa ja kasvuston laajuuden voi todeta pelkkien kukintohuiskiloidenkin avulla.

8: korallikanukka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kanukka1

’Tämän viikon kasviksi valitsin pensaan, joka ainakin pistää silmään kaikkien muiden pensaiden joukosta, näin helmikuullakin. Kuvassa kirkkaanpunainen väri täyttää koko pensakerroksen alan eli kasvusto on laaja ja tiheä. Harvoin korallikanukkaa näkee näin runsaasti, usein se loistaa pusikosta muutaman varren voimalla. Kyseessähän on koristekasvi, joka helposti leviää pientareille ja rannoille asutuksen läheisyyteen.’

Korallikanukka (Cornus alba ssp. alba ’Sibirica’) on idänkanukan yleisimmin viljelty muoto. Sen nuoret haararangat ovat korallinpunaiset, lehdet kirkkaanvihreät ja marjat vaalean sinertävät. Viljeltynä sitä tavataan napapiirille saakka ja ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa se on melko yleinen karkulainen asutuilla alueilla. Näin talviaikaan se on helppo havaita, koska mikään kotimainen puu tai pensas ei ole väriltään sen veroinen.

Idänkanukasta on jalostettu muitakin koristemuotoja. Näillä on yleensä koristeelliset lehdet, esim. laikkukirjokanukka (’Argenteomarginata’) tai keltakirjokanukka (’Gouchaultii’). Näiden muotojen varret eivät kuitenkaan ole silmiinpistävän punaiset. Ainoa luonnonvarainen kanukkalajimme on pieni ruohokanukka (Cornus suecica), jonka voi tavata yleisenä merenrannoilta ja Pohjois-Suomesta. Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa se on harvinaisuus.

Kanukoiden marjoja on menneinä vuosina käytetty hyödyksi, koska ne ovat öljypitoisia (40%). Kuivattuja marjoja on käytetty erilaisina korvikkeina, mm. kahviin ja kaakaoon. Onpa joku tehnyt niistä suklaatakin, mutta maku ei varmaankaan tänä päivänä miellyttäisi kaikkia. Niinpä kanukan marjat saavat jäädä lintujen ravinnoksi ja pensaat ihmisten iloksi. Aina ei kaikesta tarvitse olla konkreettista hyötyä.

Näiden viljelykarkulaisten kohdalla usein mietitään niiden haitallisuutta. Korallikanukan en ole huomannut missään hävittäneen luonnonkasvillisuutta, mutta kuka sen koskaan tietää, jos ilmasto alkaa muuttua ratkaisevasti. Tulihan pihlaja-angervostakin hankala rikkakasvi, kun se levisi maastoon kaiken peittäväksi pusikoksi Etelä-Suomessa. Nyt voimme katsella hauskaa väriläiskää luonnossamme hankien keskellä ja nauttia punaisen ja valkoisen kontrastista.

kanukka2

Uusi karkulainen?

Julkaistu , kirjoittanut
2

viinisuolaheinä

’Hämmästyin aika lailla, kun puutarhasta löytyi kuvan kaltainen kasvi. Katselin sitten ympärilleni vähän tarkemmin ja huomasin samoja kasveja useampiakin kasvilavan ympärillä ja kauempanakin. Yksi taimi löytyi pihanurmikolta ja muutama porkkanapenkistä pihan toiselta puolelta. Enkö ole omaa kotipaikkaa vieläkään tutkinut tarpeeksi tarkkaan, että näin pääsee käymään. Koristeellisia lehtiä tunki maasta joka puolelta enkä ensin päässyt vähääkään jyvälle, mistä kasvista on kyse. Sitten muistin, että muutama vuosi sitten minulla oli yrttilaatikossa juuri tällainen kasvi, joka sitten syksylllä riehaantui kasvamaan oikein kookkaaksi ja kukkivaksi. Kaupassa sitä oli kutsuttu kiinansuolaheinäksi. Googlasin kasvin ja sain sille nimeksi viinisuolaheinä (Rumex sanguineus). Sen siemenkarkulaisia olin löytänyt. Kuinkahan usein tämä kasvi villiintyy ja kuinka kauan se sinnittelee meidän ilmastossamme? Nyt ainakin sen itäminen oli runsasta ja pakkastalvista se ei ole piitannut tuon taivaallista. Tuleeko tästä uusi puutarhakarkulainen luontoomme yhtenä muiden joukossa. Näyttää kuitenkin siltä, etteivät nyt taimella olevat suolaheinät ehdi kukkaan, joten kasvi häviää, ellei se mokoma ole monivuotinen muiden suolaheinien tapaan. Täytyypä googlata lisää tietoa.’

Suolaheinän käytöstä mainitaan, että se käyttö kuuluu ranskalaiseen keittiöön ja se on suosittu mm. salaateissa, joihin se antaa pirteän ja raikkaan maun. Sitä käytetään myös mausteena kylmiin kastikkeisiin. Lisäksi sitä voidaan kasvattaa pöydän koristeeksi ja jopa huonekasviksi. Sillä lailla, perin monipuolinen kasvi siis.

Keskustelupalstoilla kehutaan kasvia helpoksi kasvattaa, joka lähtee nopeasti kasvuun siemenestä. Sen kasvu on kuitenkin hidasta ja se saattaa pysyä taimivaiheessa monta viikkoa, sen vuoksi suositellaan sen esikasvattamista ikkunalaudalla. Talvehtimisesta näytetään olevan eri mieltä. Jotkut eivät ole saaneet talvehtimaan, joidenkin taimet ovat kestäneet talven koettelemukset vielä viitosalueellakin. Omani näyttivät ainakin pärjäävän hyvin. Olipa jonkun kasvi puutarhassa siementänytkin samalla tavalla kuin omani. Joku varoitteli kasvin leviävän liki ruton lailla. Onkohan suolaheinästä useita eri lajikkeita tai peräti muunnoksia, joista toiset kestävät talvea toiset eivät? Joku kertoi, että jos sen varmasti haluaa saada säilymään yli talven, se kannattaa istuttaa ruukkuun ja nostaa viileään sisätilaan talveksi. Tämä siis todentaa, että se on monivuotinen kasvi. Siemenpussiseloste kyllä kertoo toista: Punahierakka eli viinsuolaheinä on yksivuotinen. Omani ei ainakaan ole. Wikikko-sivusto kertoo kasvilla olevan ainakin kolme tieteellistä nimeä (Rumex sanguineus, Rumex condylodes ja Rumex nemerosus), joten tässä voi olla selitys sen erilaiseen talvenkestävyyteen. Lajeja onkin useita. En tosin viitsinyt googlata jokaista erikseen, joten ne voivat olla hyvinkin erinäköisiä.

Mutta mistä tämä kasvi on kotoisin? Taas tämä kaikkitietävä google kertoo, että kasvi on kotoisin Välimeren alueelta ja Afrikasta. Tämähän tarkoittaa sitä, että se on lämpimän ilmanalan kasvi eikä sen pitäisi talvehtia eikä ainakaan villiintyä täällä pohjolan perukoilla. Kertooko tämäkin ilmastonmuutoksesta? Kaiken maailman eliöitä on viime vuosina rantautunut maahamme joko ihmisen mukana tai itsekseen, kuuluuko tämä samaan sakkiin? Täytyypä pitää tulokasta silmällä. Vaikka se onkin itsekseen siirtynyt kasvilavasta puutarhaan ja jopa porkkanamaalle, en vielä tee siitä uutta kasvilajia Luopioisiin, mutta jos se mokoma kaikesta huolimatta vielä ensi kesänäkin löytyy samalla tavalla, niin asiaa täytyy harkita uudelleen. Onhan kasvion lajiluettelossa jo muitakin puutarhan tuotteita, kuten palsternakka ja tomaatti. Ne tosin on löydetty satunnaiskasviluonteisesti kaukaa puutarhasta, jonne ne ovat päätyneet liikenteen tai eläinten mukana.

Mukava löytö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

keltapeippi

’Nopeasti katsottuna ylläolevassa kuvassa ei ole mitään kummallista, vähän nuutuneita lehtiä vain. Niin minäkin luulin, kun katselin hämärässä elokuun illassa vanhan pellon laitaa Holjassa. Lähempi tarkastelu muutti ajatuksia ensin epäileväksi sitten onnelliseksi: vanha tuttuhan se siinä köllöttelee. Tosin en ole keltapeippiä (Lamiastrum galeobdolon) aikaisemmin Luopioisten luonnossa nähnyt, mutta kylläkin katsellut sitä muutamassa puutarhassa. Kirjatiedot kertovat sen olevan koristekasvin, joka esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa lounaisessa Suomessa. Harvoin sitä tavataan viljelykarkulaisena rehevistä metsistä. Alkuperältään se on keskieurooppalainen laji ja aikaisemmin olenkin sitä katsellut saksalaisessa pyökkimetsässä. Silloin sillä oli kauniit keltaiset kukat, juuri samanlaiset kuin valkopeipilläkin, mutta väriltään siis keltaiset. Suomessa en kukkia ole nähnyt, edes puutarhassa. 

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsi vanhan pellon reunassa ranteenvahvuiseksi kasvaneessa haavikossa parin neliön alalla. Se näytti voivan hyvin ja kuten kuvastakin näkyy, sen rönsyt ovat elinvoimaisia ja eteenpäin pyrkiviä. Rönsylehdistä sen erottaakin, koska niissä on vaaleitä laikkuija aivan kuin niille olisi kaatunut maalia tai kasvanut hometta. Mistä tämä kasvi sitten on sinne joutunut? Lähellä kasvustoa on sijainnut vanha asuinrakennus ja pelto on ilmeisesti ollut tämän talon käytössä. Niinpä kasvusto saattaa olla kuitenkin viljelyjäänne, vaikka se onkin hyvin itsenäisen tuntuinen. Toinen mahdollisuus sen ilmaantumiseen on tuo iänikuinen roskien metsään kuskaaminen. Kun puutarhajäte kipataan sopivalle paikalle, eivät kaikki kasvit kuivu ja kuole, osa kasvaa edelleen ja muodostaa joskus kiusallisenkin tulokaskasvuston. Näin käy koristepensaista spireoille, angervoille, ruusuille ja muillekin ruusukasveille. Joskus on vaikea läpäistä tiheää luumupuukasvustoa paikassa, jossa sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Oli miten oli, hyväksyn keltapeipin kuitenkin Luopioisten kasvistoon kuuluvaksi. Se on 741. laji ja kolmas tänä kesänä löydetty. Onneksi olkoon uudelle tulokkaalle ja menestyköön kasvupaikallaan, jota tällä hetkellä ei uhkaa mikään muu kuin umpeenkasvu ja se onkin paha uhka pienelle yrittäjälle.’

Vieraslajiko?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

puistolemmikki

’Kuvan kasvi on puistolemmikki (Myosotis sylvatica), joka on Suomessa uustulokas ja levinnyt Lapin porteille saakka. Yleisesti se mielletään koristekasviksi ja karkulaiseksi. Kasvia tavataan sekä normaalina sinikukkaisena että albiinomuotona valkokukkaisena. Mietin asiaa vain sen vuoksi, että ensi sunnuntaina on Luonnonsuojeluliiton lanseeraama Luonnonkukanpäivä ja sen tämän vuoden teemalaji on luhtalemmikki (Myosotis scorpioides). Nämä kaksi kasvia menevät helposti sekaisin, jos ei ole tarkka.’

Vuonna 2011 julkaistiin ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi. Siinä on listattuna kaikki ne lajit, jotka ovat jo tai voivat olla vahingollisia suomalaiselle elämälle ja luonnolle. Tunnetuimmiksi kasvien osalta ovat tulleet sellaiset lajit kuin lupiini ja jättipalsami. Monet eivät miellä niitä haitallisiksi tai edes vieraslajeiksi, siksi yleisiä ja laajalle levinneitä ne ovat. Näiden kahden osalta ovat monet viranomaisetkin nostaneet jo kädet pystyyn, ei niille enää voi mitään. Tosi onkin, että sekä lupiinia että jättipalsamia tavataan jatkuvasti uusilta alueilta eikä vahojakaan saada tuhotuiksi. Surullisen kuuluisaksi tuli myös jättiputki, sinällään komea kasvi, mutta sen neste on auringonvalon kanssa polttavaa ja aiheuttaa palovamman kaltaisia rakkuloita. Jättiputket on saatu aisoihin suuressa osassa maata, mutta jatkossa niidenkin kanssa saa olla tarkkana, sillä uusia lajeja saapuu maamme läheisyyteen valmiina leviämään meille.

Aikoinaan maahamme tuotiin kotipihojen kaunistamiseksi kasveja ulkomailta. Augustin Ehrensvärd lahjoitti perimätiedon mukaan jokaiselle Suomenlinnan rakentajalle sireenin taimen ja niin koko maa tuli katettua tällä kauniilla koristekasvilla hyvin nopeasti. Nykyään tämä kasvi koristaa varsinkin maaseudulla edelleen kotipihoja ja säilyy autiotalojenkin pihoissa vuosikymmeniä. Kukkapenkkien kautta tänne on tullut koristeeksi myös puistolemmikki. Se on agressiivinen leviäjä ja valtaa yhä uusia kasvupaikkoja asutuksen läheisyydestä. Vielä 1990-luvun alussa esimerkiksi Luopioisista ei oltu löydetty yhtään sen kasvupaikkaa, mutta tällä hetkellä kuvan kaltaisia kasvustoja löytyy yhtenään teiden pientareilta, ojista, pihojen reunoilta, niityiltä ja aitovieristä.

Mikä tekee puistolemmikistä kauniin koristekarkulaisen, mutta lupiinista vahingollisen vieraslajin? Tätä sietää miettiä. Monet maamme kasvilajit ovat tulleet tänne ihmisen mukana ja vallanneet oman kasvupaikkansa. Onpa uhanalaisluettelossakin lajeja, jotka todellisuudessa ovat tulokkaita. Kun lajin suojelua mietitään ja harkitaan kalliitakin toimenpiteitä, luulisi etusijalla olevan alkuperäisen lajin, tosin sekin on tosiasiassa tullut tänne jääkauden jälkeen ja kotiutunut kasvupaikoilleen ihmisen myötä tai ilman. Me ihailemme ketoja ja niiden kasveja, suojelemme niitä ja perustamme uusia kylvämällä ketokasveja sopivalle paikalle. Nurmilaukka tuli tänne rautakaudella yrtiksi ja kotiutui linnojen ja linnavuorien läheisyyteen, piharatamo kulki ihmisten ja eläinten jaloissa paikoilleen ja valtasi lopulta koko maan. Tulokkaita, karkulaisia, vieraslajeja, liekö kaikki samaa porukkaa, toiset muodostuvat vaarallisiksi toiset eivät. Ymmärrän, että vieraslaji uhkaa maamme ns. alkuperäistä kasvillisuutta, mutta mikä sitten on alkuperäistä.

Tulkoon sekin nyt kerrottua, että puistolemmikin erottaa luhtalemmikistä kukkapohjuksen koukkupäisistä karvoista. Katsotaanpa tarkkaan ensi pyhänä. Onhan niillä myös erilaiset kasvupaikkavaatimukset, joten tuskin ne toisiaan uhkaavat tai sekaisin kasvavat. Annetaan karkulaisen viihtyä ja villiintyä kauniina silmänilona.

Itse järjestän kukkakävelyn Sydän-Hämeessä. Se on muodostunut kylän perinteeksi jo usean vuoden aikana ja kolmisenkymmentä innokasta kukkien ’metsätäjää’ on matkassa varmaan ensi pyhänäkin. Tervetuloa joukkoon, yhteystidot löytyvät Luonnonsuojeluväestä ja liiton kotisivuilta!

Neljä keväistä pihakarkulaista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sinililja
kevattahti’Näin keväällä seuraamme yleensä erilaisten vuokkojen, leskenlehden tai muiden luonnonkukkijoiden ensiesiintymistä. Puutarhurit seuraavat tulppanien, krookusten ja pienten liljakasvien nousua. Molemmilla on puolensa, molemmat viehättävät näin keväällä samalla tavalla. Itse olen pohtinut viimeisten viikkojan aikana ns. pihakarkulainen käsitettä. Se ei liene mikään virallinen termi, mutta kuvaa hyvin eräiden koristeperäisten kasvien leviämistä luontoon. Tähän kokosin Etelä-Hämeen neljä ehkä yleisintä kevään pihakarkulaista: idän sinililja (Scilla siberica), kevätäthti (Chionodoxa luciliae), posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) ja hentohelmililja (Muscari botryoides) ylhäältä alaspäin. Kaikki neljä leviävät melko helposti kukkapenkistä ensin penkin reunalla ja sitten sen ympäristöön vuodesta toiseen laajenevaksi kasvustoksi, jos vain alue pidetään siistittynä. Helpoimmin leviävä näyttää olevan idän sinililja ja huonoimmin helmililja.’

posliinihyasintti
helmililja’Kaikki neljä karkulaista ovat viehättäviä kasveja ja koristeita pihoilla. Kasvikartoituksessa ne ovat ongelmallisia. Ovatko ne ainoastaan koristekasveja vai aivan oikeita karkulaisia? Jos ne pidetään samassa luokassa esim. tulokaslajeiksi muuttuneiden lupiinin, piiskujen tai kurtturuusun kanssa, tulisi niitäkin pitää kiusallisina ja poistettavina tulokaslajeina. Niistä ei kuitenkaan näytä olevan pihoilla mitään haittaa, päinvastoin. Muutaman kerran olen tavannyt sinililjan hyvinkin kaukaa asutuksesta tien pientareelta eikä se sielläkään ole uhannut leskenlehtien tai vuokkojen ylivaltaa. Tähän asti olen jättänyt kartoituksessa nämä lajit rauhaan, mutta lisäsin ne kuitenkin kasvisivuille, koska niihin voi törmätä näin keväällä autioksi jääneiden talojen pihapiireissä ja tosiaan hyvinkin kaukana asutuksesta syrjäisen metsätien laidassa, jonne on siirretty roskia pihapiiristä. Tulokaslajeja tai vaarattomia pihakarkulaisia, annetaan näiden kuitenkin kukkia ja levitä rauhassa omaksi ja muiden iloksi, sillä ainakaan vielä ne eivät menesty varsinaisessa luonnonympäristössä’

Vieraslajit

Julkaistu , kirjoittanut
1

palsami

’Näin syksyllä herätään useinkin liian myöhään torjumaan ns. vieraslajeja luonnostamme. Niistä puhutaan silloin, kun ne jo kukkivat ja kun niiden kitkeminen on työn ja tuskan takana, usein toivottoman suuri urakka. Kuvan jättipalsamikasvusto (Impatiens grandulifera) on tähän aikaan hyvin yleinen näky maaseudullakin.’

Vieraslajiksi luokitellaan laji, joka on levinnyt ihmisen mukana tahallisesti tai tahattomasti uudelle alueelle luontaiselta levinneisyysalueeltaan. Siis ihmisvaikutus on keskeistä viraslajien leviämiselle ja ne saattavat alkuperältään tulla hyvinkin kaukaa, jopa maapallon toiselta puolelta. Yleensä ne tuhoutuvat epäsopivassa ilmastossa nopeasti, mutta jotkut muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat uuteen ympäristöönsä. Tällöin ne saattavat aiheuttaa vahinkoa alkuperäiselle eliöstölle jopa ihmiselle. Ne voivat aiheuttaa myös vahinkoa maa- ja metsätaloudelle, ihmisten ja eläinten terveydelle, kiinteistöille tai ihmisten sosiaaliselle elämälle. Niistä siis voi olla paljon enemmänkin haittaa kuin yleisesti luullaan.

Viime maaliskuun lopulla luovutettiin silloiselle maa- ja metsätalousministerille ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi. Tällä pyritään saamaan asia tulevaisuudessa lainsäädännöllisesti hoidetuksi ja viraslajit kuriin maassamme. Samaan pyritään monessa muussakin maassa.

Työryhmä käsitteli asiaa pari vuotta ja löysi yli 150 haitallista vieraslajia maastamme, joista yli sadalla on vaikutusta nimenomaan maa- ja metsätaloudelle. Näistä nimettiin nelisenkymmentä karanteenilajeiksi, koska ne ovat vaarallisia kasvintuhoojia. Strategian mukainen järjestelmä viraslajien torjumiseksi ja tuhoamiseksi pitäisi olla käytössä vuoden 2016 loppuun mennessä.

Näin siis on suunniteltu. Me maastossa kulkijat näemme näiden lajien jatkuvan etenemisen ja silloin vuosi 2016 tuntuu olevan toivottoman kaukana. Kuvassa jättipalsami etenee Kuohijoen lehdossa maantien varressa vuosi vuodelta pidemmälle lähteiseen kosteikkoon, joka on ennen ollut karjanlaidunta. Näin se etenee muuallakin ja näyttää siltä, ettei sille pystytä tekemään yhtään mitään. Tämän kuvan osoittamassa tapauksessa se on lisäksi erittäin valitettavaa, koska juuri tuolla paikalla sijaitsee Luopioisten ainoa tunnettu tesmayrttin (Adoxa moschatellina) kasvupaikka. Kasvi on pieni kevätkukkija ja saattaa olla jäänyt kartoituksissa sen vuoksi liian vähälle huomiolle, mutta missään tapauksessa se ei ole yleinen kasvi alueella. Vuosi vuodelta sen kasvusto on pienentynyt ja nyt sen tulevaisuus on uhattuna myös tämän vieraslajin vuoksi. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä ne aiheuttavat meidän omille kasveillemme.

Luopioisista on tavattu seuraavat vieraslajit (tässä vain putkilokasvit): isotuomipihlaja, pajuasteri, hukkakaura, karhunköynnös, kanadanvesirutto, amerikanhorsmat (2), japanintatar, jättitatar, paimenmatara, isosorsimo, jättiputket (2), jättipalsami, rikkapalsami, komealupiini, etelänruttojuuri, rikkanenätti, kurtturuusu, terttuselja sekä koristepiiskut (3). Tässä ovat lähes kaikki maassamme tavattavat putkilokasvivieraat. Jokaisesta voisi kirjoittaa oman juttunsa, mutta en siihen nyt ainakaan vielä ryhdy. Kasvisivuilta voi käydä katsomassa, millaisesta kasvista on kyse. Kaikki eivät ole yhtä pahoja, mutta kaikkiin on suhtauduttava viraslajistatuksen antamalla tarkkuudella. Pahimmat ovat lupiini, jättipalsami ja karhunköynnös, maatalouden puolesta varmaankin hukkakaura, joka kuitenkin on aika hyvin pysynyt hallinnassa.

Joskus miettii koko käsitettä vieraslaji. Eikö kaikki lajit ole jossain vaiheessa historiaansa olleet vieraslajeja. Vain muutama kasvilaji on syntynyt tällä alueella, muut ovat tänne tuleet muualta. Nyt kuitenkaan ei ole kyse kasvien luontaisesta siirtymisestä, vaan ihmisen toiminnasta. Tässä on ero. Jokainen voi vaikuttaa tähän omalla toiminnallaan. Puutarharoskien vieminen metsään levittää paitsi koristekarkulaisia niin myös vieraslajeja, tahallinen lupiinin kylväminen pientareille ei ole kasvin kauneudesta huolimatta sopivaa. Myös kitkemällä palsamintaimet alkukesästä omalta maaltaan edesauttaa sen leviämisen pysäyttämistä. Tämä kuitenkin pitää tehdä ennen kasvin kukkimista, vaikka silloin kasvin huomaaminen onkin vaikeaa. Loppukesästä palsami on jo turvannut jälkeläistensä menestymisen ampumalla siemenensä metrien päähän kasvupaikaltaan.

Yritetään kuitenkin.

Uusia lajeja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kitkerö

’Kuluvan kesän kartoituskausi alkoi vihdoinkin. Nyt optimaalisin määrä kasveja on tunnistettavassa muodossa ja niin saan ruudut kartoitettua lähes kerralla, vain kevätkasvit on tarkistettava myöhemmin. Ensimmäinen ruutu on aina haastavin. Se vaatii erikoista keskittymistä, että silmä sopeutuu taas katsomaan oikein, näkemään eri lajit ja löytämään ne vielä papereistakin. Samalla kun merkitsen muistiin Niittylahden kasvimaailmaa, voin iloita siitä, että Luopioisiin on tänä kesänä löytynyt monta uutta lajia.’

Alkukesästä löytyi keulankärki (Oxytropis campestris), josta jo aikaisemmin kerroinkin. Se oli ensimmäinen.

Juhannuksen aikoihin Lauri Oesch sitten kierteli tienvierustoita Rautajärven ja Kirkonkylän välillä ja niinpä löytyi peräti kaksi uutta lajia: heinäkaura (Arrhenatherum elatius) ja pehmytmesiheinä (Holcus mollis). Molemmat heinät kasvoivat tien penkereissä ja kasvustot näyttivät vanhoilta. Ne vain olivat jääneet huomaamatta, kun autolla ajetaan ohi. Kuka sitä nyt kaikkia heiniä huomioisi. Mesiheinää kasvoi useammallakin kasvupaikalla. Jotkut paikat saattoivat jäädä huomiotta, koska pientareet niitettiin juuri siihen aikaan. Heinäkauraa kasvoi Kirkonkylän Pälkäneen puoleisen liittymän kohdalla maantienojan molemmilla luiskilla ja metsänpuolelta se jäi niittämättä. Toisen kasvuston löysin sitten itse ensimmäisen kartoituksen yhteydessä Niittylahdesta samanlaiselta paikalta. Molemmat heinät ovat satunnaisia ja niiden luontainen kasvupaikka on jossain muualla, lähempänä rannikkoa tai peräti maamme rajojen ulkopuolella. Heinät lienevät sitä perua, kun tietä parannettiin 80-luvulla ja tien luiskat nurmetettiin ulkomaisella siemenellä.

Jo keväällä Lauri Oesch kertoi nähneensä Rankkimäen jäteaseman aumassa oudon ristikukkaisen kasvin. Pari päivää sitten Hannu Alen ilmoitti löytäneensä St1-huoltamon läheltä kalustokentältä ukonpalkoa (Bunias orientalis). Jäteaseman kasvikin osoittautui lopulta ukonpaloksi. Kasvin on aikaisemmin Luopioisista löytänyt Irja Ahonen 1928, mutta tarkkaa kasvupaikkaa ei silloin kasvinäytteeseen merkitty, joten sitä ei pystytty enää myöhemmin paikallistamaan. Nyt löydetyt kasvustot olivat pieniä. Ne saattavat kyllä levitä, sillä kasvi tekee runsaasti siemeniä. Ukonpalkoa on paljon mm. Hämeenlinnassa ja Pälkäneen kirkonkylästäkin sitä on kohtuudella löydetty. Sitä pidetään rikkakasvina, joka levisi maahamme venäläisen sotaväen mukana 1800-luvulla.

Samalla ensimmäisen päivän kartoitusretkellä löysin Niittylahdesta myös uuden koristekarkulaisen. Tällaiset kasvit ovat alunperin koristekasveja, mutta voivat suotuisissa olosuhteissa levitä laajallekin ympäristöön. Maksaruohot ovat juuri tällaisia. Nyt löydetty mongolianmaksaruohon (Sedum hybridum) kasvusto oli ensimmäinen karkulaisena löydetty. Se oli siirtynyt pihakiveltä metsäkivelle mahdollisesti puutarhan siivouksen yhteydessä, kun roskia viedään piiloon. Itse maksaruoho on melko yleinen koristekasvi alueella.

Mutta ei päivä ollut vielä lopussa, illalla kävin pyydettynä Leppäjärven talossa aivan Luopioisten ja Padasjoen rajalla. Siinä talon väen kanssa ihailimme kaunista asuinpaikkaa ja sen kaunista puutarhaa. Täältä löytyi näitä istutuksista karanneita koristekasveja lukuisia. Laskin kotona saaneeni papereihin peräti 35 uutta merkintää siihen ruutuun. Se on paljon. Sokerina pohjalla oli sitten kokonaan uusi laji, keltanokitkerö (Picris hieracioides). Tämän kuvan laitoin kirjoituksen alkuun. Ehkä se oli näistä uusista lajeista helpoin kuvattava. Kitkerö ei ole yleinen Pirkanmaalla. Sen sotkee helposti muihin keltakukkaisiin pystyihin sikurikasveihin, kuten valvatteihin, keltanoihin tai kelttoihin. Tällä on kuitenkin ankkurikarvoja varressaan. Ne pitää kyllä katsoa lupilla, sillä niin kovin pieniä ne muuten ovat. Kitkeröä kasvoi pihan niittymäisellä osalla harvakseltaan kaunokkien, kohokkien ja neilikoiden seassa.

Kiitos vain talonväelle kutsusta tulla katsomaan pihakasveja. En olisi uskonut etukäteen tällaiseen tulokseen.

Tänä kesänä on siis kasvisivuille päivitetty jo kuusi uutta lajia. Niiden kuvat ja selosteet löytyvät lajisivuilta. Kirjoitin linkkisivujen luetteloihin sanan UUSI!, että ne paremmin erottuisivat muusta laistosta. Käykääpä katsomassa!

Juhannus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kasvit

’Kesä etenee pitkin harppauksin eikä aina tahdo pysyä siinä mukana. Pari päivää sitten tasattiin päivää ja yötä ja nyt mennään kohti pimeämpää aikaa. Onneksi se on vielä kaukana. Juhannus on valon juhla ja hämärän yön tunnelmaa. Täällä Hämeessä siihen liittyvät myös kullerot, niin kuin Lapissakin. Tämä Lapin maakuntakukka on yllättävän yleinen myös Luopioisten itäosissa.’

Parikymmentä vuotta sitten tein tarkkoja kartoituksia kulleron esiintymisestä lomaseudullani ja pidin sitä aivan tavallisena kasvina, kunnes joku valisti minua, ettei se ihan näin olekaan. Vaikka se täällä on yleinen ja runsaskin, niin muualla Etelä-Suomessa se on huomattavasti harvinaisempi ja puuttu laajoilta alueilta kokonaan. Niinpä mielenkiintoni juhannuksenajan kukkijaa kohtaa lisääntyi entisestään.

Pitkään mietin löytämieni kulleroesiintymien alkuperää ja tein jopa mittauksia karttojen ja perimätiedon avulla lähimpiin taloihin ja autioksi jääneisiin rakennuksiin. Suuri osa löydetyistä esiintymistä sijoittui siten, että niiden olisi hyvällä syyllä voinut sanoa levinneen talojen kukkapenkeistä ensin pientareelle ja sitten pihan ulkopuolelle lehtoon. Mutta paljon löytyi myös sellaisia kasvustoja, joita ei voinut selittää näin yksinkertaisesti. Niiden täytyi siis olla luonnollisia ja kasvaa aivan itsenäisesti kasville sopivalla kasvupaikalla. Ehkä juuri tällaisista paikoista sitä onkin siirretty puutarhoihin kaunistukseksi, onhan sitä ollut omassakin puutarhassani. Ihmiset ovat siirtäneet kauniita kukkia kautta aikojen puutarhoihinsa vaihtelevalla menestyksellä. Kullero on ollut niitä helpoimpia. Ninpä tällä hetkellä talojen jäätyä autioiksi ei aina voida sanoa, ovatko kasvustot luonnonmukaisia vai pihoista takaisin luontoon karanneita.

Sen olen huomannut myös vuosien kuluessa, että maaseudun autioituminen, pientareiden pusikoituminen ja voimakkaat metsätyöt hävittävät kasvustoja eikä kullero enää kuki samalla tavalla kuin ennen. Kasvustot pienenevät tai jopa häviävät.

Hämeessä kulleroa on kutsuttu myös juhannuskukaksi, siksi siitä kannataa kirjoitella juuri nyt. Toisten mielestä juhannuskukka on kurjenpolvi, jopa talvikki. Nettipalstoilla asiasta on tänäkin juhannuksena väännetty kättä, liekö päästy yhteisymmärrykseen. Mauno J. Kotilainen, suuri kasviasiantuntijamme menneiltä vuosikymmeniltä, yritti aikoinaan hänkin nimetä jonkin kukan juuri juhannuskukaksi, mutta epäselvyys jatkuu silti. Minusta juhannuskukka on kullero, vaikka se monessa osin maatamme onkin harvinainen. Mielipiteitä voi toki lausua tämänkin palstan kautta.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!