maanantai 30. huhtikuuta 2012

Auringonkukat, maissi, kurpitsaa sekä krassia

Kylvin maissin, kaksi siementä kuhunkin, ja jättikurpitsan sanomalehtimassapotteihin, sekä kaksi öljykurpitsan siementä puolen litran jugurttipurkkiin.

Lisäksi laitoin märkään munakennon hedelmäpussin sisälle itämään valikoiman auringonkukansiemeniä (keltaista ja punaista, matalaa ja korkeaa, ja tällä kertaa toivottavasti saan ylläpidettyä järjestyksen ettei istuttaessa tarvitse arpoa), koristekurpitsaa sekä krassia.

---

PÄIVITYS 4.5.

Auringonkukista iti liki kaikki siemenet, joten sain 16 taimipottia ja jäi ylikin. Koristekurpitsasta on itänyt kolmannes, ja krasseista ei ainokaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Salaatit, lamopinaatti, paprika sekä musta- kaurajuuri esi-idätykseen

Kokeilen esikasvattaa salaattia, lamopinaattia sekä musta- ja kaurajuurta - jos vaikka saisi satoakin. Laitoin myös paprikan Yolo Wonderin itämään, vaikka paketissa lukee, että kylvö 30-45 päivää ennen kasvupaikalleen istutusta. Aivan varmasti laitankin paprikan tonne pihalle toukokuun lopulla. Lamopinaattia mulla on kaksi pussillista, toinen tuoreempaa ja toinen ikivanhaa. Toisessa käskettiin suorakylvää touko-kesäkuussa, toisessa esikasvattaa huhtikuussa. No, molempi parempi. Musta- ja kaurajuuren ajattelin esikasvattaa korkeissa ja kapeissa poteissa. Aiempina vuosina on niin huonosti tullut että jos edes esikasvattamalla onnistuisi paremmin.

Salaatinsiemenistä laiton parsasalaattia*, amerikkalaista ja australialaista lehtisalaattia*, jäävuorisalaattia, punaista kähärälehtistä sekä May King -keräsalaattia. *-merkityt siemenet ovat jo reilusti parasta ennen

---

PÄIVITYS 1.5.

Paprikan koulin jo isompaan pottiin, ja kaurajuuren vein pihalle, mutta lamopinaatti ja mustajuuri jättivät itämättä vallan kokonaan. Salaatistakaan eivät kaikki itäneet, etenkään ne parasta ennen -siemenet.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kaalit ja mitsuba esi-idätykseen

Laitoin esi-idätykseen ~kaikkia hallussani olevia kaalinsiemeniä, eli parsakaalit Red Arrow, Calabrese ja  Groene Calabrese (kaksi viimeistä lienevät sama asia, mutta toiset siemenet olivat vanhoja ja toiset uudempia, joten laitoin varmuuden vuoksi  molempia), lehtikaalit Nero di Toscana (=palmukaali), Westland Autumn ja Halbhoher Groener, ruusukaalit Groninger ja Casiopeia, kurttukaali Vertus 2 sekä aikaiset keräkaalit Zora ja Dittmarscher Fruher, yhteensä siis 11 erilaista...

En ole vieläkään saanut päätettyä kuinka paljon kaalia haluan kasvattaa, ja mitä lajikkeita istutan palstalle lopullisesti, mutta onhan tässä aikaa jahkata ja katsella millaisia taimia, jos minkäänlaisia saan. Kerä- ja lehtikaaleista haluaisin kokeilla kuinka nopeasti pääsee  jo keskenkasvuisia syömään, parsakaaleista kuinka kauan ja kuinka paljon saa jatkuvaa satoa, ja ruusu- ja lopuista lehtikaaleista loppusyksyn/alkutalven tuoreet vihreät.

Lisäksi kokeilen jos mitsuban siemenet vuodelta 2005 vielä itävät.

Niin ja kaikki laitoin samaan laatikkoon.. koita olla sotkematta järjestystä ja sekoittamatta siemeniä,

ps. Kyssäkaaliakin pitäisi kylvää, mutku en osaa päättää kui paljon .____.

--

PÄIVITYS 17.4.

Ikivanha ruusukaali on jo itänyt muutaman siemenen verran O_O

--

PÄIVITYS 1.5.

Kaalit kasvavat hämmentävän reippaina, varsinkin ensimmäisenä itäneet ruusu- ja lehtikaalit.  Osa kaaleista on kymmenisen senttiä korkeissa läpinäkyvissä kapeissa vanukaspurkeissa, osa munakennopoteissa. Tekevät siis jo toista kasvulehteä, kun aiempina vuosina ovat jumittaneet sirkkalehtiin. Siemenen tuoreudestakaan ei voi kiinni olla, kun etenkin ruusukaali iti niin vauhdilla.

Mitsuba ei harmillisesti itänyt.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Foliolla vuorattu hylly lämpöä ja valoa kaipaaville, "taimikaappi" viileämmässä viihtyville

Tuskaillessani eksponentiaalisesti lisääntyviä taimikippoja ja samaan tahtiin vähenevää kasvatustilaa, sain huippuidean: kapeat hyllyt ikkunaruutujen väliin! Siellä ovat nyt keittiönikkunan "sisällä" kaikki viileämmässä viihtyvät, kuten persiljat, sipulit ja selleri. (Myöhemmin mukaan liittynevät ainakin kaalit.)

Lämpimässä viihtyvät puolestaan vein yläkerran ikkunan ääreen kasattuun hyllyyn: siellä saavat nauttia eteläisen auringon paahteesta. Leikkelin vielä hyllyyn taustaksi sipsipusseja auki. Ei ole kaunis, mutta jospa auttaisi vähäisen valon lisäämisessä.

Kuukausimansikka itänyt viikossa \o/


6.4. kylvetty kuukausimansikka Alexandria on tehnyt pienenpikkuruisia sirkkataimia. Nostin laatikot lähemmäs valoa, kun aiemmin toimivat muiden kylvökippojen korokkeena ikkunalaudalla. Siemenet on kylvetty munakennoihin, jotka on sijoitettu mataliin muovisiin kakkurasioihin. Kosteus pysyy mukavasti, ehkä vähän liiankin hyvin, kun alkanut jo hieman homerihmastoa näkyä.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

'Ildi' itänyt! + Shishitoo + munakoisot + tomatillo

27.3. laitoin itämään muinaisia kirsikkatomaatin siemeniä. Kaksi viikkoa meni ja kärsivällisyys on palkittu.  Seitsemän siementä (noin neljännes) iti, ja 'Ildi' pääsi multaan parin basilikan kanssa. Vielä jänskään tomatilloa, munakoisoa ja shishitoota. Ei muuta asiaa :)

----
PÄIVITYS 11.4.

Ildiä on itänyt muutama kappale lisää, voi ei! Ja jos oikein tarkkaan tiirailin, niin yksi shishitoo on _saattanut_ itää. Jännittävää!

LISÄYS: Tomatillon siemenistä huomasin yhdessä idun, ja laitoin sen samantien multaan uudempien tomatillonsiementen sekaan. Sama se mikä niistä sirkkataimelle nousee ja kasviksi lopulta kehittyy. Shishitoota on itänyt useampikin siemen, ja jaoin idut kahteen purkkiin mullan alle. Lisäksi pitkulainen munakoiso (eli hon nagai nasu) oli itänyt kahden siemenen verran, joista toisen idun onnistuin murskaamaan multaan laittaessa. Varovaisuutta todellakin tarvitaan! Vielä kun pienempi munakoiso, "ötökkä" (ko nasu) itäisi! Toisaalta aikuiset kasvit tarvitsevat ajallaan paljon valoa ja lämpöä hedelmiä tuottaakseen, että jännääminen oikeastaan on vasta alkamassa.

-----

PÄIVITYS 13.4.

Shishitoo ja pitkulainen munakoiso itävät urakalla... ötökkääkin on  jo muutama itu tullut \o/. Kamalaa kun seuraavaksi pitää nuo huolella itäneet siemenet heittää pois. Purkkeja on nyt siis kaksi shishitoota yhdet kumpaakin munakoisoa. Jokaisessa purkissa vielä useampi siemen. Ehkä voisin vieläyhden satsin purkkeja tehdä. Tomatilloa ei ole itänyt esi-idätyksessä olevista yhtään enempää, mutta multaan laitetut siemenet ovat itäneet kaikki.

Ildistä on jo kaikki multaan laitetut siemenet sirkkataimella. Pitäisi lisävaloa reppanoille kehitellä...

1.5.

Siirsin kaikki paprikat ja munakoisot isompiin potteihin. Pieniä ovat vielä...


Ildi, muovikipossa, odottaa koulintaa

Tomatillo hieman venähti

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Yrttejä ja kesäkukkia multaan

Sormia niin syyhyttää päästä multaan siemeniä laittamaan, joten kylvin taas nipun sekalaisia esikasvatettavia yrttejä ja kesäkukkia.

Kolmeen pieneen muovilaatikkoon meni neljää sorttia kuhunkin: rakuuna*, meirami, basilika 'Red Opal' ja maustesamettikukka*; oppineittenkukka, sinitähtönen 'Blue Mink', kaunopunahattu ja  samettikukka* 'Orange Flame'; sekä anisiiso, revonhäntä, aarimaan siemenistä kerätty samettikukka*, ja samettikukka 'Kobold Mix'. Laatikon pohjalle noin sentin kerros kevytsoraa, päälle pari suikaletta  sanomalehteä, puutarhamultaa, kylvömultaa, siemenet, kylvömultaa. Kukin laatiko vielä hedelmäpussiin, että siellä sitten muhivat. Tällä kertaa muistin myös merkitä kylvöt selkeästi, joten toivottavasti ei tarvitse arpoa mitä mikin olikaan.

Tähdellä* merkityt siemenet ovat joko tolkuttoman vanhoja, itse (hybrideistä) kerättyjä tai muuten vain epäilyttäviä. Joidenkin osalta olen ehkä turhan etuajassa, mutta jospa saisin sen lämpölavan laitettua...


Lisäksi laitoin kostutetun servetin päälle ruotisellerin siemeniä itämään, siirrän multaan myöhemmin.

---

PÄIVITYS 11.4.

Pinnalle kylvetyt pienet siemenet kuten amarantti, Blue Mink ja meirami ovat jo hyvää vauhtia itämässä. Tai ehkä liiankin hyvää vauhtia...

----

PÄIVITYS 1.5.

Samettikukista ei itänyt kuin yksi ainoa Orange Flame!! Rakuuna ei itänyt ollenkaan. Myöskään ruotiselleri ei itänyt, tosin se ehti kuivahtaakin liian monta kertaa.

Amarantti ja Blue Mink ovat jo melkoisia honteloita, alkaa olla viimeiset hetket koulia... Meiramia iti neljä, anisiisoa yksi, punahattua muutama ja tsinniakin yllätti punkemalla pari pientä taimea.

Samettikukkien kohtalo ei oikeastaan harmita lainkaan, onpahan tilaa muille kukille.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Siemeniä multaan: tomaatit, tomatillo (v. 2), mukulaselleri + lisää esi--idätyksiä

Takatalven kunniaksi päätin kylvää kaikki tomaatit paitsi Golden Sunshinen, jolle pitäisi riittää lyhyempikin esikasvatusaika (1-1,5 kk). Eli Moneymaker 2 kpl, pienet kirsikkatomaatit Roma, Venus ja Vilma,  yksi kutakin sekä köynnöstävän Goldkrone 2 kpl. Koska olin tunkenut laatikkoon kaiken kaikkiaan tusinan minipotteja, laitoin vielä kaksi pottia itämässä ollutta chilipaprikaa Koräl sekä kolme pottia tuoreempia tomatillon siemeniä.

Moneymaker ja Goldkrone toivon mukaan pääsevät lämpölavaan jo kesäkuun alussa, kirsikkatomaatit ja chilipaprikan ruukutan. Tomatillot menevät aarimaalle viimesyksynä tehtyyn kumpuun. Kovasti siis lasken sen varaan, että tila riittää, vaikka kasveja on useita näin hyvissä ajoin aloitettuna. (Lähempänä toukokuuta kylvän vielä pari  kappaletta paprika Yolo Wonderia sekä aiemmin mainittu tomaatti Golden Sunshinea. Tilavaraus myös alempana mainittaville munakoisolle ja shishitoolle...)

Inspiroiduin askartelemaan enemmänkin sanomalehtiminipotteja, joten iskin myös itäneet mukulasellerin siemenet multaan. Idut olivat niin pienenpikkuruisia, että jätin ne aivan pintaan... (Tomaattejakaan jne en kovin peitellyt, vaan käärin astian muoviin)

Lopuksi laitoin myös muinaiset pitkän ja pienen munakoison sekä shishitoon eli vihreän paprikan siemenet esi-itämään kostealle vessapaperille muovipussiin. Laitoin ronskisti niin paljon kuin paperille mahtui, mutta olen ihmeissäni jos yksikään itää... Ja jos itää, niin tässä vielä 2 x 3 kasvia lisää taimiviidakkooni. Kääk! (Varsinki kun ovat kovin lämpöä kaipaavia otuksia.)

----

PÄIVITYS 9.4.2012

Ainakin Koräl ja joku kirsikkatomateista on itänyt \o/ Siis vielä ei ole sirkkataimia, mutta kun siemenet ovat niin pinnassa, niin näen siemenestä multaan työntyvän karvaisen sirkkajuuren. Lähipäivinä varmasti loputkin! Sitten vaan pitäisi kehitellä lisävaloa. Jos vaikka tänä vuonna saisi aikaiseksi. Shishitoo ja munakoisot eivät yllättäen ole näyttäneet merkkiäkään itämisestä, mutta onhan tässä aikaa odotella...

11.4.

Nyt näkyy jo sirkkataimetkin Korälista ja kirsikkatomaateista

13.4.

Kaikki tomaatit, Koräl ja tomatillo sirkkataimella. Myös Shishitoo ja munakoisot itäneet, jopa liiankin kanssa

1.5. Shishitoo ja munakoisot yllättivät, lähes kaikki siemenet olivat itäneet, ja purkkiin valikoiduista kaikista kasvoi taimi... jatkoon koulin vain neljä kumpaakin. Tomatillo kasvaa hitaasti, ja näillä näkymin olisi neljä yksilöä maksimissaan.

22.5.

Vähän hitaasti ja kituen kasvavat, liekkö sittennkään sanomalehtipotti optimaalisin...