Taas on aika auringon | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Taas on aika auringon

Basilika ’Lemon’

Vihdoinkin on koittanut se aika vuodesta, jolloin voi herätä yhdessä auringon kanssa sen sijaan, että herätyskello tuntuu pirisevän keskellä yötä. Kevätpäiväntasauksen eli 20.3. jälkeen päivät ovatkin sitten jo pidempiä kuin yöt ja valon määrä lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla saavuttaakseen huipun juhannuksena. Kalenterikevään lisäksi pian alkaa siis myös tähtitieteellinen kevät!

Puutarhurin kannalta valon määrän lisääntyminen on tervetullutta, sillä se helpottaa taimien esikasvattamista: enää ei välttämättä tarvita keinovaloa pikkutaimien kasvattamiseksi. Sen vuoksi meillä aloitetaan esikasvatus yleensä vasta maaliskuun toisella puoliskolla.

Tänä vuonna tosin kylvimme chilipaprikaa jo tammikuussa. Chili tarvitsee lähes koko vuoden kasvuaikaa tuottaakseen satoa samana vuonna, mutta toisaalta se onkin monivuotinen kasvi. Meidän vanhat chilimme elivät 4–5 vuotiaiksi kunnes olivat ränstyneet niin, että katsoimme parhaaksi päästää ne haudan lepoon. Sato pieneni ajan myötä ja kasvit eivät enää olleet kovin elinvoimaisia.

Chilejä Bolognan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilejä Bolognan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tällä kertaa kylvimme kahta eri lajiketta: Capsicum annuum De Cayenne ja Capsicum chinense Diavolicchio Calabrese. Molemmat ovat meille entuudestaan tuntemattomia. Jälkimmäisen siemenet ostimme viime syksynä Italiasta: vieraillessamme Bolognassa satuimme yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli laaja chililajikkeiden näyttely.

Chililajikkeita on monenlaisia

Chililajikkeita on monenlaisia

Chilit voivat olla kasvutavaltaan todella erilaisia, joten oli kiva päästä konkreettisesti näkemään, millaisia niistä tulee käytännössä. Valitsimme pienen pensasmaisen chilin siemeniä, koska meillä kasvatetaan chiliä asuinhuoneissa ja kuistilla, joten tila on kortilla. Nyt pikkutaimet ovat valmiit koulittaviksi omiin ruukkuihinsa.

Bolognan kasvitieteellisessä puutarhassa oli 2019 chilipaprikoiden ja basilikalajikkeiden näyttely

Bolognassa oli chilien lisäksi näytillä myös erilaisia basilikalajikkeita, niitäkin on valtavan suuri kirjo! Basilika onkin toinen kasvi, jota esikasvatamme joka vuosi. Nyt on sopiva aika senkin kylvöille.

Tiedämme, että monet aloittavat esikasvatuksen jo tammikuussa, ja joidenkin kasvien kohdalla se onkin välttämätöntä, jotta ne ehtivät kukkia ja/tai tuottaa satoa meidän lyhyen kasvukauden aikana. Meillä on kuitenkin ollut tapana minimoida esikasvattaminen, sillä talvella on mukavampi keskittyä talvisiin harrastuksiin.

Basilika

Basilika

Lisäksi aloittaminen jo vuoden alkupuolella tekee kesän odotuksesta niin toivottoman pitkän! Ei ihme, että monilla viljelyinto lopahtaa jo elokuussa, jos on aloittanut hommat niinkin aikaisin kuin tammikuussa. Palsta-alueella näkee joskus kasvimaita, jotka on käytännössä hylätty kesken parhaan satokauden… Kun malttaa keväällä hieman kauemmin, saattaa jaksaa loka-marraskuulle asti!

Sitä paitsi riittää hommaa ilman esikasvattamistakin: viljelysuunnitelmissa ja siementen hankkimisessa on tekemistä. Aiemmin tässä blogissa on ollut juttua siitä, mitä kannattaa viljellä itse, mitkä ovat suosikkimme vihannesten ja yrttien joukossa sekä mitä monivuotisia kasveja kannattaa istuttaa kasvimaalle. Joka vuosi näitä listauksia tulee arvioitua kriittisesti: jätetäänkö jotain pois viljelysuunnitelmista ja mitä otetaan tilalle.

Näinä päivinä on parahiksi alkamassa maaliskuun istutusaika eli alenevan kuun kausi, joka sopii mainiosti kylvöille ja esimerkiksi kasvien uudelleen istuttamiselle. Kausi päättyy 28.3.

Istutusaika alkaa

Kukkakasveille suotuisalla ajanjaksolla 15.3. kello 20 – 16.3. kello 15. Seuraava kukkapäivä on 24.3. Jos ei ehdi hedelmäpäivinä kylvää, koulia tai istuttaa chilejä, niin kukkapäivät ovat toiseksi paras vaihtoehto.

Lehtikasveille otolliset ajat ovat 17.3. sekä 25.–27.3. kello 13 asti. Lehtiyrttinä basilikan kylväminen kannattaa ajoittaa näille päiville, samoin kuin taimien kouliminen ja uudelleen istuttaminen, jos on hoitanut kylvöhommat jo aiemmin.

Hedelmäpäiviä on 18.3. ja 20.3. kello 11–17 sekä 27.3. kello 14 – 28.3. kello 14 asti. Nämä ajat sopivat esimerkiksi chilin kylvämiselle ja koulimiselle sekä vanhojen chilikasvien siirtämiselle uusiin multiin.

Juurikasveille sopii seuraava ajanjakso: 20.3. kello 18 – 23.3. kello 20 asti.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *