Lavatanssit Pavilla – Tanssietiketti haltuun
Oletko käynyt lavatansseissa? Ennen kesä ja lavatanssit kuuluivat erottamattomasti yhteen, mutta miten on nykyään? Entä pärjääkö tanssia taitamaton seinäkukkanen seuratanssien mekassa Pavilla? Tanssiva kansa on mukavaa ja nauravaista seuraa, ja toimittaja kuuli illan aikana ihania rakkaustarinoita, kun aikanaan tansseissa kohdattiin se ainoa oikea. Vaikka etiketti ei ollutkaan ihan kohdillaan, haastoi Ellien toimittaja itsensä tanssilattialle.
Pavi – tanssia vuodesta 1965
Keskellä Vantaan teollisuusaluetta sijaitsee Helsinki Pavi, vuonna 1965 avattu tanssilava. Teollisuusrakennusten seassa Pavin keltainen puurakennus erottuu edukseen. Puoli tuntia ennen tansseja parkkipaikka ammottaa tyhjyyttään ja kauhukuvat tyhjästä tanssilattiasta ja silkkipusakkamiehistä nousevat jo mieleen.
Pelko on kuitenkin turha, koska kellon lähestyessä seitsemää paikka pullistelee jo yli rajojen, ja ihmisiä virtaa tasaisesti porteista sisään. Miehet ovat tyylikkäitä ja naisilla on päällä hulmuavia kesähameita. Pavi on yksi harvoista suurista tanssilavoista, jossa ei ole alkoholitarjoilua, mutta se ei tunnu vaikuttavan tunnelmaan, vaan kaikkialta kuuluu tasainen puheensorina ja nauru.
Pääsylipun hinnalla tanssikurssi
Pavilla pääsylipun hintaan sisältyy ennen tansseja järjestettävä tanssitunti. Tällä kertaa vuorossa on masurkka ja opettajana toimii tyylikäs herrasmies Jorma Tulonen. Jo 20 vuotta Pavilla erilaisia seuratansseja opettanut Tulonen arvioi tanssikulttuurin muuttuneen paljon Pavin toiminnan aikana. ”Suomalaisten tanssitaito on ajan myötä parantunut. Nykyään yleisö vaatii opetukseen laajempaa tanssivalikoimaa, ja mukaan onkin otettu vaikeampia tanssilajeja kuten jivet, sambat ja masurkat.”
Tulosen mukaan monet tanssin ammattilaiset ovat huomanneet tanssiohjelmien kuten Tanssii tähtien kanssa nostaneen lajin suosiota. Vaikutus ei näy kuitenkaan suoraan tanssilavoilla, koska kilpatanssi ja seuratanssi ovat kaksi aivan eri asiaa. ”Lavatansseihin ei tulla esittelemään taitojaan, vaan kyse on tanssin nautinnosta hyvässä seurassa.”
Masurkka – askel, askel – hop
Masurkkatunti alkaa parinhaulla ja parit löytävätkin nopeasti toisensa. Opettaja vie tuntia tottuneesti eteenpäin. Tulonen toistelee kärsivällisesti ”askel- askel -hop” ja hypyt kaikuvat salissa tasatahtiin. Tässä vaiheessa ollaan vielä hyvin mukana. Musiikin tullessa kuvioihin karkaavat jalat omille teilleen ja on aika keskittyä sivusta seuraamiseen.
Helmat hulmuavat ja vauhti kiihtyy nopeasti. Heti musiikin tauottua alkavat parit innokkaasti kertaamaan toisilleen taitoja ja nauramaan kommelluksille. Monilla miehillä on pyyhkeet valmiina vyötäröllä ja pian alkaakin näkyä hien virtausta ja kostuneita paidanselkämyksiä. Sinnikkäästi parit jaksavat tunnin loppuun ja opettaja saa kiitokseksi raikuvat aplodit.
Paville tullaan kauempaakin
Tunnin jälkeen Tulosen luokse kerääntyy innokkaita tanssioppilaita kyselemään lisää. ”Menikö se siis askel. askel – hop ja miten se hop nyt menikään?”
Mikkelistä Paville saapunut tanssipariskunta Kalevi ja Sisko tervehtivät Tulosta ja vaihtavat kuulumisia. Pitänee lyöttäytyä keskusteluun. Kalevi kertoo pariskunnan käyneen Tulosen kursseilla useinkin ja on niitä muitakin kursseja koluttu Åke Blomqvista lähtien. ”Paville tullaan varta vasten saamaan hyvää opetusta, ja tänään esiintyvät Matti ja Teppo ovat myös toinen hyvä syy lähteä matkaan.”
Nuoret tanssimassa
Tanssilattialla ei voi olla kiinnittämättä huomiota yksittäisiin nuoriin tanssipareihin, jotka pistävät silmään muuten suureksi osaksi 50-60-vuotiaista tanssijoista. Selviää, että kyse onkin isosta porukasta, joka on tullut yhdessä ensimmäistä kertaa lavatansseja kokeilemaan.
”150 kutsua lähti facebookissa ja tässä tulos,” seurue kertoo nauraen. Kymmenen hengen porukasta tytöt ovat kauniissa leningeissä ja pojillakin on kauluspaitaa ja kravattia päällä. ”Viimeksi on tanssittu varmaan vanhojen tansseissa. Ensi viikolla on tarkoitus lähteä uudestaan tansseihin”. Kaikki vakuuttelevat viihtyvänsä ja tanssi on ottanut myös kunnon päälle.
Rakkaus syttyi tanssilattialla
Tanssilattialta tulee bongattua myös vanhempi sympaattinen pariskunta Tuulikki ja Kari. Tuulikki kävi tansseissa ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana ja Kari sai tanssiopetusta armeijassa. Rakkaus roihahti Hämäläisten talon tansseissa, jotka aikanaan olivat nuorison suosiossa. ”Käydään vieläkin tansseissa, mutta vaan vähän harvemmin. Kerran oltiin tanssikurssilla, mutta ei siellä tullut mitään opittua. Omaksi iloksi vaan tanssitaan lavoilla ja laivoilla”, Tuulikki juttelee.
Matti ja Teppo viihdyttävät
Matti ja Teppo aloittavat keikkansa ja tanssikansa villiintyy. Hetkessä on tanssilattia täynnä, ja naistenrivi on muodostunut nurkkaan. Tansseissa nainen ilmoittaa halukkuutensa tanssiin hakeutumalla riviin seisomaan. Tätähän pitänee kokeilla, josko joku tätäkin seinäkukkasta hakisi.
Heti tullaan hakemaan ja innostuneena suostunkin tanssiin. Tässä vaiheessa tulee vasta mieleen, että ne tanssitaidot vaan taisivat jäädä kotiin. Tanssipartneri on onneksi täydellinen herrasmies ja opettaa kohteliaasti askeleita. Tulee samalla kerrattua muutama perusetikettisääntökin eli tanssia kuuluu kaksi kappaletta ja mies saattaa tanssin jälkeen naisen takaisin paikalleen.
Hyvä tanssija – laadukkaat geenit
Jos vielä ihmettelet, miksi lavatansseihin pitäisi mennä, mietipä tätä. Tutkijoiden mukaan geneettisesti laadukkaimmat miehet tanssivat parhaiten. Tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että parhaiten tanssivat miehet koetaan myös viehättävimmiksi. Tutkimuksessa parhaimmat tanssijat olivat fyysisesti myös vahvimpia. Hyvä tanssitaito on siis yksi merkki, jolla miehet viestivät geneettistä erityislaatuaan.
Siis valmiina miehet viestimään laadukkaita geenejä ja naiset bongaamaan!
Oletko sinä käynyt lavatansseissa? Kerro kokemuksesi?
Teksti ja kuvat: Tarja Vilén
Kommentit
Ensimmäisen kerran kävin lavatansseissa 13 vuotiaana.
Lastenteko aikana saattoi olla 1,5 tanssien väliä. Nyt olen 50 vuotias ja käymme mieheni kanssa joka lauantai tanssimmassa, etelän lomilla joka ilta.
Mukava harrastus….
Kommentit
Ensimmäisen kerran kävin lavatansseissa 13 vuotiaana.
Lastenteko aikana saattoi olla 1,5 tanssien väliä. Nyt olen 50 vuotias ja käymme mieheni kanssa joka lauantai tanssimmassa, etelän lomilla joka ilta.
Mukava harrastus….
Ensimmäisen kerran kävin lavatansseissa 13 vuotiaana.
Lastenteko aikana saattoi olla 1,5 tanssien väliä. Nyt olen 50 vuotias ja käymme mieheni kanssa joka lauantai tanssimmassa, etelän lomilla joka ilta.
Mukava harrastus….
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous