Valitse sivu

Retiisiä ruukussa

Retiisiä ruukussa

Jos kasvimaa pullistelee jo ääriään myöten täynnä tai sitä ei ole ensinnäkään, suosittelen kokeilemaan retiisin kasvattamista ruukussa. Värikäs retiisi on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen herkku.

Rapea retiisi viihtyy sekä auringossa että puolivarjossa, ja sen kasvatus onnistuu avomaan lisäksi kasvihuoneessa, terassilla, parvekkeella tai vaikka ulko-oven pielessä.

DSC_1607

Retiisiä löytyy monen värisenä ja kokoisena. Pitkulaiset lajikkeet, kuten alla olevan kuvan punavalkoinen ’French Breakfast’ vaativat syvän multatilan, mutta pyöreitä lajikkeita voi  kasvattaa myös ruukuissa tai parvekelaatikoissa.

DSC_8624

Esimerkiksi ’Red Head’ on mukavan rapsakka ja maukas retiisi. Sen veikeät kaksiväriset pallukat tuovat mieleen ongenkohot.

DSC_0001

Täytä retiisiruukku hyvällä puutarhamullalla, kastele, ripottele siemenet sinne tänne ja peitä ohuella multakerroksella. Sumuttele kosteaksi.

DSC_8309

Siirrä ruukku lämpöiseen ja suojaisaan paikkaa.

DSC_8337

Alle viikossa terhakat taimet ilostuttavat viljelijää.

DSC_9238

Suojaamalla ruukun esimerkiksi hallaharsolla saat pidettyä retiisille tyypilliset tuholaiset, kuten kirpat tai kaalikärpäsen toukat, loitolla.

Muista huolehtia kastelusta, sillä liian kuivassa kasvaneen retiisin maku muuttuu karvaaksi.

DSC_8318

Harvenna taimia kasvun edetessä. Harvennustaimet voi käyttää vaikka salaatissa tai leivän päällä. Myös retiisin nuoria naatteja voi käyttää ruoanlaitossa esimerkiksi wok-ruokien joukossa.

Retiisi muuttuu vanhetessaan puiseksi ja kitkerän makuiseksi. Uusi kylvöt parin viikon välein, niin saat nauttia rapeista kesäherkuista koko kasvukauden.

DSC_9241

Minä jään odottelemaan tämän kesän kolmatta retiisisatoa. Retiisimix lupailee satoa roosan, punaisen, keltaisen ja valkoisen väreissä.  Väri-ilottelua siis luvassa!

Tietoa kirjoittajasta

Marian hyötytarhassa

Marian hyötytarhassa kokeillaan, kokataan ja kuvataan. Viherpeukaloiden blogin vieraskynäilija on innokas kotipuutarhuri, joka haluaa ruokkia perheensä luomusti ja opettaa lapsilleen kasvun ihmeitä. Rakkaan harrastuksen äärellä ollaan pilke silmäkulmassa ja opitaan usein kantapään kautta. Maria kirjoittaa arjen iloista myös Kanelia ja kardemummaa –blogiin.

2 Kommentit

  1. tuli

    Minulla kasvaa saavissa takapihalla retiisi ja nyt jo toinen kylvö menossa.Namnam

    Vastaa

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot

Pin It on Pinterest

Share This