Aisti-ilmavalvonta
Aisti-ilmavalvonta (lyh. AIV) on näkö- ja kuulohavaintoihin perustuvaa ilmavalvontaa.[1] Se täydentää tutkailmavalvontaa, ja kriisitilanteessa usein myös korvaa sen, sillä tutkakalustoon perustuva ilmavalvonta on erittäin haavoittuvainen sabotaasille ja tutkahakuisille ohjuksille. Maailmassa kaksi valtiota käyttää aisti-ilmavalvontaa täydennyksenä tutkailmavalvonnalle, nämä maat ovat Suomi ja Israel.lähde?
Aisti-ilmavalvonnan havainnot sekä sensorihavainnot voivat täydentää valtion keräämää ilmatilannekuvaa.
Etuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- edullisuus
- mahdollisuus suorittaa myös mm. säteilynvalvontaa ja maahanlaskujen valvontaa
- kattaa myös tutkakatveet
- asemaverkosto korvattavissa nopeasti toisin kuin tutkien osalta
Aisti-ilmavalvonta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aisti-ilmavalvontaa Suomessa toimeenpanevat ilmavalvontakomppaniat. Ilmavalvontakoulutusta varusmiehille antavat Suomessa kaikki kolme lennostoa sekä Ilmasotakoulu Tikkakoskella. Ilmavalvonnan aliupseerikurssi suoritaan AuK:ssa Tikkakoskella. Ilmavalvonnan reserviupseerikurssi järjestetään Tikkakoskella Ilmavoimien Reserviupseerikoulussa. Liikuteltavat ilmavalvonta-asemat perustuvat seitsemään osaan, joista jokaisen massa on noin 50 kg. Ilmavalvonta-asemat perustetaan yleensä korkeille mäille.
Rauhan aikana myös normaalien viranomaisten oletetaan tekevän aisti-ilmavalvontaa muiden tehtäviensä ohella.[1]
Ks. Sanomalaite M 90 (ilmavalvontapääte-versio)
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa talvisodan ja jatkosodan aikana aisti-ilmavalvontaa laajassa määrin harjoittivat Lotta Svärd -järjestön jäsenet. Kiinteiden ilmavartioasemien ilmavalvojien koulutus tapahtui Lotta Svärdin viesti- ja ilmavalvonta -kokonaisuudessa. Ilmavalvonta-asemina käytettiin usein valmiita kolmiomittaustorneja. Ellei tällaisia ollut olemassa niin ilmavalvontaa varten rakennettiin erityisiä torneja.