Vihreä koti

Mainitsin joskus, että minulla esiintyy nykyään jatkuvasti pahenevaa viherhulluutta. Olen pikkutytöstä asti unelmoinut kaupunkiasunnosta ja leveistä ikkunalaudoista. Nykyisen kotini ikkunalaudat eivät ole sentään niin leveät, että niillä voisi istua, kuten lapsena visioin, mutta olen iloinen siitä, että nyt on kunnolliset ikkunalaudat joka huoneessa, ja useimmille viherkasveille sopivasti sekä valoa että varjoisampaa aikaa päivässä.

Viimeisen puolen vuoden aikana kotiimme on muuttanut useampikin uusi vihreä perheenjäsen. Meillä on myös ensimmäistä kertaa parveke, jossa potentiaalisesti voisi kasvattaa jotain. Nyt on vain tullut todettua, että koska olen säännöllisen epäsäännöllisesti poissa kotoa kastelemasta kasveja, lajit on valittava huolella. Olen valitettavasti tappanut jo useamman kukan, etenkin paahteiselta parvekkeelta. Edesmenneitä ovat ainakin orvokit, lankaköynnös ja pari kellokukkaa, sekä jokin valkoinen runsaasti kukkiva, joka osoittautui aivan liian juopoksi meille.

Sen sijaan nahkealehtiset kasvit viihtyvät meillä hyvin, ja peikonlehtikin, kun sen pitää varjossa. Hoidamme Harakanpojan kanssa näitä kyllä ahkerasti, mutta päivittäin kasteltavien kanssa olemme vähän pulassa.

Peikonlehdestä opin tänä keväänä muutaman asian. Ensinnäkin se tykkää olla ahtaassa ruukussa. Yllättävän ahtaassa. Menin, onneton, vaihtamaan kaupan pienen muoviruukun isompaan saviseen hyvää tarkoittaen. Virhe. Kasvien kohdalla muista: jos kasvi on tyytyväinen, älä muuta mitään. Ja jos vaihdat ruukun, vaihda vain muutaman sentin isompaan. Ensisisaisesti kokeile pärjätä pintamullan lisäyksellä. Tämän opin puutarhuriserkultani. Oma peikonlehteni loukkaantui kuukausiksi ja ryhtyi roikkumaan, ja antoi anteeksi vasta, kun tuin painavimmat lehdet sekä annoin tujun tujauksen lannoitetta. Opiskelin, että peikonlehti kaipaa kasvukaudella säännöllistä lannoitusta. Lisäksi ilmajuuret kannattaa kääntää multaan, jotta kasvi saa vettä tehokkaasti. Peikonlehti on luonnossa muihin kasveihin rennosti nojaileva, joten isot peikot kannattaa tukea.

Palmuvehka on helppo kasvi. Sille sopiva multa on hyvin läpäisevää, ja sen kastelu saa olla puolihuolimatonta. Vehkalla on vahapintaiset lehdet jotka eivät haihduta liikaa. Sama juttu on perinteistä perinteisemmällä rahapuulla, mutta oman kokemukseni mukaan se on herkempi reagoimaan, jos kastelu ei ole tasaista. Älä kastele näitä kumpaakaan liikaa, kerran viikossa riittää.

Fiikus muistuttaa hieman palmuvehkaa, mutta lehdet eivät ole ihan yhtä paksut. Jännittävää seurata, miten isoksi tämä uusin tulokkaani kasvaa. Muorinkukka on juuri nyt jotenkin trendikäs, jos sisustuslehtiin on uskominen. Pidän sen nimestä, ilmeisen reippaasta kasvunopeudesta ja pyöreän pullukasta muodosta, jota korostan pallomaisella ruukulla. Rakastan kiiltävälehtisiä kasveja.

Tämän köynnöskasvin nimeä en tiedä, kerro se kommentissa, jos osaat vinkata. Tällä yksilöllä on tarina: pihistin pistokkaan 16 vuotiaana silloisen poikaystäväni äidiltä. Nyt on menossa on neljäs sukupolvi tuosta kasvista, ja minulla on ollut tämä jokaisessa kodissani. Erään kodin keittiön ikkunan se peitti hyvin tehokkaasti. Kasvin kasvunopeus on huikea, jopa 10 cm päivässä, ja se osaa liikkua ja hamuilla kohti päivänvaloa, sen versot siirtyvät reilusti tunneissa. Tämä kasvi on todellinen juoppolalli, mutta sen elinvoima on niin valtava, että se antaa nopeasti anteeksi tilapäisen surkeuden, draamailtuaan rutikuivana hetken. Olemme nimenneet sen “hullukukaksi”.

Tällaista tällä kertaa. Tarinoin lisää viherkasveista taas myöhemmin, sillä tässä ei tosiaankaan olleet kaikki meiltä löytyvät ystävät.