puutarha

Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin muistopuisto Tokiossa

Hirame-no-meJätä kommentti
Ollaanko Kreikassa? Ehei, talo on vessa.

Edellisessä jutussa käytiin katsomassa Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin kuolinpaikkaa Tokion Ōkubossa ja seuraavaksi lupasin viedä teidät hänen muistokseen pystytettyyn puistoon. Se sijaitsee parin kadunkulman päässä ja paikan tunnistaa oitis. On kuin astuttaisiin keskelle Kreikkaa, nimittäin.

Hearn eli Koizumi oli syntyisin Kreikan Lefkadan saarelta, mistä hänen tiensä vei ensin Irlantiin ja sitä kautta Yhdysvaltoihin ja edelleen reportterina Japaniin, johon hän jäi. Hearn meni naimisiin japanilaisen naisen kanssa, otti tämän sukunimen ja Japanin kansalaisuuden ja ryhtyi kääntämään englanniksi japanilaista kirjallisuutta, eritoten kummitustarinoita. Lisäksi hän kirjasi ylös omia muistiinmerkintöjään jo tuolloin katoamassa olevasta kulttuurista.

Tämä pienenä alustuksena ja yhteenvetona Hearnin/Koizumin kiehtovasta elämäntarinasta, josta pieni ja jokseenkin tuntematon pieni puisto keskellä Tokiota muistuttaa. Mikään erityisen hyvin hoidettu puutarha ei ole kyseessä, mutta omalla tavallaan viehättävä kaikessa huolimattomassa hoitamattomuudessaan. Kelpaa käydä katsastamassa jos näillä seuduilla sattuu olemaan.

Oliivipuut viihtyvät tokiolaisessakin ilmanalassa.
Japanilais-kreikkalainen muotopuutarha.
Hearnin isä oli irlantilainen, ja hän vietti Dublinissa poikavuotensa. Nämä kaksi muistolaattaa on lahja irlantilaisilta Hearn-museoilta puiston avajaisten kunniaksi 1993.
Mosaiikissa on kuvattuna Lefkadan saari.
Lafcadio Hearn (1850–1904) itse.
Satunnainen taideteos.
Kreikkalaiset pylväät vartioivat puistoa.
Tässä vielä toinen sisäänkäynti. Puisto sijaitsee siis Ōkubossa aivan korealaiskaupungin vieressä.

 

Rikkasoljo eli tsuyukusa, taivaansininen rikkakasvi

Hirame-no-meJätä kommentti

rikkasoljo001

Rikkaruohotkin voivat olla toisinaan todella kauniita. Kuten tämä rikkasoljo (Commelina communis), joka tunnetaan japaniksi nimellä tsuyukusa (ツユクサ) eli ”kasterikka”.

Kotoisin rikkasoljo on Itä-Aasiasta ja Etelä-Aasian pohjoisosista, missä se viihtyy kosteilla paikoilla ja tyhjillä tonteilla. Suomessa rikkasoljoa saattaa tavata esimerkiksi kaatopaikoilta, joskin se on meillä hyvin harvinainen.

Rikkakasviksi rikkasoljo on  varsinainen kaunotar. Sen pienet, taivaansiniset kukat avautuvat aamulla ja lakastuvat illalla; englanniksi se tunnetaankin nimellä dayflower. Kukinta jatkuu kesästä syksyyn. Jollei se leviäisi niin tarmokkaasti, antaisi sen mielellään koristaa pihapuutarhaakin

Kasvista saadaan sinistä väriä, jota on käytetty Japanissa paperin värjäämiseen etenkin 1700-luvulta 1800-luvun alkuun ukiyoe-puupiirroksissa. Auringossa väri tosin haalistuu kellanvihreäksi, minkä vuoksi myöhemmin alettiin käyttää kemiallista preussinsinistä. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä rikkasoljoa on käytetty lääkekasvina.

Monet eläimet ja hyöteiset saavat rikkasoljosta ravintoa, minkä lisäksi uusissa tutkimuksissa on todettu sen keräävän metalleja. Rikkasoljoa saatetaankin käyttää esimerkiksi vanhojen kuparikaivosten pilaantuneen maan puhdistukseen.

Lähteinä käytetty mm. Wikipedian suomen- ja englanninkielisiä artikkeleita.

rikkasoljo002

rikkasoljo003

Hiramen uusi koti

Hirame-no-meJätä kommentti

lentokenttaJoskus tulee tilanne, että on tehtävä isoja päätöksiä. Sellaisia maailmaa mullistavia päätöksiä, kuten blogin siirtäminen toiselle alustalle.

Yleensä se tarkoittaa ilmaisalustalta omaan osoitteeseen siirtymistä tai jotakin enemmän tai vähemmän rahakasta diiliä tunnetun blogiportaalin kanssa. Harvemmin niin päin, että siirtyisi omasta osoitteesta yleiselle blogialustalle.

Mutta asiaa on mietitty! Ja pohdittu. Hakkerit, spämmääjät ja epäkelvot palveluntarjoajat (onko liikaa vaadittu, että blogiin voisi lisätä kuvia ilman erillisen lukkosulun poistamista joka halavatun kerta?) ovat aiheuttaneet paitsi tarpeeksi harmaita hiuksia, myös bloggausinnostustuksen laimenemista. Ja sitähän me emme halua.

Joten niin tein, näin ja päätin, että Hirame-no-me jatkaa kulkuaan WordPress.comin ah, niin helpossa ja mutkattomassa seurassa.

Kun päätös oli vihdoin tehty, loppu sujui kuin tanssi. Blogin siirtäminen tapahtui vaivatta, eikä bloggaajan – siis minun – tarvinnut tehdä juuri muuta kuin lisäillä pari kadonnutta kuvaa ja artikkelikuvat. Onneksi valmiiden blogipohjienkin joukosta löytyi yksi omaan makuun ja aiheeseen sopiva.

Jos siis olet tilannut blogin johonkin lukijaan ja haluat tehdä niin myös jatkossa, vaihdathan osoitetiedot tähän uuteen: hiramenome.wordpress.com. WP.com-lukijaan blogi on erinomaisen helppo lisätä, klikkaa vain jotakin namiskaa, joka varmasti muistuttaa olemassa olostaan sivupalkissa tai alakulmassa. Koitan muistaa ilmoittaa osoitteenvaihdoksesta myös erilaisiin blogilistauksiin.

Juttu jatkuu siis. Ruokaa, ajankohtaisia asioita, kulttuuria, kuvia ja kaikenlaisia pikku huomioita Japanista. Enemmän tai vähemmän aktiivisesti, toivottavasti toki enemmän kuin vähemmän. Tervetuloa jälleen mukaan!

Tässä vielä muutamia loppukesän tunnelmakuvia Tokiosta:

ruukkupuut

ruukkukasvit

gelato

levahdyspaikka_puodit

teehuone

tokio

Kadulla Tokiossa: Prefektuurien nimikkokukat kauniina katulaattoina

Hirame-no-meJätä kommentti
kavelytie
Keisarillisen palatsin vallihautaa myötäilevä katu on koristeltu kukkalaatoin.

Japanissa ei ole lainkaan tavatonta koristella katuja erilaisin teemalaatoin. Niissä voidaan esitellä esimerkiksi kaupungin nähtävyyksiä, eläimiä tai kukkia. Välillä onkin hyvä katsoa jalkoihinsa, sieltä voi löytyä jotakin uutta ja kiinnostavaa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että Tokion keisarilliselta palatsilta Takebashin metroasemalle olevalla kadunpätkällä esitellään japanilaisia kukkia. Tarkemmin ottaen esillä ovat eri prefektuurien tunnuskukat, joista kuvasin kahdeksan. Oletettavasti laattoja löytyy enemmänkin, kun jatkaa matkaa eteenpäin. Kaikkiaan Japanin prefektuureja on 47, ja kullakin nimikkokukkansa, -puunsa ja -lintunsa.

Kasviharrastajille tällainen on aika hauska juttu. Ja ovathan ne muutenkin hauska yllätys. Samalla pääsee harjoittamaan hiraganan, katakanan ja kanjien lukutaitoansakin. Tunnistatko esimerkiksi prefektuurien nimet kanjeilla kirjoitettuna?

Tällaisia siis bongailin:

kukkalaatat001みやぎのはぎ eli miyagi-no-hagi (Lespedeza thunbergii). Englanniksi Thungberg’s bushclover tai Thundberg’s lespedeza. Thundberg-nimi viittaa ruotsalaiseen botanistiin Carl Peter Thundbergiin, mutta kasvi itse on kotoisin Kiinasta ja Japanista. Tyypillistä sille on pinkit kukkaset, jotka kukkivat myöhään kesällä. Miyagin prefektuurin (宮城県) tunnuskukka.

kukkalaatat002ふきのとう eli fuki-no-tou (Petasites japonicus), japaninruttojuuren kukka. Kevään ensimmäisiä kukkijoita, Suomessa esiintyy luonnossa viljelykarkulaisena. Sievien vaaleanvihreiden kukkien jälkeen kasvi kasvattaa jättimäiset lehdet. Suosittu keittiökasvi Japanissa. Kuvia ja lisätietoa aikaisemmassa japaninruttojuuri-postauksessani täällä.  Akitan prefektuurin (秋田県) tunnuskukka.

kukkalaatat003べにばな eli benibana (Carthamus tinctorius), suomeksi värisaflori. Yksivuotinen kukka, josta saadaan oranssia väriainetta ja terveellistä öljyä. Kotoisin värisaflori on Etelä-Aasiasta, ja Japaniin se saapui 500- ja 600-luvuilla korealaisten buddhalaismunkkien mukana. Kukka mainitaan 1000-luvulta peräisin olevassa Genjin tarinassa (Genji monogatari). Kesä–heinäkuussa kukkivaa värisafloria kasvatetaan etenkin Yamagatan prefektuurissa (山形県), jonka tunnuskukka se on.

kukkalaatat004

ネモトシャクナゲ eli nemotoshakunage (Rhododendron brachycarpum), suomeksi japaninalppiruusu. Luonnonvaraisena Japanissa ja Venäjälle kuuluvan Kunashirin saarella kasvava alppiruusulajike, jonka kukat vaaleanpunaiset ja terttumaiset. Fukushiman prefektuurin (福島県) tunnuskukka.

kukkalaatat005

ばら eli bara (Rosa), ruusu. Ibarakin prefektuurin (茨城県) tunnuskukka. Ibaraki-nimi tulee sanoista (no)ibara eli villiruusu ja ki, linna. Ruusuja löytyykin Ibarakin kukkapuutarhasta Ishiokan kaupungissa, kaikkiaan 750 lajia. Paras aika vierailla on toukokuun lopulta kesäkuun loppuun, jolloin puutarhassa juhlitaan ruusuja ruusufestivaalin myötä. Fukushiman lisäksi Ibarakin prefektuuri kärsi pahasti vuoden 2011 tsunamissa.

kukkalaatat006

やしおつつじ eli yashiotsutsuji (Rhododendron albrechtii), suomeksi keisariatsalea. Hokkaidon ja Honšun saarten vuoristoalueilla kasvava atsalea, joka soveltuu erinomaisesti myös Suomen oloihin; sitä voikin kotimaassa ihailla esimerkiksi Mustilan arboretumissa. Tieteellisen nimen loppuosa tulee kasvin Eurooppaan tuoneelta Michael Abrechtilta, joka työskenteli Venäjän konsulaatissa Hokkaidon Hakodatessa 1800-luvulla. Keisariatsalea on Tochigin prefektuurin (栃木県) tunnuskukka.

kukkalaatat007

れんげつつじ eli rengetsutsuji (Rhododendron molle subsp. japonicum), suomeksi japaninatsalea. Kasvaa kaikkialla Japanissa, ja meillä Suomessakin se on tuttu puutarhakasvi, entiseltä nimeltään puistoatsalea. Japaninatsalea on Gunman prefektuurin (群馬県) tunnuskukka, ja atsaleaharrastajien kannattaakin suunnata Tsutsujigaoka-puistoon (tsutsuji tarkoittaa atsaleaa), jossa pääsee ihailemaan 11 000 atsaleaa. Mukana on jopa 800- ja 1000-vuotta vanhoja villiatsalealajeja, jättimäisiä atsaleapuita sekä atsaleatunneli.

kukkalaatat008さくら草 eli sakurasou (Primula sieboldii), suomeksi luhtaesikko. Itä-Aasiasta kotoisin oleva esikkolaji. Japanilainen nimi viittaa kirsikankukkiin (sakura), kasvin kukat kun muistuttavat kirsikankukkia ja kukkivat samaan aikaan kun kirsikkapuut. Luhtaesikko on Suur-Tokioon kuuluvan Saitaman prefektuurin (埼玉県) tunnuskukka.

Parhaat ruskapaikat Tokiossa

Hirame-no-me8 kommenttia

ruskaJapanilainen ruska (kouyou, lausutaan ”koojoo”) on hyvin värikäs ja kaunis. Neidonhiuspuut loistavat silloin kullankeltaisina, ja seuraa niille tekevät syvänpunaiset japaninvaahterat. Puhumattakaan kaikista muista värikkäistä puista ja pensaista.

Ruska-aika onkin yksi suosituimmista ajankohdista matkailla Japanissa. Se tosin tarkoittaa myös täysiä junia ja hotelleja, joten paikka- ja hotellivaraukset on tehtävä ajoissa. Yksi suosituimmista ruskakohteista on Miyajiman saari Hiroshiman lähellä, mutta upeita paikkoja löytää jokaisesta kaupungista.

Tokiossakin pääsee nauttimaan ruskasta, kunhan tietää minne mennä. Keräsin tähän postaukseen Tokion viisi parasta ruskankatselupaikkaa, ja jotka ovat myös omia suosikkejani. Muuten kannattaa vierailla japanilaisissa puutarhoissa, ja jos haluaa lähteä jonnekin hiukan kauemmaksi, ovat esimerkiksi Hakone ja Nikkō suositeltavia kohteita. Ne ovat kuitenkin sen verran laajoja alueita, että päiväretki kannattaa miettiä tarkkaan. Hyvä on myös muistaa, että vaikka Tokio tuntuu olevan auki 24/24, sulkevat puutarhat porttinsa usein yllättävän aikaisin.

Ruskan etenemistä voi seurata netissä esimerkiksi täällä, kun taas täällä on yleisempi ruskakartta.

5 parasta ruskapaikkaa Tokiossa

1. Ichō-Namiki dōri

Neidonhiuspuut (Ginkgo biloba) ovat kauneimmillaan syksyllä, kun niiden elegantit lehdet värjäytyvät kullankeltaisiksi. Puita näkee useassakin paikassa Tokiossa, mutta paras paikka on Meiji-Jingun ulkoisen puutarhan ja Aoyaman yhdistävä neidonhiuspuubulevardi, Ichō-Namiki dōri. Neidonhiuspuu on japaniksi ichou (lausutaan ”itšoo). Sen pieni pähkinäinen hedelmä puolestaan on ginnan, jotka ovat erityisen hyviä tempurana. Niitä kannattaa maistaa tempuraravintolassa ruskapäivän päätteeksi.

Lähin metroasema: Gaienmae, Aoyama-Itchōme

2. Koishikawa Kōrakuen

Japanilaispuutarhat ovat upeimmillaan juuri syksyllä, kun japaninvaahterat (Acer palmatum) loistavat syvän punaisina. Erityisen kaunis japanilainen puutarha on 1600-luvulta peräisin oleva Koishikawa Kōrakuen, joka on todellinen keidas Tokyo Domen ja muiden jättiläisrakennusten keskellä. Puutarhaa peruskorjataan parhaillaan, mutta rakennustöistä huolimatta puutarha on avoinna normaalisti.

Avoinna: klo 9–17 (viimeinen sisäänpääsy 16.30), suljettu 29.12.–1.1.
Pääsymaksu: 300 jeniä
Lähin metroasema: Iidabashi, Suidōbashi, Kōrakuen

3. Rikugien

Sugamon perinteikkään kauppakadun lähellä sijaitseva Rikugien kuuluu Koishikawa Kôrakuenin ohella Tokion kauneimpien japanilaispuutarhojen joukkoon. Kirsikankukkien lisäksi se on suosittu paikka ruska-aikaan, jolloin puutarha valaistaan myös iltaisin. Puutarha on melko laaja, joten varaa hyvin aikaa. Rikugien tarkoittaa suoraan käännettynä kuuden runon puutarhaa, ja se koostuu 88 kuuluisan runon kohtauksesta. Puutarhan rakensi 1700-luvulla viides Tokugawa shōgun.

Avoinna: 9–17 (viimeinen sisäänpääsy 16.30), suljettu 29.12.–1.1. Puutarha on avoinna klo 21 saakka kirsikankukkien ja ruskan aikaan.
Pääsymaksu: 300 jeniä
Lähin metroasema: Komagome (JR Yamanote-sen, metro Nanboku-sen)

4. Shinjuku Gyōen

Shinjuku Gyōen on yksi Tokion suosituimmista puistoista, joka on erityisen suosittu kirsikankukkien aikaan, mutta hyvä paikka vierailla myös syksyllä ruska-aikaan. Japaninvaahteroita pääsee ihastelemaan etenkin puutarhan japanilaispuutarhassa lammen ympärillä. Shinjuku Gyōenin historia ulottuu Edo-kaudelle, jolloin se oli lääninherran yksityispuutarha. Myöhemmin se muutettiin kasvitieteelliseksi puutarhaksi, ja 1900-luvun alussa se oli Japanin keisariperheen omistuksessa. Puutarha tuhoutui lähes kokonaan toisen maailmansodan tulipommituksissa ja avattiin uudelleen rakennettuna yleisölle vuonna 1949. Nykyinen puutarha koostuu englantilaisesta, ranskalaisesta ja japanilaisesta puutarhasta. Sieltä avautuvat myös näkymät Shinjukun pilvenpiirtäjille, joskaan ne eivät ole aivan yhtä surrealistisen lähellä kuin Hama Rikyūssa.

Avoinna: 9–16.30 (viimeinen sisäänpääsy klo 16), suljettu maanantaisin (tai jos maanantai on pyhäpäivä, sitä seuraavana päivänä) sekä 29.12.–3.1. Avoinna joka päivä kirsikankukkien aikaan sekä krysanteemifestivaalin aikaan marraskuun alussa.
Pääsymaksu: 200 jeniä
Lähin metroasema: Shinjuku Gyōenmae, Yoyogi, Sendagaya

5. Takao-san

Takao-vuori on lähin luontokohde Tokiosta ja erityisen kaunis ruska-aikaan. Yhä suositummaksi Takao-vuori on noussut sen jälkeen, kun ranskalainen Michelin-opas antoi sille kolme tähteä. Varaudu siis ruuhkiin ruska-aikana ja tee retkesi mieluummin viikolla kuin viikonloppuna. Matkaa Shinjukusta Takao-vuorelle on 50 minuuttia ja junamatka maksaa 390 jeniä. Vuorelle noustaan jalan, joskin ainakin osan matkasta voi tehdä köysiradalla (ks. aikataulut ja hinnat täältä). Polun varrella voi poiketa myös temppeliin sekä apinatarhaan (pääsymaksu 420 jeniä). On hyvä muistaa, että paikka on täysin luontokohde, joten vaikka iltamaisemat olisivat kauniit, ei paluumatkalla ole valaistusta. Eli ajoissa on tultava alas.

Lähin juna-asema: Takao, JR Chuo-sen

Shison kukka

Hirame-no-me2 kommenttia

shiso_kukka001

Shiso kukkii pienin valkoisin kukin. Suomen kesä on kukintaan liian lyhyt ja syksy liian pimeä, mutta jo Keski-Euroopassa shiso ehtii kukkia ja hyvässä lyhyssä tuottaa siemeniä. Japanissa shiso kylvääkin itse itsensä.

Shiso (Perilla frutescens) kuuluu huulikukkaisten (Lamiaceae) kasvien sukuun ja on siten läheistä sukua niin mintuille kuin basilikallekin. Yhteys jälkimmäiseen tulee esiin kukinnassa: shison kukkavana muistuttaa hyvin paljon basilikan kukintoa.

Shison kukkia käytetään sashimin koristeena. Jos kukat ehtivät kehittyä siemeniksi, ne voidaan käyttää pikkelöityinä (shiso-no-mi). Kukkiessaan kasvin energia siirtyy kukkiin ja siementen tuotantoon ja kasvi alkaa menettää voimiaan. Jos siis haluat käyttää shison lehtiä pitempään, on kukkanuput poistettava ajoissa.

shiso_kukka002
Shiso tekee kukkavarsia myös lehtihankoihin.

Lisää shiso-aiheisia postauksia shiso-tägin alla.

Shison maku

Hirame-no-me2 kommenttia
shisovihrepun
vihreää ja punaista shisoa, röpelölehtistä lajiketta

Shiso (Perilla frutescens) on ehkäpä tärkein yrtti japanilaisessa keittiössä. Punaista shisoa eli veripeippiä saa yrttiruukkuna marketeistakin, ja vihreää shisoa voi kasvattaa vaikka parvekkeella. Mutta miltä se shiso oikein maistuu?

Tämän kysymyksen minulle heitti lukija sähköpostiviestissään. Hän oli ihastunut shisoon saatuaan sitä japanilaisystävältään ja jakaa shisotietoutta nyt ympärilleen. Mutta miten kuvailla shison makua, oli hänen kysymyksensä, sillä se on ensimmäinen asia, mitä shisosta ensimmäisen kerran kuuleva tai shison kasvatusta aloitteleva haluaa tietää.

Hyvä kysymys! Olen pyöritellyt sitä mielessäni, maistellut shisoa sellaisenaan ja ruokien kanssa, ja…

No, tässä tulos.

MILTÄ SHISO MAISTUU?

shisonlehtiShisoa on kahta peruslajia, vihreä (aojiso) ja punainen (akajiso), jotka poikkeavat maultaan ja käyttötavoiltaan. Vihreä shiso on voimakkaamman makuinen, punainen miedompi.

Vihreää käytetään keittiössä, eritoten sashimin eli raa’an kalan seuralaisena. Punaisen shison purppuraiset tai tummanvioletit lehdet sitä vastoin luovuttavat punaista väriä, mistä se on saanut nimensäkin. Punainen shiso värjää esimerkiksi umeboshit eli suolatut japaninaprikoosit.

Shiso on mintunsukuinen yksivuotinen yrtti, ja vaikka lehtien rakenne onkin aivan toisenlainen, niin pientä mintun makua shisostakin löytyy.

Englanniksi shiso tunnetaan myös nimellä japanilainen basilika (Japanese basil), kaiketi siksi, että sitä on Japanissa käytetty basilikan asemesta – ja se tosiaan sopii samoihin ruokiin kuin basilika. Basilika on kuitenkin shisoa paljon voimakkaamman makuinen, enkä itse ihan allekirjoittaisi tätä nimistystä. Pikemminkin kyse on shison kohdalla vihreästä yrttisyydestä.

Toiset löytävät shisosta myös korianteria, mutta itse kutsuisin sitä mieluummin jonkinlaiseksi pippurimaisuudeksi.

Sitä tärkeämpi on kuitenkin sitruksisuus. Se tulee voimakkaimmin esiin, kun hieraiset shison lehteä sormien välissä ja haistat sitten sormiasi: tuoksu on voimakkaan sitruksinen.

Ja tässä taitaakin piillä koko jutun salaisuus: sillä eihän yrttejä syödä sellaisenaan, vaan ruoan kanssa. Niinpä shiso antaakin ruoille vihreää, sitruksista makua josta löytyy pippurisuutta ja häiväys minttua.

Lopuujen lopuksi shison maku on omaperäinen. Shiso maistuu… shisolta. Miten Sinä kuvailisit shison makua?

P.S. Lisää shisoaiheisia postauksia löydät shiso-tägin alta.

 

Hama rikyu – puutarha pilvenpiirtäjien puristuksissa Tokiossa

Hirame-no-me1 kommentti

hamarikyu001

Yksi Tokion kuuluisimmasta – ja hämmentävimmistä – puutarhoista on Tsukijin kalatorin lähellä oleva Hama Rikyuu Onshi Teien (浜離宮恩賜庭園) eli tuttavallisemmin Hama rikyu. Kontrasti harmonisen puutarhan ja kalseiden pilvenpiirtäjien välillä on tyypillistä Japania.

Edo-kaudella (1603–1867)  feodaaliherran yksityishuvilan puutarhaksi ja sorsastusmaiksi rakennettu ja myöhemmin keisarillisiin tiluksiin liitetty puutarha avattiin yleisölle sodan jälkeen vuonna 1946. Puisto on kooltaan 250,165 m². Nykyään se tunnetaan erityisesti surrealistisista näkymistään: kuvankauniin puutarhan laidalla nousevat Shiodomen jättimäiset pilvenpiirtäjät tuntuvat kaatuvan puutarhan niskaan.

Puutarhan keskellä olevan lammen merivesi tulee vieressä olevasta Tokionlahdesta. Alunperin vesi vaihtuikin vuorovesien mukaan. Lammen rannalla voi nauttia kupin matcha-teetä ja sesonkihenkisen wagashi-makeisen. Puutarhasta löytyvät myös kirsikka- ja luumupuita, kosmosniitty sekä pionipuutarha. Syksyn ruskasta vastaavat japaninvaahterat ja neidonhiuspuut (ginkgo biloba).

Hama rikyuu on pilvenpiirtäjistä huolimatta vierailun arvoinen paikka. Etenkin, jos käyt Tsukijin kalatorilla, kannattaa sen jälkeen kuljeskella hetki vehreässä puutarhassa. Otemon- ja Nakanogomon-porteilta saa halutessaan lainaksi puutarhan historiasta kertovan audio-oppaan.

HAMA RIKYU
Avoinna: 9–17 (viimeinen sisäänpääsy 16.30)
Suljettu:  29.12. – 1.1.
Pääsymaksu: 300 jeniä
Lähimmät JR- ja metroasemat: JR Shimbashi, Shiodome
Lisätietoa: Japan Guide, Hama Rikyu Gardens

hamarikyu_conrad
Teehuoneen takana nousee pelottavan näköinen toimistotalokompleksi.
hamarikyu_tee
Matcha-teetä, wagashi ja näkymät. Kauniit tai kauheat, miten kukakin sen näkee.
hamarikyu_puutarhurit
Puutarhurit työssään.
hamarikyu_silta
Kun oikein yrittää, voi hetkeksi unohtaa ympärillä nousevat pilvenpiirtäjät. Ja melkein lentää ajassa takaisin Edo-kaudelle… Mitä ajattelisivat sen aikaiset ihmiset nykyisestä Tokiosta? Kääntyvätkö haudassaan?

Himejin japanilainen puutarha, Kouko-en

Hirame-no-meJätä kommentti

himeji_kokoen001

Länsi-Japanissa sijaitseva Himeji tunnetaan Japanin kauneimmasta linnasta. Sen lisäksi kaupungista löytyy tavattoman kaunis puutarha, Kouko-en (好古園, kirjoitetaan myös muodoissa Kokoen ja Kōkoen, lausutaan ”kookoen”).

Koukoen-puutarha sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Himejin linnalta. Puutarhana se on verrattain uusi: se rakennettiin vuonna 1992 Himejin kunnan satavuotisen taipaleen kunniaksi. Paikalla on alunperin ollut feodaaliherran läntinen huvila (nishi-oyashiki) ja samuraiden asuinrakennuksia, jotka löydettiin arkeologisissa kaivauksissa vuonna 1985.

Puutarhan on suunnitellut professori Makoto Nakamura Kioton yliopistosta. Se koostuu yhdeksästä pienemmästä puutarhasta, joiden tyylilajit ovat Edo-kauden (1603–1868) eri ajoilta. Teemoina ovat mm. lampi ja vesiputous, teehuone, mänty- ja bambumetsä sekä kukkiva puutarha. Teehuoneessa voi tutusta teeseremoniaan ja Kassui-ken-ravintolassa pääsee herkuttelemaan esimerkiksi meriankeriaalla (anago), joka on Himejin erikoisuus.

Meidän vierailumme osui lokakuulle, jolloin ruskasta (kouyou) oli nähtävissä jo pieni aavistus. Kuvista ei ehkä täysin välity, kuinka suuri puutarha itse asiassa on. Varaa siis hyvin aikaa, jos haluat kuljeskella kiireettömästi. Tämän linkin takaa löytyy Kouko-en-puutarhan englanninkielinen esite, josta löytyy lisätietoa ja puutarhan pohjapiirros.

himeji_kokoen004
Vesi on tärkeä elementti japanilaispuutarhoissa.
himeji_kokoen003
Askelmia ja Edo-kauden tyylinen portti.
himeji_kokoen002
Kukkapuutarhassa (hana-no-niwa) oli tähän aikaan vuodesta lähinnä vihreää.
Ruskan värejä. Oikealla villapunamarja eli kamatsuka (Pourthiaea villosa), jota arvostetaan sen valkoisten kukkien ja koristeellisten punaisten marjojen vuoksi.
Ruskan värejä. Oikealla villapunamarja eli kamatsuka (Pourthiaea villosa), jota arvostetaan sen valkoisten kukkien ja koristeellisten punaisten marjojen vuoksi.

Kouko-en, Himejin japanilainen puutarha

670-0012 68 Honmachi, Himeji, Hyōgo
Puh. (079)289-4120
Avoinna: 27.4.–31.8. klo 9-18 ja 1.9.-26.4 klo 9-17  (viimeinen sisäänpääsy puoli tuntia ennen sulkemisaikaa)
Pääsymaksu: 150/300 jeniä (kysy yhdistelmälippua Himejin linnalta)

Lisätietoa: Garden KOKO-EN

Talven kaunis kukkija: Kamelia eli tsubaki

Hirame-no-meJätä kommentti

Kamelia eli tsubaki (Camellia japonica) kukkii talvisaikaan näyttävin kukin. Kotoisin se on Itä-Aasiasta Kiinan, Korean ja Japanin alueelta, ja kuuluu teepensaitten sukuun. Sen kiinankielinen nimi, chāhua (茶花), tarkoittaakin kukkivaa teepensasta. Latinalaisen Camellia-nimen sille antoi puolestaan Carl Linnaeus Filippiineillä apteekkarina työskennelleen jesuiitan, George Joseph Kamelin mukaan.

Japanin kielessä tsubaki (椿) tarkoittaa keväistä puuta. Se esiintyy usein haiku-runoudessa ja vuodenaikasanana (kigo) viittaa kevääseen. Kaunis kamelia on ollut suosittu niin kukka-asetelmissa kuin taiteessakin, mutta siihen liittyy myös tabuja. Koska kamelia tiputtaa kukkansa usein kokonaisena, on sen katsottu symboloivan irti leikattua päätä – kamelioita ei siis viedä koskaan sairaalaan toipilaalle. Myöskään ravihevoselle ei pidä antaa nimeä, jossa on sana tsubaki, sillä se tuo huonoa onnea: jockey voi pudota hevosen selästä kuin kamelian kukka pensaan oksalta.

Kamelia on löytänyt tiensä myös kirjallisuuteen ja elokuviin. Moni muistaa Alexandre Dumas’n romaanin Kamelianainen, jonka pohjalta Verdi sävelsi oopperansa La Traviata. Akira Kurosawa puolestaan on nostanut kamelian tärkeäksi symboliksi samuraikomediassaan Samuraimiekka eli Tsubaki Sanjurō (1961). Tarinan sankari, isännätön samurai eli rounin (Toshiro Mifune) nappaa nimekseen Tsubaki Sanjurō puutarhassa kukkivien kamelioiden mukaan, ja myöhemmin puroa pitkin vaeltavat kameliat toimivat sanansaattajana. Vaikka elokuva on mustavalkoinen, on kamelioiden kauneus niin voimakas, että ne jäävät mieleen upean punaisina!

tsubaki, punainen
Lakastuessaan nämä yksinkertaiset punaiset kameliat pudottavat kukkansa kokonaisina. Akira Kurosawan elokuvassa Tsubaki Sanjurô kukat uivat puroa pitkin naapurin puolelta ja tuovat mukanaan viestin.

Kamelioita on noin 3000 eri lajia yksinkertaisista kerrottuihin ja punaisista ja valkoisista raidallisiin. Kamelia osallistuu lajikehitykseen myös itse: maahan pudonneista siemenistä voi kasvaa aivan erilainen kamelia kuin kantaäidistään. Jos haluaa identtisen kamelian, on se kasvatettava jakamalla. Siemenistä voidaan puristaa myös öljyä, tsubaki-abura, jota mm. sumopainijat käyttävät näyttävän kampauksensa tekemiseen.

Suomessa kamelia tuli suosituksi säätyläiskotien huonekasvina 1800-luvun puolivälissä. Entisajan viileät salit sekä talvipuutarhat sopivat erinomaisesti kamelialle, joka viihtyy talvisaikaan valoisassa ja viileässä, noin 10–12 asteen lämpöisessä tilassa. Kesällä kasvin voi siirtää ulos.

kameliapensaat

Suomessa kamelioita voi käydä ihastelemassa ainakin Helsingin Talvipuutarhassa, missä yli satavuotiaat kameliapuut kukkivat joulukuulta helmikuun puoliväliin, ja Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

© hiramenome.com