ETELÄ-AMERIKKA » ECUADOR » Risteilyn jälkeinen päivä Puerto Baquerizo Morenossa
Jätettyämme satamassa hyvästit risteilytovereillemme, on edessä viimeinen päivä Galápagossaarilla. Hoitamalla itse paluulentojen varaamisen saimme nimittäin risteilyn jälkeen vielä sopivan hengähdystauon ennen pitkää kotimatkaa.
Etukäteen varaamamme majapaikka Hotel Miconia tulee vastaan rantakadulla vain muutaman sadan metrin päästä. Saatuamme tavaramme yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseemme, tulee virkailija kysymään haluaisimmeko sittenkin merinäköalan, mutta kerromme nykyisen sijainnin kyllä kelpaavan.
Värikkään ja viidakkohenkisen hotellin sisäpihalta näyttäisi löytyvän myös uima-allas ja pieni poreallas, mutta tuohon touhuun sää on kenties pykälän verran liian pilvinen ja kolea jopa suomalaisille.
Wifi näyttää toimivan ainostaan huoneemme ulkopuolella, joten otamme aikaisen herätyksen vaatimat lyhyet torkut ja lähdemme sitten etsimään syötävää ja tutustumaan tarkemmin Galápagossaarten pääkaupunkiin Puerto Baquerizo Morenoon.
Aivan hotellimme naapurissa on Cafe Zayapa, joka Lonely Planetin mukaan tarjoaa suuhunpantavan lisäksi myös rantakadun parhaan wifin. Koettaessani vielä tuplatarkistaa huomisen lennon tietoja, totean että paraskaan ei näemmä näin syrjäisessä sijainnissa tarkoita kummoista.
Ruoka sen sijaan tekee tehtävänsä. Samoin yksi kylmä paikallinen Club-olut ja Jennin tilaama jääkahvi. Seuraamme liittyy myös muutama darwininsirkku, jotka hypähtelevät hetkessä lautaselle asti.
Rantakadulla ja -kivikossa makoilee muutamia merileguaaneja ja merileijonia. Ihmisiä ei juuri liikkeellä näy ja oikeastaan tämä vajaan kilometrin mittainen rantakatu onkin kaikki mitä kaupungilla on tarjottavanaan.
Oikeastaan noin 7000 tuhannen asukkaan Puerto Baquerizo Moreno vaikuttaakin pikemminkin hiljaiselta kalastajakylältä ja esimerkiksi matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita on huomattavasti vähemmän kuin Santa Cruzin saarella sijaitsevassa Puerto Ayorassa.
Meitä tämä ei toki haittaa, sillä vilinästä vapaa ilta sopii vallan mainiosti suunnitelmiimme. Vielä kun pieni postikonttori sattuu olemaan auki, saamme postikorttimmekin lopulta matkaan. Jo ostamieni merkkien lisäksi kun noihin näemmä vaadittiin vielä yhdet lisää ja virkailijan leima, ennen kuin saan luvan pudottaa ne laatikkoon.
Kävelemme rantakatua lopulta niin pitkälle, että edessä näkyy verkkoaidan edustalla virkapukuisia miehiä autoineen. Kyseessä lienee jonkinlainen sisäänkäynti lentokentälle, joka näyttää siis sijaitsevan vain reilun kilometrin päässä hotelliltamme.
Rantakadun toisesta päästä löytyisi opaskirjan mukaan muutamia kivettyjä luontopolkuja ja rantoja läheisen kukkulan ympäristöstä, mutta tuulen yltyessä ja pilvien tummetessa alkaa läheisen kahvilan terassi tuntua huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
Nativo Bar & Café osoittautuukin varsin rennoksi paikaksi viettää hyvä tovi kirjojen ja juomien parissa. Jenni tilaa valkoviiniä ja minä koetan paikallisen Club-oluen tummaa versioita. Kyytipojaksi tilaamani mangopirtelö osoittautuu melkoiseksi urakaksi.
Yhä isompien aaltojen pärskähdellessä päin terassia reunustavaa kivimuuria, katoavat harvat muut asiakkaat paikalta. Me istumme kuitenkin vielä toisten juomien ajan katselemassa meressä sukeltelevia merileijonia ja kaiteelle tyrskyjä pakoon kapuavia rapuja.
Matkalla takaisin hotellille ostamme pienestä käsityömyymälästä hieman tuliaisia. Huoneen jääkaappiin hankin kulmakioskista lisäksi tölkillisen valmista gin tonic -sekoitusta, joka saa luvan toimia illallisen jälkeen yömyssynä.
Vietyämme ostokset hotellille lähdemme etsimään sopivaa ravintolaa ja päädymme Lonely Planetissakin mainittuun Calypsoon, joka näkyy olevan myös paikallisten suosiossa. Vaikka paikka muistuttaakin ulkoisesti lähinnä jonkinlaista työmaaruokalaa, on itse ruoka todella hyvää ja annokset isoja. Enpä lopulta edes tilaamaani neljän juuston pizzaa saa kokonaan syötyä.
Illallisen jälkeen kävelemme hiljaista rantakatua takaisin hotellille. Pimeyden keskeltä loistaa laivojen valoja, enkä pysty enää erottamaan onko meitäkin viime päivät kuljettanut Cormorant vielä ankkurissa kaupungin edustalla. Meri sen sijaan ryöppyää hurjana ja päässäni tuntuu edelleen pientä keinumista laivaa muutaman päivän heilutelleiden aaltojen jäljiltä.
Huoneessa hörppään viilentyneen drinkkini ja asetan kellon herättämään seitsemäksi, jotta ehdimme haukata hotelliaamiaisen ennen kuin kotimatkamma alkaa lennolla Guayaquiliin. Tuo onkin sitten vasta ensimmäinen vajaat pari vuorokautta kestävän kotimatkamme lennoista.
ihankartalla.fi 