Vietettiin syysloma vaeltaen vajaat 80 kilometriä Utsjoella Kevon luonnonpuistossa Kevon reitillä sekä sen lähettyvillä Kuivin reitillä. Kevon luonnonpuisto sijaitsee Utsjoella ja reittivaihtoehtoina on meidän käymä lenkki Kuivin reitillä tai Kevon reitti, joka vaatii kyytien sopimista. Täytyy kyllä vahvana suosituksena sanoa, että en muista hetkiin missään kokeneeni niin ihanaa luonnon- ja sitä myötä myös mielenrauhaa, kuin tuolla vaelluksella!
Lähdimme liikkeelle Sulaojan parkkipaikalta maanantai-iltapäivänä ja kävelimme Ruktajärven autiotuvan ohi Geavvogeaslattu-nimiselle telttailualueelle. Paikan nimet oli reitillä saameksi, joten en tiedä kaikkia suomeksi. Maanantai-illalle kilometrejä kertyi 15. Reitti kulki alussa hyvin pitkälti järvimaisemissa korkealla hiekkaharjulla välillä nousten ja välillä taas alemmaksi laskien. Telttailualueelle oli ennen meitä majoittunut kolmen hengen miesporukka Helsinki-Järvenpää -akselilta, joiden kanssa vietimme mukavan hetken iltanuotiolla makkaraa paistellen.
Tiistaina jatkoimme matkaa hieman mainitun porukan perästä heidät Suohppasajan taukopaikalla saavuttaen. Hieno retkikoiramme Vito pääsi tällä tauolla toimimaan linssiluteena, kun seurueen jäsenet napsivat kuvia porukan todellisesta eräjormasta 😉 Pian taukopaikan jälkeen tupsahdimmekin Kevon kanjonin näköalapaikoille ja saimme ihastella yhtä vaikuttavimmista näyistä koko vaelluksellamme edelleen tuttu porukka seuranamme. Miesten määränpää tiistaille oli vielä kymmenen kilometriä meitä kauempana, kun meidän määränpää oli Fiellun putouksen juurella sijaitsevalla telttailualueella.
Kanjonin ja Fiellun putouksen välillä matkaa sai taittaa kauniissa tunturimaisemissa välillä porrastreeniäkin tehden polun pudotessa välillä alemmaksi ja taas takaisin ylös. Kilometrejä meille kertyi tiistaina 18. Loppumetreillä tunnelma oli hieno, kun Fiellun putouksen ääni kantautui korviin samalla näkymien putoukselle koko ajan parantuessa. Fiellun laaksoon oli pitkät portaat laskeuduttavana ja alhaalla odotti reitin ensimmäinen kahlauspaikka. Kahlauspaikalla oli kahlausvaijeri apuna, joten kahlaaminen oli astetta helpompaa kuin esimerkiksi viime kesänä Urho Kekkosen kansallispuistossa tulva-aikaan ilman kahlausvaijereita. Sandaalit vain jalkaan ja virta oli pian ylitetty, miehen kulkiessa väliä useampaan kertaan tavaroitamme ja koiraa kuskatessa.
Fiellun telttailualueelle saapuessa ehdin hetken miettiä, että mihin sinne edes mahtuu, kun telttoja oli alueella jo niin monta, meidän majoitteen mukaan lukien ehkä kuusi. Iltamyöhällä oli tullut vielä ainakin yksi teltta lisää. Paikalla taisi olla isompi porukka ulkomaalaisia vaeltajia ilmeisesti suomalaisen oppaan kanssa. Nuotiopaikalla vietimme vielä hetken edellisen yön leiristä tutuksi tulleen porukan kanssa, kunnes he lähtivät jatkamaan matkaa Kevon reitillä. Meidän reitti tulisi seuraavana päivänä kulkemaan toisaalle, joten toivottelimme heidän lähtiessä hyvät syksyn ja vaelluksen jatkot.
Päivällistä nautittuamme kävimme ottamassa pakolliset turistikuvat putouksella ja sitten aloimme jo suunnitella yöpuulle menoa. Ihan luksusta, kun kotihommat ja telkkari, netin selaus tai mikä tahansa muu arkinen ei polttele, kun mukana on tavaraa vain sen verran kuin rinkassa jaksaa kantaa eikä rotkossa lainkaan taajuuksia puhelimen käyttöä ajatellen. Siis aivan harvinaislaatuista luonnonrauhaa. Iltasella heräsin kyllä vielä muiden leiriytyjien jutusteluun ja sateen ropinaan jossain vaiheessa yötä, mutta aamulla nousin kuitenkin levänneenä ihastelemaan uskomattoman kauniita maisemia, joissa saimme yömme viettää. Täytyy sanoa että tuossa paikassa oli kyllä jotakin taianomaista, mitä ei ihan missä vaan voi aistia!
Fiellun putoukselta matkamme kääntyi keskiviikkona sitten pikkuhiljaa jo takaisin päin, suunnattuamme kulkumme 23 kilometrin päähän kohti Akukammia. Alkumatkasta menimme Kevon reittiä mutta muutaman kilometrin päästä reitti erkani toisaalle kohti Kuivin autiotupaa ja Kuivin reittiä. Pari alavampaa kohtaa vaati välillä askeltamaan alaspäin ja taas takaisin ylös sittemmin matkan taituttua aika pitkään suomaisemissa välillä pitkospuita pitkin. Suomaisemissa nautimme lounasta ja vähän puhdistauduimme purovedessä. Kuivin autiotuvalle matkaa tuli kymmenen kilometriä, mutta sieltä jatkoimme vielä 13 kilometriä kohti Akukammia. Mikäli haluaa pysähtyä Kuivin autiotuvalla, täytyy ylittää Kamajoki, josta kyllä selviää näppärästi pidempivartisilla vaelluskengillä tai sitten riisumalla kengät.
Kuivin autiotuvalla yöpymistä emme olleet onneksemme suunnitelleet, koska meille selvisi että siellä on sisäilmaongelmia, joista oli ilmoituksia muilla taukopaikoilla ja itse tuvalla. Kuivin autiotuvan ja Akukammin väli taitettiin sitten pääosin hyvin tasaisella tunturiylängöllä seuranamme vain porot. Akukammilla ei ollut ketään meidän sinne vähän ennen iltakuutta saapuessa, mikä oli hieno juttu, koska ulkona oli alkanut tihkuttaa vettä ja mielessä mahdollisuus sisätiloissa vietetystä yöstä. Kyllähän telttakin vettä pitää, mutta sisätiloissa nukkuminen kuulostaa sadesäällä mukavammalta. Teimme kammilla ruokaa ja aloimme suunnitella taas aikaisin unille menoa, kun tupaan tuli myös kuopiolainen nainen, joka kertoi saapuneensa Paistunturin erämaasta, tarkemmin Nilijoelta. Hän kertoi meille palsasoista, jotka ovat kärsineet hellekesästä. Palsasoihin pitikin sitten netin äärellä perehtyä vielä lisää. Ilta sujui kyllä rattoisasti vaelluskokemuksista jutellessa ja aamulla siistimme yhdessä jälkiämme ennen matkan jatkumista.
Akukammilla kolmannen yön vietettyämme jatkoimme matkaa torstaiaamuna kohti Luopmosjohkan telttailualuetta. Tauko oli suunniteltu pidettäväksi Njaugoaivin autiotuvalla 7,5 kilometrin päässä. Vähän ennen tupaa oli taas puro ylitettävänä, josta menimme crocs-tyyliset sandaalit jalassa kivuttomasti. Vastaan tuli myös myöhemmin ranskalaiseksi todettu nainen, jonka puron ylitys lenkkarin tyylisissä kengissä sujuikin nopeammin kuin meillä. Sittemmin Njaugoaivin tuvan vieraskirjasta luin, että hän oli yöpynyt siellä jonkun toisen naisen kanssa ja oli taittamassa matkaa Kilpisjärveltä Utsjoelle. Ihan mukavan mittainen vaellus tiedossa. Njaugoaivilla mekin pidimme lounastauon, kunnes jatkoimme taas matkaa. Päivälle kertyi kilometrejä 17,5.
Autolle oli Luopmosjohkan telttailualueelta enää kaksi kilometriä, ja luontopolun kautta kiertäen noin kolme. Päädyimme yöpymään kyseiselle telttailualueelle, koska koimme että olisi mukavampaa jatkaa vaelluksen jälkeistä Lapin turneeta aamupäivästä kuin iltamyöhällä väsyneenä. Päätimme palata viimeiset kilometrit luontopolun kautta, koska matkan varrella olisi geokätkö ja hienoksi kehuttu Sulaojan lähde. Lähteellä käynti oli kyllä joka ikisen askeleen arvoinen, niin kirkasta vesi oli! Tihkusade ei tehnyt täysin oikeutta lähteelle, vaan näky on varmasti vielä kauniimpi poutaisemmalla säällä.
Parkkipaikalle perjantaiaamuna päästyämme huomasimme vielä yhden syyn sille, miksi oli parempi palata maastosta aamulla kuin iltamyöhällä: Auton toinen takarengas oli tyhjä. Mies sai onneksi pumpattua renkaan täyteen ja minä olin jo katsonut netistä autokorjaamon Karigasniemeltä noin 15 kilometrin päästä. Eipä aikaakaan kun rengas oli paikattu, suuret kiitokset vaan huippunopeasta palvelusta Sarre Oy:lle! Renkaasta löytyi joku naulan palanen, joka oli siellä ilmeisesti jo tovin pyörinyt. Muutoin tämä reissu menikin yllättävästi ilman isompia kommelluksia.
Karigasniemeltä jatkoimme sitten turneeta autolla Utsjoelle ja Nuorgamiin. Utsjoki oli aika hiljainen mutta Nuorgamissa enemmän vilinää ja varsinkin norjalaisia tekemässä ostoksiaan Rajamarketissa! Me ajelimme iltasella etelämmäksi Inarin Kaamaseen ja yövyimme Neljän tuulen tuvalla, ja tykkäsimme paikasta, siellä voi pistäytyä toistekin. Tässäpä tällainen reissukertomus, mielelläni vastailen tarvittaessa taas kysymyksiinkin, kun yritin nyt pitää tämän tekstin pituuden jossain kohtuuden rajoissa.
Intohimona luonto 