Perhokalastus haltuun – Viljami & Hanna Huhtala

Perhokalastus on oma taiteenlajinsa ja kalastusmuotona ehkä se haastavin aloittaa. Aloittaminen ei kuitenkaan ole niin vaikeaa kuin usein kuvitellaan, opettelu vain ottaa oman aikansa.

Perhokalastuksen ehkä merkittävin eroavaisuus heittokalastukseen on se, että heittokalastaja heittää vavalla viehettä, kun taas perhokalastaja heittää vavalla siimaa. Tästä johtuen perhot ovat mahdollisimman kevyitä ja mielellään hyvin ilmaa halkovia, jolloin liike-energia saadaan kohdistettua perhosiimaan, joka vain saattaa perhon haluttuun paikkaan.

Siimoja löytyy lukuisia erilaisia ja nykypäivän perhosiimat ovat pääasiassa WF- (Weight Forward), eli ampumasiimoja. Tämä tarkoittaa sitä, että siiman heittopää on siiman loppuosaa paksumpi, jolloin suurin paino on heitettävässä osuudessa.

Yhdenkäden perhovavan siiman pituus on yleensä noin 30 metriä, joka koostuu kiinteästä juoksusiimasta sekä heittopäästä, jonka pituus vaihtelee karkeasti 6-20 metrin välillä. Lyhyellä heittopäällä varustetut siimat ovat helppoheittoisempia. Aloittelijalle sopivassa perhosiimassa onkin noin 8,5 metriä pitkä heittopää.

Kuten virvelivapaan on merkattu viehesuositus, millä viehepainolla se niin sanotusti lataa vavan heittoon, niin samalla tavalla perhovavoissa on painoluokitukset, jotka kertovat kuinka painava siima kyseiseen vapaan tarvitaan. Siimaluokat merkitään vapaan käyttämällä merkintää risuaita sekä numero, esim. #5 9’. Risuaita numeron kanssa siis tarkoittaa painoluokkaa, ja sama luokka pitäisi löytyä siitä siimapaketista, joka vapaan valitaan. Toinen numero vavassa kertoo pituuden, joka yleensä yhdenkäden vavoissa on jotain 7’-10’ väliltä. Esim. 8’6” vapa on pituudeltaan 8 jalkaa ja 6 tuumaa eli kahdeksan ja puoli jalkaa. (1 jalka on noin 30 cm ja tuuma 2,54 cm)

Yleisimmät yhdenkäden vavat ovat luokiltaan #2-#8 ja pituudeltaan 7-10 jalkaa. Kahdenkäden vavat taas on yleensä tarkoitettu suurempaan virtaan ja suuremmille kaloille, meritaimenelle sekä lohelle. Näin ollen ne ovatkin huomattavasti pidempiä ja luokitukseltaan jä-

mäkämpiä kuin yhdenkäden vavat.

Kevyet #2-#5 luokkaiset ja 7-9 jalkaiset yhdenkäden vavat soveltuvat hyvin pintaperhokalastukseen ja pienemmille perhoille, kun taas raskaammat #5-#8 luokkaiset 8-10 -jalkaiset soveltuvat paremmin niin sanottuun streamer-kalastukseen, eli suuremmille perhoille.

Luokka 5 osuu tässä molempiin kategorioihin ja onkin mitä mainioin yleisvapa. Yleisin vavan pituus on 9 jalkaa, mikä on osoittautunut yksinkertaisesti toimivaksi pituudeksi kaikenlaiseen kalastukseen.

Vapa kannattaa valita heitettävien perhojen, kohdekalan sekä oletetun kalastuspaikan

mukaan. Pidemmät vavat on yleensä tarkoitettu paikkoihin, joissa tarvitaan pidempiä heittoja, kuten seisova vesi eli lammet ja järvet tai vaihtoehtoisesti suurempi joki.

Tällöin käytetään yhdenkäden vapoja, joiden pituus on 9’6”-11’ ja luokitus #5-#8. Täysin oma kalastusmuotonsa on larvastelu, jossa käytetään erittäin kevyitä mutta pitkiä vapoja luokissa #2-#4, pituudessa 9’6”-11’6”.

Larvastelussa on lukuisia eri kalastustekniikoita ja tapoja, mutta karkeasti siinä ei enää juuri heitetä siimaa vaan perhoja roikotellaan vapaalla uitolla ja pitkää vapaa apuna käyttäen suoraan kalan eteen. Tässä kalastusmuodossa käytetään pieniä painotettuja perhoja, larvoja sekä nymphejä.

Larvastelussa käytetään erittäin ohuita perukkeita, jotta perho saadaan pohjan tuntumaan. Kevyempi luokkaisesta vavasta on hyötyä käytettäessä erittäin ohuita perukkeita, sillä se antaa enemmän joustoa kalan kanssa, eikä tällöin peruke mene niin helposti poikki.

Perhokelan rooli kevyessä yhdenkäden kalastuksessa on melko pieni. Kela toimiikin lähinnä siimavarastona. Sen tulisi silti olla tasapainossa vavan kanssa.

Kelaan on myös merkattu luokat, yleensä niin että se soveltuu kahteen tai jopa kolmeen siimaluokkaan. Perhokelan rooli alkaa korostua vasta kun aletaan kalastamaan kookkaampia sekä/tai voimakkaampia kaloja, kuten lohta tai etelän suolaisen veden kaloja.

Aloittelijan välinehankinnoissa kannattaa aina käydä paikallisessa alan liikkeessä kysymässä perhokalastuksesta tietävän henkilökunnan neuvoja.

Kun välineet on saatu kuntoon alkaa varsinaisesti haastavin osuus, eli heittoharjoitukset. Tässä kohtaa olisi hyvä, jos lähipiiristä löytyisi joku kokeneem-

pi harrastaja, joka voisi opastaa alkuun. Onneksi nykyään netti on pullollaan opetusvideoita, joista kannattaa ottaa oppia. Myös oman heittämisen videokuvaamisesta voi olla hyötyä, jolloin pääsee näkemään omat virheensä paremmin. Myöhemmin näitä virheitä onkin hankalampi enää korjata.

Perinteiset lajit, joiden parissa meillä Suomessa perhokalastus usein aloitetaan ovat harjus, taimen sekä kirjolohi. Etenkin pohjoisen harjusvetemme ovat maailmanluokkaa. Perhokalastuksen kulta-aika alkaa touko-kesäkuussa ja jatkuu elokuun loppuun saakka, kunnes joissa alkaa syysrauhoitukset.

Suomi on pitkä maa, ja kausi alkaa vähän eri aikaan eri paikoissa. Kun etelässä on täysi tohina päällä, saattaa pohjoisessa olla vielä vedet jäässä. Keväällä kun vesi on vielä kylmää ja joet ovat vielä tulvassa, vuodesta riippuen pohjoisessa jopa kesäkuun loppuun saakka, on kalastus usein melko haastavaa.

Kalat ovat yleensä melko passiivia ja löytyvät hitaamman virran puolelta, missä usein on myös syvempää. Tällöin kannattaa käyttää painotettuja streamereitä ja leechejä sekä uppoavia siimoja tai uppokärkiä, jotta perho saadaan syvemmälle.

Heitot suuntautuvat alavirtaan 45:n asteen kulmassa ja perho uitetaan hitaasti pohjan tuntumassa. Tämä kalastusmuoto muistuttaakin eniten lohen perhokalastusta, mutta toimii myös harjukselle, taimenelle sekä kirjolohelle. Myös larvastelu voi olla erittäin tehokasta, jos pääsee lähelle ottipaikkaa.

Tällöin alkaa myös kaloilla olemaan enemmän ravintoa saatavilla ja ne myös aktivoituvat ja siirtyvät virta-alueille. Toukokuun lopussa Etelä- ja Keski-Suomen jokiin nousevat ahvenparvet, joiden perässä tulevat suuret taimenet ruokailemaan.

Kesäkuun alkupuolella taas tulevat salakkaparvet, ja silloin viimeistään kannattaa suunnata joelle. Kun päivät alkavat lämmetä kunnolla, alkavat myös hyönteiset kuoriutua. Harjukset aktivoituvat tässä vaiheessa kunnolla. Usein kun vesisateen jälkeen tulee lämmin auringonpaiste voi joella nähdä huikean luonnonnäytelmän, kun ilmassa pörisee vesiperhosta sekä päiväkorentoa.

Usein jos jokeen kahlaa suin päin, tulee vain turhaan säikäyttäneeksi kalat. Kannattaa siis mennä joelle ilman kiirettä, istua alas, lukea jokea ja katsella mitä pinnassa tapahtuu. Tuikki veden pinnassa paljastaa hyönteisiä syövän kalan.

Tällöin kannattaa sitoa siiman päähän pintaperho, joka muistuttaa vedessä näkyviä hyönteisiä. Joskus kalat ovat hyvin tarkkoja

minkä perhon kelpuuttava ja sen täytyy olla juuri oikean kokoinen ja värinen. Välillä taas pintaperhon täytyy tulla suoraan kalan kohdalle, jotta kala saadaan ottamaan. Pikkukalaparvet tulevat koskeen usein illalla, jolloin niitä saalistavat kalat voi huomata siitä, että pikkukalat panikoivat, eli suorastaan

Etenkin virtavesissä tapahtuvassa perhokalastuksessa on hyvä oppia erilaisten hyppivät ilmaan. Silloin hyönteisten käyttäytymistä ja sopeuttaa perhovalinnat sen mukaisesti. kannattaa heittää streameriä tai tinseliä mielellään ylävirtaan nopeasti uittaen. Surffilautaperhot ovat myös tehokkaita.

Pinnassa nopeasti viistetty surffiperho saa taimenen usein ottamaan tai ainakin ilmaisemaan olinpaikkansa, jolloin perhon vaihtaminen saattaa toimia.

Kun kesä etenee ja vesi lämpenee heinäkuun lopulla, kalat löytyvät usein kovemmasta virrasta, jossa on hapekkaampaa vettä. Tällöin tehokkaimmat perhot ovat painotettuja larvoja sekä nymphejä.

Näitä kannattaa uittaa ylävirtaan heittämällä, vapaalla uitolla, kuitenkin niin että siimaan on koko ajan tuntuma. Streamereitä ja pintaperhoja ei kannata silti unohtaa. Iltahämärässä simppujäljitelmä voi saada koskenniskalta tai kiven takaa ison taimenen hermostumaan.

Peilejä eli virtauskohdan takana tai vieressä olevia tyyniä alueita ja kiven takusia kannattaa usein haravoida ylävirtaan tai poikkivirtaan heittämällä. Hyvän näköiseen kohtaan kannattaa tehdä useampi heitto, heittolinjaa vaihtamalla. Usein kala hermostuu ottamaan vastaa muutaman heiton jälkeen, kun perho tulee sen näköpiiriin oikeassa asennossa.

Loppukesästä toimivat myös pupat erittäin hyvin. Varsinkin jos näkyy hyönteisten kuoriutumista kannattaa kokeilla pintakalvossa uivia pupia, joko vapaasti uittamalla tai viistämällä pintaa pitkin.

Vaikka joelle saisi kuinka hyvät vinkit ja askelmerkit, ei saalis silti ole varmaa. Opittavaa riittää loputtomiin ja saaliittomiin reissuihin on pakko tottua. Myös karvaat karkuutukset ovat tuttuja ja niistä syntyvät parhaat tarinat. Muista siis nauttia veden äärellä olemisesta. Jo pelkästään perhon heittämisestä voi nauttia. Kun siimaa oppii hallitsemaan ja sen saa juuri haluttuun paikkaan, saattaa suupieleen tulla jokin hymyä muistuttava virne.