MaatilanPirkka0411

Page 57

SINIMAILANEN KANNATTAA PERUSTAA JOKO HARVAN SUOJAVILJAN KANSSA TAI KOKONAAN ILMAN.

toon. Timotein laatu on kuitenkin parantunut, kun niittokertoja on lisätty. Sekä nurminadan että timotein odelmasatojen laatu on parantunut. Jälkikasvukykynsä ansiosta Grindstad soveltuu kolmen niiton systeemiin pohjoisen tyypin timoteita paremmin. nurmiseokset ovat tänä vuonna menestyneet Hauholla hyvin, koska kesä oli kuiva. Ruokonata kasvaa aluksi hitaasti kasvattaen juuria. Pitkien juurtensa ansiosta se menestyy kuivina alkukesinä, jolloin nurminadan ja timotein sadot jäävät vaatimattomiksi. – Yleensä ruokonatapitoinen nurmi perustuu hitaammin ja ensimmäisenä vuonna sen sato jää muista. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan käynyt, Siri Taalas kertoo. Ruokonataseoksen apilaksi tai timoteiksi kannattaa valita sellainen lajike, joka kilpailee hyvin ja jolla on hyvä jälkikasvukyky. Muuten ruokonata ottaa nurmessa vallan. Jos nurmea ei niitetä kolmea kertaa, ruokonata on vallannut kasvutilan muilta kolmantena vuonna. Ruokonataseokseen sopivat esimerkiksi Grindstad–timotei ja Betty–puna-apila. RUOKONATAPITOISET

on pitkät juuret, joten ruokonadan ohella myös se menestyy kuivana kesänä. Linda Öhlund odottaa kiinnostuneena tuloksia siitä, miten sinimailanen menestyy Suomessa. Puna-apilaan verrattuna hän pitää sen keskeisinä eroina kuivuuden sietokykyä, korkeampaa ja hyvälaatuista satoa sekä korkean pH :n vaatimusta. Ruotsissa tärkeä sinimailaslajike on SW Nexus, mutta Suomessa odotetaan enemmän norjalaisen Graminorin jalostamalta Livelta. Norjassa kiinnitetään paljon huomiota talvenkestävyyteen. Öhlundin kokemus on, että sinimailanen kannattaa perustaa joko harvan suojaviljan kanssa tai kokonaan ilman sitä. Laji ei ­kestä varjoa ja kilpailua. Ruotsissa sinimailasta ja ruokonataa käytetään paljon seoksina. e MYÖS SINIMAILASELLA

Sinimailanen ­tarvitsee korkean pH:n ja paljon hivenravinteita, mutta menestyy syvien juuriensa ansiosta myös kuivissa oloissa.

Nurmisiemenistä suurin osa Suomesta Suurin osa Suomessa myytävistä nurmensiemenistä on Suomessa tuotettuja. Siemeniä viljellään eniten Lounais-Suomessa ja jonkin verran Itä-Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Eniten viljellään timoteita. Nurmisiementen kohdalla harmillinen ristiriita on, että sama lajike ei välttämättä ole hyvä sekä siemententuottajana että rehuntuottajana. Esimerkiksi Saga–timoteilla on hyvä siementuotantokyky, mutta se jää vähitellen pois valikoimista. Grindstad–timoteita taas halutaan seoksiin, mutta siementuotan-

nossa se on varisemisherkkä. – Apilan siemenviljelyyn on halukkuutta, mutta sato vaihtelee todella paljon eri vuosina. Pientä alaa on kuitenkin pidetty kotimaassa tuotannossa, K-Maatalouden kylvösiementuotannosta vastaava Jouko Pakarinen kertoo. Tavoitteena on, että ensin myydään kaikki sopimusviljelijöiden sato ja vasta sen jälkeen tuodaan siementä Ruotsista ja Tanskasta. Tänä vuonna esimerkiksi nurminadan sato ei tule riittämään, vaan noin viidennes siemenestä on tuotava.

Uudet lajikkeet SW Yngve on erityisen hyvin pohjoisiin olosuhteisiin sopiva talvenkestävä pohjoisruotsalainen puna-apila. Se sopii parhaiten kahdesti niitettäviin seosnurmiin. Sen D–arvo on molemmilla niittokerroilla hyvä. SW Minto on Kasper–nurminataa myöhäisempi, eli se vanhenee hitaammin. Se nostaa etenkin toisen niiton säilörehun D–arvoa. SW Mintoa viljellään Ruotsissa jo näillä leveysasteilla. Sen satoisuus ja talvehtiminen ovat olleet kokeissa Kasperin luokkaa.

Ruokonatojen uutuus Swaj on ensimmäisten tulosten perusteella hieman muita ruokonatoja pehmeämpi, jolloin siitä saadaan maittavampaa rehua. Swaj vaatii kolme niittoa, joten seoksessa olevan timotein pitää olla nopeakasvuinen. Valkoapila SW Hebe sopii I–III– vyöhykkeille. Se on maittavaa ja sen valkuaispitoisuus on korkea. Ruotsalaisten kokemusten perusteella valkoapilaa kannattaisi ottaa mukaan laidunseoksiin.

Te ksti ja kuvat Silja V u ori 4/2011 • MAATILAN PIRKKA • 57


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.