UNOHDETUT PERENNAT Kesäesikko on yksi komeimmista esikoista

TEKSTI JA KUVAT PENTTI ALANKO

Kesäesikko lienee useimmille puutarhakasvien kasvattajille nykyisin melko tuntematon kaunotar.

Nykyään ei puutarhoissa enää juuri kasvateta esikoita, vaikka ne aiemmin olivat hyvin suosittuja. Aikaisin keväällä kukkivia pihaesikoita kutsuttiin aiemmin kultaesikoiksi (Primula auricula). Tämä nimi niillä on oikeastaan nykyäänkin, mutta itse jalostamatonta luonnonlajia kutsutaan sillä nimellä ja viljellyt ovat sen lajikkeina pihaesikon (P. x pubescens) nimellä.

Nyt haluan kuitenkin esitellä esikoista kauneimman, todella kaunottaren eli kesäesikon (Primula florindae). Tieteellisen lajinimen florindae kasvin löytäjä Frank Kingdon Ward antoi vaimonsa Florindan mukaan.

SATOJA LAJEJA JA LAJIKKEITA On uskallettua valita jostain kasvisuvusta sen kaunein, sillä en ole hetikään kaikkia niistä nähnyt ja tuskin kukaan mukaan. Esikoitahan tunnetaan eri puolilla maailmaa kasvavina noin 500 lajia ja sen lisäksi niitä kasvatetaan puutarhoissa satoja jalostettuja lajikkeita. Meilläkin kasvatetaan puutarhoissa ja puistoissa 40 esikkolajia tai lajikeryhmää niin yleisesti, että niille on annettu suomenkielinen nimikin.

Euroopassa kasvaa luonnonvaraisina 33 lajia ja puutarhoissa noin 200 lajia ja niistä 600 jalostettua lajiketta. Suomessa kasvaa alkuperäisinä luonnonkasveina niistä vain 5 lajia, joista lounaisosassa maatamme kasvavaa kevätesikkoa (P. veris) näkee puutarhoista levinneenä pohjoisempanakin. Yleisin se on Ahvenanmaalla, jossa se on valittu maakuntakukaksikin.

TIIBETTILÄINEN LÖYTÖ Esikoissa on monia upeita lajeja. Eräässä saksalaisessa alan kirjassa kesäesikko luonnehditaan näin: ”Yksi kauneimmista esikoista, helppohoitoinen, kestävä laji, tuoremultaiseen, varjoiseen paikkaan”.

Henkilökohtaisesti tykästyin kesäesikkoon ensi tapaamisella eräässä puistossa Lounais-Suomessa, jossa olin iltalenkillä. Satuin kompastumaan polulla ja kun nostin katseeni, niin edessäni oli komea, yli metrinen ryhmä kesäesikkoa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Kesäesikko löydettin vasta 1920-luvulla Kaakkois-Tiibetistä, jossa se kasvoi kosteilla vuoristoniityillä. Siihen viittaa sen englanninkielinen nimikin Tibetan Primrose eli tiibetinesikko. Norjassa kesäesikkoa kutsutaan nimellä augustnökledon, koska sen pääkukinta on elokuussa.

JOPA METRIN KORKUISEKSI Kesäesikko viihtyy puutarhassa hyvin samanlaisilla paikoilla kuin alppiruu

UNOHDETUT PERENNAT

sut, siis puolivarjoisessa, tuoremultaisessa, ravinteikkaassa paikassa. Sen vierelle voimme istuttaa myös lehdiltään koristeellisia saniaisisia ja muita leangervoja, varjohiippoja, komeakukkaisia tarharantakukkia, valkoalpia ja kuunliljoja.

Aivan kuten muutkin jalostamattomat luonnonperennat kevätesikkokin kasvaa paikallaan pitkään, jos vain kasvuolot sattuvat olemaan sille sopivat.

Kesäesikko on esikoista isokasvuisin, sillä hyvin viihtyessään se saattaa kasvaa metrin korkuiseksi, jopa ylikin. Eikä se kaipaa tukemistakaan, sillä tukevat varret kestävät ison kukinnon painon. Siitä puhkeaa loppukesällä heinä-elokuussa jatkuvasti yhä uusia, voimakkaankeltaisia nuokkuvia kukkia.

Keski-Euroopassa on myynnistä myös punertavakukukkaisia lajikkeita,

varjossa viihtyviä perennoja, kuten va

mutta niitä ei meillä liene saatavilla. ✖

TAIMIA www.sarkanperennataimisto.fi www.irjalantaimisto.fi www.hirvelantaimisto.fi

SIEMENIÄ www.exoticgarden.fi

Kukkia koko kesäksi. Kasveille sopivalla erikoismullalla on helppo onnistua niin kukkapenkeissä kuin ruukuissa. Ohjeita ja ideoita kekkila.fi

KESÄ KUKKII / TEKSTI PIRJOLIISA LAURÉN, KUVAT BIRGITTA KUMLIN

Pioni on helppohoitoinen, upea kukka, joka menestyy vuosikymmenestä toiseen, kunhan muutama perusasia on kunnossa.

GURLI KOSKISEN siirtolapuutarhapalstaa rajaa hurmaava pioniaita. Vaaleanpunaiset kukat nojautuvat puuaitaan, toisella puolella niitä tuke vat kepit. - Kyllä ohikulkijat paljon tätä ihas televat, Gurli Koskinen sanoo.

Hän osti Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevan siirtolapuutarhamökkinsä vuonna 2004, ja pioniaita oli jo silloin. - Nämä ovat kauniita ja helppoja hoitaa. Leikkaan ne syksyllä ja kevään tullen ne kasvavat nopeasti yli met risiksi. Jos sataa kovaa, ne painuvat aitaa vasten, mutta nostavat sitten taas päätään.

PIONIN HOIDON PERUSASIAT Pionit tulivat Suomeen 1900-luvun alkupuolella. Niitä näkyi ensin kartanoiden puutarhoissa, sitten myös pappiloiden pihoilla, ja sieltä ne levisivät puutarhoihin ympäri maan. Hyvin istutettu pioni voi kukkia vuosi kymmenestä toiseen, jopa toistasataa vuotta.

Suomen pioniseuran puheenjoh taja Riitta Juonala sanoo, että vanhat pionilajikkeet kiinanpioni, juhan nuspioni, tarhapioni ja tillipioni ovat kestäviä. Uudet markkinoille tulleet lajikkeet ovat arempia.

Pionien hoidossa on muutama tär keä perusasia. Kun ne ovat kunnossa, pionit menestyvät. - Pioni on ehdottomasti istutet tava syksyllä. Se on juurakkokasvi, ja sen pitää ensin tehdä juuret, että sillä on keväällä voimaa kasvattaa kukat. Voima ei riitä kasvattamaan yhtä ai kaa juurakkoa ja kukkia, Riitta Juonala korostaa. - Pioni pitää istuttaa kohopenkkiin, josta sadevesi valuu pois. Pioni kestää lähes kaikkea muuta säätä paitsi seisovaa vettä. Samasta syystä pionin juuren päälle tulee laittaa istutettaes sa päällimmäiseksi 3 senttiä karkeaa hiekotushiekkaa. Hiekka ilmastoi juurenniskan, joka on kriittinen kohta. Jos siinä seisoo vesi, pioni homehtuu.

Riitta Juonala jatkaa, että pionin varret on leikattava syksyllä. Jos ne jättää leikkaamatta, juurikruunun päälle kerääntyy putoavia lehtiä ja kasa homehtuu. - Pionia ei myöskään saa lannoit taa liikaa. Kanankakka ja vastaavat ovat sille liian vahvoja. Silloin kukinta häiriintyy ja pioni kasvattaa vain lehtiä. Kun istuttaa pionin, pohjalle lai tetaan hevosenlantaa, ja pioni pärjää sillä kymmenen vuotta. Heinäkuussa, jolloin pioni tekee seuraavan vuoden kukka-aiheet, sitä voi lannoittaa luujauholla.