Hernekasvien heimoon kuuluvaa hernettä (Pisum sativum) on viljelty jo pitkään. Alun perin herne on kotoisin Lähi-Idästä ja on merkkejä siitä, että hernettä olisi syöty jo Suomessakin esihistoriallisella ajalla. Yleisimmin palstaviljelijäkin viljelee tarhaherneen (Pisum sativum var sativum) eri muotoja, kuten silpohernettä, silpoydinhernettä, taittohernettä, taittoydinhernettä tai sokerihernettä. Osa herneistä voidaan syödä palkoineen kun taas toisten (silpo- alkuisten) herneiden palot ovat sen verran sitkeitä, että niistä syödään pelkät herneet. Myös herneen versot ovat syötäviä.

Parhaan alun herne saa kasvulleen, kun sen esikasvattaa sisätiloissa toukokuussa. Herneen siemeniä liotetaan parista tunnista yön yli vedessä, jonka jälkeen ne kylvetään taimiruukkuihin. Liottaminen nopeuttaa siementen itämistä. Herneen siemenet voi myös istuttaa suoraan ulos touko-kesäkuussa, kunhan maan lämpötila on ehtinyt nousta noin 10 asteeseen. Tätä kylmemmässä siemenet eivät idä vaan mätänevät. Esikasvatetut herneen taimet voi istuttaa ulos kesäkuun alussa ilmojen hieman lämmittyä. Herneet kasvavat parhaiten lämpimässä ja aurinkoisessa kasvupaikassa. Kasvualustan suhteen ne eivät ole kovin vaativia, vaan viihtyvät monenlaisessa maassa.

Köynnöstävinä kasveina useimmat herneet tarvitsevat kasvaessaan tukea kasvaessaan, joten niille tulee asetella tukikeppejä tai lankoja. Tueksi kelpaa erinomaisesti myös kanaverkko. Tuet voi asetella kasveille heti itämisen/istutuksen aikana, viimeistään kuitenkin kasvien saavuttaessa noin 10cm korkeuden. Herneiden sadonkorjuu tapahtuu noin 2-3 kuukauden kuluttua kylvöstä, joten esikasvatettuja herneitä pääsee nauttimaan jo heinäkuussa. Osa herneistä, kuten sokeriherne ja taittoydinherne kerätään keskenkasvuisina, joten omaa herneviljelmää kannattaa tarkkailla säännöllisesti, etteivät hernee tpääse kasvamaan liian suuriksi. Ja tietysti herneen versoja voi kerätä salaatteihin ja leivän päälle pitkin kesää.