Viheralueiden monipuolistaminen torjuu luontokatoa

Monet puistot sijaitsevat keskeisesti paikoilla, joilta kaupunkilaiset odottavat kaunismuotoisten puiden varjoa, perinteistä kukkien kauneutta ja huolellisesti leikattuja nurmikoita. Yksittäisellä katupuulla, kukkapenkillä tai nurmikkolohkolla on kuitenkin hyvin rajalliset mahdollisuudet ylläpitää monimuotoisia eliöyhteisöjä tai tarjota jonkin lajin koko elinkierron vaatimat resurssit. Monimuotoisinta kaupunkiluontoa tavataan niillä puistoalueilla, joissa on runsaasti erilaisia elinympäristöjä.

Puistoalueet on syytä pyrkiä hahmottamaan osana niitä ympäröivää kokonaisuutta, jossa puistojen eri osa-alueet kuten istutukset, puuyksilöt, vesiaiheet, nurmikot, niityt, lahopuut ja niitä ympäröivä muu maankäyttö täydentävät toisiaan. Luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen puistoissa pätee sama nyrkkisääntö, kuin metsissäkin: vähemmän hoitoa tarkoittaa yleensä enemmän luontoa.

Moniin puistoihin voimme huoletta päästää enemmän luontoa. Näissä puistoissa tulisi pyrkiä tietoisesti lisäämään niittymäisiä alueita nurmikoiden kustannuksella, sallia vapaasti kasvavat, hieman villiintyneetkin pensasistutukset, suunnitelmallisesti lisätä lahopuuta sekä rakentaa kivikasoista ja karkeasta sorasta erilaisia kivikoita ja hietikoita sekä muita kasvillisuudesta avoimia ja ravinteisuudeltaan köyhiä ruderaatti-tyyppisiä alueita. Myös hulevesien kerääntymistä maanpinnalle erilaisiin painanteisiin ja pidätysrakenteisiin tulee suosia.

Maaperä täynnä elämää

Maan pinnalla liikkuvista eliöistä havaitsemme suuren osan, mutta maanalainen elämä on puutteellisesti tunnettua. Viheralueen elävä maaperä sisältää bakteereja, sieniä, leviä, alkueläimiä ja maaperäeläimiä sukkulamadoista kovakuoriaisiin. Lisäksi siellä sijaitsevat kasvien juuret ja maahan varisseet siemenet, jotka odottavat sopivaa tilaisuutta päästä kehittymään kasveiksi. Maaperän monipuolinen pinnanalainen elämä on kasvien hyvinvoinnin ja toimivan ekosysteemin edellytys. Maaperäeliöstön hajotustoiminta palauttaa ravinteet kiertoon. Vain elävä maaperä sitoo hiiltä, puhdistaa ja sitoo kaupunkivesiä ja ylläpitää kasvillisuuden hyvinvointia.

Puistoja rakennettaessa elävää pintamaata tulee kunnioittaa ja ottaa talteen uudelleen käytettäväksi. Puistojen ylläpidossa puolestaan tulee ymmärtää, että maaperäeliöstöä tarvitsee ruokkia tarjoamalla sille lahoavaa kasviainesta, kuten pudonneita puiden lehtiä tai nurmikon tai niityn leikkuujätettä. Monimuotoinen puisto tarvitsee monimuotoisen maaperän. Ja elävästä maaperästä siemenpankkeineen saadaan monimuotoisia rakennettuja viheralueita.

Kasvien valinta ruuantarjonnan näkökulmasta

Kaupungin viheralueiden istutuksilla voidaan tarjota paitsi silmänruokaa myös auttaa eläinten ruuansaantia. Marjat ovat tärkeä ravintolähde kaupungin eliöstölle, kuten esimerkiksi linnuille, nisäkkäille ja hyönteisille, ja ne tarjoavat silmäniloa myös ihmisille. Tarhaomenapuiden joukossa on vanhoja suomalaisia paikallislajikkeita, jotka voivat tuoda istutuksiin oman kiintoisan lisänsä.

Valitsemalla kukkivia puita ja pensaita tarjoamme mettä ja siitepölyä mm. pölyttäjien ravinnoksi.  Pölyttäjille erityisen tärkeitä ovat varhain keväällä kukkivat puut ja pensaat, kuten raita ja muut pajut.

Miksi suomalaisilla kasvilajeilla on merkitystä

Ilmastomme on vääjäämättä johtanut siihen, että rohkeimmat eksoottisten kasvien kokeilut ovat jääneet lyhytikäisiksi. Pohjoisessa ilmastossamme paikalliset puulajit ovat perinteiset muodostaneet puistojemme rungon. Muualta kotoisin olevat kasvilajit saattavat hyvinkin tarjota suojaa ja ruokaa kaupungin eliöstölle, mutta meillä ei useinkaan ole siitä riittävästi tietoa. Sen sijaan tiedämme, että suomalaiset puut tarjoavat varmasti elinympäristöjä suomalaisille eliöille.

Tämän hetken suuria huolenaiheita on hyönteiskato. Hyönteiset ovat korvaamaton osa luonnon ravintoketjuja. Ne ovat sekä ruokaa muille eliöille että mahdollisesti itse syövät toisia hyönteisiä. Pölyttävät hyönteiset puolestaan ovat välttämättömiä hyönteispölytteisten kasvien lisääntymiselle mutta myös ihmisten ruuantuotannon elinehto.

Monet hyönteiset ovat erikoistuneet voimakkaasti. Vaikuttaakin siltä, että useimmat vierasperäiset kasvilajit houkuttelevat parhaiten niitä yleisiä ja runsaslukuisia hyönteisiä, jotka pystyvät hyödyntämään laajaa kukkavalikoimaa. Vierasperäisistä kasveista on siis hyötyä etenkin niille hyönteisille, jotka muutenkin löytävät ruokansa helposti ja ovat siksi vähemmän avun tarpeessa.

Jos haluamme edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta kasvi-istutusten avulla, kaikkein varmimmin se tapahtuu käyttämällä koristekasvien rinnalla kotimaisia luonnonkasveja: ne houkuttelevat monipuolisesti Suomessa eläviä aikuisvaiheen pölyttäjiä, ja ne ovat myös monen hyönteisen toukkien ravintokasveja.

Kuinka ruokimme pölyttäjähyönteisiä

Kaikki hyvät pölyttäjäkasvit eivät houkuttele samalla tavalla kaikkia hyönteisryhmiä. Pölyttäjien kasvimieltymyksiin vaikuttavat oleellisesti kukkien tai kukinnon mesi- ja siitepölypitoisuus, väri, koko, muoto ja tuoksu.

Valtaosa kotimaisista perhosista ja mesipistiäisistä suosii purppuraisia, violetteja, sinisiä ja keltaisia kukkia. Useimmat kirkkaanpunaiset kukat vetävät varsin heikosti pölyttäjiä puoleensa. Eräät parhaista perhoskukista ovat valkoisia. Ne houkuttelevat etenkin yöperhosia, ja niiden houkutusteho perustuu erityisesti voimakkaaseen tuoksuun.

Perennaistutus, joka on monilajinen, koostuu eri aikaan kukkivista lajeista ja jossa kukat ovat eri mallisia, on hyönteisille paras. Syvätorviset kukat ovat pitkäimukärsäisten perhosten ja pitkäkielisten kimalaisten suosiossa. Kukkakärpäsillä on varsin lyhyt imukärsä, joten ne suosivat erityisesti lyhyttorvisia kukkia. Kukkakärpäset ovat hyvin tärkeitä mm. sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) ja tuomen, viljelykasveista raparperin ja omenapuiden pölyttäjiä. Lajikkeet, joiden kukka on hyvin tiheään kerrannainen, ruokkivat enintään hyvin pieniä pölyttäjähyönteisiä.

Pölyttäjien suosimisen kannalta tietyt kasviheimot ovat erityisen suositeltavia. Pölyttäjien kannalta erinomaisia koristekasviheimoja ovat hernekasvit (Fabaceae), huulikukkaiskasvit (Lamiaceae), sarjakukkaiskasvit (Apiaceae), asterikasvit (Asteraceae), ristikukkaiskasvit (Brassicaceae) ja kohokkikasvit (Caryophyllaceae).

Hulevesialtaat kaupungin kasvimaailman rikastuttajina

Hulevesipainanteet ovat yksinkertaisimmillaan pohjaltaan läpäiseviä altaita tai painanteita, jotka ovat suurimman osan vuodesta kuivia ja vain rankkasateiden jälkeen tai keväällä lumen ja jään sulaessa täytyvät vedellä. Niihin saattaa liittyä myös vettä suodattavia rakenteita kuten suodatuspatoja.

Jotkin hulevesialtaat saattavat olla veden peitossa jatkuvasti. Silloinkin niille on tyypillistä vedenpinnan suuri vaihtelu. Vaihtelevan vesipinnan ansiosta hulevesialtaat tarjoavat sellaisia elinympäristöjä, jotka suurimmasta osasta kaupunkia on siivottu pois. Niissä viihtyvät monenlaiset hyönteiset, sammakkoeläimet ja pikkunisäkkäät.

Joskus hulevesiaiheen kasvien pitää kestää kuivuutta

Pienissä, pohjaltaan läpäisevissä altaissa vallitseva olosuhde on kuivuus. Näihin tulee valita kuivuutta sietäviä kasveja, jotka kuitenkin kestävät myös ajoittaista märkyyttä. Oikeastaan varsin monet kuiviin oloihin sopeutuneet kasvit voivat tehokkaasti hyödyntää vettä silloin harvoin kun sitä on saatavissa, joten tällaisissa imeyttävissä painanteissa, joita voi olla vaikkapa katurakenteen yhteydessä, voidaan käyttää useimpia katuympäristössä muutoinkin kestäviksi havaittuja kasveja.

Vettä enemmän tai vähemmän pysyvästi keräävissä altaissa viihtyvät parhaiten kasvit, jotka ovat sopeutuneet elämään matalassa vedessä ja vesirajassa. Usein hulevesialtaat ja -uomat kaivetaan olevaan maahan, ja ne kasvittuvat nopeasti luontaisesti. Tällöin viherrakentajan tärkeimmäksi tehtäväksi tulee kasvillisuuden kehityksen seuraaminen ja ohjailu esimerkiksi valikoivasti niittämällä.

Hyviksi havaittua luonnonkasveja

Suomalaisista luonnonkasveista hyviksi hulevesiaiheiden kasveiksi on havaittu ajoittaista märkyyttä sietävät lepät ja monet pajulajit. Lukuisat sarat ja vihvilät viihtyvät hyvin vesirajassa ja ovat hyviä ravinteiden ja haitta-aineiden sitojia. Rantaniittyjen kasvit sopivat mainiosti vesirajaan ja sen yläpuolisille alueille. Tutuimpia lienevät suurikokoisimmat kukkivat ruohot: kiitollisesti monenlaisissa ympäristöissä kukkivat punavioletit rantakukat, sinikukkainen rantatädyke, keltakukkainen rantatyräkki, helposti laajojakin kasvustoja muodostava keltakukkainen ranta-alpi ja matalassa vedessä viihtyvät keltakurjenmiekat ja ratamosarpio. Hennompi, mutta pitkään ja runsaasti kukkiva puna-ailakki on myös hulevesialueiden luottokukkijoita Aikaisin lakastuvat varhaisen kevään kukkijat ovat usein menestyneet huonosti hulevesiaiheissa. Niinpä esimerkiksi luhtalemmikki tai rentukka saattavat väistyä alueelta, jos muut kasvit ovat voimakaskasvuisia.

Myös veden virtaama vaikuttaa kasvilajien valintaan. Korpikaisla, mesiangervo ja ruokohelpi sitovat tehokkaasti ravinteita ja puhdistavat hulevesiä, mutta ne muodostavat helposti laajoja, tiiviitä kasvustoja ja saattava tukkia vähävetisen altaan.

Hulevesialtaiden vettä on puhdistettu mikromuoveista kuivista järviruokonipuista koottujen suodatuspatojen avulla.  Nippuihin kehittyy bakteerien muodostama limainen biofilmi, johon muovihiukkaset tarttuvat. Kasvavat järviruo’ot olisivat tehokkaita ravinteiden sitojia, mutta nekin voivat kasvaa liian rehevästi ja estää veden virtausta.

Lisäksi tulee huomata, että hulevesialtaan ylärajalla ja heti sen ulkopuolella menestyvät monenlaiset tuoreessa maassa viihtyvät kasvit. Sopivia lajeja on sekä Suomessa luonnonvaraisina kasvavissa että vierasperäisissä kasveissa.

Hulevesiaiheiden ongelmakasvit

Hulevesialtaiden hoito edellyttää valppautta ja nopeaa toimintaa, sillä vesialtaita ja painanteita pitkin vesistöissä ja niiden varrella viihtyvät haitalliset vieraskasvit leviävät nopeasti pitkiä matkoja. Vedessä leviävät etenkin kanadanvesirutto ja keltamajavankaali. Rannoilla erityisesti haittaa aiheuttavat jättipalsami, mutta myös lupiinit, jättiputket ja kurtturuusu, kanadanpiiskut ja karhunköynnökset, pihlaja-angervo ja pajuangervot. Jättipoimulehteä on käytetty paljon vesiaiheiden äärellä, mutta sitä ei enää suositella sen runsaan siemenlevinnän takia.

Ongelmalliseksi kasviksi hulevesialtaissa on osoittautunut myös osmankäämi. Se lisääntyy nopeasti pienestäkin juurenpalasta ja on matalassa vedessä ylivoimainen kilpailija, joka tukkii nopeasti altaan. Toisaalta osmankäämin ravinteiden sidontakyky on erinomainen, ja osmankäämiä keräämällä saadaan hulevesistä korjattua runsaasti ravinteita ja siten puhdistettua hulevettä. Myös haarapalpakkoa tulee varoa sen voimakkaan leviämisen takia.

Yksittäispensaat

Suurten yksittäispensaiden saatavuus osin satunnaista. Vaihtoehtona käytettävissä yleistä myyntikokoa suurempia astiataimia
(ruukku alkaen 7 litraa).

Yksittäispensaiden kokoluokittelu:
Pensaan koko ilmoitetaan korkeutena (60-80, 80-100), 100-125, 125-150, 150-175, 175-200, 200-225, 225-250, yli 250 50 sentin välein ja
yli 400 100 sentin välein, korkeuden ohessa voidaan ilmoittaa versoston halkaisija
pa = paakkutaimi, at = astiataimi, molempia voi käyttää, poikkeukset huomioissa

Astiataimien astioiden minimikoot kokoluokittain:
80-125 10 litraa
125-150 15 litraa
150-200 20 litraa
200-250 25 litraa


Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa. Huom. ladattava taulukko pitää sisällään eri välilehdillä myös muiden kasviryhmien taimikoot- ja istutustiheydet (taulukko ei välttämättä avaudu oikeasta välilehdestä).

Tieteellinen nimiSuomenkielinen nimiEnsisijainen taimikokoToissijainen taimikokoHuom!
Acer pseudosieboldianumkoreanvaahtera125-150100-125kasvaa puumaiseksi
Acer tataricum ssp. ginnalamongolianvaahtera150-175125-150sopii monirunkoiseksi puuksi
Acer tataricum ssp. tataricumtataarivaahtera150-175125-150sopii monirunkoiseksi puuksi
Amelanchier laevissirotuomipihlaja150-175125-150usein puumainen
Amelanchier lamarckiirusotuomipihlaja150-175125-150
Aronia 'Viking'marja-aronia100-12580-100
Caragana arborescenssiperianhernepensas100-12580-100
Caragana frutexeuroopanhernepensas100-12580-100
Cercidiphyllum japonicumpikkulehtikatsura125-150 100-125
Cornus alternifolialännenpagodikukka100-125125-150
Corylus avellanaeuroopanpähkinäpensas150-175125-150
Cotoneaster luciduskiiltotuhkapensas100-12580-100
Crataegus douglasiimustamarjaorapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Crataegus grayanaaitaorapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Crataegus sanguineasiperianorapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Crataegus submollisiso-orapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Crataegus x media 'Paul's Scarlet'ruusuorapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Crataegus x mordenensis 'Toba'helmiorapihlaja150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Euonymus alatuspallesorvarinpensas80-100100-125
Euonymus planipeskirsikkasorvarinpensas80-100100-125
Forsythia-lajikkeitaonnenpensas100-12580-100
Fothergilla major 'Velho' FinEhöyhenpensas80-10060-80
Hydrangea lajikkeethortensiat, pensasmaiset100-12580-100
Hydrangea paniculata 'Grandiflora' FinEsyyshortensia125-150100-125
Hydrangea paniculata 'Mustila' FinEmustilanhortensia125-150100-125
Hydrangea paniculata 'Praecox' FinEkuutamohortensia125-150100-125
Kolkwitzia amabliskellokuusama80-10060-80
Laburnum alpinumkultasade150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Lonicera tatarica -lajikkeetrusokuusama150-175125-150
Lonicera x bella -lajikkeethuntukuusama150-175125-150
Lonicera x bella 'Sakura' FinEsirokuusama150-175125-150
Magnolia kobus 'Vanha Rouva'japaninmagnolia150-175125-150kasvaa puumaiseksi
Magnolia sieboldiipensasmagnolia100-12580-100
Magnolia-lajikkeitamagnoliat80-10060-80
Malus toringo var. sargentiimarjaomenapensas125-150100-125
Philadelphus coronariuspihajasmike125-150100-125
Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä' FinEloistojasmike125-150100-125
Philadelphus lewisii 'Waterton'tähtijasmike125-150100-125
Philadelphus Virginalis-ryhmäkameliajasmike125-150100-125
Philadelphus x lemoineipikkujasmike80-10060-80
Philadelpus pubescens 'Tuomas' FinEhovijasmike125-150100-125
Physocarpus opulifolius -lajikkeetlännenheisiangervo150-175125-150useimmat purppuraheisiangervoja
Prunus spinosaoratuomi125-150100-125
Rhododendron-lajikkeitaalppiruusut ja atsaleat60-8080-100astiataimina
Salix lanatavillapaju60-8080-100
Salix purpureapunapaju100-12580-100
Spiraea chamaedryfoliaidänvirpiangervo80-10060-80 leviää juurivesoista
Spiraea 'Grefsheim'norjanangervo80-10060-80
Spiraea x watsoniana 'Kruunu' FinEkuninkaanangervo80-10060-80
Syringa josikaeaunkarinsyreeni150-175125-150, 100-125
Syringa Preston-ryhmäisabellansyreeni150-175125-150, 100-125
Syringa reflexanuokkusyreeni150-175125-150, 100-125
Syringa reticulatalikusterisyreeni150-175125-150
Syringa vulgarispihasyreeni150-175125-150, 100-125leviää juurivesoista
Syringa Vulgaris-ryhmäjalosyreeni150-175125-150, 100-15
Syringa x henryipuistosyreeni150-175125-150, 100-125
Syringa x josiflexa 'Veera' FinEkaarisyreeni150-175125-150, 100-125
Viburnum lantanavillaheisi150-175125-150
Viburnum lentago 'Jenkki' FinEkiiltoheisi150-175125-150
Viburnum opulus koiranheisi150-175125-150heisinälvikkään torjunta
Viburnum opulus 'Pohjan Neito' FinElumipalloheisi150-175125-150heisinälvikkään torjunta

Aikakausien kasvit, johdanto

Kun vanha puisto tai puutarha peruskorjataan, on tärkeää säilyttää myös kasvilajiston autenttisuus. Valintaa helpottamaan olemme lisänneet Helsingin peruslajiston hakutaulukkoon tietoja kasvien käytöstä ja yleisyydestä eri aikakausina. Tiedot on kerätty kirjallisuudesta, opinnäytetöistä ja eri aikakausien puistosuunnitelmista. Tiedot eivät ole kattavia. 

Aiemmin käytössä olleita lajeja, jotka nykykäsityksen mukaan ovat haitallisia vieraskasveja, ei ole mukana suositeltavien peruskasvien luetteloissa.  

3. Omenapuiden suosituslista

 

Tarhaomenapuita valittaessa suositaan ruvenkestäviä lajikkeita. Suomessa myytävät kotimaiset tarhaomenalajikkeet ovat joko Luonnonvarakeskuksen (Luke) omia jalosteita tai vanhoja kotimaisia paikallisomenalajikkeita. Paikallislajikkeet ovat osa Suomen puutarhaviljelyn historiaa ja niillä on usein kiehtova tausta ja löytöhistoria. Myös vanhoja ulkomaisia lajikkeita on saatavana. 

Voit valita suositeltavia tarhaomenapuita seuraavilla hakusanoilla: 

  • erittäin hyvä ruvenkesto 
  • Luken jalostama lajike 
  • vanha suomalainen paikallisomenalajike 
  • vanha ulkomainen lajike 

Suositeltavat isokokoiset omenapuut
Taimia saatavissa kokoluokissa rym 6-8, 8-10, 10-12, 12-14, 14-16, 16-18
Tuotantomäärät eivät ole kovin suuria


Taulukko on päivitetty toukokuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa

LajikeRuvenkestoLuken jalostama lajikeVanha suomalainen paikallisomenalajikeVanha ulkomainen lajike
Malus domestica 'Antonovka'x
Malus domestica 'Astrakan Gyllenkrok'erittäin hyväx
Malus domestica 'Borgovskoje'x
Malus domestica 'Eppulainen'x
Malus domestica 'Grenman'erittäin hyväx
Malus domestica 'Harlamovski'erittäin hyväx
Malus domestica 'Heta'erittäin hyväx
Malus domestica 'Huvitus'x
Malus domestica 'Jaspi'x
Malus domestica 'Juuso'x
Malus domestica 'Jättimelba'x
Malus domestica 'Keltakaneli'x
Malus domestica 'Konsta'x
Malus domestica 'Maikki'x
Malus domestica 'Moskovan päärynäomena'x
Malus domestica 'Pekka'x
Malus domestica 'Petteri'x
Malus domestica 'Pirja'x
Malus domestica 'Punakaneli'k
Malus domestica 'Railamo'x
Malus domestica 'Sariola'erittäin hyväx
Malus domestica 'Sokerimiron'x
Malus domestica 'Talvikaneli'x
Malus domestica 'Talvikki'x
Malus domestica 'Tobias'x
malus domestica 'Valkeakuulas'x
Malus domestica 'Vuokko'x
Malus domestica 'Åkerö'x

Monimuotoisuuden edistäminen

Monimuotoisuuden edistäminen

Helsingin kaupunki on sitoutunut edistämään luonnon monimuotoisuutta myös rakennetussa ympäristössä. Monimuotoisinta kaupunkiluontoa tavataan niillä puistoalueilla, joissa on runsaasti erilaisia elinympäristöjä. Monimuotoisuutta voi edistää rakennetuissa puistoissa hyvin monilla erilaisilla tavoilla puistosuunnittelusta aina puistojen ylläpidon ja hoidon toteuttamistapoihin. Tärkein yksittäinen asia luonnon monimuotoisuuden suunnitelmallisessa lisäämisessä puistoalueilla on ymmärtää ja hahmottaa ne elinympäristön rakennepiirteet, joita suunnitelmallisesti lisäämällä voidaan mahdollistaa kokonaisten eliöyhteisöjen menestyminen myös puistoissa ja muilla rakennetuilla alueilla. Tärkeinä rakennepiirteinä  ovat mm. kerroksellinen kasvillisuus ja kukkivat kasvit. Pelkät monimuotoisuutta edistävät kasvilajivalinnat eivät yksin riitä vaan kyse on monimuotoisten elinympäristöjen luomisesta ja niiden oikeanlaisesta hoidosta.

Yksittäisellä istutuksella, perennaryhmällä tai nurmialueella on hyvin rajalliset mahdollisuudet ylläpitää monimuotoisia eliöyhteisöjä tai tarjota jonkin lajin koko elinkierron vaatimat resurssit. Puistoalueet on syytä  hahmottaa osana niitä ympäröivää kokonaisuutta, joissa puistojen eri osa-alueet kuten istutukset, puuyksilöt, vesiaiheet, nurmikot, niityt, lahopuut ja niitä ympäröivä muu maankäyttö täydentävät toisiaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla kotimaisten eliölajiemme näkökulmasta.

Pölyttäjähyönteisistä ja niiden suosimista kasvilajeista

Kaupunkikasvioppaaseen on koottu suositukset kaikkein tehokkaimmin perhosia ja mesipistiäisiä (kimalaiset, erakkomehiläiset ja tarhamehiläinen) kukilleen houkuttelevista ruohovartisista kasvilajeista. Muita tärkeitä pölyttäjähyönteisiä ovat osa muista myrkkypistiäisistä, kukkakärpäset ja eräät kovakuoriaiset. Tietämys aiheesta on vielä puutteellista, sillä Suomessa on toistaiseksi saatavilla vain vähän tutkittua tietoa vierasperäisten kasvilajien merkityksestä kotimaisille pölyttäjille. Käännetyssä puutarhakirjallisuudessa ja netissä esitetyt tiedot eivät välttämättä ole suoraan sovellettavissa meidän oloihimme. Monien uutuuskasvien tai pitkälle jalostettujen lajikkeiden hyödyistä kotimaisille hyönteisille on tietoa niukasti. Useimmat vierasperäiset kasvilajit houkuttelevat parhaiten niitä yleisiä ja runsaslukuisia hyönteisiä, jotka pystyvät hyödyntämään laajaa kukkavalikoimaa. Vierasperäisistä kasveista on siis hyötyä etenkin niille hyönteisille, jotka muutenkin löytävät ruokansa helposti ja ovat siksi vähemmän avun tarpeessa. Lajikkeet, joiden kukka on hyvin tiheään kerrannainen, ruokkivat enintään hyvin pieniä pölyttäjähyönteisiä.

Kaikki hyvät pölyttäjäkasvit eivät houkuttele samalla tavalla kaikkia hyönteisryhmiä. Eri mesipistiäisryhmien (kimalaiset, erakkomehiläiset eli ”villimehiläiset” ja ihmisen kasvattama tarhamehiläinen) lempikasvit ovat osittain erilaisia, mutta tarhamehiläinen ja monet kimalaislajit ovat hyvin laaja-alaisia ravintokasvivalinnoissaan. Monet erakkomehiläiset taas ovat hyvin tarkkoja kukkaspesialisteja. Lisäksi päiväperhosilla ja yöperhosilla on osittain eri suosikkikasvit.

Pölyttäjien kasvimieltymyksiin vaikuttavat oleellisesti kukkien tai kukinnon mesi- ja siitepölypitoisuus, väri, koko, muoto ja tuoksu sekä meden sokeripitoisuus ja siitepölyn proteiinipitoisuus. Valtaosa kotimaisista perhosista ja mesipistiäisistä suosii purppuraisia, violetteja, sinisiä ja keltaisia kukkia. Useimmat kirkkaanpunaiset kukat vetävät varsin heikosti pölyttäjiä puoleensa. Eräät parhaista perhoskukista ovat valkoisia. Ne houkuttelevat etenkin yöperhosia, ja niiden houkutusteho perustuu erityisesti voimakkaaseen tuoksuun. Myös kukkakärpästen lempikasveissa on monia valkokukkaisia lajeja, mutta kukan muoto tai kukinnon rakenne on niille tärkeämpi ominaisuus kuin väri.

Pölyttäjien kannalta on edullisinta, jos perennaistutus on monilajinen, koostuu eri aikaan kukkivista lajeista ja kukat ovat eri mallisia. Syvätorviset kukat ovat pitkäimukärsäisten perhosten ja pitkäkielisten kimalaisten suosiossa. Kukkakärpäsillä on varsin lyhyt imukärsä, joten ne suosivat erityisesti lyhyttorvisia kukkia. Kukkakärpäset ovat hyvin tärkeitä mm. sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) ja viljelykasveista mm. raparperin pölyttäjiä.

Jos haluat houkutella pölyttäjiä, suosi kotimaisia lajeja

Jos haluamme edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta kasvi-istutusten avulla, kaikkein varmimmin se tapahtuu suosimalla kotimaisia luonnonkasveja: ne houkuttelevat monipuolisesti Suomessa eläviä aikuisvaiheen pölyttäjiä, ja ne ovat myös monen hyönteisen toukkien ravintokasveja. Hyönteistoukkien koristekasveille aiheuttamia suuria vaurioita ei ole syytä liioin pelätä. Hyönteistoukkia esiintyy Suomessa koristeistutuksissa harvoin massoittain, ja harvat lajit aiheuttavat pahempaa haittaa kuin kukinnan ja siementuoton heikkenemistä yksittäisissä istutusryhmissä. Kasvit elpyvät tuhosta tavallisesti seuraavana vuonna. Tuhoisia toukkien massaesiintymiä esiintyykin pääasiassa puuvartisten kasvien istutuksissa. Myös tuhojen näkökulmasta kannattaa yhden lajin massaistutusten sijaan suosia monilajisia istutuksia.

Hyviä kasviheimoja

Pölyttäjien suosimisen kannalta tietyt kasviheimot ovat erityisen suositeltavia. Samoissa heimoissa on myös koristekäytön kannalta hyviä lajivaihtoehtoja. Tällaisia pölyttäjien kannalta erinomaisia koristekasviheimoja ovat hernekasvit (Fabaceae), huulikukkaiskasvit (Lamiaceae), sarjakukkaiskasvit (Apiaceae), asterikasvit (Asteraceae), ristikukkaiskasvit (Brassicaceae), kuusamakasvit (Caprifoliaceae) ja kohokkikasvit (Caryophyllaceae). Näiden heimojen joukosta löytyy siis paljon pölyttäjien kannalta erinomaisia kasvilajeja. Monet parhaista perhos- ja mesipistiäiskasveista ovat huulikukkaisia yrttejä (mm. ajuruohot, mäkimeirami, iisot ja mintut). Loppukesällä kukkivat asterikasvit ovat hyödyllisiä laajalle joukolle erilaisia pölyttäjiä. Hernekasvit vetävät puoleensa varsinkin mesipistiäisiä, mutta niiltä hakevat ruokansa myös monet perhoset. Monet kohokkikasvit, esimerkiksi, mäkitervakko, nurmikohokki ja suopayrtti houkuttelevat erityisesti yöperhosia. Eräiden tutkimusten mukaan yöperhosten merkitys pölytykselle on suurempi kuin päiväperhosten, sillä siitepöly tarttuu pitkäkarvaisiin yöperhosiin helpommin.

Monimuotoisuutta edistävien kasvilajien hakusanat: 

  • Suomessa luonnonkasvi 
  • mesi- ja siitepölykasvi 
  • perhoskasvi 
  • lintujen ravintokasvi 
  • talventörröttäjä 

Miten käytän taulukon haku-toimintoa?

Sanahakukenttä sijaitsee hakutaulukon oikeassa yläkulmassa. Voit hakea taulukossa esiintyvillä sanolla ja ryhmitellä taulukkoa esim. ominaisuuksien mukaisesti.

Hakuesimerkki: Hakusanalla “matala” taulukko listaa kaikki matalat kasvit, jotka sisältyvät kategoriaan: Monimuotoisuuden edistäminen.

Useampia samanaikaisesti käytettyjä hakusanoja ei erotella pilkuilla.


Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa

Avaa taulukko näkyville tästä

Peruslajisto, ruohovartiset

Tieteellinen nimiSuomenkielinen nimiLajikkeitaHeimoOminaisuudet Käyttökohteet Monimuotoisuusarvot
- Suomessa luonnonkasvi
- FinE
- heinäkasvi
- mätästävä / löyhästimätästävä
- myrkyllinen
- koko: korkea / keskikokoinen/matala
- kehittyy hitaasti
- lähtee keväällä aikaisin / myöhään kasvuun
- arka keväthalloille
- lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen
- leviää voimakkaasti siemenestä
- leviää maarönsyillä / leviää voimakkaasti maarönsyillä
- lakastuu aikaisin
- hyvä syysväri
- talventörröttäjä
- vaatii tuennan tai tanakan vieruslajin
- taantuu nopeasti
- syväpaalujuuri,syvä haaroittuva juuristo, syväjuurinen
- perennat ryhmissä
- katualueille
- rajatuille katualueille
- rajatuille alueille
- hulevesikohteissa veteen / vesirajaan / kosteaan
- maahan / vaihtelevaan kosteuteen
- hulevesikohteissa peruslaji / täydentävä laji
- peittokasvi
- reunakasvi
- dynaamisissa istutuksissa
- rakennekerrokseen / sesonkiteemakerrokseen / maanpeittokerrokseen / täyttökerrokseen
- metsäpuutarhaan
- pensaiden ja puiden alle
- ei massaistutuksiin
- mesipistiäiskasvi
- perhoskasvi
Achillea millefolium 'Cerise Queen'punakärsämöAsteraceaekeskikokoinen; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Aconogonon alpinum 'Kesäheila'alppiröyhytatarPolygonaceaeFinE, keskikokoinen; lakastuu aikaisin; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä
Aconogonon divaricatumkaitaröyhytatarPolygonaceaekorkea; vaatii tuennan; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä
Aconogonon x fennicumsuomenröyhytatarPolygonaceaekorkea; talventörröttäjä; leviää maarönsyillä; hyvä syysväriperennat ryhmissä
Aconogonon nakaiipikkuröyhytatarPolygonaceaeFinE, keskikokoinen; arka keväthalloille; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi
Aconogonon polymorphum 'Johanniswolke'IdänröyhytatarPolygonaceaeFinE, korkea; talventörröttäjäperennat ryhmissä
Aconogonon weyrichii 'Nina'laavaröyhytatarPolygonaceaeFinE, korkea; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä
Actaea (Cimicifuga) racemosatähkäkimikkiRanunculaceaekorkea; myrkyllinen; kehittyy hitaasti; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaan
Actaea (Cimicifuga) simplexsyyskimikkiAtropurpurea, BrunetteRanunculaceaekorkea; myrkyllinen; kehittyy hitaasti; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaan
Alchemilla erythropodareunuspoimulehtiRosaceaematalaperennat ryhmissä; katualueille: menestynyt välikaistoissa; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeitto- tai täyttökerrokseen
Alisma plantago-aquaticaratamosarpioAlismatacaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää maarönsyillähulevesikohteissa peruslaji veteen
Allium schoenoprasumruoholaukkaAmaryllidaceaematala luonnonkasviperennat ryhmissä; katualueille; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen; muiden lajien joukkoonmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Anaphalis margaritacea 'Neuschnee'helminukkajäkkäräAsteraceaematalaperennat ryhmissä; katualueille; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Anemonidium canadense kanadanvuokkoRanunculaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyillärajatuille katualueille; peittokasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen
Anthericum liliagotähkähietaliljaAsparagaceaematala tai keskikokoinen; leviää maavarren avullaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen
Arnebia pulchraisoprofeetankukkaBoraginaceaematalaperennat ryhmissä
Artemisia ludovicianahopeamarunaAsteraceaematala; myrkyllinen; leviää voimakkaasti maarönsyistäperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Aruncus aethusifoliuspikkutöyhtöangervoRosaceaematala; hyvä syysväriperennat ryhmissä; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi
Aruncus dioicusisotöyhtöangervoRosaceaekeskikokoinen; syvä paalujuuriperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi
Asarum europaeumlehtotaponlehti, peittolehtiAristolochiaceaematala; myrkyllinen; leviää maarönsyilläpeittokasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Aster divaricatusvarjoasteriAsteraceaekeskikokoinen; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster Dumosus-Ryhmä 'Saarenmaa' ja 'Svets'reunusasteriAsteraceaematala; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster Dumosus-.Ryhmä 'Seija'reunusasteriAsteraceaeFinE, keskikokoinen; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen mesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster Dumosus-Ryhmä 'Sini'reunusasteriAsteraceaematala; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster ericoideskanerva-asteriAsteraceaekeskikokoinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster novi-belgii 'Herttoniemi'syysasteriAsteraceaeFinE, keskikokoinen tai korkea; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen tai rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster sedifoliuspikkuasteriAsteraceaekeskikokoinen; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Aster sedifolius 'Nanus'pikkuasteriAsteraceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen mesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Astilbe Arendsii-risteymätjaloangervoAmethyst, Brautschleier, Cattleya, Gloria, Hyazinth, Irrlicht, Niinivaara FinE, Satumaa FinE, Weisse GloriaSaxifragaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä hitaasti kasvuun; arka keväthalloille; talventörröttäjäperennat ryhmissämesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Astilbe chinensis var. taguetiiisojaloangervoPurpurkerzeSaxifragaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä hitaasti kasvuun; talventörröttäjäperennat ryhmissä; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Astilbe Japonica-Ryhmä 'Montgomery'japaninjaloangervoSaxifragaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä hitaasti kasvuun; arka keväthalloille; talventörröttäjäperennat ryhmissä; metsäpuutarhaan
Astilboides tabulariskilpiangervoSaxifragaceaekeskikokoinenperennat ryhmissä
Astrantia majorisotähtiputkiApiaceaekeskikokoinen; altis miinaajakärpäselle; syvä hajajuuristoperennat ryhmissä; ei massaistutuksiin; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Astrantia majorisotähtiputkiRoma, Rosensymphonie, Ruby CloudApiaceaekeskikokoinen; altis miinaajakärpäselle; syvä hajajuuristoperennat ryhmissä; ei massaistutuksiin; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Astrantia maximakaukasiantähtiputkiApiaceaekeskikokoinen; altis miinaajakärpäselle; syvä hajajuuristoperennat ryhmissä; ei massaistutuksiin; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Bergenia cordifolia / crassifoliavuorenkilvetSaxifragaceaematala; leviää maarönsyilläreunakasvi; metsäpuutarhaanperhoskasvi
Bistorta officinalisisokonnantatarPolygonaceaekeskikokoinen; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi; metsäpuutarhaan
Brunnera macrophyllarotkolemmikkiBoraginaceaematalaperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Butomus umbellatussarjarimpiButomaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; leviää maarönsyillähulevesikohteissa peruslaji veteen
Calamagrostis brachytrichatimanttikastikkaPoaceaeheinäkasvi, korkea; mätästävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Calamagrostis × acutiflora 'Karl Foerster'koristekastikkaPoaceaeheinäkasvi, korkea; mätästävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Calla palustrissuovehkaAraceaeluonnonkasvi; myrkyllinen; leviää maarönsyillähulevesikohteissa vesirajaan ja kosteaan maahan
Caltha palustrisrentukkaRanunculaceaematala luonnonkasvi; myrkyllinen, voi aiheuttaa ihoärsytystä; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; lakastuu aikaisin; leviää maarönsyillähulevesikohteissa täydentävä laji kosteaan maahan
Campanula glomeratapeurankelloCampanulaceaematala tai keskikorkea luonnonkasvi; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maarönsyillä ja siemenestädynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Campanula glomeratapeurankelloAlba, Dahurica, SuperbaCampanulaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maarönsyillä ja siemenestä; lajikeaitous edellyttää kasvullista lisäystädynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Carex acutaviiltosaraCyperaceaekeskikokoinen tai korkea luonnonkasvi; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; talventörröttäjä; löyhästi mätästävä; syvä haaroittuva juuristohulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Carex acutiformishetesaraCyperaceaekeskikokoinen tai korkea luonnonkasvi; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; talventörröttäjä; löyhästi mätästävähulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Carex flaccavahasaraCyperaceaematala luonnonkasvi; löyhästi mätästäväperennat ryhmissä; katualueille; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen; ei massaistutuksiin
Carex ovalisjänönsaraCyperaceaematala luonnonkasvi; mätästävä; haaroittuva juuristohulevesikohteissa vaihtelevaan kosteuteen
Carex pseudocyperusvarstasaraCyperaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; löyhästi mätästävä; talventörröttäjä hulevesikohteissa täydentävä laji veteen ja vesirajaan
Carex rhyncophysakaislasaraCyperaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; löyhästi mätästävä; talventörröttäjähulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Carex rostratapullosaraCyperaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; löyhästi mätästävä; talventörröttäjähulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Carex vesicarialuhtasaraCyperaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; löyhästi mätästävä; talventörröttäjä hulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Centaurea jaceaahdekaunokkiAsteraceaekeskikokoinen luonnonkasvi; syväjuurinendynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Cephalaria giganteakaukasiankirahvinkukkaCaprifoliaceaekorkea; vaatii tuennan tai tanakan vieruskasvinperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Cerastium tomentosum 'Silberteppich'hopeahärkkiCaryophyllaceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen
Chelone glabravalkokonnanyrttiPlantaginaceaekeskikokoinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen
Chelone obliqualilakonnanyrttiPlantaginaceaekeskikokoinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen
Coreopsis verticillatasyyskaunosilmäAsteraceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissäperhoskasvi
Deschampsia cespitosa 'Bronzeschleier'nurmilauhaPoaceaeheinäkasvi, korkea; mätästävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Deschampsia flexuosametsälauhaPoaceaeheinäkasvi, keskikokoinen luonnonkasvi; mätästävä; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäkatualueille; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaan
Dianthus deltoidesketoneilikkaCaryophyllaceaematala luonnonkasvi; myrkyllinen; leviää maarönsyillä perennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; metsäpuutarhaanperhoskasvi
Dicentra formosakesäpikkusydänPapaveraceaematala; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; arka keväthalloilleperennat ryhmissä; reunakasvi
Dicentra Formosa-Ryhmä 'Luxuriant'purppurapikkusydänPapaveraceaematala; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuunperennat ryhmissä; reunakasvi
Dictamnus albus mooseksenpalavapensasRutaceaekeskikokoinen; myrkyllinen, ihoa ärsyttäväperennat ryhmissä; dynamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaan
Doronicum orientalekevätvuohenjuuriAsteraceaematala; lakastuu aikaisinperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Dracocephalum sibiricumsiperianampiaisyrttiLamiaceaekeskikokoinen; vaatii tuen tai tanakan vieruskasvin; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen mesipistiäiskasvi
Echinacea pallidarohtopäivänhattuAsteraceaekeskikokoinen; syvä paalujuuriperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Echinacea purpureapunahattuAlba, MagnusAsteraceaekeskikokoinen; taantuu nopeasti; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Echinops bannaticus/ritrosinipallo-ohdakeAsteraceaekorkea tai keskikokoinen; talventörröttäjä; syvä juuristoperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Epimedium x rubrumtarhavarjohiippaBerberidaceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen tai maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan
Eryngium planumsinipiikkiputkimm. Blue HobbitApiaceaekeskikokoinen; talventörröttäjä; syvä paalujuuriperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi
Eupatorium maculatumtäpläpunalatvaAtropurpureum; myös valkoinenAsteraceaekorkea; lähtee keväällä myöhään kasvuun; arka keväthalloille; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenperhoskasvi
Eupatorium purpureumpurppurapunalatvaAsteraceaekorkea; lähtee keväällä myöhään kasvuun; arka keväthalloille; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenperhoskasvi
Euphorbia cyparissiastarhatyräkki, kuusityräkkiEuphorbiaceaematala; myrkyllinen, ihoa ärsyttävä; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyilläkatualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Euphorbia palustrisrantatyräkkiEuphorbiaceaekorkea; myrkyllinen, ihoa ärsyttävä; talventörröttäjä; leviää maarönsyillä; syvä haaroittuva juuristoperennat ryhmissä; hulevesikohteissa peruslaji kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Euphorbia polychromakultatyräkkiEuphorbiaceaematala; myrkyllinen, ihoa ärsyttävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Fallopia japonica var. compactaneidontatarPolygonaceaekeskikokoinen; arka keväthalloille; leviää voimakkaasti maarönsyillärajatuille katualueille
Festuca glauca sininataPoaceaeheinäkasvi, matala luonnonkasvi; mätästävä; taantuu nopeastiperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen tai täyttökerrokseen; metsäpuutarhaan
Festuca Glauca-Ryhmä 'Blue Select'sininataPoaceaeheinäkasvi, matala; mätästävä; taantuu nopeastiperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen tai täyttökerrokseen
Festuca trachyphyllajäykkänataPoaceaeheinäkasvi, keskikorkea luonnonkasvi; mätästäväperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Filipendula rubra 'Venusta Magnifica'preeria-angervoRosaceaekorkea; lähtee keväällä myöhään kasvuun; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Filipendula ulmarianiittymesiangervoRosaceaekeskikokoinen tai korkea luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyillähulevesikohteissa peruslaji kosteaan maahan; metsäpuutarhaan
Fragaria vescaahomansikkaRosaceaematala luonnonkasvi; leviää maarönsyilläkatualueille; peittokasvi; metsäpuutarhaan
Galium odoratumtuoksumataraRubiaceaematala luonnonkasvi; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Galium verumkeltamataraRubiaceaematala luonnonkasvi; syvä pääjuuridynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Geranium macrorrhizumtuoksukurjenpolvimm. Album, Bevan, Ingwersen's Variety, Spessart, WilmaGeraniaceaematala; hyvä syysväri; leviää voimakkaasti maarönsyillä ja siemenestäperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Geranium phaeum tummakurjenpolviAlbum, SamborGeraniaceaematala; leviää voimakkaasti siemenestäpeittokasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan
Geranium platypetalumkaukasiankurjenpolviGeraniaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyilläpeittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseenmesipistiäiskasvi
Geranium renardiinyppykurjenpolviGeraniaceaematalaperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen
Geranium 'Rozanne', 'Summer Skies'jalokurjenpolviGeraniaceaematala; vesimyyrän herkkuakatualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen mesipistiäiskasvi
Geranium sanguineumverikurjenpolvimyös Album Geraniaceaematala tai keskikokoinen luonnonkasviperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan perhoskasvi, mesipistiäiskasvi
Geranium sanguineum 'Max Frei'verikurjenpolviGeraniaceaematala; kehittyy hitaastikatualueille; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi
Geranium sanguineum 'Nanum'verikurjenpolviGeraniaceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; katunalueilla menestynyt välikaistoilla; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi
Geranium sanguineum var. striatumneidonkurjenpolviHempukkaGeraniaceaeFinE, matalaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseenmesipistiäiskasvi
Geranium sylvaticum ja lajikkeetmetsäkurjenpolviGeraniaceaematala tai keskikokoinen luonnonkasvidynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Geranium x cantabrigiensepeittokurjenpolviBiokovo, Cambridge, KarminaGeraniaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan
Geranium x magnificumtarhakurjenpolviGeraniaceaematala tai keskikokoinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan mesipistiäiskasvi
Geum coccineumtulikellukkaBorisiiRosaceaematalaperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi
Gillenia trifoliataperhoangervoRosaceaematala tai keskikokoinen; kehittyy hitaastiperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Helenium Autumnale-ryhmäsyyshohdekukkaMoerheim Beauty, Pumilum Magnificum, Rotgold, Rubinzwerg Asteraceaekeskikokoinen; myrkyllinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi
Helenium hoopesiikoreahohdekukkaAsteraceaematala tai keskikokoinen; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; taantuu nopeastiperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi
Helianthus 'Lemon Queen'jaloauringonkukkaAsteraceaekorkea; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenperhoskasvi, mesipistiäiskasvi
Heliopsis helianthoides var. scabrapäivänsilmäAsteraceaekorkea; vaatii tuennan tai tanakan vieruslajin; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Hemerocallis fulva 'Sirkku'rusopäivänliljaHemerollidaceaekeskikokoinen; myrkyllinen; leviää maarönsyillä; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Hemerocallis Hybrida-ryhmä 'Apricot' ('Aino')tarhapäivänliljaHemerollidaceaeFinE, keskikokoinen; myrkyllinen; leviää maarönsyillä; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Hemerocallis Hybrida-ryhmä 'Kartano'tarhapäivänliljasamankaltaisia 'Sammy Russell', 'Tejas'Hemerollidaceaekeskikokoinen; myrkyllinen; leviää maarönsyillä; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Stenantha'kartanokuunliljaAsparagaceaeFinE, keskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta 'Elata'isokuunliljaAsparagaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuun; arka keväthalloilleperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta undulta 'Erromena'hämykuunliljaAsparagaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Francee'komeakuunliljaAsparagaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Hyacinthina'hopeakuunliljaAsparagaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuun; talventörröttäjäperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta lancifoliajapaninkuunliljaAsparagaceaematala tai keskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta sieboldiana 'Elegans'sinikuunliljaAsparagaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuun; arka keväthalloilleperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta sieboldiiraitakuunliljaAsparagaceaematala tai keskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; reunakasvi; peittokasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta Tarhafunkia-Ryhmä 'Ginko Graig'jalokuunliljaAsparagaceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta Tardiana-Ryhmä 'Halcyon'tarhakuunliljaAsparagaceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta undulata 'Irish Green'kiiltokuunliljaAsparagaceaematala tai keskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hosta undulata var. univittatakirjokuunliljaAsparagaceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Hyssopus officinalisiisoppiLamiaceaematala; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestädynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen tai rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Iris halophila var. sodgianaarokurjenmiekkaIridaceaekeskikokoinen tai korkea; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissämesipistiäiskasvi
Iris pseudacoruskeltakurjenmiekkaIridaceaekorkea luonnonkasvi; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; hulevesikohteissa peruslaji veteen, vesirajaan ja kosteaan maahanmesipistiäiskasvi
Iris setosakaunokurjenmiekkaKiiminki, MuhosIridaceaekeskikokoinen tai korkea; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissämesipistiäiskasvi
Iris sibiricasiperiankurjenmiekka Ceasar's Brother'Iridaceaekorkea; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeen; talventörröttäjä; leviää maarönsyillä perennat ryhmissämesipistiäiskasvi
Iris Sibirica-Ryhmäloistokurjenmiekka Cambridge, Ruffled VelvetIridaceaekeskikokoinen; myrkyllinen; lehtien koristearvo säilyy kukinnan jälkeenperennat ryhmissämesipistiäiskasvi
Juncus conglomeratuskeräpäävihviläCyperaceaematala tai keskikokoinen luonnonkasvi; mätästävähulevesikohteissa peruslaji vesirajaan tai kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Juncus effususröyhyvihviläCyperaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; mätästävähulevesikohteissa peruslaji veteen ja kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Knautia arvensisketoruusuruohoCaprifoliaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; vesimyyrän herkkuakatualueille; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Koeleria glaucahopeatoppoPoaceaematala; mätästäväkatualueille; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen
Lamium galeobdolonkeltapeippiGolden Crown, FlorentinumLamiaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maa- ja maarönsyilläpeittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden allemesipistiäiskasvi
Lamium galeobdolon 'Herman's Pride''keltapeippiLamiaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; mätästäväperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseenmesipistiäiskasvi
Lamium maculatum hopeatäpläpeippi'Chequers', 'Pink Nancy', 'White Nancy'Lamiaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maarönsyilläpeittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; puiden ja pensaiden allemesipistiäiskasvi
Lamprocapnos (Dicentra) spectabilis 'Paula'särkynytsydänPapaveraceaekeskikokoinen; myrkyllinen; lakastuu aikaisinperennat ryhmissä
Lavatera thuringiacaharmaamalvikkiMalvaceaekorkea; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi
Leucanthemum vulgarepäivänkakkaraAsteraceaematala tai keskikokoinen luonnonkasvi; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenperhoskasvi
Leymus arenariusrantavehnäPoaceaeheinäkasvi, keskikokoinen tai korkea luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyilläkatualueille; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Ligularia dentatakallionauhusAsteraceaekorkea; arka keväthalloille; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Ligularia x hesseisoihtunauhusAsteraceaekorkea; arka keväthalloille; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Ligularia 'Hietala'lapinnauhusAsteraceaekorkea; talventörröttäjä; kestävin ja aikaisin nauhusperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Ligularia wilsonianakultanauhusAsteraceaekorkea; arka keväthalloille; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Lilium martagon 'Album'varjoliljaLiliaceaekeskikokoinen; kehittyy hitaasti; talventörröttäjä; leviää siemenestä ja sivusipuleistadynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaanperhoskasvi
Luzula niveahopeapiippoJuncaceaeheinäkasvi, matalaperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan
Lychnis chalcedonicapalavarakkausCaryophyllaceaekeskikokoinen; vaatii tuennan tai tanakan vieruskasvin perennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Lysimachia nummulariasuikeroalpiPrimulaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyillädynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Lysimachia punctatatarha-alpiPrimulaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Lysimachia thyrsifloraterttualpiPrimulaceaematala luonnonkasvi; leviää voimakkaasti maarönsyillähulevesikohteissa täydentävä laji veteen ja vesirajaan
Lysimachia vulgarisranta-alpiPrimulaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyillähulevesikohteissa peruslaji vesirajaan ja kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Lythrum salicaria pohjanrantakukkaBlush, Rosy GemLythraceaekeskikokoinen luonnonkasvi; lähtee keväällä myöhään kasvuun; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; hulevesikohteissa peruslaji vesirajaan ja kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen; lajikkeet menestyvät kuivemmassa maassa paremmin kuin peruslajimesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Macleaya cordatahuisku-unikkoPapaveraceaekorkea; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Malva moschatamyskimalvaMalvaceaekeskikokoinen; myrkyllinen; leviää voimakkaasti siemenestädynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi
Menyanthes trifoliataraateMenyanthaceaematala luonnonkasvihulevesikohteissa peruslaji veteen
Miscanthus sinensis elefanttiheinäKleine Silberspinne, UppsalaPoaceaeheinäkasvi, korkea; mätästävä; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Molinia caeruleasiniheinäPoaceaeheinäkasvi, matala luonnonkasvi; mätästävä; kohtalainen talventörröttäjähulevesikohteissa kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaan
Molinia caerulea var. arundinaceaisosiniheinäMoorhexe, TransparentPoaceaeheinäkasvi, korkea; mätästävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Monarda didyma punaväriminttuAnillina FinE, Cambridge Scarlet, Rosaliina FinE, ScorpionLamiaceaekeskikokoinen tai korkea; taantuu nopeasti; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti maarönsyillädynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Myosotis scorpioidesluhtalemmikkiBoraginaceaematala luonnonkasvi; leviää voimakkaasti siemenestähulevesikohteissa täydentävä laji kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen
Nepeta x faasseniimirrinminttuLamiaceaematala; myrkyllinen; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Nepeta x faasseniimirrinminttu'Walker's Low', 'Six Hill's Giant'Lamiaceaekeskikokoinen; myrkyllinen; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueill; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan mesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Nepeta subsessiliskollinminttuLamiaceaematalaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Omphalodes vernakevätkaihonkukkaBoraginaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Origanum vulgaremäkimeiramiLamiaceaematala luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestädynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Pachysandra terminalisvarjoyrttiBuxaceaematala (varpu); leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alle
Paeonia anomalakuolanpioniPaeoniaceaekeskikokoinen tai korkea; myrkyllinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; syvä hajajuuristoperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen
Phlox stoloniferarönsyleimuPolemoniaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden alleperhoskasvi
Physostegia virginianakellopeippiLamiaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä myöhään kasvuun; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakenne- tai sesonkiteemakerrokseen
Pilosella officinarumhuopakeltanoAsteraceaematala luonnonkasvi; leviää maarönsyilläkatualueille; metsäpuutarhaan
Polemoniun caeruleumlehtosinilatvaPolemoniaceaematala tai keskikokoinen; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen mesipistiäiskasvi
Polygonatum multiflorumlehtokieloAsparagaceaekeskikokoinen; kehittyy hitaasti; myrkyllinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen; metsäpuutarhaan
Pulmonaria saccharatavalkotäpläimikkäMrs. MoonBoraginaceaematala; lehtien koristearvo paranee kukinnan jälkeenperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan; pensaiden ja puiden allemesipistiäiskasvi
Ratibida pinnatapreeriakeltahattuAsteraceaekeskikokoinen tai korkeaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Rheum palmatumkoristeraparperiPolygonaceaekorkea; lehti myrkyllinen; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Salvia nemorosalehtosalviaLamiaceaematala; talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Salvia x sylvestrisloistosalviaBlauhügel, CaradonnaLamiaceaematala; talventörröttäjä perennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Sanguisorba hakusanensiskomealuppioRosaceaekorkea; arka keväthalloilleperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Sanguisorba japonensisjapaninluppioRosaceaeFinE, korkea; arka keväthalloilleperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Sanguisorba officinalis 'Tanna'punaluppioRosaceaekorkea luonnonkasvi; leviää voimakkaasti siemenestäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Sanguisorba tenuifolia 'Alba'kiiltoluppioRosaceaekeskikokoinen; vaatii tuennan tai tanakan vieruskasvin perennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Scirpus sylvaticuskorpikaislaCyperaceaekeskikorkea luonnonkasvi; leviää voimakkaasti maarönsyillä; syvä haaroittuva juuristohulevesikohteissa varauksin veteen, vesirajaan ja kosteaan maahan
Sedum 'Herbstfreude'komeamaksaruohoCrassulaceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Sedum 'Matrona'isomaksaruohoCrassulaceaematala; lähtee keväällä myöhään kasvuunperennat ryhmissä; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Sedum spurium 'Summer Joy'kaukaasianmaksaruohoCrassulaceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvimesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Sedum telephiumisomaksaruohoCrassulaceaematala luonnonkasvidynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi
Senecio doriadorianvillakkoAsteraceaekorkea; myrkyllinen; talventörröttäjä; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseen
Sesleria caeruleasinilupikkaPoaceaeheinäkasvi, matala luonnonkasvi; mätästävä; talventörröttäjäkatualueille; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseen
Silene dioicapuna-ailakkiCaryophyllaceaematala tai keskikokoinen luonnonkasvi; emikasvi talventörröttäjä; leviää voimakkaasti siemenestähulevesikohteissa täydentävä laji kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Sparganium erectumhaarapalpakkoTyphaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; leviää voimakkaasti maarönsyillähulevesikohteissa peruslaji veteen
Sporobolus heterolepispreeriaheinäPoaceaeheinäkasvi, matala koristeheinä; mätästävä; talventörröttäjäperennat ryhmissä; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai maanpeittokerrokseen
Stachys byzanthinanukkapähkämöLamiaceaematalaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi
Stachys macranthajalopähkämöLamiaceaekeskikokoinen; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; peittokasvi; reunuskasvi; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi
Tanacetum vulgarepietaryrttiAsteraceaekeskikokoinen luonnonkasvi; talventörröttäjädynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Telekia speciosaauringontähtiAsteraceaekorkea; talventörröttäjä; syväjuurinenperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenperhoskasvi
Thalictrum aquilegifoliumlehtoängelmäRanunculaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; vaatii tuennan tai tanakan vieruskasvinperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Thymus praecoxharmaa-ajuruohoMinor, Pink Schinz, var. pseudolanuginosusLamiaceaematala; leviää maarönsyilläkatualueille; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Thymus serpyllum kangasajuruohoAlbus FinE, Coccineus, Magic Carpet, var. Ericoides FinELamiaceaematala luonnonkasvi; leviää maarönsyilläkatualueille; metsäpuutarhaanmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Tiarella cordifoliarönsytiarellaSaxifragaceaematala; leviää maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen;
Trollius asiaticusaasiankulleroRanunculaceaematala; lakastuu aikaisin; talventörröttäjä perennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Trollius chinensiskesäkulleroGolden QueenRanunculaceaematala tai keskikokoinen; lakastuu aikaisin; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Trollius europaeusniittykulleroRanunculaceaematala tai keskikokoinen luonnonkasvi; lakastuu aikaisin; talventörröttäjä; pysty juurakkoperennat ryhmissä; hulevesikohteissa täydentävä laji kosteaan maahan; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteema- tai täyttökerrokseen
Typha angustifoliakapeaosmankäämiTyphaceaekorkea luonnonkasvi; talventörröttäjä; leviää maarönsyillä hulevesikohteissa peruslaji veteen ja vesirajaan
Waldsteinia ternatarönsyansikkaRosaceaematala; lähtee keväällä aikaisin kasvuun; leviää voimakkaasti maarönsyilläperennat ryhmissä; katualueille; peittokasvi; reunakasvi; dynaamisissa istutuksissa maanpeittokerrokseen; metsäpuutarhaan
Verbena hastatatähkäverbenaAlba, RoseaVerbenaceaekorkea; leviää voimakkaasti siemenestädynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Veronica austriaca subsp. teucriumloistotädykePlantaginaceaematalaperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa sesonkiteemakerrokseen
Veronica longifoliarantatädykeAlbaPlantaginaceaekeskikokoinen luonnonkasvi; talventörröttäjähulevesikohteissa täydentävä laji kosteassa maassa; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Veronicastrum sibiricumidäntädykköPlantaginaceaekorkea; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Veronicastrum virginicum (Veronica virginica) sininenvirginiantädykköPlantaginaceaekorkea; aikaisempi kuin lajikkeet; talventörröttäjäperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Veronicastrum virginicum (Veronica virginica)virginiantädykkö Alba, RoseaPlantaginaceaekorkea; talventörröttäjä; lajikkeet myöhäisempiä kuin peruslajiperennat ryhmissä; dynaamisissa istutuksissa rakennekerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi
Vinca minorpikkutalvioApogynaceaematala; leviää voimakkaasti maarönsyilläpeittokasvi
Viscaria vulgarismäkitervakkoCaryophyllaceaematala luonnonkasvi; talventörröttäjä; paalujuuriperennat ryhmissä; katualueille; dynaamisissa istutuksissa täyttökerrokseenmesipistiäiskasvi, perhoskasvi

SYVENTÄVÄN TIEDON APUTAULUKKO RUOHOVARTISTEN KASVIEN MERKITYKSESTÄ PERHOSILLE JA MESIPISTIÄISILLE

Jos tarvitset syventävää lisätietoa ruohovartisten kasvien merkityksestä perhosten isäntäkasveina tai kasvisukujen yksittäisistä lajeista, katso oheista ruohovartisten kasvien aputaulukosta.

Taulukkoon on koottu kotimaisia perhosia ja mesipistiäisiä erityisen hyvin houkuttelevia ruohovartisia kasvisukuja. Tiedot hyvistä mesikasveista mesipistiäisille ja perhosille löytyvät myös master-taulukosta. Aputaulukko täydentää master-taulukkoa perhosten toukille tärkeillä ruohovartisilla ravintokasveilla eli isäntäkasveilla. Osaan listatuista kasvisuvuista kuuluu useita merkittäviä kasvilajeja ja eräisiin vain yksi tai muutama oleellinen laji, joka on mainittu erikseen. Vain ne kasvisuvut on mainittu, joiden lajit hyödyttävät merkittävästi monia perhos- tai mesipistiäislajeja. Esimerkiksi kasveja, joita syö toukkana vain yksi tai muutama harvinainen perhoslaji, tai joiden kukista ovat riippuvaisia vain harvat uhanalaiset mesipistiäiset, ei ole otettu mukaan luetteloihin. Tällaisilla kasveilla voi kuitenkin olla paikallisesti suuri luonnonsuojelullinen merkitys.

Taulukoissa on esitetty vain sellaisia kasvisukuja, joissa on julkisten viheralueiden istutuksiin hyvin sopivia lajeja.  Perhosille ja mesipistiäisille tärkeitä kasvisukuja, joiden lajit leviävät nopeasti istutusten ulkopuolelle tai ovat voimakaskasvuisia rikkakasveja, ei ole mainittu. Esimerkkeinä sellaisista ovat voikukat (Taraxacum) ja ohdakkeet (Cirsium), joilla on paikkansa esim. ruderaattialueilla ja luontoalueilla.

Avaa taulukko näkyville tästä (aputaulukko, ruohovartiset kasvit ja monimuotoisuus
KasvisukuKasviheimoPerhosten isäntäkasviPerhosten mesikasviMesipistiäis-kasviLisätietoaLähde
AlliumAmaryllidaceaexx1, 2, 3
BergeniaSaxifragaceaexHoukuttelevat lähinnä yöperhosia.1
BistortaPolygonaceaexErityisesti isokonnantatar ( B. officinalis = Persicaria bistorta ) hyvä mesipistiäiskasvi.2, 3
CentaureaAsteraceaexxxLähinnä luonnonvaraiset lajit perhosten toukkakasveja.1, 2, 3, 4
CoreopsisAsteraceaexx1, 3
DianthusCaryophyllaceaex1
EchinaceaAsteraceaexx1, 2, 3
EchinopsAsteraceaexx1, 2, 3
EryngiumApiaceaexx1, 2, 3
EupatoriumAsteraceaex1
GeraniumGeraniaceaexxKyläkurjenpolvi ( G. pratense ) houkuttelee erittäin hyvin mesipistiäisiä. Metsäkurjenpolvi ( G. sylvaticum ) ja verikurjenpolvi ( G. sanguineum ) tunnetusti hyviä kasveja sekä perhosille että mesipistiäisille.1, 2, 3, 4
G. sylvaticumxx1
GeumRosaceaexLuonnonvarainen niittykellukka ( G. rivale ) houkuttelevin.3
HeleniumAsteraceaex2
HyssopusLamiaceaexx1, 2
IrisIridaceaex2
KnautiaCaprifoliaceaexxLuonnonvarainen ketoruusuruoho ( K. arvensis ) on yksi parhaista perhos- ja mesipistiäiskasveista.1, 2, 3
LamiumLamiaceaex3
LavateraMalvaceaex2, 3
LeucanthemumAsteraceaexxErityisesti isopäivänkakkara ( Leucanthemum x superbum ) mainitaan hyvänä perhosten mesikasvina.1
LigulariaAsteraceaexxVarsinkin soihtunauhus ( L. x hessei ), valtikkanauhus ( L. przewalskii ) ja kallionauhus ( L. dentata ) erinomaisia perhosten mesikasveja.1, 5
LiliumLiliaceaexLähinnä varjolilja ( L. martagon ) tunnettu hyvänä yöperhosten mesikasvina.1
LythrumLythraceaexx1, 3
MalvaPrimulaceaex3, 4
MonardaLamiaceaexx1, 2
NepetaLamiaceaexx1, 2
OriganumLamiaceaexxxYksi parhaiten hyönteisiä houkuttelevista kasvisuvuista. 1, 2, 3, 4
PhloxPolemoniaceaex1
PolemoniumPolemoniaceaex2
PulmonariaBoraginaceaex2, 3
SalviaLamiaceaexx1, 2
SedumCrassulaceaexxMm. keltamaksaruoho ( S. acre ) ja syys- eli komeamaksaruoho ( S. spectabile ) hyvin houkuttelevia. Komeamaksaruoho (S. 'Herbstfreude') erinomainen perhosten mesikasvi ja mesipistiäiskasvi. Isomaksaruoho myös erittäin hyvä mesipistiäiskasvi. Kaukasianmaksaruoho (P. spurius) erinomainen perhosten mesikasvi ja mesipistiäiskasvi. 1, 3
SileneCaryophyllaceaexxxUseat lajit ovat erityisesti yöperhosten suosiossa. Lisäksi luonnonvaraiset lajit, erityisesti nurmikohokki ( S. vulgaris ) ja nuokkukohokki ( S. nutans ) usean harvinaisen ja uhanalaisen perhosen isäntäkasveja.1, 2, 3
StachysLamiaceaex3
TanacetumAsteraceaexxx1, *
TelekiaAsteraceaex1
ThymusLamiaceaexxxYksi parhaiten hyönteisiä houkuttelevista kasvisuvuista. Kangasajuruoho ( T. serpyllum ) usean uhanalaisen perhosen isäntäkasvi.1, 2, 3
VerbenaVerbenaceaexx1, *
VeronicaPlantaginaceaexxxPienikukintoiset lajit, kuten nurmitädyke ( V. chamaedrys ) ja rohtotädyke ( V. officinalis ) eivät houkuttele merkittävästi pölyttäjiä.1, *
VeronicastrumPlantaginaceaexx1, 2, 3
ViscariaCaryophyllaceaexxxMäkitervakko ( V. vulgaris = Lychnis viscaria ) erityisen tärkeä perhosille ja mesipistiäisille.1, *

Aputaulukko on päivitetty maaliskuussa 2022.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa


LÄHTEET

Mesipistiäiskasvit:

Taulukon lähdenumerot 1-4 viittaavat seuraaviin lähdeteoksiin.

  1. Mikkola, K. & Tanner, H. 2001: Perhospuutarha. Tammi. 240 s.
  2. University of Sussex, Goulson Lab: The best garden flowers for bees. http://www.sussex.ac.uk/lifesci/goulsonlab/resources/flowers
  3. Bumblebee Conservation Trust: Bee kind, Flower Finder. https://beekind.bumblebeeconservation.org/home
  4. Nichols, R. N., Goulson, D. & Holland J. M. 2019: The best wildflowers for wild bees. Journal of Insect Conservation 23 (2019): 819–830.
  5. Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden kimalaisseuranta 2019–2021. (Pölyhyöty-hanke, Suomen ympäristökeskus. www.syke.fi/hankkeet/polyhyoty)

 

Perhosten isäntäkasvit:

  • Perhosten isäntäkasvitiedoissa ei ole lajikohtaisia lähdeviitteitä. Lähdekirjallisuutena on käytetty alla lueteltuja lähteitä.
  • Bengtsson, B. Å. 2011: Fjärilar: Bronsmalar-rullvingemalar. Lepidoptera: Roesslerstammidae-Lyonetiidae. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. 494 s.
  • Bengtsson, B. Å. & Palmqvist, G. 2008: Fjärilar: Käkmalar – säckspinnare. Lepidoptera: Micropterigidae Psychidae. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. 646 s.
  • Silvonen, K., Top-Jensen, M. & Fibiger, M. 2014: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. Bugbook publishing. 820 s.
  • Slamka, F. 2006–2013: Pyraloidea of Europe, Volume 1–3.
  • Svensson, I. 2006: Nordens vecklare – The Nordic Tortricidae. 349 s.
  • Microlepidoptera of Europe -sarja (Vol. 1–9).

Maisemointikasvien laatuluokitus

 

Havupuiden maisemointitaimien laatuvaatimukset 

  • Taulukon kokosuosituksissa on sovellettu Luonnonvarakeskuksen tutkimuksia metsänviljelyaineistosta ja metsätaimituottajien käytäntöjä  
  • Tilaaja valitsee istutusajankohtaan parhaiten sopivan taimityypin 
  • Kennotaimet ovat läpijuurtuneita 
  • Taimen pituus mitataan juuren niskasta latvasilmun kärkeen 
  • Maisemointitaimen pitää olla sopusuhtainen, terve ja elinvoimainen. Taimen tavoitepituus suhteutetaan kennon kokoon eli juuriston tilavuuteen ja ikään. Tavoitteena on tanakka taimi. Tämä on keskeinen laatutekijä. Mitä tiheämmässä (pienessä kennossa) taimia kasvatetaan, sen hennompia ja pitempiä niistä kasvaa. Samassa pituusluokassa voi juuristotilavuuden mukaan olla eri tuotteita 
  • *Käsite ”metsätaimi” viittaa metsänviljelyaineistoon ja sen mukaiseen kennokokoon, kasvatustiheyteen ja ikään perustuvaan laatuluokitukseen. Pituus on apumitta. Metsänviljelyaineiston pituus ilmoitetaan kasvatuseräkohtaisena miniminä ja keskipituutena. Viheralueiden massaistutuksissa käytetään havupuun taimia kokoluokasta 5-10 cm alkaen.  Viherrakentamisessa suositellaan käytettäväksi käsitettä maisemointitaimi. Metsänviljelyaineistoa voi käyttää viherrakentamiseen, mikäli koko sopii.  
  • **Lajikohtaisia vaihteluita. Taulukossa on annettu minimitilavuudet kokoluokittain. 
  • ***Taulukossa mainitut kennotyypit ja ruukut ovat vain muutamia esimerkkejä mahdollisista 

Oheisessa taulukossa on minimitilavuudet kokoluokittain ja esimerkkejä kennotyypeistä: 

Havupuiden maisemointitaimien laatuvaatimukset

Nimitys Kokoluokka pituus
cm
Paakun koko vähintään**
litraa
Taimityyppi Juurihoidot
vähintään
kpl
Esimerkkejä kennoista/ ruukuista ***
Maisemointitaimi
(metsätaimi*)
5-100,015-0,05Minikenno/pj PL256, PL121F
Maisemointitaimi
(metsätaimi*)
10-200,05-0,10 Pienikenno/pj PL81F, QP96T, BL144, bcc121s
Maisemointitaimi
(metsätaimi*)
20-400,15 -0,38 kenno/pj PL49F, QP54T, QP 35T; PL25
Maisemointitaimi 40-601-2 kenno/pj 1 6-pack
QPT/12

 


 

Lehtipuiden maisemointitaimien laatuvaatimukset 

  • Metsä- ja maisemointitaimen pitää olla sopusuhtainen, terve ja elinvoimainen. Taimen tavoitepituus suhteutetaan kennokokoon/juuriston tilavuuteen ja ikään.   Tavoitteena on tanakka taimi. Tämä on keskeinen laatutekijä. Mitä tiheämmässä (pienessä kennossa) taimia kasvatetaan, sen hennompia ja pitempiä niistä kasvaa. Samassa pituusluokassa voi juuristotilavuuden mukaan olla eri tuotteita. 
  • Kennotaimet ovat läpijuurtuneita. 
  • Maisemointitaimien pituus mitataan juuren niskasta latvasilmun kärkeen. 
  • *Käsite ”metsätaimi” viittaa metsänviljelyaineistoon ja sen mukaiseen laatuluokitukseen kennokoon, kasvatustiheyden ja iän mukaan, pituus on apumitta. Metsänviljelyaineiston pituus ilmoitetaan kasvatuseräkohtaisena miniminä ja keskipituutena. Viheralueiden massaistutuksissa käytetään lehtipuun taimia kokoluokasta 20-40 cm alkaen. Viherrakentamisessa suositellaan käytettäväksi käsitettä maisemointitaimi. Metsänviljelyaineisto voidaan käyttää viherrakentamiseen, mikäli taimikoko on sopiva. 
  • **Jos kyse ei ole yksittäiskappaleista, suositellaan maisemointitaimien kokoluokkia 80-125 cm tilattavaksi yhtä kasvukautta aikaisemmin saatavuuden varmistamiseksi. 
  • ***Lajikohtaista vaihtelua. Tammi ja saarni kasvattavat suhteessa enemmän juurta kuin versoa, joten niillä pituus on vähintään yhtä kennokokoa alempaa luokkaa.  Kennotilavuuden 0,15 litraa täyttää jo 5-20 -senttinen taimi. 

Oheisessa taulukossa on minimitilavuudet kokoluokittain ja esimerkkejä kennotyypeistä: 

Lehtipuiden maisemointitaimien laatuvaatimukset

Nimitys Kokoluokka
cm
Paakun koko vähintään***
litraa
Taimityyppi Juurihoidot
vähintään
kpl
Esimerkkejä kennoista/ ruukuista
Maisemointitaimi
(metsätaimi*)
20-400,15 kenno/pj PL49, QP60
Maisemointitaimi
(metsätaimi*)
40-600,25 kenno/pj PL36, QP25
Maisemointitaimi 60-800,38 kenno/pj PL25, 6-pack
Maisemointitaimi 80-100** 1,0 pa/at/pj16-pack, QP12T
Maisemointitaimi 100-125** 1,0pa/at/pj16-pack, QP12T
Maisemointitaimi 125-150** 2,0pa/at/pj1

Ruohovartiset

Kuva: perennojen taimia

Perennat myydään astaitaimina. Suositeltava ruukkukoko vaihtelee lajeittain.
Erikseen sovittaessa voidaan käyttää kennotaimia.

Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa. Huom. ladattava taulukko pitää sisällään eri välilehdillä myös muiden kasviryhmien taimikoot- ja istutustiheydet (taulukko ei välttämättä avaudu oikeasta välilehdestä).

Perennat

Tieteellinen nimiSuomenkielinen nimiLajikkeitaIstutustiheys, etäisyys cmIstutustiheys kpl/m2
Achillea millefolium 'Cerise Queen'punakärsämö406
Aconogonon alpinum 'Kesäheila'alppiröyhytatar60-70 2,0-3,0
Aconogonon divaricatumkaitaröyhytatar801.5
Aconogonon x fennicumsuomenröyhytatar802
Aconogonon nakaiipikkuröyhytatar70-802,0-3,0
Aconogonon polymorphum 'Johanniswolke'Idänröyhytatar801.5
Aconogonon weyrichii 'Nina'laavaröyhytatar802
Actaea (Cimicifuga) racemosatähkäkimikki504
Actaea (Cimicifuga) simplexsyyskimikkiAtropurpurea, Brunette504
Alchemilla erythropodareunuspoimulehti2516
Alisma plantago-aquaticaratamosarpio406
Allium schoenoprasumruoholaukka2516
Anaphalis margaritacea 'Neuschnee'helminukkajäkkärä358
Anemonidium canadense kanadanvuokko 358
Anthericum liliagotähkähietalilja2516
Arnebia pulchraisoprofeetankukka358
Aruncus aethusifoliuspikkutöyhtöangervo2516
Aruncus dioicusisotöyhtöangervo504
Asarum europaeumlehtotaponlehti, peittolehti2516
Aster divaricatusvarjoasteri406
Aster Dumosus-Ryhmä 'Saarenmaa' ja 'Svets'reunusasteri406
Aster Dumosus-.Ryhmä 'Seija'reunusasteri406
Aster Dumosus-Ryhmä 'Sini'reunusasteri406
Aster ericoideskanerva-asteri406
Aster novi-belgii 'Herttoniemi'syysasteri406
Aster sedifoliuspikkuasteri406
Aster sedifolius 'Nanus'pikkuasteri406
Astilbe Arendsii-risteymätjaloangervoAmethyst, Brautschleier, Cattleya, Gloria, Hyazinth, Irrlicht, Niinivaara, Satumaa, Weisse Gloria358
Astilbe chinensiskiinanjaloangervo358
Astilbe chinensis var. taguetiiisojaloangervoPurpurkerze358
Astilbe Japonica-Ryhmä 'Montgomery'japaninjaloangervo358
Astilboides tabulariskilpiangervo603
Astrantia majorisotähtiputki358
Astrantia majorisotähtiputkiRoma, Rosensymphonie, Ruby Cloud358
Astrantia maximakaukasiantähtiputki358
Bergenia cordifolia / crassifoliavuorenkilvet358
Bistorta officinalisisokonnantatar406
Brunnera macrophyllarotkolemmikki358
Butomus umbellatussarjarimpi358
Calamagrostis brachytrichatimanttikastikka406
Calamagrostis × acutiflora 'Karl Foerster'koristekastikka504
Calla palustrissuovehka406
Caltha palustrisrentukka406
Campanula glomeratapeurankello3011
Campanula glomeratapeurankelloAlba, Dahurica, Superba3011
Carex acutaviiltosara504
Carex acutiformishetesara406
Carex flaccavahasara358
Carex ovalisjänönsara3011
Carex pseudocyperusvarstasara358
Carex rhyncophysakaislasara358
Carex rostratapullosara358
Carex vesicarialuhtasara358
Centaurea jaceaahdekaunokki358
Cephalaria giganteakaukasiankirahvinkukka603
Cerastium tomentosum 'Silberteppich'hopeahärkki3011
Chelone glabravalkokonnanyrtti358
Chelone obliqualilakonnanyrtti358
Coreopsis verticillatasyyskaunosilmä3011
Deschampsia cespitosa ' Bronzeschleier'nurmilauha406
Deschampsia flexuosametsälauha406
Dianthus deltoidesketoneilikka2516
Dicentra formosakesäpikkusydän406
Dicentra Formosa-Ryhmä 'Luxuriant'purppurapikkusydän406
Dictamnus albus mooseksenpalavapensas406
Doronicum orientalekevätvuohenjuuri3011
Dracocephalum sibiricumsiperianampiaisyrtti406
Echinacea pallidarohtopäivänhattu406
Echinacea purpureapunahattuAlba, Magnus406
Echinops bannaticus/ritrosinipallo-ohdake406
Epimedium x rubrumtarhavarjohiippa3011
Epimedium × youngianum 'Niveum'valkovarjohiippa3011
Eryngium planumsinipiikkiputkimm. Blue Hobbit406
Eupatorium maculatumtäpläpunalatvaAtropurpureum; myös valkoinen802
Eupatorium purpureumpurppurapunalatva802
Euphorbia cyparissiastarhatyräkki, kuusityräkki358
Euphorbia palustrisrantatyräkki603
Euphorbia polychromakultatyräkki406
Fallopia japonica var. compactaneidontatar406
Festuca glauca sininata3011
Festuca Glauca-Ryhmä 'Blue Select'sininata3011
Festuca trachyphyllajäykkänata3011
Filipendula rubra 'Venusta Magnifica'preeria-angervo504
Filipendula ulmarianiittymesiangervo406
Fragaria vescaahomansikka2516
Galium odoratumtuoksumatara3011
Galium verumkeltamatara3011
Geranium endressiiespanjankurjenpolvi358
Geranium macrorrhizumtuoksukurjenpolvimm. Album, Bevan, Ingwersen's Variety, Spessart, Wilma358
Geranium phaeum tummakurjenpolviAlbum, Sambor406
Geranium platypetalumkaukasiankurjenpolvi358
Geranium renardiinyppykurjenpolvi358
Geranium 'Rozanne', 'Summer Skies'jalokurjenpolvi358
Geranium sanguineumverikurjenpolvimyös Album 358
Geranium sanguineum 'Max Frei'verikurjenpolvi358
Geranium sanguineum 'Nanum'verikurjenpolvi358
Geranium sanguineum var. striatumneidonkurjenpolviHempukka358
Geranium sylvaticum ja lajikkeetmetsäkurjenpolvi358
Geranium x cantabrigiensepeittokurjenpolviBiokovo, Cambridge, Karmina2516
Geranium x magnificumtarhakurjenpolvi358
Geum coccineumtulikellukkaBorisii358
Gillenia trifoliataperhoangervo406
Helenium Autumnale-ryhmäsyyshohdekukkaMoerheim Beauty , Pumilum Magnificum, Rotgold, Rubinzwerg 35-406,0-8,0
Helenium hoopesiikoreahohdekukka358
Helianthus 'Lemon Queen'jaloauringonkukka504
Heliopsis helianthoides var. scabrapäivänsilmä40-455,0-6,0
Hemerocallis fulva 'Sirkku'rusopäivänlilja504
Hemerocallis Hybrida-ryhmä 'Apricot' ('Aino')tarhapäivänlilja455
Hemerocallis Hybrida-ryhmä 'Kartano'tarhapäivänliljasamankaltaisia 'Sammy Russell', 'Tejas'455
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Stenantha'kartanokuunlilja603
Hosta 'Elata'isokuunlilja504
Hosta undulta 'Erromena'hämykuunlilja40-455,0-6,0
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Francee'komeakuunlilja504
Hosta Fortunei-Ryhmä 'Hyacinthina'hopeakuunlilja504
Hosta lancifoliajapaninkuunlilja358
Hosta sieboldiana 'Elegans'sinikuunlilja504
Hosta sieboldiiraitakuunlilja358
Hosta Tarhafunkia-Ryhmä 'Ginko Graig'jalokuunlilja3011
Hosta Tardiana-Ryhmä 'Halcyon'tarhakuunlilja455
Hosta undulata 'Irish Green'kiiltokuunlilja406
Hosta undulata var. univittatakirjokuunlilja358
Hyssopus officinalisiisoppi2516
Iris halophila var. sodgianaarokurjenmiekka406
Iris pseudacoruskeltakurjenmiekka504
Iris setosakaunokurjenmiekkaKiiminki, Muhos406
Iris sibiricasiperiankurjenmiekka 504
Iris Sibirica-Ryhmäloistokurjenmiekka Cambridge, Ruffled Velvet504
Juncus conglomeratuskeräpäävihvilä406
Juncus effususröyhyvihvilä406
Knautia arvensisketoruusuruoho3011
Koeleria glaucahopeatoppo2516
Lamium galeobdolonkeltapeippiGolden Crown, Florentinum406
Lamium galeobdolon 'Herman's Pride''keltapeippi406
Lamium maculatum hopeatäpläpeippi'Chequers', 'Pink Nancy', 'White Nancy'406
Lamprocapnos (Dicentra) spectabilis 'Paula'särkynytsydän504
Lavatera thuringiacaharmaamalvikki504
Leucanthemum vulgarepäivänkakkara358
Leymus arenariusrantavehnä504
Ligularia dentatakallionauhus802
Ligularia x hesseisoihtunauhus802
Ligularia 'Hietala'lapinnauhus802
Ligularia wilsonianakultanauhus802
Lilium martagon 'Album'varjolilja358
Luzula niveahopeapiippo358
Lychnis chalcedonicapalavarakkaus358
Lysimachia nummulariasuikeroalpi358
Lysimachia punctatatarha-alpi358
Lysimachia thyrsifloraterttualpi358
Lysimachia vulgarisranta-alpi358
Lythrum salicaria pohjanrantakukkaBlush, Rosy Gem358
Macleaya cordatahuisku-unikko802
Malva moschatamyskimalva358
Menyanthes trifoliataraate3011
Miscanthus sinensis elefanttiheinäKleine Silberspinne, Uppsala703
Molinia caeruleasiniheinä406
Molinia caerulea var. arundinaceaisosiniheinäMoorhexe, Transparent3011
Monarda didyma punaväriminttuAnillina, Cambridge Scarlet, Rosaliina, Scorpion358
Myosotis scorpioidesluhtalemmikki3011
Nepeta x faasseniimirrinminttu3011
Nepeta x faasseniimirrinminttu'Walker's Low', 'Six Hill's Giant'3011
Nepeta subsessiliskollinminttu358
Omphalodes vernakevätkaihonkukka3011
Origanum vulgaremäkimeirami3011
Pachysandra terminalisvarjoyrtti3011
Paeonia anomalakuolanpioni504
Phlox stoloniferarönsyleimu3011
Physostegia virginianakellopeippi358
Pilosella officinarumhuopakeltano3011
Polemoniun caeruleumlehtosinilatva358
Polygonatum multiflorumlehtokielo358
Pulmonaria saccharatavalkotäpläimikkäMrs. Moon358
Ratibida pinnatapreeriakeltahattu406
Rheum plamatumkoristeraparperi1001
Salvia nemorosalehtosalvia358
Salvia x sylvestrisloistosalviaBlauhügel, Caradonna3011
Sanguisorba hakusanensiskomealuppio504
Sanguisorba hakusanensis japonensiskomealuppio ?504
Sanguisorba officinalis 'Tanna'punaluppio406
Sanguisorba tenuifolia 'Alba'kiiltoluppio406
Scirpus sylvaticuskorpikaisla504
Sedum 'Herbstfreude'komeamaksaruoho358
Sedum 'Matrona'isomaksaruoho358
Sedum spurium 'Summer Joy'kaukaasianmaksaruoho358
Sedum telephiumisomaksaruoho358
Senecio doriadorianvillakko603
Sesleria caeruleasinilupikka3011
Silene dioicapuna-ailakki3511
Sparganium erectumhaarapalpakko504
Sporobolus heterolepispreeriaheinä455
Stachys byzanthinanukkapähkämö3511
Stachys macranthajalopähkämö358
Tanacetum vulgarepietaryrtti358
Telekia speciosaauringontähti603
Thalictrum aquilegifoliumlehtoängelmä406
Thymus praecoxharmaa-ajuruohoMinor, Pink Schinz, var. pseudolanuginosus358
Thymus serpyllum kangasajuruohoAlbus, Coccineus, Magic Carpet, var. ericoides358
Tiarella cordifoliarönsytiarella3011
Trollius asiaticusaasiankullero358
Trollius chinensiskesäkulleroGolden Queen358
Trollius europaeusniittykullero358
Typha angustifoliakapeaosmankäämi752
Waldsteinia ternatarönsyansikka358
Verbena hastatatähkäverbenaAlba, Rosea
Veronica austriaca subsp. teucriumloistotädyke3011
Veronica longifoliarantatädykeAlba358
Veronica spicata 'Nana Carpet'tähkätädyke3011
Veronicastrum sibiricumidäntädykkö406
Veronicastrum virginicum (Veronica virginica) sininenvirginiantädykkö406
Veronicastrum virginicum (Veronica virginica)virginiantädykkö Alba, Rosea406
Vinca minorpikkutalvio358
Viscaria vulgarismäkitervakko3011

Köynnökset

Kuva: köynnökset

Köynnökset istutetaan aina astiataimina, myyjä ilmoittaa astiakoon

Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa. Huom. ladattava taulukko pitää sisällään eri välilehdillä myös muiden kasviryhmien taimikoot- ja istutustiheydet (taulukko ei välttämättä avaudu oikeasta välilehdestä).

Köynnökset

Tieteellinen nimi

Suomalainen nimiSuositeltava kokoluokka:
30-50 cm
50-70 cm
70-100 cm
Actinidia kolomiktakiinanlaikkuköynnös50-70
Aristolochia macrophyllapiippuköynnös50-70
Celastrus orbiculatuskelasköynnös50-70
Clematis alpina-hybriditalppikärhö30-50
Clematis tanguticakiinankeltakärhö30-50
Clematis viticellaviinikärhö30-50
Clematis isokukkaisetkärhöt50-70
Hydrangea anomala var. petiolarisköynnöshortensia50-70
Lonicera caprifoliumtuoksuköynnöskuusama50-70
Lonicera periclymenumruotsinköynnöskuusama50-70
Lonicera x browniitulikuusama50-70
Parthenocissus insertasäleikkövilliviini50-70
Parthenocissus quinquefoliaimukärhivilliviini50-70
Rosa 'Pohjantähti'suomenköynnösruusu50-70
Vitis amurensisamurinviini50-70

Johdanto – Taimityypit

Lehtipuista ja havupuista ja –pensaista esitetään myös taimien saatavuustiedot, jotta jo suunnitteluvaiheessa voidaan varmistaa pitkän kasvatusajan vaativien taimien saatavuus ja tarvittaessa varmistaa saatavuus ennakkovarauksella 

Taimikokosuositukset on tehty seuraaville kasviryhmille: 

  • lehtipuut 
  • havupuut 
  • lehtipensaat 
  • havupensaat 
  • köynnökset  
  • perennat 
  • maisemointikasvit 

2. Hedelmä- ja marjakasvit

 

Hedelmäpuiden ja –pensaiden lajikevalikoima on jatkuvasti uudistuvaa. Helsinkiin suositellaan istutettavaksi hedelmä- ja marjakasveista ensisijaisesti Suomessa tutkittuja FinE-lajikkeita. Omenapuista suositellaan istutettavaksi ruvenkestäviä lajikkeita (Omenapuiden suosituslista).


Miten käytän taulukon haku-toimintoa?

Sanahakukenttä sijaitsee hakutaulukon oikeassa yläkulmassa. Voit hakea taulukossa esiintyvillä sanolla ja ryhmitellä taulukkoa esim. ominaisuuksien mukaisesti.

Hakuesimerkki: Hakusanalla “herkkukasvi” taulukko listaa kaikki herkkukasvit, jotka sisältyvät hedelmä- ja marjakasveihin.

Useampia samanaikaisesti käytettyjä hakusanoja ei erotella pilkuilla.


Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa


Avaa taulukko näkyville tästä (Hedelmä- ja marjakasvit)

Peruslajisto, puuvartiset

Tieteellinen nimi
Suomalainen nimiKasviryhmäSaatavuus SuomestaOminaisuudetStatus HelsingissäSuosituksetKäyttö katualueilla

Historiallinen käyttö
A = hyvä saatavuus
B = taimimäärät tai taimikoot pieniä
C = ennakkotilaus tarpeen
- Suomessa luonnonkasvi
- lievästi myrkyllinen
- hyvin myrkyllinen
- mesi- ja siitepölykasvi
- tarkkailtava haitallinen vieraslaji
- hedelmä- ja marjakasvi
- kansallinen geenivara
- FinE F2
- Herkkukasvi
- Helsingin tunnuskasveja
- Arvokas harvinaisuus Helsingissä
- Helsingistä lisäykseen otettu
- Käyttöä lisätään
(*)suositeltava lisäyslähde
- Siemenetön tarhakurtturuusu
- Kurtturuusun tilalle
- Katupuuksi soveltuva
- Ahtaaseen katutilaan
- Liikennealueille sopiva pensas
- Näkemäalueille sopiva pensas alle 70 cm
- Myös kantavaan kasvualustaan
- Suolaa sietävä
- Venäjän vallan ajan laji
- Kartano- ja huvilakasvi
- 1900-luvun alku
- 1940-1950-luvut
- 1960-1970-luvut
- 1980-luku
- 2000-luku
Aronia 'Viking'marja-aronialehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, hedelmä- ja marjakasvi 1960-1970-luvut, 1980-luku
Chaenomeles japonicajapaninruusukvittenilehtipensashedelmä- ja marjakasvikurtturuusun tilalle
Corylus avellanaeuroopanpähkinäpensaslehtipensasSuomessa luonnonkasvi, hedelmä- ja marjakasvi liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Hippophae rhamnoidestyrnilehtipensasSuomessa luonnonkasvi, hedelmä- ja marjakasvi(*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Ribes Rubrum-ryhmäpunaherukka, valkoherukkalehtipensasmesi-ja siitepölykasvi, hedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi
Ribes nigrummustaherukkalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasvi, hedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi
Ribes uva-crispakarviainenlehtipensashedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi
Malus domesticatarhaomenapuulehtipuuAhedelmä- ja marjakasvi(*) FinEVenäjän vallan ajan laji, kartano- ja huvilakasvi
Prunus cerasushapankirsikkalehtipuuAhedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus domestica subsp. domesticaluumulehtipuuAhedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus domestica subsp. insititiakriikunalehtipuuChedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku
Pyrus communispäärynälehtipuuBmesi- ja siitepölykasvi, hedelmä- ja marjakasviarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) FinEkatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut