Kellokukat olivat keskiajan yrttitarhoissa tärkeitä kasveja – kauniita ja syötäviä.
Kirjoapteekkarinruusua (rosa mundi versicolor) en väsy katselemasta. Apteekkarinruusu oli keskiajalla se lääkeruusu, josta tehtiin ruusuvettä myös kotitalouden ja kauneudenhoidon tarpeisiin.
Kyllä, kaikkia luonnon kellokukkia voi syödä. Jos raskii…
Ajattelin ottaa viikonloppuna nokkoset varsineen sisälle ja laittaa sylyksen pöydälle sanomalehden päälle. Siihen ne saavat varistaa siemenensä kuivuessaan. Niitä voikin sitten käyttää vaikka jogurtin päällä tai sämpylöissä – ja ne sisältävät rutkasti rautaa!
Kiitos, mie oisin nyppiny ne…. 😀 olen keräillyt ruusun kiulukoita, pitänee tehdä toivioretki lähipuistoon vielä, siellä hansat varmaan marjovat kovasti. Harva asia on muuten niin ihana kuin kasteinen purasruohonkukinto aamu-usvassa!
Sillä on ihanat, siniset kukat! Toivon niin, että purasruoho (Borago officinalis) suostuisi kasvamaan minunkin kuivalla mäelläni, mutta se lienee hyvin kostean paikan kasvi. Ja tavallaan hyväkin: Sen syötävät, rapeat ja maukkaat nuoret lehdet muistuttavat todella paljon sormustinkukan (digitalis officinalis) lehtiä. Ne taas ovat todella myrkillisiä, sormustinkukastahan tehdään ilmeisesti vieläkin sydänlääkettä. Sormustinkukkaa täällä mäellä kyllä kasvaa.
Meillä borago on riehaantunut itsestään pitkin pihoja, mutta aika kosteissa paikoissa kasvaa. Sekoitan sen taimet ukontulikukkaan ja viimeisin tulikukkaviljelmänikin taitaa olla boragoa, sinne pottiin lie lentänyt siemeniä sinnekin jostain! Ainakin lehdet muistuttavat toisiaan….. myrkkykukat mulla kasvaa tuolla salaisessa puutarhassa, eivät ole ainakaan vielä levinneet.
Viisasta, järkevää pitää myrkylliset täysin erillään syötävistä – mutta varo – siemenet voivat lennellä. Niinhän minäkin alussa yritin tehdä, mutta kasvini eivät suostuneet yhteistyöhön.
Totta kyllä, pitää katsoa ettei tarvitse katua… En halua kuitenkaan vielä hävittää myrkkykukkasiani, ja lapset pidetään poissa salaisesta puutarhasta. Olen miettinyt siihen kunnon aitaa ja porttiakin, saisi rehottaa siellä keskenään sitten 🙂
Kiitos tästä sivusta. Kesynä arkihippinä olen keskittynyt puutarhassani kaikkeen syötävään. Vuosien varrella myrkkyhässäkät ovat saaneet väistyä minttujen, ajuruohojen, krassien, humalan, raparperin, melissan, lisptikan ja orvokkejen tieltä. Viimeinen karkotettu oli sinnikäs perhana, lehtosinilaukka. Pioneja jos joku tahtoo syödä, niin oma on asiansa. Niistä en luovu edes pakon edessä.
Pionit ovat tosiaan kauniita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa etsiessäni talonpojanpionia (Paeonia officinalis), jonka juurella hoidettiin keskiajalla mm. rakkovaivoja, unettomuutta, hermohäiröitä ja hulluutta. Sen siemeniä käytettiin mausteeksi pippurien tavoin, kuten myös Ellis Petersin ah niin herkässä romanttisessa dekkarissa Munkinhuppu (niitä on yhteensä muistaakseni 14, joista vain 5 on suomennettu.).
Nykytutkimuksen mukaan mitään kasvinosaa ei kuitenkaan sovi käyttää.
Pionit ovat tosiaan kauniita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa etsiessäni talonpojanpionia (Paeonia officinalis), jonka juurella hoidettiin keskiajalla mm. rakkovaivoja, unettomuutta, hermohäiröitä ja hulluutta. Sen siemeniä käytettiin mausteeksi pippurien tavoin, kuten myös Ellis Petersin ah niin herkässä romanttisessa dekkarissa Munkinhuppu (niitä on yhteensä muistaakseni 14, joista vain 5 on suomennettu.).
Nykytutkimuksen mukaan mitään kasvinosaa ei kuitenkaan sovi käyttää.
Mitä , voiko noita kellokkaita syödä??? Mikä muuten olisi paras tapa kerätä nokkosensiemeniä?
Kyllä, kaikkia luonnon kellokukkia voi syödä. Jos raskii…
Ajattelin ottaa viikonloppuna nokkoset varsineen sisälle ja laittaa sylyksen pöydälle sanomalehden päälle. Siihen ne saavat varistaa siemenensä kuivuessaan. Niitä voikin sitten käyttää vaikka jogurtin päällä tai sämpylöissä – ja ne sisältävät rutkasti rautaa!
Kiitos, mie oisin nyppiny ne…. 😀 olen keräillyt ruusun kiulukoita, pitänee tehdä toivioretki lähipuistoon vielä, siellä hansat varmaan marjovat kovasti. Harva asia on muuten niin ihana kuin kasteinen purasruohonkukinto aamu-usvassa!
Sillä on ihanat, siniset kukat! Toivon niin, että purasruoho (Borago officinalis) suostuisi kasvamaan minunkin kuivalla mäelläni, mutta se lienee hyvin kostean paikan kasvi. Ja tavallaan hyväkin: Sen syötävät, rapeat ja maukkaat nuoret lehdet muistuttavat todella paljon sormustinkukan (digitalis officinalis) lehtiä. Ne taas ovat todella myrkillisiä, sormustinkukastahan tehdään ilmeisesti vieläkin sydänlääkettä. Sormustinkukkaa täällä mäellä kyllä kasvaa.
14.9.2012 21:18,
Meillä borago on riehaantunut itsestään pitkin pihoja, mutta aika kosteissa paikoissa kasvaa. Sekoitan sen taimet ukontulikukkaan ja viimeisin tulikukkaviljelmänikin taitaa olla boragoa, sinne pottiin lie lentänyt siemeniä sinnekin jostain! Ainakin lehdet muistuttavat toisiaan….. myrkkykukat mulla kasvaa tuolla salaisessa puutarhassa, eivät ole ainakaan vielä levinneet.
Viisasta, järkevää pitää myrkylliset täysin erillään syötävistä – mutta varo – siemenet voivat lennellä. Niinhän minäkin alussa yritin tehdä, mutta kasvini eivät suostuneet yhteistyöhön.
14.9.2012 21:42,
Totta kyllä, pitää katsoa ettei tarvitse katua… En halua kuitenkaan vielä hävittää myrkkykukkasiani, ja lapset pidetään poissa salaisesta puutarhasta. Olen miettinyt siihen kunnon aitaa ja porttiakin, saisi rehottaa siellä keskenään sitten 🙂
Voi, kuinka ihanaa, oma Salainen puutarha! Pidin lapsena niin siitä kirjasta…
14.9.2012 21:52,
Kiitos tästä sivusta. Kesynä arkihippinä olen keskittynyt puutarhassani kaikkeen syötävään. Vuosien varrella myrkkyhässäkät ovat saaneet väistyä minttujen, ajuruohojen, krassien, humalan, raparperin, melissan, lisptikan ja orvokkejen tieltä. Viimeinen karkotettu oli sinnikäs perhana, lehtosinilaukka. Pioneja jos joku tahtoo syödä, niin oma on asiansa. Niistä en luovu edes pakon edessä.
Pionit ovat tosiaan kauniita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa etsiessäni talonpojanpionia (Paeonia officinalis), jonka juurella hoidettiin keskiajalla mm. rakkovaivoja, unettomuutta, hermohäiröitä ja hulluutta. Sen siemeniä käytettiin mausteeksi pippurien tavoin, kuten myös Ellis Petersin ah niin herkässä romanttisessa dekkarissa Munkinhuppu (niitä on yhteensä muistaakseni 14, joista vain 5 on suomennettu.).
Nykytutkimuksen mukaan mitään kasvinosaa ei kuitenkaan sovi käyttää.
Pionit ovat tosiaan kauniita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa etsiessäni talonpojanpionia (Paeonia officinalis), jonka juurella hoidettiin keskiajalla mm. rakkovaivoja, unettomuutta, hermohäiröitä ja hulluutta. Sen siemeniä käytettiin mausteeksi pippurien tavoin, kuten myös Ellis Petersin ah niin herkässä romanttisessa dekkarissa Munkinhuppu (niitä on yhteensä muistaakseni 14, joista vain 5 on suomennettu.).
Nykytutkimuksen mukaan mitään kasvinosaa ei kuitenkaan sovi käyttää.