Lyhyt katsaus Keskiajan yrttitarhoihin

17.8.2018

Keskiajan yrttitarhoista Suomessa on hieman hankalaa saada tietoa. Jonkin verran tietoa sentään löytyy. Keskiaisten yrttitarhojen rakentamisessa ja niiden yrttien valitsemisessa saamme vielä pitkään tyytyä eurooppalaisiin, lähinnä englantilaisiin lähteisiin. Olen käsitellyt aihetta jo kirjassani Keskiajan maut (Art House 2015).

Pitämälläni luennolla 11.8.2018 Helsingan Keskiaikamarkkinoilla esittelin keskiaikaista yrttitarhaa ja muutaman ihanan keskiaikaisen yrtin. Olen kirjoittanut teille luennosta muistiinpanot PDF-muodossa tulostettavaksi, olittepa paikalla tai ette. Olkaa hyvät! LUENTO Satu Hovi keskiajan yrttitarha 2018 Helsinga

Kuva keskiajan yrttitarhastani vuodelta 2012, polku kaunokaisten vierellä.

 

 


Talvinen yrttitarha

11.12.2012

Talviseen yrttitarhaan kuuluu mielestäni jättää talventörröttäjiä, jotka pilkistävät kauniisti lumen alta.  Siemenet saavat varista rauhassa maahan talven kuluessa. Töihin mennään vasta myöhään keväällä, ja siihen saakka nautitaan kuivatusta viime kesän sadosta.

Oikealla pietaryrtin kasvustoa, keskellä olevan luumupuun oikealla puolella karstaohdakkeen siemenkotia. Vasemmalla tukea pitkin nousee viiniköynnös, ja sen ja luumupuun välissä aitokissanmintun kukintoja.

Oikealla pietaryrtin kasvustoa, keskellä olevan luumupuun oikealla puolella karstaohdakkeen siemenkotia. Vasemmalla tukea pitkin nousee viiniköynnös, ja sen ja luumupuun välissä aitokissanmintun kukintoja.


Sammalta kiviaitaan – tehdään siis hypertufaa

15.10.2012

Kiviaidat ovat kauniita, mutta kolkkoja, ja siksi moni toivookin sammalta aitaansa. Odottelu siihen, että sammal kömpisi itsestään aidalle, vie aika kauan, mutta onneksi konsteja siihenkin löytyy.

Itse kaadoin ensimmäisen vuoden ajan aidalle kaikki päiväyksen yli menneet piimät. Konsti ei ollut järin nopea, mutta nyt sammalta kyllä on.

Itse kaadoin ensimmäisen vuoden ajan aidalle kaikki päiväyksen yli menneet piimät. Konsti ei ollut järin nopea, mutta nyt sammalta kyllä on. Kallioimarre (Polypodium vulgare) kasvaa kauniina kivien välissä.

Yksi konsti on se, että kaadetaan kolmannes turvetta tavallisen betonin joukkoon, jolloin aita sammaloituu luonnostaan. Reiluilla betonikerroksilla voi vaikka muurata luonnonkiviaidan, jollei halua harkkotehtailla.
The Artistic Garden – blogissa on kaikenlaisia hauskoja tee-se-itse- ideoita omaan puutarhaan. Bloggailija käyttää termiä hypertufa kaikenlaiseen mutakakkumuotoiluun: mutakakusta voi tehdä aitoja, harkkoja, kukkaruukkuja…. tutustumisen arvoinen blogi.


Syksyn kukkijat yrttitarhassa

29.9.2012

Syksy on, mutta yrttitarhassa on vielä kukkiviakin kasveja. Tein pienen kierroksen samalla, kun seurasin ruusunmarjojen kypsymistä.

Pensasväriherne (Genista tinctoria) kukkii nyt. Keskiajalla se oli yksi tärkeimpiä keltaisia kauppavärejä.

 

Punaluppu (Sanquisorba officinalis) kasvatti kukkavanansa minuakin korkeammalle. Sen kauniit, punaiset tupsut olivat keskiajalla lääke mm. verenvuotoon.

Ja sen lehtiä käytettiin ravinnoksi. Ne maistuvat salaatissa oikein mukavilta.

 

Maksaruoho (Sedum tempervivum) on mielikasvejani kauniine syksyisine kukkaterttuineen. Keväällä ja kesälläse jää turhaan muun kasvirunsauden taakse piiloon. Sen lehdet ovat syötäviä. Nuoret, pienet lehdet maistuvat todella maukkaalle, sellaiselle nuorelle herneenpalolle. Maukas lisä salaattiin.


Kesän muistoja

14.9.2012

Yrttitarha heinäkuussa 2012

Kellokukat olivat keskiajan yrttitarhoissa tärkeitä kasveja – kauniita ja syötäviä.

 

Kirjoapteekkarinruusua (rosa mundi versicolor) en väsy katselemasta. Apteekkarinruusu oli keskiajalla se lääkeruusu, josta tehtiin ruusuvettä myös kotitalouden ja kauneudenhoidon tarpeisiin.

 


Kiviaitoja

26.5.2012

Tykkään luonnonkivistä, ja niitähän puutarhassani riittää. Olen muurannut itse aidat, ja hiekan sijaan käytin karkeaa soraa, jotta saisin hauskemman ja karkeamman laastin.

Ensimmäisinä vuosina kaadoin kivien päälle piimää, jotta ne sammaloituisivat. Hyvin on onnistunut.

 


Kevät herättää yrttitarhaa…

11.5.2012

Kiertelin yrttitarhaa, ja huomasin sen alkavan herätä.

Tuoksuorvokit (Viola odorata) kukkivat. Ne ovat levinneet jo käytävän puolelle. Keskiajalla sitä käytettiin mietona laksatiivina, hengitystiesairausten, yskän, vilustumisen, suun ja kurkun tulehdusten hoiton muun muassa. Niistä tehtiin viilentävää voidetta. Niitä käytettiin myös esimerkiksi jälkiruokiin. (Gerald: the Compleat Herbal on tämän jutun lähteenä).

Ruttojuurta (Petasites) käytettiin keskiajalla ruttolääkkeenä, kuinka muutenkaan. Se on komea kasvi, ja hurja vaeltamaan.

Kylvin kaunokaisia (Bellis) pussikaupalla varmaan kymmenen vuoden ajan joka vuosi, ja sitten ne yhtäkkiä ilmestyivät sankoin joukoin. Se on aikainen kukkija. Keskiajalla kaunokaisella lääkittiin ruhjeita ja haavoja,, jäykköihin lihaksiin voiteissa (niskaan, noidannuoleen) ja muuhunkin asärkyyn ja kipuun. Sisäisesti sitä juotiin vilustumiseen. Lehtiä ja kukkia voisi syödä, jos raaskisi, ja puutarhoihin se kuului kauneunsakin tähden jo keskiajalla. Vaikea sanoa, kuinka jalostettuja nykylajikkeet ovat.


Puutarha herää…

27.4.2012

Käyskentelin eilen puutarhassa ja katselin herääviä kasvinalkuja. Uusi, syksyllä istuttamani neidonhiuspuu työntää jo silmua (lahja ystävältä) ja lumikellot sen juurella kukkivat kauniisti.