Tähän oppaaseen olen kerännyt tietoa muodin muuttumisesta 1900-luvun alkupuolelta 1980-luvulle. Tietty klassinen tyyli on säilynyt välittämättä ajankulusta. On kuitenkin selviä ilmiöitä, jotka ovat vallinneet kullakin aikakaudella. Tässä kerron näistä ilmiöistä. Kuvaukset eivät ole ihan kattavia, mutta aika hyvin suuntaa antavia.

Mitä tarkoittaa vintage? Sana on peräisin ranskankielisestä sanasta vendange, jota on alun perin käytetty viinien yhteydessä - suoraan suomennettuna vuosikerta. Vuosikerta-käsite on otettu käyttöön osaksi muodin maailmaa huippumuodin arvostuksen kasvaessa.

Aitona vintage-muotina pidetään vuosikymmeniä sitten valmistettuja asuja ja asusteita. Vintage vaatteet ovat usein ommeltu käsityönä, eikä tehtaan lappuja vaatteissa näy. Ne ovat monesti vahvempitekoisia kuin tämän päivän – varsinkin halpatuontimaista tuodut tehdasvalmisteiset vaatteet. Useassa käsin ommellussa vaatteessa on reilut saumavarat, jotta vaatteen saa muokattua itselleen hyvin istuvaksi.

Tänä päivänä kerskakulutus ei ole enää muodikasta, eikä monelle edes mahdollista - onneksi. On parempi sijoittaa hyvän laatuiseen, vaikka vanhaankin vaatekertaan kuin moderniin, mutta huonosti valmistettuun massatuotteeseen.

Vintage ei vanhene, vaan se kuuluu hetkeen, ja edustaa aikakautensa henkeä.

Muodin eri aikakaudet

1920-luku. Art deco tyylisuunta. Suoraviivaisia, kapeita laskostettuja hameita ja värillisiä lä pinäkymättömiä sukkia käytettiin yhdessä. Pastellinsävyin kimmeltävissä mekoissa lantiolle pudotettu vyötärö oli tyypillistä 1920-luvun muotia.​ Viuhkat, sulkapuuhkat olivat suosiossa, koska niillä saatiin lisättyä suoralinjaisiin vaatteisiin naisellisuutta, ja samalla viestitettiin vauraudesta.

Käsilaukut olivat tyypillisesti kädessä kuljetettavia kirjekuori- tai kukkaromallisia laukkuja. 1920-luvulla materiaalina olivat yleisimmin erilaiset nahat tai esimerkiksi metalliverkko.

Hiukset leikattiin polkkamalliin.

Kengät olivat yksinkertaisia, usein kärjeltään pyöreitä avokkaita tai Mary Jane -tyyppisiä remmikenkiä. Korko oli yleensä jämäkkä ja kurvikas. Etenkin juhlakengissä nähtiin jalkarinnalla usein solkia tai korumaisia koristeita.

 

1930-luku. Helmat pitenivät ja vyötärö palasi oikealle paikalleen. Hameiden helmat laskivat puolisääreen. Tyypillinen asu tuon ajan naisella oli mittatilaustyönä teetetty jakkupuku. Asukokonaisuuteen kuuluivat aina myös hattu, käsineet ja käsilaukku, jotka olivat sävyiltään yhteen sointuvia. Vartalon muotoja jopa yli korostettiin laskoksin ja kaarevasti leikatuin miehustoin. Vuosikymmenen lopulla korsetti teki paluun naisten vaatekaappiin. Tuon ajan koruissa näkyi kulmikkuutta ja mm. briljanttien yhdistelyä platinaan. Rintakoru kuului joka naisen varusteisiin.

 

1930-luvulla laukut alkoivat olla tilavampia, vaikka kirjekuorilaukku piti pintansa edelleen. Geometrisesti aplikoidut laukut olivat värikkäitä. Iltalaukku malli oli pieni kädessä kannettava musta mokkalaukku tai satiinilaukku kultakoristein. Hermés lanseerasi laatikkomallisen laukun, myöhemmin 1950-luvulla Kelly-laukuksi nimetyn, koska Grace Kelly otti merkin käyttöön.

Jalkineet olivat yleisesti, korollisuudestaan huolimatta, 1920-luvun tyyliä käytännöllisempiä ja säären muotoa pianonjalkakorollaan esiin nostavia.

 

1940-luku. Elettiin sota-aikaa, ja siksi sen ajan vaatteet eivät saaneet näyttää liian koristeellisilta. Työssä käyvän naisen perusasukokonaisuuteen kuuluivat takki ja puku sekä erilaisia päiväleninkejä. Pukuihin kuului lyhyt linjakas jakku, ja määräys kuului, että jakussa sai olla enintään kolme nappia. Hartialinja oli laatikkomainen. Puvuissa oli kapeat kauluskäänteet. Juuri polven alle ulottuvassa puolihameessa oli laskos takana liikkumisen helpottamiseksi. Asusteen piti olla sellainen, että sitä voi käyttää työtehtävissä.

Huopahattu täydensi päivälookin. Naisellisuutta korostamaan käytettiin saumasukkahousuja ja paremmissa piireissä myös turkiksia. Koruissa käytettiin paljon synteettisiä materiaaleja.

1940-luvun laukuissa näkyi kaavamaisuus, käytännöllisyys ja säästäväisyys. Olkalaukut olivat vahvaa tekoa, joihin mahtui hyvin kaikki tarpeellinen. Sota-ajan satchel-olkalaukusta tuli naisten päiväpukeutumisen asuste. Laukussa oli luja hihna ja solkilukolla varustettu läppä. Käytettiin myös vyötärölaukkuja sekä ns. kaasunaamarilaukkuja, jotka valmistettiin matelijan nahasta. Iltalaukut olivat pienempiä ja usein niinikirjonnalla koristeltuja.

 

1950-luku. Tämän aikakauden nainen pukeutui arkeen ja juhlaan tyylikkään ladyn tavoin. Vyötärö kiristettiin korseteilla, ja olkatoppaukset siirtyivät lantiolle. Valtavia pohjepituisia krinoliinihameita tuettiin kerroksittain puetuilla, tärkätyillä alushameilla. Naiselliset asut, vyötärön esiin tuova korsetti, ajanmukaiset korut ja helppohoitoiset vinyyli käsilaukut viimeistelivät tyylin. Pallokuvioiset mekot olivat tyypillisiä, myös nilkkasukat. Tyypillisesti käytettiin myös ¾ puolihihallisia jakkuja sekä turkiksia. Kissamaiset silmälasit olivat 1950-luvun tyypillinen tunnusmerkki.

 

Myös laukuissa näkyi naisellisuus ja turhamaisuus. Tekojalokivillä koristellut, lusiitista (=synteettinen akryylimuovi) valmistetut laatikkolaukut sekä verkkopunoslaukut kuvastivat ajan henkeä.

Kenkämuoti kulki kohti terävämpää kärkeä ja kapeampaa korkoa, jonka huipentuma vuosikymmenen lopulla oli pahamaineinen naulakorko.

1960-luku. Muodin yleisilme oli tyttömäisempi. Vuosikymmenen puolivälissä siluetti oli lyhyt, joko suora kevyesti vartaloa myötäilevä tai loivasti alas levenevä. Lyhyiden hameiden luomaa hätkähdyttävää vaikutelmaa tasapainottivat usein peittävät sukkahousut tai polvisukat, joita käyttivät pikkutyttöjen ohella myös isommat tytöt. 1960-luvulla muodin tekijät käyttivät paljon muovia asusteissa: kengissä, saappaissa, laukuissa ja vöissä. Vyöt levenivät ja laukut suurenivat. 

 

Kenkien kärjet pyöristyvät sekä miehillä että naisilla. Saappaat tulivat muotiin kaikkialla länsimaisessa maailmassa.

1960-luvun puolivälissä syntyi hippikulttuuri. Monenkirjavat virkatut ja tilkuista tehdyt vaatteet ja laukut olivat suosittuja. Solmuvärjäyksellä tehtiin vanhasta paidasta uusmuodikas asu. Hippityyliin kuului myös tupsuja ja rimpsuja. Syntyi pikkuputiikkeja, joissa myytiin myös käytettyjä vaatteita.

1970-luku. Ajan muoti henki vapautta, hupia ja fantasiaa. Tulivat uudet muodinluojat kuten Calvin Klein ja Ralph Lauren. Diane von Furstenbergin suunnittelema yksinkertainen kietaisumekko kiteytti koko aikakauden muodin. 1970-luku oli myös vakosametin kulta-aikaa, vaikkakin vakosamettia oli käytetty työläispiireissä ensimmäisen kerran jo 1900-luvun alussa. Farkut jatkoivat taattua suosiotaan, lyhyt farkkutakki oli trendivaate.

Mokkaa ja nahkaa käytettiin laukuissa paljon. Mutta kirjekuorilaukku tuli muotiin pienemmässä koossa, iltalaukkuna.

 

1980-luku eli kasari. Ihmisillä oli käytössään enemmän rahaa ja vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin, ja se näkyi vahvasti myös vaatemuodissa. Pukeuduttiin ylisuuriin, neonväreillä ja logoilla koristeltuihin vaatteisiin, levennettiin hartioita muhkeilla olkatoppauksilla, koristauduttiin vöillä ja huiveilla ja käärittiin pikkutakkien hihat kyynärpäähän.

Tiukalle kurottu vyötärö oli 80-luvun pukeutumisen tärkein piirre. Röyhelökauluksiseen puseroon lisätyt olkatoppaukset lisäsivät suuruusvaikutelmaa, etenkin kun toppauksia saattoi olla monta kerrosta päällekkäin.

Elastaanikuidun myötä vaatteisiin tuli enemmän joustavuutta, mikä näkyi erityisesti jumppamuodissa. Aerobicsaleilta tuttu tyyli levisi siten käyttömuotiin. 1980-luvulla kuljettiin purjehduskengissä.

1980-luvulla laukkuihin tuli brändilogot, mm. Chanel kehitti näyttävän logon, joka sopi sen ajan uraohjussukupolvelle. Chanelin, Guccin ja Louis Vuittonin laukkuja hankittiin, kun haluttiin tulla nähdyksi.

    ___________________

Suomalaisen kenkäteollisuuden historiaa. Maamme oma kenkätuotanto oli suurimmillaan 1920–50-luvulla. Tuona aikana oli useita Renton ja Aaltosen kaltaisia kenkätehtaita, jotka valmistivat laatujalkineita. Kengät valmistettiin käsityönä, ja jos niitä hoidettiin hyvin, niillä saattoi astella pari vuosikymmentä. Kotimaiset valmistajat eivät valitettavasti enää myöhemmin pystyneet kilpailemaan ulkomaisen halpatuotannon kanssa.

Suomalaisen kenkäteollisuuden historiaa. Maamme oma kenkätuotanto oli suurimmillaan 1920–50-luvulla. Tuona aikana oli useita Renton ja Aaltosen kaltaisia kenkätehtaita, jotka valmistivat laatujalkineita. Kengät valmistettiin käsityönä, ja jos niitä hoidettiin hyvin, niillä saattoi astella pari vuosikymmentä. Kotimaiset valmistajat eivät valitettavasti enää myöhemmin pystyneet kilpailemaan ulkomaisen halpatuotannon kanssa.