Retkeilyauto vaihtui van-luokan matkailuautoon

Julkaistu 26.6.2022, päivitetty 31.1.2023: Lisätty video ja talvikokemukset

Eipä olisi pari vuotta sitten arvattu, kun retkeilyauton hankimme, että se tulee myöhemmin vaihtumaan van-luokan Adrian matkailuautoon. Tarvitsimme yksinkertaisesti enemmän säilytystilaa ja siitä se idea sitten lähti.

Selailimme myytäviä matkailuautoja, joissa olisi iso takatalli, mutta auto ei olisi yli 7m pitkä. Olimme kuulleet, kuinka jotkut olivat odottaneet omaa autoaan jopa vuoden päivät tehtaalta saapuvaksi ja aina toimitus oli myöhästynyt.

Kuinka ollakaan, nettiselailussa vastaan tuli van-luokan uusi Adria Compact Plus DL, joka oli myytävänä liikkeessä. Kaikki vaikutti olevan autossa niin kuin toivoimme, jopa sisätilojen värimaailma. Van-luokka tulee siitä, että se on kapeampi kuin tavallinen matkailuauto. Se onkin niin sanottu matkailuauton ja retkeilyauton hybridimalli. Sivupeileissä ei ole jatkopaloja vaan samanlaiset peilit riittävät, kuin pakettiautossakin.

Oli tammikuu. Talvi ei selvästikään ollut vilkkain sesonki. Lähdimme heti seuraavana päivänä katsomaan autoa paikan päälle.

Siinä se sitten oli, heti ensinäkemiseltä tykästyimme. Auto tuntui tilavalta, vaikka se olikin vain 7cm leveämpi kuin retkeilyautomme. Tämän tilantunteen varmastikin antoi face2face pöytä ja siten erilainen sisustus.

Adria sisältä

Auto sisältä

van-luokan matkailuauto edestä

Van-luokan matkailuauto edestä – sivupeileissä ei tarvetta jatkopaloille

Adria Compact dl plus sisältä

Pöytää saa siirrettyä useampaan eri suuntaan. Tähän saa myös tarvittaessa rakennettua lisävuoteen. Kattoikkuna tuo runsaasti valoa.

Tykästyin myös keittiön tilaratkaisuun, kaikkiin säilytyslaatikoihin ja isoon kattoikkunaan.

Ja sitten se takatalli. Se on todella iso. Sinne  mahtuu pyörien lisäksi paljon muutakin, kun vähän tetristä pelailee.

Retkeilyautossamme suihkua varten viriteltiin suihkuverho, mutta tässä Adrian mallissa on käännettävä suihkuseinä. Se on ollut todella kätevä.

Talvikäyttöä ajatellen auton pitäisi olla eristyksiltään ja lämmitysjärjestelmältään hyvä, kuten myös retkeilyautomme oli. Tässä autossa vesijärjestelmä kuulostaa hieman toimivammalta, sillä esimerkiksi harmaavesihanan avaus tapahtuu takatallista, eli myös sulkuventtiili sijaitsee sisätiloissa eikä pitäisi jäätyä. Talvella kovassakaan pakkasessa ei ole ollut ongelmia vesijärjestelmän kanssa.

Adria vuoteet

Lämmittimenä on Truma, eli sama kuin edellisessäkin, mutta isompi 6kw lämmitin. Otimme myös tähän autoon iNetin, eli lämpötilaa voi säätää myös etänä ja tarkistaa esim. auton lämpötilan tekstiviestillä. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun koira on yksin autossa. Siihen voi myös asentaa lämpötilarajan, jonka ylittäessä tulee ilmoitus. INetin mukana oli myös kaasupullon alle laitettava anturi, jolloin sovelluksesta pystyy tarkistamaan, minkä verran kaasua on pullossa jäljellä. Se on toiminut vähän ”niin ja näin”.

Koira mukana matkailuautossa

Koiran kanssa reissailua 🙂

Päädyimme ostamaan lisävarusteena ilmastointilaitteen markiisin sijaan. Laskeskelimme, että olimme ehkä noin viisi kertaa avanneet edellisessä autossa markiisin, joten ilmastointilaitteelle tulisi enemmän käyttöä. Markiisin toki voi asentaa jälkikäteenkin (kuten myös ilmastointilaitteen), mutta kokeillaan nyt ensin reissailua ilman sitä. Ainakaan vielä ei ole kertaakaan tullut tilannetta, että oispa markiisi.

Matkailuautolla saariston rengastiellä

Autossa oli valmiina asennettuna aurinkopaneeli. Kuva kesäkuussa Saariston rengastiellä.

Fiat on uusinut ajonäyttöään. Moottorissa on myös nykyisin start/stop toiminto, eli moottori sammuu esimerkiksi liikennevaloissa. Se myös kuluttaa vähemmän kuin edellinen Fiatimme. Jos ajelee noin 80km/h, kulutuksen olemme saaneet pysymään 7-8l/100km auton ajotietokoneen mukaan.

Olemme olleet autoon varsin tyytyväisiä, myös pidemmällä kuukauden kestävällä reissulla.

Leirintäalueella

Joko olet tutustunut Euroopan reissumme juttusarjaan? Tästä pääset ensimmäiseen kirjoitukseen videoineen. 

Heräsikö ajatuksia tai kysyttävää? Jätä kommentia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Close
Copyright © 2023 Lomavinkit.fi All rights reserved.
Close