Keskiaikainen lääkeyrttitarhani

Salve! Olen haaveillut keskiaikaisesta lääkeyrttitarhasta lapsesta asti, ja kun viime vuonna ostimme rintamamiestalon johon kuului ihana, puoliksi villiintynyt puutarha, sain mahdollisuuden totetuttaa haaveeni. Vanhat lääkekasvit ovat käsinkosketeltavaa, elävää historiaa, ja lisäksi monet niistä ovat erinomaisia pölyttäjien houkuttelijoita. Voisinpa välittääkin blogikirjoituksessa yrttitarhan tuoksun ja mehiläisten surinan! On myös onnellisuutta lisäävä asia, kun voi seurata kasvien kasvua ja kerätä päivittäin omasta puutarha yrttejä ruokiin.

Jaoin keskiaikaisen kasvimaani kahteen lohkoon. Kohopenkeissä kasvaa lääkeyrttejä ja etualan kasvimaassa keskiajalla tunnettuja kasviksia. Kasvimaastakin löytyy yrteistä pyöröminttu ja tilli. Kuva: Ilari Aalto.

Halusin luoda oman yrttimaani 1400-luvun Pohjoismaissa tunnetuista ja käytetyistä lääkekasveista, joten käytin pääasiallisina lähteinäni kolmea keskiaikaista tekstiä: lääkäri Henrik Harpestrengin Tanskassa 1200-luvulla laatimaa Urtebog-kirjaa, Naantalin birgittalaisluostarissa 1400-luvun puolivälissä käytettyä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjaa sekä Mikael Agricolan Rucouskiriaa vuodelta 1544. Näistä Harpestrengin kirja on kattavin, ja se on selvästi toiminut lähteenä myös Naantalin luostarin kirjalle.

Inspiraatiokirjallisuutta keskiaikaisen puutarhan perustamiseen. Kuva: Ilari Aalto.

Ennen kuin pääsin istuttamaan yrttini, piti opiskella keskiaikaista puutarhanhoitoa. Onneksi aiheesta on olemassa kirjallisuutta, kuten Sylvia Landsbergin The Medieval Garden (Thames & Hudson 1996), jossa on historiallisen taustoistuksen lisäksi käytännönläheisiä oheita erilaisten keskiaikaisten puutarhojen rakentamiseen. Keskiaikaisissa kuvituksissa näkee usein puutarhoissa istutuslaatikoita, joten rakensin itselleni kaksi 2,1 x 1,2 m kokoista laatikkoa, jotka sijoitin tontin aurinkoisimpaan kohtaan, lounaaseen viettävälle rinteelle. Kohopenkki helpottaa huomattavasti rikkaruohojen kitkemistä, mutta sitä pitää kastella hieman enemmän kuin suoraan maahan istutettuja kasveja.

Ennen mullan laittamista kohopenkkeihin hiillytin penkkien alimman lautakerran. Peitin pohjan usella sanomalehtikerroksella rikkaruohojen tukahduttamiseksi, ja sanomalehtien päälle asetin risuja ja kompostia tuomaan ilmavuutta ja ravinteita penkkiin. Kuva: Ilari Aalto.

Ensimmäiseen laatikkoon istutin Vadstenan luostarista Ruotsista siemenenä hankittua salkoruusua (Alcea rosea), koiruohoa (Artemisia absinthium), rohtopähkämöä (Betonica officinalis), salviaa (Salvia officinalis), kreikanmäkimeiramia (Origanum vulgare ssp. hirtum) ja iisoppia (Hyssopus officinalis).

Ensimmäisessä yrttipenkissäni kasvaa tarhasalkoruusua (vas.), koiruohoa, salviaa, kreikanmäkimeiramia ja iisoppia. Kuva: Ilari Aalto.

Tarhasalkoruusu on tuotu Eurooppaan Kiinasta 1400-luvulla, mutta keskiaikaiseen yrttitarhaan olisi sopinut ehkä paremmin samanniminen, mutta eri sukua oleva rohtosalkoruusu (Althaea officinalis). Kun siemenet nyt kuitenkin ovat peräisin Vadstenan luostarista, se antaa mielestäni oikein sopivan annoksen keskiaikaisen luostaripuutarhan henkeä.

Koiruoho eli mali on tuhansia vuosia vanha lääkekasvi, joka oli keskiajallakin monikäyttöinen yleislääke. Nimensä mukaisesti erittäin karvaalla kasvilla karkoitettiin koita ja muita syöpäläisiä, ja Naantalin luostarin kirja suosittelee sitä myös suolistoloisten karkottamiseen.

Hopeankarvaista koiruohoa eli malia. Kuva: Ilari Aalto.

Mikael Agricola suosittelee nauttimaan huhtikuussa sekä koiruohoa että rohtopähkömöä juoman seassa. Rohtopähkämö oli kuitenkin yrttipenkkini ainoa kömmähdys: en tajunnut, että siemenet vaativat itääkseen kylmäkäsittelyn eli riittävän pitkän kylmän jakson, joten ne itävät vasta ensi keväänä, toivottavasti.

Mikään lähdetekstini ei mainitse suoraan kreikanmäkimeiramia, mutta Naantalin luostarin kirjassa mainitaan oregano (mäkimeirami): kun sitä syödään olibaanihartsin kanssa, se saa oksentamaan pois pään kivut. Oreganon käyttöön suhtauduttiin keskiajan lääketieteellisessä kirjallisuudessa hieman ristiriitaisesti, koska 1100-luvulla elänyt Hildegard Bingeniläinen kertoo Physica-kirjassaan, että jokainen joka syö oreganoa saa välittömästi lepran, mutta leprasairaan vaivoihin oreganon syöminen auttaa.

Salvia on säilynyt maustekäytössä nykyäänkin. Kuva: Ilari Aalto.

Salvia auttaa Harpestrengin mukaan maksasairauksiin ja viinissä lämmitettynä vanhaan yskään. Arabialaisen ja sittemmin eurooppalaisille kielille käännetyn Tacuinum sanitatis -kirjan mukaan salvia on myös hyväksi vatsalle ja hermojen kylmille taudeille.

Salviapenkki kuvattuna 1300-luvun italialaiseen terveellistä elämää käsittelevään Tacuinum sanitatis -käsikirjoitukseen. Suosittu terveysopas oli käännös 1000-luvulla eläneen arabialaisen oppineen Ibn Butlanin kirjasta *Taqwīm as-Siḥḥa* (”Terveyden ylläpito”).

Iisoppi oli keskiajalla luostareiden vakiokasveja, koska se mainitaan useita kertoja Raamatussa. Henrik Harpestrengin mukaan kuivatuista viikunoista, hunajasta ja iisopista tehty juoma auttaa yskään ja kaikkiin keuhkosairauksiin. Etikkaan sekoitetun iisopin pitäisi puolestaan suuhuuhteena auttaa hammassärkyyn. Yskän suhteen Harpestreng on todennäköisesti oikeassa, koska iisopilla on tunnistettu limaa irrottava vaikutus. Iisoppi on myös hyvä mehiläiskasvi.

Toiseen yrttipenkkiin istutin laventelin (Lavandula angustifolia), keltamataraa (Galium verum), timjamin (Thymus vulgaris) ja läheisen keskiaikaisen kylätontin kulmalla kasvaneesta kasvustosta keräämäni keltamon (Chelidonium majus) taimia. Yrttipenkin ainoa ei-keskiaikainen kasvi on Linnén tupakka (Nicotiana glutinosa), joka on vasta 1500-luvun lopulla tullut osaksi eurooppalaisia lääketarhoja. Syksyllä tarkoitukseni on kylvää penkkiin väinönputkea ja kamomillasauniota.

Toisessa penkissä kasvaa tupakkaa (vas.; ei keskiaikainen), keltamataraa (keskellä takana), keltamoa, laventelia ja timjamia. Osa penkistä odottaa vielä kylvöä. Kuva: Ilari Aalto.

Laventeli tunnettiin Ruotsissa jo keskiajalla, vaikka sitä ei mainitakaan käyttämissäni alkuperäisteksteissä. Hildegard Bingeniläisen mukaan siitä ei ole syötynä mitään hyötyä, mutta sen vahva tuoksu tappaa täit, kirkastaa silmät ja karkoittaa pahat henget.

Kauniin violettina kukkiva laventeli. Kuva: Ilari Aalto.

Keltamatara eli ruumiinheinä eli Neitsyt Marian sänkyheinä on tuoksuva värjäyskasvi, jonka ensisijainen käyttö oli keltaisen ja punaisen väriaineen lähteenä. Nimitys ruumiinheinä tulee tavasta laittaa keltamataraa vainajien arkkuihin peittämään kalman hajua.

Timjami on Harpestrengin mukaan hyödyllinen kasvi, koska sen syötyään voi nukkua rauhassa maassa pelkäämättä matoja ja käärmeitä, jotka timjami karkottaa.

Keltakukkainen keltamo viihtyy penkissä hyvin ja on kova leviämään. Kuva: Ilari Aalto.

Keltamo mainitaan Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirjassa, jonka mukaan keltamo ja rikki sekoitettuna vanhaan taliin ja hierottuna päänahkaan auttaa hilseeseen. Olisin kyllä aika varovainen laittamaan päähän rikkiä ja keltamoa, mutta varmasti jonkinlaisen ihoreaktion ne ovat saaneet aikaan. Kansanlääkinnässä keltamon keltaista maitiaisnestettä on käytetty iho-oireiden, kuten syylien hoitoon.

Kirjallisuutta:

Borgen, Annemarta 2009. Minun yrttini. Kirja yrteistä ja yrttiruuista. Helsinki: Otava.

De Battisti, Marielle (toim.) 1984. Onnellisen elämän ohjekirja 600 vuoden takaa. Helsinki: Tammi.

Hildegard von Bingen 1998. Hildegard von Bingen’s Physica: The Complete English Translation of Her Classic Work on Health and Healing. Inner Traditions/Bear.

Häkkinen, Kaisa & Terttu Lempiäinen 2007. Agricolan yrtit. Mikael Agricolan /Rucouskirian/ terveyttä tuovat kasvit, niiden esiintyminen ja käyttö 1500-luvulla. Turku: Kirja-Aurora.

Kauko, Mikko & Marko Lamberg (toim.) 2017. Naantalin luostarin kirja. Helsinki: SKS.

Landsberg, Sylvia 1996. The Medieval Garden. Lontoo: Thames & Hudson.