Malvoiksi kutsutaan usein ulkonäöltään hyvin samankaltaisia, mutta eri sukuihin kuuluvia kasveja. Tiina Koskimiehen mukaan malvakasvien runsas kukinta on taannut niille ennen varman suosion ja viime vuosisadan alkupuolella jonkinlaisia malvoja kasvoikin ”jokaisen töllin seinustalla”. Näistä erilaisista malvoista Suomessa on yleisimmin kasvatettu ainakin harmaamalvikkia (Lavatera thuringiaca) sekä myskimalvaa (Malva moschata). Myskimalvaa on viljelty Suomessa ainakin jo 1800-luvulta lähtien. Alun perin se on tuotu meille lääkekasviksi ja nykyisin sitä voi tavata puutarhojen lisäksi viljelykarkulaisena asutuksen lähistöllä. Paitsi suosittu puutarhojen koristekasvi, myskimalvaa on pidetty myös arvokkaana leikkokukkana. Suomessa on viljelty 1700-luvulla myös harvinaisempaa ruusumalvaa (M. alcea), jota on käytetty rohtona mm. kurkkukipuun tai hengitystietulehduksiin. Ruotsissa on hyödynnetty yksivuotista kiiltomalvaa (M. sylvestris), joka kasvaa Suomessa vain viljeltynä tai harvinaisena puutarharikkaruohona. Malvojen käyttö lääkkeenä on hyvin vahaa perua, sillä niitä on käytetty rohtona jo antiikin aikana. Esimerkiksi kiiltomalvan versoja käytettiin antiikin Roomassa ravintona ja keskiajalla kasvin uskottiin toimivan vastalääkkeenä mm. lemmenjuomiin. Myski- ja ruusumalvoja alettiin viljellä 1700-luvulla yleisesti sekä lääke- että koristekasvitarkoituksiin. Malvoja onkin käytetty aikojen saatossa moneen vaivaan, mm. rohtona hammasärkyyn, vatsavaivoihin, päänsärkyyn sekä yskään. Sinikka Piipon mukaan siitä ei ole kuitenkaan varmuutta, mikä malva on milloinkin ollut kyseessä. Elias Lönnrot kirjoittaa meillä nykyään harvinaisesta kylämalvasta (M. pusilla, teoksessa M. borealis) ja sen käytöstä: ”Juuri imelä. Lehti-teetä tahi keitettä käyt. korlaus-vesiksi kurkun vihoissa, myös lavemangeiksi. Sisällisesti on keitevettä nautittu kivi- ja punataudeissa. Kelpaa myös kaaliruuiksi ihmisten syödä, ja onki terveellinen.”

Koskimies toteaa kansan rakastaneen erityisesti juuri harmaamalvikkia. Ehkäpä juuri siksi tällä vanhan ajan perennalla onkin ollut useita kutsumanimiä. Harmaamalvikki on tunnettu mm. tokruusuna, maloppina, malvana, ruusumalvana, salkoruusuna, salkokukkana, poppeliruusuna, thuringeniläisenä salkokukkana ja tyyrinkiläisenä lavateerina. Pentti Alanko ja Pirkko Kahila mainitsevat harmaamalvikin lyhyen suursuosiokauden 1700-luvulla ja kasvin viljelystä suomalaisissa puutarhoissa on tietoa ainakin 1900-luvun alusta (Cajander 1906, kts. Rikkinen). Tällöin kaikenlaiset malvat ovat Rikkisen mukaan jo kuuluneet ainakin eteläsuomalaisten puutarhojen  peruslajistoon. Ossian Lundén mainitsee ”lavateerin” vuonna 1918 teoksessaan Ryhmäpuutarhoja, jossa maininnan saavat tosin vain L. elegans rosea sekä L. trimestris (kesämalvikki). Uusi puutarhakirja suosittelee puutarhan ryhmäkasveiksi kesämalvikkia (teoksessa nimellä salkokukka tai poppeliruusu) sekä maloppia (Malope trifida), joka on myös tunnettu aikanaan kesämalvana. Komeaa harmaamalvikkia (teoksessa nimellä salkokukka tai poppeliruusu) suositellaan erityisesti yksittäiskasviksi. Harmaamalvikki sopii hyvin esimerkiksi seinustoille perennaryhmien taustalle, mutta pensasmaisen ja korkean kasvutapansa vuoksi se on myös kaunis omana ryhmänään. Aikojen saatossa puutarhoista vähitellen jo melkein kokonaan kadonnut harmaamalvikki on onneksi monesti säilynyt ympäristössä viljelyjäänteenä. Nykyään tämä perinteinen ja aikoinaan lähes joka pihaa koristanut perenna on taas tehnyt paluun.

Lähteet:

Alanko, Pentti. Malvat ovat vuoden 2007 maatiaiskasveja. Maatiainen.fi –verkkosivusto. Viitattu 10.2.2016. (Polku: Etusivu > Maatiaiskasvit > vuoden maatiaiskasvi > malvat 2007.)

http://www.maatiainen.fi/tekstit/malvat.htm

Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 1994. Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset koriste- ja hyötykasvit. 144-145.

Breverton, Terry 2011. Breverton’s Complete Herbal. A book of remarkable plants and their uses. Based on Culpeper’s The English Physitian and Compleat Herball of 1653. Mallow and Marsh mallow, 214-215.

Koskimies, Tiina & Pelliccioni, Sanna 2011. Kaunokainen ja ilonpisara. Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa. Malvat, 41-43.

Lundén, Ossian 1918/2008. Ryhmäpuutarhoja. Ryhmäpuutarhoista, niiden merkityksestä yhteiskunnassa, niiden perustamisesta ja hoidosta. 235.

Lönnrot, Elias; Linnilä, Kai; Savikko, Sari & Lempiäinen, Terttu 1860/2002. Flora Fennica, osa III. 78-79.

Mossberg, Bo; Stenberg, Lennart; Vuokko, Seppo & Väre, Henry 2014. Suuri Pohjolan kasvio. Malvakasvit, 390-392.

Piippo, Sinikka 2003. Luonnon lääkeyrtit 2. 209-210.

Rikkinen, Jouko 2011. Suomalaiset perinnekasvit. Harmaamalvikki, 135. Myskimalva, 138. Kesämalvikki, 188.

Salo, Ulla & Salo, Pertti 2009. Pihan perinnekasvit. Harmaamalvikki, 128. Ruusumalva ja myskimalva, 136-138.

Salonen, Frans & Haapanen, Arvo 1950. Uusi puutarhakirja. II nide. Malva moschata, 151-152. Lavatera thuringiaca, 165. Malope trifida, 189. Lavatera trimestris, 207.