Rohtosalkoruusun (Althaea officinalis) tieteellinen nimi juontaa juurensa kreikan sanasta altho, joka tarkoittaa parantamista, officinalis taas viittaa yleensä jonkinlaiseen hyötykäyttöön, esimerkiksi juuri rohdoskasvina. Rohtosalkoruusun käyttö lääkkeenä levisi ensin Kreikasta Arabiaan ja Intiaan, roomalaiset käyttivät rohtosalkoruusua sekä ravintona että rohtona ja renessanssin ajan parantajat käyttivät kasvia moneen vaivaan. Tarhasalkoruusua (Alcea rosea) on viljelty eurooppalaisissa puutarhoissa jo ainakin 1500-luvulta lähtien, jolloin kasvia käytettiin Tiina Koskimiehen mukaan mm. viinien väriaineena. Sanotaan, että ristiretkeläiset olisivat tuoneet kasvin Eurooppaan Pyhältä maalta. Tarhasalkoruusua on arvostettu paitsi rohdos-, myös koristekasvina. Esimerkiksi Englannissa salkoruusut tunnettiin jo 1500-luvulta lähtien ja 1800-luvulla ne olivat hyvin suosittuja, Brent Elliotin mukaan saavuttaen jopa eräänlaisen kulttikasvin maineen. 1800-luvun loppupuolella salkoruusujen suosio kuitenkin laantui ja niistä tuli tavallisia ”mökkipuutarhan kukkasia”.

Jouko Rikkisen lähteiden mukaan sekä tarhasalkoruusua että rohtosalkoruusua on viljelty suomalaisissa puutarhoissa ainakin jo 1900-luvun alussa (Cajander 1906, kts. Rikkinen 2011), mutta viljely ulottuu todennäköisesti jo 1800-luvun puolelle, ellei pidemmällekin. Ossian Lundén mainitsee 1910-luvulla kaksivuotisen salkoruusun (teoksessa nimillä salkoruusu, Althaea rosea), joka kukkii keltaisin, valkoisin, punaisin ja jopa mustanruskein kukin. Kauneimpina Lundén mainitsee Chaters-muunnokset. Perinteiset, vanhojen puutarhojen salkoruusut olivat useimmiten kukinnoiltaan yksinkertaisia ja toisin kuin nykyiset salkoruusut, monivuotisia. Jalostuksen myötä salkoruusuista on tullut runsaasti kukkivia, mutta niiden talvenkestävyys on sen myötä kärsinyt. Salkoruusu on nykyään kaksivuotinen koristekasvi, sillä se väsyy kukinnasta niin, ettei selviydy kukinnan jälkeisestä talvesta. Tarhasalkoruusu on ”se oikea tukkiruusu”, sillä salkoruusua muistuttavia malvoja, erityisesti harmaamalvikkia, on myös kutsuttu stockruusuksi tai tukkiruusuksi. Puutarha-lehti mainitsee vuonna 1900 kaksivuotisen salkoruusun myös nimellä Chater’in loistomalva. Salkoruusut kuuluvatkin malvakasvien heimoon. Pentti Alanko ja Pirkko Kahila sijoittavat tarhasalkoruusun iiristen, pionien ja liljojen kanssa todella vanhojen puutarhakasvien luokkaan. Nykyään yleisempiä puutarhoissa viljeltyjä tarhasalkoruusuja ovat Pihan perinnekasvit –teoksen mukaan kerrannaiskukkaiset lajikkeet. Samaa mieltä on myös Uusi puutarhakirja jo viime vuosisadan puolivälissä, sillä teoksessa todetaan, että salkoruusun (Althaea rosea) lajikkeista ”kerrannaiskukkaiset ovat suosituimpia”. Tarhasalkoruusu sopii niin yksittäiskasviksi kuin ryhmiinkin, se houkuttelee perhosia ja kimalaisia ja on myös hyvä leikkokasvi. Alanko ja Kahila toteavat, että tarhasalkoruusun kestävämmät, vanhat maatiaiskannat lienevät Suomesta jo hävinneet. Kasvin viljely on nykyään jokseenkin haastavaa, mutta Alangon ja Kahilan mielestä ehdottomasti vaivan arvoista, sillä ”tarhasalkoruusujen suuret, upeat kukat korvaavat monin verroin sen vaivan, joka aiheutuu näiden kaksivuotisten kasvien jokakesäisestä kylvämisestä ja lehtiruusukkeiden suojaamisesta talveksi.”

Lähteet:

Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 2005. Palavarakkaus ja särkynytsydän. 153-154.

Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 1994. Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset koriste- ja hyötykasvit. 145, 169.

Breverton, Terry 2011. Breverton’s Complete Herbal. A book of remarkable plants and their uses. Based on Culpeper’s The English Physitian and Compleat Herball of 1653. Mallow and Marsh mallow, 214-215.

Elliot, Brent 2005. Floora. Puutarhakasvien historiaa. 73.

Harrison, Lorraine 2012. RHS. Latin for Gardeners. Over 3000 Plant Names Explained and Explored. 147.

Koskimies, Tiina & Pelliccioni, Sanna 2011. Kaunokainen ja ilonpisara. Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa. Malvat, 41-43.

Lundén, Ossian 1918/2008. Ryhmäpuutarhoja. Ryhmäpuutarhoista, niiden merkityksestä yhteiskunnassa, niiden perustamisesta ja hoidosta. Althaea rosea, 243-244.

Piippo, Sinikka 2003. Luonnon lääkeyrtit 4. Rohtosalkoruusu, 47-49.

Puutarha. 4/1900. Artikkeli ’Toukokuun tehtävät’, 27-28. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Rikkinen, Jouko 2011. Suomalaiset perinnekasvit. Tarhasalkoruusu, 115.

Salo, Ulla & Salo, Pertti 2009. Pihan perinnekasvit. Tarhasalkoruusu, 91.

Salonen, Frans & Haapanen, Arvo 1950. Uusi puutarhakirja. II nide. 207.