multapelto

Kaalit kuuluvat monimuotoiseen Brassica -sukuun, jossa on enemmän viljeltyjä kasveja kuin missään muussa kasvisuvussa. Brassica-suvun kasveja alettiin viljelemään jo maanviljelyn ensiaskeleilla, neoliittisella kaudella. Kerä- eli valkokaali kuuluu Brassica oleracea -lajin Capitata -ryhmään, ja sitä on viljelty Euroopassa jo ainakin 2500 vuotta. Se oli pitkään monissa maissa tärkein viljelty vihannes ja C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi hyvin tärkeä myös ravitsemuksellisesti.  Kaalikasveista viljellään maassamme nykyisin eniten juuri valkokaalia, noin 500 hehtaarin alueella.

Useimmat kaalikasvit  ovat kaksivuotisia, mutta niitä viljellään ravinnoksi yksivuotisina. Talven aikana maahan jäänyt kaali alkaa luontaisesti kukkia seuraavana kasvukautena, jolloin kasvista tulee syömäkelvoton. Vanhoilla kaalilajikkeilla saattoi vielä olla varastoaikana kukkimisriskiä, mikäli lämpötila ei pysynyt tarpeeksi alhaisena, mutta nykyisin se on lähes olematon. 

Kaalin kasvun optimilämpötilana pidetään 15-20 astetta, ja sitä onkin viljelty erityisesti maissa, joissa on sille sopivan viileä ilmasto. Karaistuneena, eli totutettuna kaali kestää myös lyhytaikaisen pakkasen.

Kaalikasveille tyypillisen maun ja tuoksun antavat niiden sisältämät rikkipitoiset yhdisteet, glukosinolaatit, jotka kasvi on kehittänyt suojaksi taudeille ja tuholaisille, ja joiden määrää kasvissa on niiden voimakkaan maun takia pyritty vähentämään jalostamisen kautta. Nykyisin näitä yhdistelmiä tutkitaan niiden terveysvaikutusten vuoksi mm. syöpää estävinä aineina.

Kerivien kaalien kasvun ensivaiheessa muodostuu 7-15-lehtinen lehtiruusuke, jonka sisälle alkaa muodostua kerä. Tällöin varren kärjen kasvupisteen kehitys estyy ja lehdet vahvistuvat, kasvavat ja kaartuvat suojaamaan kasvupistettä. Valkokaalin lajikkeet Suomessa ovat F1-hybridejä, ja niitä on runsas joukko. Kerän malli voi vaihdella pyöreästä litteään. Kasvuajan perusteella lajikkeet ryhmitellään kesäkaaleihin (kasvuaika istutuksesta sadonkorjuuseen noin 50-80 vrk), syyskaaleihin (80-100 vrk) ja talvikaaleihin (100-120 vrk). Kesäkaalien kerät ovat löyhimpiä ja kevyimpiä, talvikaalien tiiviitä ja painavia ja hyvin säilyviä. Hyvissä varasto-olosuhteissa kaaleja voi säilöä jopa yli puoli vuotta.

Keräkaalin viljelystä

Keräkaali viihtyy ravinteikkaassa maassa, jonka pH on 6,5-7,5. PH:ta säätelemällä pidetään kurissa yhtä kaalin tärkeintä tuholaista, möhöjuurta, joka ei menesty hyvin emäksisessä, kalkitussa maassa. Möhöjuuri saattaa maahan pesiytyneenä tuhota koko kasvukauden sadon, ja pahimmillaan lopettaa kaalin viljelyn koko tilalta. Möhöjuuren torjunnassa tärkeintä on huolehtia viljelykierrosta, jonka mukaan kaaleja suositellaan kasvatettavaksi samalla lohkolla korkeintaan joka viides vuosi. Keräkaalin tuhohyönteisistä tärkeimmät ovat kirpat, kaalikärpäset ja kaalikoit, joiden esiintymismääriä viljelyksillä tarkkaillaan jatkuvasti onnistuneen torjunnan aikaansaamiseksi. Houkutuskasvipalstat ovat uusinta uutta tuholaistorjunnassa ja oiva vaihtoehto kemiallisille torjunta-aineille.

Kaalit istutetaan peltoon noin neliviikkoisina taimina, jotka karaistaan ennen istutusta. Varhaisimmat lajikkeet peitetään harsolla hallojen varalta. Talvilajikkeet istutetaan viimeisimpinä. Taimia kastellaan huolellisesti ja jatkossakin maan kosteustilaa seurataan tensiometreillä, sillä kasvuston tasainen vedensaanti on kaalille erittäin tärkeää. Vesitasapainon järkkymisen ja siitä aiheutuvien ravinnetalouden häiriöiden vuoksi kaalin kerän sisäosiin voi tulla lehdenreunapoltetta. Vaikka kaalin juuristo ulottuu jopa 1,5-2m syvyyteen, suurin osa juuristosta sijaitsee maan ylimmässä 20-30cm kerroksessa.

Istutustiheydellä voidaan vaikuttaa kerän kokoon, ja nykyisin tuorekaupassa suositut pienikokoiset kerät voidaankin tuottaa istuttamalla kasvusto melko tiheään, 5-7 tainta neliömetrille. Tiheä istutus kuitenkin viivästyttää korjuuaikaa hieman. Suuret teolliseen käyttöön menevät varastokaalit istutetaan noin 2-4 kpl/m2. Keräkaali vaatii suuren biomassansa ja pitkän kasvuaikansa vuoksi runsasta lannoitusta, jota täydennetään kasvukauden aikana lisälannoituksilla. Liukoisen typen määrää seuraamalla voidaan ajoittaa lisälannoitukset hyvin.

Keräkaali korjataan käsin, kun kerät ovat saavuttaneet lajikkeelle tyypillisen koon ja kiinteyden. Peltoon jäävät ulkolehdet luovuttavat paljon ravinteita maahan hajotessaan, mikä kannattaa ottaa huomioon suunnitellessa lohkon seuraavan kasvin lannoitusta.

Keräkaalin talvilejikkeet kestävät varastointia hyvin. Ne varastoidaan 0 asteessa 95-100 prosentin ilmankosteudessa.

Lähteet:

Aaltonen, Marja, 2000: Kaalin viljely. Puutarhaliiton julkaisuja nro 313

Suojala-Ahlfors, Terhi, Taustatietoa keräkaaleista, http://www.kasvikset.fi