Viha, kauna ja katkeruus. Nämä tunteet syövät ihmistä sisältä päin. Ne vievät meitä poispäin henkisestä tasapainosta ja ennen kaikkea tunne-elämän raittiudesta.
Erityisen vahvoja nämä tunteet ovat, kun ne liittyvät johonkin läheiseen ihmiseen, joka on aiheuttanut meille mielestämme vääryyttä. Joskus puhutaan jopa oikeutetusta vihasta. Sanonnan mukaan viha on kuin joisimme itse myrkkyä ja toivoisimme toisen kuolevan siihen. Me olemme kiukusta sekaisin ja toinen nukkuu yönsä hyvin.
Miksi nämä haastavat tunteet ovat sitten niin sinnikkäitä? Useimmiten syynä on se, että toinen on loukannut ylpeyttämme ja pikkupersoonamme, jota myös egoksi kutsutaan, on saanut kolauksen. Loukattu ylpeys saa meidät sulkeutumaan ja vetäytymään. Pahimmillaan käyttäydymme passiivis-aggressiivisesti olettaen, että toinen osaa tulkita toiminnastamme, että hän on tehnyt jotain väärin. Tämä on epäreilua kaikkia kohtaan.
Joskus meitä kohtaan on toimittu väärin ja emme ole itse voineet puolustaa itseämme. Pahimmassa tapauksessa kukaan muu ole puolustanut meitä, vaikka on tiennyt kaltoinkohtelusta. Tämä on asian laita varsinkin lapsuuden traumaattisiin kokemuksiin liittyvissä tapahtumaketjuissa.
Kun olemme toipumisen tiellä, on hyvä tiedostaa, että viha pitää meidät jumissa. Se pitää meidät kiinni menneisyyden tarinoissa, jotka ovat usein esteenä toipumisellemme. Kun se, että voimme huonosti, on jonkun toisen syy, meidän ei tarvitse ottaa vastuuta. Kun emme ota vastuuta, emme voi kokea aitoa vapautta.
Tämän vuoksi se, että opettelemaan antamaan anteeksi, on tärkeää. Sitä ei voi painottaa liikaa.
Hyvä paikka aloittaa on antaa anteeksi itsellemme. Antaa anteeksi sen, että olemme kohdelleet itseämme huonosti. Että emme ole olleet omalla puolellamme. Että emme ole osanneet tai uskaltaneet vetää rajoja ja ilmaista tarpeitamme.
Anteeksianto liittyy hyväksymiseen, eli siihen, että päästämme irti negatiivisesta energiasta. Sitä ei tarvitse tehdä isoa numeroa. Tämä ei tarkoita, ettemmekö voisi sanoa tarpeen vaatiessa toiselle siitä, että hän on vahingoittanut meitä ja pyytää häntä kantamaan vastuunsa niiltä osin.
Meidän ei tarvitse edes ilmoittaa toiselle anteeksiannostamme. Sen kohteen ei tarvitse olla edes elossa.
Kun olemme saaneet siivottua menneisyyden kaunat ja katkeruudet, on helpompi antaa anteeksi tässä päivässä paljon nopeammin. Näin meille ei kerry negatiivisten tunteiden painekattilaa, joka levittää myrkkynsä kaikkiin elämämme osa-alueisiin ja vaikuttaa jopa psyykkiseen ja fyysiseen terveyteemme. Tunne-elämän raittiuden polulla osaamme kuunnella sisäistä viisauttamme sen suhteen, mikä vaatii keskustelua ja minkä kannattaa antaa mennä. Voimme valita taistelumme. Voimme sallia itsellemme ja toisille tiettyyn mittaan asti keskeneräisyyden. Myös se on vapautta.
Mikä on sinun kokemuksesi anteeksiannosta? Mikä siinä on vaikeinta? Entä helpointa?