Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Sateeton päivä! Retkelle, päätettiin. Eikä oltu ainoita. “Ja kaikki tulivat myöhään!” totesi hissiaseman rouva jakaessaan vuorolappuja. Köysiradan luo johdatti suurimmalta osalta yksikaistainen tie Urin järven ja Sisikonin yläpuolelle. Kylteissä oli kai säästetty, yhtään ei näkynyt matkalla.

Chäppelibergin hissin luona istuskeli porukkaa maassa, vuoriston rauhassa. Kaikki pääsevät ylös, ennen pitkää. “40 minuuttia menee,” ennusti rouva.

Kuplahissiin mahtuu kylttien mukaan viisi ihmistä, käytäntö oli haastavampi. Vastakkaisilla penkeillä on tilaa kahdelle kapealle kankulle. Neljälle hyvin, viides voi miettiä kuinka matkustaa. Lyhyt seisoen, pitkä pää vinossa tai jonkun sylkyssä.

Ilmanvaihto hoituu hyvin, sillä hississä ei ole ikkunoita ja lattia on metalliritilää. Hiljaisena päivänä kyytiin mennään ilman apurouvaa ja ylös pääsee, kunhan soittaa puhelimella ylös, että haloo, oltais tulossa. Ovi kiinni ja menoksi.

Aldo ei mahtunut samaan hissiin, joten odottelin ylhäällä ja katselin maisemia. SAC mökki Lidernen näkyy suoraan edessä, majoitus- ja ruokapaikka siis lähistöllä. Hissin toiminnasta vuorella vastaan perhe, jolla on lehmiä vähän ylempänä laiduntamassa ja talo muutaman asekeleen päässä. Lapset leikkivät hissin pienoismallilla, lastasivat tavaraa ja lähettivät toiseen päähän.

Reitti kiertää Hundstockin ympäri ja kuplahissi lähtee Schwyzin kantonista, mutta ylhäällä ollaankin Urissa. Siinä mielessä sattuvasti, että seuraava päivä oli Sveitsin kansallispäivä ja Schwyz ja Uri kaksi Sveitsin kolmesta alkuperäisestä kantonista.

Usko poutaan on ollut viime aikoina kovilla, joten mukana oli takkia ja muuta. Koska reitti on melko lyhyt, mutta jyrkkä, ei lämmikkeelle eikä onneksi myöskään sadevaatteelle ollut tarvetta koko päivänä.

Lapsiperheet näyttivät jäävän läheiselle Spilauerseelle, pienelle vihertävälle järvelle. Kiljunnasta päätellen vesi ei ollut kovinkaan lämmintä. Koska aamupalasta hissin odotteluineen ja muineen alkoi jo olla aikaa, syötiin leivät ennen nousua.

Järveltä tie nousee jatkuvasti ylös. Alkuvaiheessa on alppikuppila nälkäisille. Ylhäältä meitä kohti kirmasi otuksia, siis mitä, vuoristopossuja! Korvat heiluivat vauhdissa ja tuulessa ja kyljet kiilsivät tuoreesta mudasta. Yksi lähti perään polkua pitkin, mutta se päätti sittenkin jäädä kavereidensa seuraan.

Tästä eteenpäin kellon reitti olisi kulkenut ylempää, merkit näyttivät toista polkua. Koska suunta oli sama, seurailtiin punavalkoisia merkkejä.

Niitty rinteessä oli kattilamainen ja lehmänkellojen kalina kaikui kuin vahvistimesta. Korkeimmassa pisteessä harjun laella hengähdettiin hetki vesipullojen seurassa. Tästä olisi ollut vielä tovi kavuta Siwfassin huipulle, mutta ehkä toisella kertaa.

Schön Chulmin alppitilalla oli meneillään kunnostus- ja rakennustyöt. Pihapiirin sivussa kaapissa oli kakkua, kahvia termarissa ja tuoretta maitoa pullossa, maksu hoitui tiputtamalla rahat laatikkoon. Päätettiin juoda kahvit ja maistaa kaakkua, kun pieni tirppana tuli touhukkaasti tyhjentämään rikkalapiosta roskia. Hän kertoi, että kakussa on myös valkosuklaata. “Se on tehty käsin,” hän jatkoi. Seuraavaksi hän oli menossa valmistamaan jugurttia äidin kanssa.

Melko tasaisen niittypätkän jälkeen polku vei seuraavan alppitilan ohi – sielläkin possuja, mutta ulkona lätissä – kohti kivikkoista pätkää, osittain niin jyrkästi alaspäin vievää ja muhkuraista, ettei kenkä ollut taipua. Puolivälissä syötiin toiset leivät, sillä jalka ja aivo eivät enää tahtoneet tehdä yhteistyötä.

Sateet näkyivät poluilla, kenkä upposi mutaan ja sitä oli pitkin kinttuja, kengän sisällä sukissakin.

Kuplahissiasemalla oli sama meininki kuin aamulla. Istahdettiin hetkeksi odottelemaan ja katselemaan leikkiä köysiradalla. Lähtiessä ostettiin vielä pala alppijuustoa mukaan; maito lypsetty lehmiltä, joita oltiin matkalla moikattu.

Jonotusnumero hissiin.
We were on the waiting list to the cable car.
Tällä liikenteeseen.
This is it.
Hissiasema. Cablecar station.
Näkymä hissiasemalta. Kesk. Lindernenhütte, vas. lehmien suoja.
View by the cablecar station. In the middle of the picture Lindernenhütte.
Polkua mars!
Off we go!
Spilauersee.
Vuoristopossuja.
Mountainpigs.
Alppikuppila vasemmalla.
An alpine restaurant on the left.
Siwfassin huippu ei kuvassa näytä miltään, mutta päällä on siis ihmisiä.
In the picture you can´t appreciate the size, but there are people on the top of the mountain.
Kahvia termarista.
Coffeetime.
Jutteluhetki.
A moment to chat.
Näitä marjoja en ole nähnyt koskaan.
Never seen these berries.
Tästä kivikon poikki.
This is the route.
Lepohetki.
A moment to rest the legs .
Perhosmytty.
Butterflyconferens.
Kappeli hissiasemalla.
A chapel by the cablecar station.
Hissille.
To the cablecar.
Hissistä on näkymät.
There´s good view from the gondola.

En resumen: Un paseito en las montañas de Uri. Una gondola bien ventilada, vacas, barro, cerdos, queso, mucho sudor y paisajes increibles!

Kurzgesagt: Eine Wanderung auf den Urner Bergen. Eine luftige Seilbahn, Kühe, Schlamm, Schweine, Käse, viel schwitzen und schöne Aussichte!

Helteessä huipulle

Helteessä huipulle

Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.

Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.

Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.

Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.

Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.

Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.

Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.

Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.

Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.

Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.

Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.

Monenlaista kukkulaa ja kohoumaa.
Very different shapes.
Ihan tonttuna liikenteessä.
An alpine gnome.
Tästä suunta ylös, oikeaa vuoren laitaa kiertäen toiselle puolelle ja huipulle.
From hier a bit up, then right and around the mountain to the other side and to the peak.
Kesäinen polku.
Summerfeeling on the path.
Kahvipaikka odottelee, kun kipaisemme huipulle.
The coffeeplace waiting, while we climb up to the peak.
Chli Aubrig, 1642m merenpinnan yläpuolella. Pieni mutta ponteva huippu.
Chli Aubrig, 1642m, small but a vigorous peak.
Huipulta itään.
The peakview to east.
Huipun vieraskirjaan sanaset.
Some words to the peakjournal.
Huipulta länteen (luulisin). View from the peak to west (I think).
Vieraskirja muovipakettiin ja takaisin lootaan.
Peakbook back to the plastic package and to the box.
Äidit puolustavat pelotta pienokaisiaan.
Mamas protect fiercely there small ones.
Alp Wildegg, hurjan tuulinen ja ihana pysähdyspaikka.
Alp Wildegg, very windy but cute place to stop.
Kaffella. Ja pari litraa vettä.
Coffeebrake. And a couple of liters of water.

En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.

Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.

Yksin pilvien välissä

Yksin pilvien välissä

Aamuvarhaisella, ensimmäistä bussia ensimmäisenä matkaajana innokkaana odottelemassa olin varma kaikesta, että päivä lupaa suopeata säätä, repussa on kaikki tarvittava linkkuveistä myöten ja voimia löytyy alppikauriin verran.

Bussi kipusi kiemuraista, yksikaistaista tietä, välillä odotellen, että vastaantulijat peruuttavat syrjään. Jos joku ei olisi painanut nappia Grosse Scheideggin kohdilla, olisin varmaan alppihurmoksissani jatkanut suvereenisti ja huomaamatta eteenpäin vuoren toiselle puolen.

Siinä kengännauhoja kaljulla pysähdyspaikalla viritellessäni hoksasin, että reppu oli sittenkin liian kevyt. Missä vesipullo? Majapaikan kylppärissä. Aika tavalla läksytin itseäni perusasiassa tyrimisestä. Onneksi vieressä oli alppihotelli, josta sain kalliin ja pienen pullon juotavaa.

Tallasin rauhassa hiekkatietä; vaihdettiin sananen parin muun patikoitsijan kanssa ja he jatkoivat pian toiselle puolen kukkulaa. Jäin yksin ylempänä laiduntavien lehmien kanssa.

Kedot olivat keltaisia, valkoisia, pinkkien sata sävyä. Puristelin sormissani timjamin sukulaista, jota englanniksi timjamin äidiksi kutsutaan ja haistelin sen sitrusta muistuttavaa tuoksua. Tiellä lepäsi varmaankin haukan sulka; selvästikin hyvä merkki.

Ensimmäisellä etapilla Firstissä päätin kahvitauon olevan paikallaan, sillä koronanjälkeisheikkous ilmoitteli olemassaolostaan. Olisin mielelläni pistellyt aimo palan aprikoosipiirakkaa, joka on lähes aina vuorilla listoilla. Sain silti vattubrownien pistaasioilla, ihan selkeästi gourmeta, mutta hyväksyin senkin. Tiivistettyä energiaa pienen palan verran.

“Mitä veikkaat säästä?”, kysyin tarjoilijalta. Mies povasi aurinkoa ja hetkessä koko paikka oli yhtä pilveä. Niin sumeaa, ettei tiestä näkynyt kuin muutama metri, kun lähdin kohti järveä.

Bachlapseella viuhtoi viima ja pidin tönön takana banaanipaussin, pistin pitkähihaista päälle. Tunsin elpyneeni ja päätin jatkaa alasmenon sijaan ylös, kohti Hirelenin harjannetta. Pari nuorukaista käveli perässäni, mutta he luovuttivat. Istuskelivat hetken ja lähtivät toista polkua alas. Viritin sauvat valmiiksi käyttöön ja tallasin kapenevaa reittiä kohti kivikkoa.

Pilvet lipuivat välillä maisemaa näyttäen, toisinaan kokonaan peittäen. Harjanteella ehdin nähdä alempana vihreää täplittävät lammet, kun maailma katosi ympäriltäni valkoiseen. Istuin kivellä hengittelemässä. Oli aivan hiljaista, eikä ketään missään. Vain minä ja kangasvuokot. Tunsin itseni Aku Ankaksi etsimässä Edelweissia Matterhornilla. Karvaiset vuokot herättävät samoja tunteita, nupulla ne ovat elähdyttävän ilahduttavia.

Kivikossa vuoren seinämän kupeessa oli pieni suojamökki, jonka orrella roikkui vettynyt patja ja Sveitsin armeijan peitto. Laskin sen vieressä penkillä pulssia ja katselin pilveä. Jostain alkoi kuulua vaimeaa puhetta; pieni porukka oppaan johdolla tuli vastaan myöhemmin. Olivat että wonderful ja fantastic, sen minkä hengästykseltä pystyivät.

Alaspäin meni sutjakkaasti; laakso ja lumihuiput kurkistelivat valkoisen verhon takaa ja murmeli tarkasteli menoani luolansa suulta. Olen muuten se, joka juttelee lehmille. Niittyjen läpi yritän kulkea rauhallisen varmasti, lähimpiä ja epäluuloisempia rouvia tervehtien. “Helou lehmä, tässä vain menen ohi, oikein nätti olet, minäpä tästä kierrän vähän ylempää, märehdi sinä vain siinä polulla!” Vasikat olivat jo ison lehmän kokoisia, joten hermostukseen ei ollut syytä, mutta otin varman päälle. Väsyneenä lehmälauma perässä pakoon juoksu ei kuulunut ohjelmani kuvaan.

Bussialpilla haukkasin lounasta, juustopiirakkaa ja salaattia, ja kipaisin maksamaan jotta ehtisin Grindelwaldin bussiin. Tarjoilijan mukaan ei hätää niin kauan kun tuo juo kahvia. Tuo oli kuppi käsissä pöytään nojaileva bussikuski.

Bussi kiemurteli ylös Grosse Scheideggiin.
With a bus to Grosse Scheidegg.
Haukan sulka?
Hawk´s feather?
Ylälaidassa mother of thyme eli kangasajuruoho, joka on siis timjamin sukulainen ja tuoksuu sitruunalle. The mother of thyme is the purple very small flower, that smells lemon.
Kevätkatkeroita. Spring gentians.
Bachalpseellä alkoivat pilvet hälvetä.
By Bachalpsee I started to have some visibility.
Polku jatkuu ylöspäin.
Going up.
Vähän kerätty korkeutta.
Already a bit higher.
Kohti kiviä ja sitten oikealle.
Towards the stones and then right.
Varovasti vanhan lumivyöhykkeen yli.
Cautiously over the old snow.
Kangasvuokko! Nämä on ikisuosikkejani!!
Spring pasqueflower or the name I prefare: lady of the snows, my alltime favorite!
Yhtäänhän ei jännitä kapealla harjalla yksin. Not scared at all, on the ridge alone.
Hyvin menee!
Everything ok!
Selän takaa jo taitettua matkaa.
The way already done.
Tarkemmin katsottuna alhaalla on useampi lampi.
There are many ponds I passed on the way, after all.
Kuvan keskellä suojamökki.
In the middle of the picture a refuge hut.
Polku se on tämäkin. Rockyroads?
Kullerot pilvitaustalla. Sekunteja myöhemmin ilmestyivät lumihuiput. Globeflowers in front of clouds. The snowpeaks appear after a couple of seconds.
Laakso pilkottaa.
Starting to see the valley.

En resumen: Este caminata de Grosse Scheidegg a Bussalp es lindísimo, apesar de la poca visibilidad por las nubes. Hay flores de los Alpes, marmotas, paz y cresta que cruzar.

Kurzgesagt: Die Wanderung Grosse Scheidegg – Bussalp ist wunderschön, obwohl die Wolken unten hängen. Es gibt Alpenblumen, Murmeltiere, Ruhe und einen Grat zum überqueren.

The hills – ja minä – are alive

The hills – ja minä – are alive

Reilun puolen tunnin testikävelyn jälkeen päätin olevani valmis reiluun kolmeen tuntiin, vaikka hälytyskellot vähän kilkattelivat. Halusin retkelle ja keuhkosairaitahan perinteisesti kuskataan vuoristoon; sen enempää en tarvinnut perusteita.

Kirkkaan turkoosina loistavan Walenseen yläpuolella kulkee Höhenweg Amden, upeita maisemia, helposti saavutettavissa. Kolmisen sataa metriä nousua on suurinpiirtein sama kuin omalla kylällä, joten se onnistuisi. Tuntimäärä kuulosti haasteelliselta, mutta kai lapsille sopiva reitti passaisi myös toipilaalle.

Koronan jälkeiset keuhkot joutuivat lopulta kovimmille autossa; yskin siitepölyä vedet silmissä koko päivän edestä. Arvenbüelin kylästä kohoavalla vanhalla huoltotiellä pidin pari paussia, ettei pulssi kohoaisi heti alussa tappiin ja ennen metsäpolkua oli pakko pistellä eväät, sillä kokovartalovapina alkoi olla häiritsevä. Kivellä istuessa, Glarusin Alpit edessäni, olo rauhoittui. Katselin muurahaisia, valtavan pontevia tummanvihreitä nokkosia, polulla ja ilmassa liiteleviä valkoisia, valko-oransseja, lilansinisiä ja aivan tummia perhosia.

Keskiväliltä löytyi alppikuppila, aivan lirua kahvia ja tietenkin lehmiä. Sinne meidät johdattivat kiviin maalatut leppäkertut. Perheen tyttäret olivat tarjoiluvuorossa, kiikuttivat juomista janoisille, röstiä ja bratwursteja nälkäisille. Osa lehmistä hamusi rinteessä heinää, vasikat lojuivat alempana auringossa. Sisällä navetassa toimi sulassa sovussa muutaman lehmän vieressä kuppilan astianpesuosasto. Makkarat tirisivät ulkona, röstit paistuivat ehkä ylempänä teltan suojissa.

Maisema muuttui pikkuhiljaa tutunnäköiseksi, mustikanvarpuja oli molemmin puolin tietä, välillä nevaa, kosteaa ja suovillaa, sen sivussa matalaa vuoristomännikköä. Mies valtavan pitkän putken kanssa metsästi kuvia linnuista; täällä asuu ja suojellaan metsoja.

Ajattelin olevani täysin valmis palaamaan vuorelta alas tuolihissillä, mutta kun hutera pieni nainen lähti varovasti askeltamaan puikkelehtivaa kivikkopolkua alas, siis jätettyään ystävättärensä hissiin, lähdin perään. Tunti sinne tai tänne, jarrutteluhan olisi vain hyvää matalasykkeistä treeniä. Puolivälissä hän vinkkasi meille suorimman reitin alas. “Eikö olekin ihanaa; rauhallista ja perhosia”, juttelimme ja hän jatkoi toiseen suuntaan, kohti kotiaan.

Kun posket hehkuvina olin polun päässä alhaalla, siellä mistä pääsimme bussin kyytiin ja takaisin alkupisteeseen, oli kilometrejä kertynyt lopulta kymmenen. Olo oli tietenkin voipunut, mutta vain sen verran, että uskallan jo alkaa suunnitella uusia retkiä.

Vuorimäntyjä ja nevaa.
Mountain pines and some kind of swamp.
Kahden kengän levyinen polku.
A path wide enough for two shoes.
Walensee.

En resumen: Hicimos el primer caminata post corona, encima del lago Walen. Los Alpes de Glarus nos acompañaban el camino y llegué hasta el final sin que nadie me tuviera que llevar. Así que estoy lista para las próximas vueltas.

Kurzgesagt: Höhenweg Amden war meine erste post Corona Wanderung. Die Aussicht nach Glarner Alpen hat uns den ganzen Weg begleitet und ich habe es selbstendig zurück nach Amden geschafft. Bin also bereit für die neue Wanderungen.

terveisiä toipilashuoneelta

terveisiä toipilashuoneelta

Sanatorio on kuvaava termi; vähän vanhanaikainen, silti niin hetkeen kuuluva. Istun ikkunat auki raikasta sveitsiläistä ilmaa hengitellen, katselen järven kimmellystä, taustalla vuori. Yskähtelen kumeasti, päätä jomottaa ja vedän jälleen syvään henkeä. Tilanne voisi hyvin olla Thomas Mannin Taikavuoresta, parantolan arkea.

Koska olen jo päiviä sitten päässyt eroon kuumeesta, olen siinä vaiheessa sairastamista, että selaan kaikkia mahdollisia vaatesivustoja. Ei sillä että olisin hankkimassa mitään, se vain kuuluu yleensä hetkeen, jolloin kuume laskee, tällä kertaa vähän viiveellä siis. Kuumepäivistä on jo aikaa; en ole sairas, mutten tervekään. Pukeutuminen on lanka tavalliseen elämään, ei enää nuhjuisia ja kuumeelta haisevia verkkareita, teepaitaa, vaan jotain aivan muuta. Asu, joka lupaa askeleen sairastuvan ulkopuolelle.

Ja vaellusreitit, niitä selaan hullun lailla, aina silloin kun en tarkista, että kuinka kauan koronan jälkeen pitäisikään jarrutella liikkumista. Perustelen vuoristoretkeä keuhkosyillä, parantavalla vuoristoilmalla. Joku lyhyt, tasainen tai alaspäin kulkeva polku kenties?

Raput ylös katutasoon postilaatikolle on jo testattu – yskittää. Zürichissä kävelin reilun kilometrin, tietenkin rappuja ja vähän nousevaa tietä. Se oli päivän treeniksi riittävä. Yllättäin eteneminen ei ole haaste, lihakset tietävät mitä tekevät, mutta yskä pitää vauhdin kurissa.

Ja miten nämä kuvat liittyvät mihinkään? Eivät oikeastaan mitenkään, vain ohut lanka yhdistää paikkoja toisiinsa, räpsy sieltä, toinen toisaalta, Sveitsiä parin viikon taka. Alkukesää, elähdyttäviä värejä, muistikuvia siitä mitä oven ulkopuolella odottaa.

Ja ruttukukan nimi on…?
And this flower is…?
Genevenjärveä.
Lake Geneva.
Taustalla Moléson.
The mountain Moléson.
Aare ja Berniä.
The river Aare and Bern.
Mistä tietää, että on karhujen kaupungissa?
How do you know, you are in the city of the bears?
Kapea talonen.
A narrow, tall, house.

En resumen: Recuperar de corona toma su tiempo y ahora estoy en el punto, cuando ya no tengo paciencia. Estoy planeando caminatas en los Alpes, ya que eso supone ser bueno para los pulmones.

Kurzgesagt: Erholen braucht Geduld, was ich nicht habe. Ich suche Wege und plane Wanderungen wie verrückt, obwohl ich noch huste. Aber man weisst doch, dass Bergluft die Lungengesundheit fördert.

Kesäpäivä Zürichin maaseudulla

Kesäpäivä Zürichin maaseudulla

Menojalka naputteli kuin vasikka jota ollaan päästämässä kesälaitumille. Intoa olisi ollut vaikka Matterhornille, mutta sää oli mitä oli, jatkuvaa vaihtelua, märkää ja ukkostavaa. Illalla taas esteenä etelästä ja varsinkin Italiasta pitkän viikonlopun jälkeen palaavat peltikolonnat. Ja sitten vielä se toinen meistä, jonka vuoksi piti vähän jarrutella. Kissanpurema vei sairaalaan ja vaikka kipsattu käsi oli vapautettu ja antibiotit syöty, ei vielä ollut aika lähteä jyrkkiin mäkiin.

Joten lähiseudulle. Junalla oman kantonin sisällä, Zürichin kumpuilevaan maastoon. Grüningenin ikivanhat talot jätettiin taakse samantien; kulman takaa näkyi jo maalaismaisemaa, kaukana usvassa ja Saharan pölyssä siintivät Alpit.

Lämpö tuntui ihmeelliseltä; sateissa oli jo unohtunut kesän ja heinän tuoksu, käsivarsia hivelevä leppeä tuuli. Kaskaat sen sijaan olivat ihan hetkessä kiinni, ne säksättivät pelloilla kuorona. Ihmeellistä, että näillä seuduilla oli joskus raskas jääpeite. Jäätikön tilalla on kosteikkoa, jota asuttavat hämähäkit, sammakot ja haikarat ja ties mitkä otukset.

Lützelseen kupeessa maatilalla oli tarjolla lammasta kymmenessä eri muodossa tai vaihtoehtoisesti bratwursteja, juusto- ja leikkelelautasia. Kasvissyöjälle siis juustoa tai makeita mantelisarvia, vegaanille vain juomista. Tänne eivät nykytrendit olleet vielä saapuneet. Pidettiin hetki paussia, juotiin kahvit ja syötiin välipalaa muurilla istuen. Puussa kävi kuhina. Haikarat kaarsivat laskeutumismielessä, virittivät pitkät, ohuet koipensa valmiuteen ja tupsahtivat kömpelöhkösti mutta taitaen pesiinsä.

Sammakotkin olivat aloittaneet laulunsa. Ne näyttivät miten sammakkoa uidaan esimerkillisellä tyylillä, pitkä liuku ja raajat suorana, kunnes oli jälleen uuden vedon aika.

Lammasniittyjen, kasvitieteellisen puutarhan ja vanhojen talojen jälkeen oltiin kukkulan harjalla, Zürichinjärven puolella. Määränpää, Feldbach, tuntui liian aikaiselta ja jatkettiin kohti Zürichiä vanhaa, ylempänä rinteessä kulkevaa tietä. Jossain vaiheessa aloin kaivata penkkiä ja jäätelöä ja koska reitillä oli vain viiniä ja asuintaloja, laskeuduttiin järvelle. Ja väliäkö sillä, että tötterö oli ylihinnoiteltu; se maistui makealta ja kesältä.

Tämä on Grüningen.
This is Grüningen.
Täällä on asuttu jo tovi.
This house has been here for a while.
Polku kulkee talon alta.
The path goes under the house.
Näkyyhän ne Alpit!
The Alps!
Kaskas ihmettelee haisevaa objektia.
Cicada found a butt.
Tässä oli aikanaan jäätikkö.
This was once covered by a glacier.
Kahvipaussi.
Coffeebreak.
Pienokaiset ja äiti pesässä.
The smallones with mom.
Paussipaikka. Löydätkö 4 haikaranpesää?
Do you find 4 heron nests?
Lützelsee.
Lake Lützel.
Luomukioski. An organic kiosk.
Luomutilan asuintalo. This is where the Swiss campesino lives.
Kysyin saanko kuvata nuo hienot silmät.
I asked a permission to take a picture of those beautiful eyes.
Zürichinjärvi näkyvissä.
Finally by lake Zürich.
Minä keväässä.
Me in spring.
Se pakollinen.
The obligatory.

En resumen: Un caminito cerca de Zurich, en el campo y por los pueblos. El primer día de verano, diría yo.

Kurzgesagt: Eine Wanderung nähe Zürich, von Grüningen nach Feldbach und weiter bis Stäfa. Der erste Sommertag, würde ich sagen.

Reittivinkkejä korkeita paikkoja jännittäville

Reittivinkkejä korkeita paikkoja jännittäville

On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.

Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.

1.Männlichen-Kleine Scheidegg

Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.

2.Mettmenalp-Leglerhütte

Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.

3. Splügen-Surettaseen

Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.

4. Sils Maria

Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.

5.Arnisee-Gurtnellen

Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.

6.Mutta jos nämäkin jännittävät?

Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.

7. Entä sen jälkeen?

Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.

En resúmen: El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.

Kurzgesagt: Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Nousin vuorenrinnettä ylös ja vedin keuhkot täyteen alpilta tuoksuvaa ilmaa – pakostakin, koska nousu ei antanut armoa. Teepaita kostui vartissa, keväästä ja pilvistä huolimatta.

Ensimmäiselle järvelle, Sämtiserseelle patikoi kauniilla kevätkelillä ulkoilijoita lähes virtana. Nyt vain me ja käet, jotka kukkuivat yhtäällä ja toisaalla, koko matkan ajan. Yksi kirkkaasti ja korkealta, toinen valitsi eri sävellajin ja lauloi matalammalta. Aldo äänitti pätkän, laulaen En el lejano bosque canta el cucú (kaukaisessa metsässä laulaa käki), ja soolon veti komeasti Appenzellin käki.

Nuotiopaikalla oli ruuhkaa ja sateen kastelemat puut. Kaikki brittejä, selvästikin paossa kruunajaisia, niistä ei puhuttu. Koska makkarat olisivat vain savustuneet, oli nakkileivät syötävä kylmänä. Ei ehkä varsinaista gourmeta, mutta myönnettäköön, että maistuvaa. Kasvisnakit olivat lähikaupan uutuudet, mausteiset ja juuri sopivat retkileivän väliin.

Rinteessä oli pieniä mustia kasoja, muurahaisten pesiä. Istumakiveni oli huono ja siirryin seuraavalle. Senkin vieressä nökötti pieni pesä, mutta liikettä ei ollut näkyvissä. Pakattiin kamat ja lähdettiin eteenpäin, kun vasemman kankun yläosassa alkoi säkenöidä. Heti perään oikeassa, tarkalleen samassa kohdassa, kuin suunnitellusti. Kipu levisi salamaniskun lailla joka suuntaan – kuulemma muurahaishappoa – ja olin vähällä riisua housut ja syöksyä järveen. Sain yhden kynnellä kiinni, toisesta en tiedä. Molemmat menettivät operaatiossa henkensä. Muurahaiset olivat mustia, taatusti suomalaisen kusiaisen, siis siloviholaisen, sukulaisia, sillä punaiset paukamat aktivoituvat yhä, päiviä retken jälkeen.

Niittyä peitti upea keltainen, silti rentukat eivät loistaneet kuvissa. Luonnossa kylläkin, kuin pienet hälytysvalot.

Krookusten aika oli selvästikin jo ohi, pettymysten pettymys. Sata metriä korkeammalla sydän otti loikan, siellä niitä oli, valkoisia täpliä siellä täällä, joka puolella. Villien krookuksten bongaaminen vaati ajoitusta ja salaa toivoin, että edes jokunen olisi vielä kukassa.

Fählenseellä Gasthaus oli vielä talvilevolla. Joku yritti epätoivoisesti sytyttää niemen nokkaan märkää kuusen oksaan tulta nuotioksi. Järvi oli kuin akvarelli, siihen heijastuivat vuorenseinämien valkoiset lumiraidat ja kiven harmaa. Jäät olivat sulaneet selvästikin aikaa sitten pois. Istahdin kivelle ja hengitin. Tuskin ajattelin mitään. Olin vain ja maadoitin oloani.

Alppien kultaesikkokin kukkii. Primula auricula blooming.
Mihinkäs tämä vie?
Where does this lead?
No vihreälle järvelle tietty!
Obviously to the green lake!
Nuotiopaikka näkyvissä.
Campfire on the sight!
Gourmet esillä.
Gourmet lunch.
Tää oon miä ennenkuin tajusin että housuissa on murkkuja.
That´s me before I understood there are ants in my pants.
Tuonne mökille on vähän matkaa.
You gotta hike a bit to that hut.
Näistä niin tykkään.
One of my favorites.
Oh ja nämä villikrookukset!
Oh and these wild crocuses!

Täällä hengähdetään hetki.
Time for a short stop.
Auringon pilkahtaessa tämäkin muuttuu vihertäväksi.
With some sun also this one turns into green.
Pakko tuijotella hetki tätä upeutta.
Concentrating to understand this beauty.
Aldo lähti omille poluille.
Aldo on his own paths.
Hoher Kasten näkyvissä.
Hoher Kasten somewhere there.

En resumen: El primer paseito de primavera en los Alpes de Appenzell, rodeados por los cucús cantando, admirando crocuses, el paisaje alrededor del lago verde y donde el otro, como una acuarela.

Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings in den Appenzeller Alpen; singende Kuckucke, weisse Krokusse auf der Wiese, der unglaublich grüner See und der andere, wie ein Aquarell.

Iltainen omenankukkapyöräily

Iltainen omenankukkapyöräily

Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan, taivaalla kumottaa tumman sinertävä pilvivyöhyke joka voi ainoastaan luvata litimärkiä alkkareita. Silti vedän kypärän päähän ja alan polkea, Romanshornin asemalta kohti omenapuita.

Bodenjärvi jää selän taa, mutta sekään ei haittaa, vaikka järvimaisema kaunis onkin. Sillä on melkein se paras kukinta aika, ajattelen. Omenoita on kukat levällään rivittäin, sitten toisia nuppuineen, ne ei vielä edes yritä avautua. Varmaankin muu lajike, ehkä myös vähän ylempänä. Pölyttäjiä ei näy, vaikka aurinko lämmittää. Se on ohi nopeasti, kuten huhtikuussa usein käy. Sade ja aurinko kilpailevat kumpi voittaa. Jälkimmäistä ei viime viikkoina juuri ole näkynyt.

Ehkä siksi monissa puissa on jo pienet lehdet kukkien lisäksi. Vihertävän valkoiset puut on kummallinen näky; mitä se tuleville omenoille merkitsee, jää arvailun varaan. Ei siis hajuakaan. Ehkä sekin käy?

Voikukkia on pelloilla triljoona ja keltainen peitto on ihana. Taustalla pitäisi siintää Appenzellin Alppeja, mutta usva on tiukassa. Yritän zoomata ja kirkastaa näkymää. Juuri ja juuri pystyn kuvittelemaan muhkeat vuoret maalaismaisemaan.

Välillä riisun takin pois, sitten taas viluttaa. Maaseutu kumpuilee, mutta ei enää tarpeeksi, että lämpenisin, sillä olen tottunut kunnon mäkiin. Kivahan tätä on polkea.

Ensimmäisessä linnassa, Wasserschloss Hagenwilissä, vietetään häitä. Pieni linna istuu kylään nätisti, vierestä nousee viinikukkula ja toisella puolen tiet vievät mäkiä ylös peltojen reunaan.

Jotkut teistä risteää polkujen kanssa, joita olemme kulkeneet jalan aiemmin. Silloinkin kukkivia puita etsiskellen. Harjanteelta tie laskeutuu Arboniin järvelle, ohi kaupungin linnan ja vanhankaupungin.

Tekisi mieli jäädä katselemaan; miksi en aiemmin ole käynyt siellä? Pilvet silti lähestyvät ja tunnen tipan kasvoilla. On syötävä jotain, koska ilta kallistuu myöhään. Rantabeizissa tilaamme juuri ennen sen sulkeutumista siikaa, niitä öljyssä paistettuja tartarkastikkeen kera, joita joka paikasta löytyy. Ei mikään gourmetannos tämäkään, mutta täyttää tarpeen.

Järven itäpuolella ilta-aurinko näyttää vuoret sinertävinä. Hetken henkäilen järvi-ilmaa paikoillaan. Loput kilometrit odottelen jännittyneenä rankkasadetta, jota ei tulekaan – muutamia tippoja enempää.

En resumen: Una vuelta entre los mazanos en el campo en el norte de Suiza era pura belleza. Los pajaros cantando de la lluvia, flores, el inmenso lago de Constanza y tranquilidad.

Kurzgesagt: Wunderschöne Velotour am Bodensee, zwischen den blütenden Apfelbäumen und gelben Felden. Am Abend wird alles ruhig, es riecht nach knoblauch und zwiebel, die Vögel singen über das Regen und wir, wir fahren weiter.

Tuokio Keväisessä Zürichissä

Tuokio Keväisessä Zürichissä

Kävi sitten niin, että sormi meni pitkähihaisen teepaidan kankaasta läpi. Se oli selvästi merkki, oli mentävä kaupunkiin ja ostettava tilalle uusi. Lykkäsin lähtöä, mietin että jaksaako. Tunnustelin että huvittaako. Entä aurinko, olisiko sitä, sillä sateeseen en mene. Ihmisvirta harmaassa ja kosteassa betoniympäristössä tuntui epäystävälliseltä asetelmalta ja ehdottomasti vältettävältä juuri nyt. Jossain takaraivon puolella ääni muistutti, että musta paita pitää aina olla kaapissa käyttövalmiina. Sille nyt vain on käyttöä.

Sitäkin mietin, ettei reikäinen vaate haittaa. Kohta on kuitenkin kesälämpö ja muiden vaatteiden vuoro. Ompeleminen tuskin auttaa, sillä se repeää sauman läheltä uudelleen hiutuneen kankaan takia. Kylmänä päivänä vetäisin paidan päälleni, muistaisin reiän ja puhahtaisin, että ääh, miksi tämä on yhä näin. Joten sinne kaupunkiin.

Harvinainen huhtikuun sää, sillä villakangastakissa tunsin lievää hytinää, vaikka odottelin junaa auringossa. Sveitsin lämpö iskee auringon myötä heti ja hanakasti, Silloin lentää päältä takki, pitkähihaiset vaatteet muutoinkin ja lapset sekä urheilijat viilettävät välittämästi sortseissa. Tänään kaupungillä käveli yhä pipopäitä, paksuihin takkeihin kääriytyneitä ja muutama teepaitailija.

Noudin paidan, kuljin vanhankaupungin läpi, koska se on erityisesti auringossa kaunis. Jäljellä oli yhä kukkia eiliseltä keväiseltä juhlapäivältä, värit lilluivat lähteissä ja turistit yrittivät mahduttaa kameran silmään sekä itsensä että väriloiston.

Kantonien liput roikkuivat kujaa varjoilla täplittäen, aukiolla istuttiin kahviloissa ja maisteltiin oransseja drinkkejä, katseltiin ohikulkijoita cappuccinon vaahtoa suupielessä. Huomasin uuden italialaisen kahvilan, joka varmaankin on ollut siinä jo ikiaikoja, mutta jäänyt huomaamatta nurkkauksen taa. Sinne tulisin lämpimänä aamuna, söisin mantelisarven ja maistelisin kahvin aromia.

En resumen: La primavera ha traido las flores a Zurich.

Kurzgesagt: Der Frühling hat die Blumen nach Zürich gebracht.