Ennen vanhaan jokaisessa kodissa oli jonkinlainen paikka, jossa saattoi pestä kasvot ja kädet. Useimmin pesupaikkana oli ns. komuutti eli komuuti eli pesukaappi, jonka päällä oli varakkaammissa paikoissa posliininen pesuvati, vesikannu ja saippua-astia. Suomessa näitä valmisti mm. Arabia. Pesuvadin, kannun ja saippuakupin alle pantiin puuvilla- tai kalastajalangasta virkatut alustat. Ne olivatkin tarpeen, että komuutin pinta säästyi vesijäljiltä.
Komuutti, josta tässä kerron, hankittiin aikoinaan Pohjois-Karjalaan Riikolan taloon Pälkjärven Kurikassa. Sen ikää en tarkalleen tiedä, mutta arvelen sen olevan peräisin 1800-luvulta ja luultavasti se on paikallisen puusepän tekemä. Kaappi lienee koivupuuta. Se on ollut alun perin puunvärinen ja pellavansiemenöljyllä kyllästetty vettä hylkiväksi. Kaapin kansilevy on etureunasta avoin, mutta muilla sivuilla on muotoillut pystylaudat estämässä tavaroiden tippumista. Kannen alla on kaksi laatikkoa ja laatikoiden alla kaksiovinen, yhtenäinen kaappi. Alakaapissa säilytettiin emalisia ja alumiinisia pesuvateja sekä emalista yöastiaa eli pottaa. Minäkin sain tutustua komuuttiin aina silloin tällöin elämäni aikana.
Kun talvisota 30.11.1939 syttyi, Riikolan isäntä ja enoni, Erkki Riikonen, lähti sotaan ja hänen vaimonsa Saimi o.s. Kääriäinen, nuori emäntä, ja hänen anoppinsa, Hanna Riikonen, jäivät isoa taloa hoitamaan. Talon tytär Tyyne oli lottatehtävissä Pälkjärven kirkolla, ja äitini Helmi Kääriäinen saapui pikku Leenan (s.19.9.39 Käkisalmi mlk) kanssa sotaa pakoon entiseen kotitaloonsa. Luulen, että äiti pesi varmaan monta kertaa pyllyni pesuvadissa tuon komuutin päällä, kun viivyimme Riikolassa talvisodan ajan.
Talvisodan jälkeen Pälkjärvi jäi alueluovutuksessa Neuvostoliitolle, ja Riikosillakin oli edessä evakkotaival Savoon Maaningan Käärmelahteen. Pesukomuutti seurasi sinne Riikosten mukana. Kun jatkosota syttyi kesäkuussa 1941 ja rintama siirtyi kesän aikana nopeasti Pälkjärveä idemmäksi, Riikoset tulivat Joensuun lähelle Niittylahden Kumpuun Puhakan taloon, Puhakkalaan, odottamaan Pälkjärvelle pääsyä. Pesukomuutti matkasi myös sinne.
Vanhempani asettuivat Punkaharjulle talvisodan jälkeen. Äitini kävi sieltä käsin Puhakkalassa äitiään, veljeään (haavoittui talvisodassa) ja kälyään tapaamassa minun kanssani kesällä 1941. Olin liki parivuotias. Minulle on kerrottu, että istuin potalla komuutin edessä, mutta kun Erkki-enoni kuulema vähän kiusoitellen sanoi aina, että tyttö se taas istuu potalla, niin en tykännyt siitä. Tärkeän asian toimitus häiriintyi. Silloin joku keksi, että pantiin kaapin ovet auki ja sain siitä näkösuojaa ja asiat hoituivat hyvin.
Jo syksyllä 1941 Riikoset pääsivät muuttamaan Pälkjärvelle. Riikolan taloon ei päästy, kun se oli purettu ja hirret siirretty kirkolle. Riikoset asuivat talon uudelleenpystytyksen ajan Pälkjärven aseman luona olevassa entisessä torpassaan. Sinne muutti pesukaappikin. Jatkosodan aikana se siis palasi ehjänä taas Riikolan taloon alkuperäiselle paikalleen tupaan.
Vaan eipä aikaakaan, kun taas lähdettiin evakkoon. Minun 5-vuotispäivänäni 19.9.1944 solmitun välirauhan ehtoihin kuului liki 60 pitäjän tai niiden osien luovutus Neuvostoliitolle. Joukossa myös Pälkjärvi. Nyt pälkjärveläisiä sijoitettiin Laihialle. Riikoset matkasivat sinne Leppäkosken taloon (n. 30 km Vaasasta) ja heidän mukanaan sinne muutti tietysti pesupöytäkin. Sille muutto oli jo kuudes. Minä kohtasin pesukaapin Laihiallakin, kun olin kyläilemässä mummoni, enoni ja tätini luona.
Komuutti toimitti virkaansa Laihialla vuoteen 1947 saakka. Silloin Erkki-enoni tuli Pohjois-Karjalaan hankkimaan äidilleen, vaimolleen ja itselleen asuinpaikkaa lähempänä entistä kotiseutuaan ja sukulaisiaan. Hän osti talon silloisen Pielisensuun kunnan (myöhemmin Joensuu) Mutalasta. Osoite oli aluksi Mutala, urheilukentän laita. Enoni viimeisteli talon rakentamisen ja asukasluettelossa on merkitty muuttopäiväksi 1.7.1947. Pesukomuutti sai paikan rintamiestalon keittiöstä ja toimitti edelleen pesupaikan virkaansa.
Minulle komuutti eri tarkoituksiin sopivine vateineen tuli hyvin tutuksi, kun perheeni oli muuttanut vahtitupaan Enon Ukkolaan (myöh. Koivikkola) ja aloitin oppikoulun Joensuun tyttölyseossa. Enolasta tuli minulle koko oppikouluajaksi 1950–59 toinen koti. Muistan hyvin pienen, turkoosinsinisen emalivadin, jota käytettiin kasvojen ja käsien pesuun. Astioiden pesuun oli kaapissa kaksi alumiinivatia. Eno oli maalannut kaapin kermanväriseksi – myöhemmin vielä tummanvihreäksi.
Kun Riikoset saivat vesijohdot 60-luvun lopulla, pesukomuutin paikalle tuli tiskipöytä ja komuutti jouti enoni autotallin nurkkaan työkalukaapiksi noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Se joutui todelliseen alennustilaan.
Sitten kävi niin, että enoni myi Mutalan talonsa minulle ja miehelleni Tarmolle 2000. Peruskorjasimme talon ja 2001 joulun alla muutimme Jyväskylästä Joensuun Mutalaan urheilukentän laitaan Asentajankuja 6:een. Kun purimme sitten Riikosten ulkorakennuksen 2003, löytyi autotallin nurkasta hyvin rähjääntynyt vanha pesukaappi. Tunnistin sen heti ja päätin, että kyllä siitä vielä hyvä kaappi saadaan kesäkotimme Koivikkolan saunan eteiseen koristeeksi ja säilytyspaikaksi.
Annoimme kahdeksi kappaleeksi hajonneen pesukaapin ehostettavaksi Joensuun Nuorisoverstaalle. Sen maalikerrokset poistettiin, kansiosa pantiin paikoilleen ja se maalattiin sinivihreäksi. Koristelin sen vielä oransseilla kukkakoristeilla. Kaapin päällä pidin kiviä ja simpukoita täynnä olevaa Riikosten turkoosia emalivatia, äidin kalastajalangasta virkkaamia luonnonvärisiä, punareunaisia alusliinoja, Saimin simpukan mallista saippuakuppia ja Erkki-enon partasutia. Komuutti koristi Enon Ukkolassa Koivikkolan saunan eteistä 12 vuotta.
Kesällä 2014, kun Myimme Koivikkolamme, kaappi sai uuden kodin Konneveden Palosaaressa miniäni Reijan ja poikani Timon kesämökin saunakamarissa. Komuutilla on todella vaiherikas elämänkaari – se muutti kaikkiaan kymmenen kertaa – ja uskon, että se palvellee nykyisessä olinpaikassaan käyttäjiään oivallisesti antaen myös silmän iloa. Iloitsen, että komuutti on saanut nyt arvoisensa uuden kodin saman suvun hallussa.
Joensuun Mutalassa enoni Erkin ja tätini Saimin entisessä talossa urheilukentän laidassa 17.11.2014
Leena Parvela
