pihaportti

Metsikön laidalla raikkaan vihreää taustaa riittää.  Puutarhan reunamille istuttamani pensaat tuovat vihreyden vielä lähemmäs.  Pidän paljon luonnon tarjoamista valkovuokkomättäistä ja kieloista.  Huomaan noudattavani luonnon reseptiä:  suurimmat alueet puutarhassani ovat vaaleita.  Metsärinteessä valkoinen tulppaani ‘Exotic Emperor’ on uhkea kuin lumme.  Vaaleat ja punertavat jouluruusut erottuvat nuokkuvina kukintoina.  Kaikkialle levittäytyvät kevätesikot (Primula veris) lisäävät keltaista aurinkoa ja siniset helmililjat pikkutähkineen kontrastia.

Terassin lähellä valkoisen kumppanit ovat pastellinhempeitä.  Tulppaani ‘Salmon Impression’ ja palloesikko ‘Cashmeriana’ nousevat pehmeästi esiin valkoisten narsissien ryhmästä.Valkoinen ‘Exotic Emperor’ on päässyt myös pihan perällä olevaan kukkapenkkiin, omenapuun taakse.  Joukossa on perenojen lehtiä, sinikukkainen ja valkokirjavalehtinen rotkolemmikki, valkoinen hyasintti ja narsissi.

Pikkuinen kirsikkapensas (Prunus incisa ‘Kojo-no-mai’ ) kukkii terassin reunalla kallionkolossa.  Näen sievät kellomaiset kirsikankukat ihan läheltä.

Näin rauhallisissa merkeissä kevätkukinta puutarhassa ei kuitenkaan toteudu.  Värien nälkä on talven jälkeen kyltymätön.  Muutamia väriläikkiä siellä täällä tarvitaan välttämättä.  Huomaan miten hauskaa on kävellä puutarhan poluilla erilaisten väriryhmien luo.  Ne ovat todella katseenvangitsijoita ja vaativat huomiota.  Väriläikkien tulppaanit ovat näköjään hiukan myöhäisempiä lajikkeita kuin valkoiset.  Joka aamu on uusi väri auennut.  Värien juhla alkaa olla valmis.

kun konttasin polvillani puutarhan nurkissa ja sade valui kauluksesta selkää pitkin alas.

Keltalehtisen heisiangervopensaan alle työnsin ‘China Pink’ sipuleita ja viereen kookkaampia ja vaaleampia ‘Salmon Impression’ tulppaaneja.  Vaalean terälehdet ovat hyvin sävykkäät.

Kerrotut tulppaanit ovat pienen riskin arvoisia.  Olen kokeillut vaaleanpunaista ‘Angelique’ tulppaania, mutta se kaatuili painavan kukinnon alla.  Valkoinen ‘Exotic Emperor’ sensijaan on häkellyttävän tanakka.  Kukka on uhkea kuin pioni, mutta niin vain se seisoo suorana lauantain ukkosmyrskyn jälkeenkin.  Hieno uusi suosikki!  Pidän tästä pikku ryhmästä.  Tulppaanin lisäksi valkoisia narsisseja, hyasintteja , jokin kylväytynyt esikko.  Peitekasvi tuoksumatara on etualalla raikkaana mättäänä.  Kohta se on täynnä pieniä valkoisia tähtiä.

Suuren perennapenkin kulmaus on toivoa täynnä.  Ryhmässä on monta erilaista tulppaania.  Kirjopikarililjat, helmililjat ja valkoiset narsissit ovat valmiina.  Reunassa vaaleanpunainen pikkusydän ja taustalla pionin punertavat versot.

Toisella puolella taloa on aamuaurinko ja katselen mielelläni valossa keltaista ja punaista.  Kookas keltainen Appeldoorn kukkii pitkään.  Jos se olisi hevonen se olisi kylmäverinen työhevonen.  Ei ehkä kaunein puutarhan tulppaaneista, mutta vankka keltainen tausta sirommille punaisille.  Punainen ‘Red Shine’ on vielä aivan nuppuinen, se kirkastuu nimensä mukaiseksi ihan kohta.

Torvikukkaiset narsissit ovat lähes kuihtuneet.  Nyt on runoilijoitten aika.  Narcissus Poeticus kukkii puutarhassani joka vuosi.  Olen muutoin vaihtelunhaluinen, tulppaanit tulevat ja menevät.  Tämä on kaunis kaikkien kanssa.

Se lehahtaa edeltä kuin kameran napsahdusta säikähtänyt metsäkyyhkynen.  Muuten metsäkyykynen tyytyy seurailemaan touhujani kiinnostuneena ja läheltä.   Olemme hyvissä väleissä, vaikka se saattaakin napsia ohimennen jotakin.  Epäilen hiukan sitä pikarililjojen kukkien näpistämisestä.  Yhden se jätti kuitenkin minulle katseltavaksi.

Punertava jouluruusu (Helleborus orientalis) on avautunut metsärinteessä.  Jouluruusujen kumppanit ehtivät vaihtua seuraavien viikkojen aikana, ne jaksavat kukkia.

Vähän aikaa sitten valittelin kuinka englantilaiset ja ruotsalaiset esittelevät ihania kevätpuutarhoja, joissa sipulikasvit nousevat kauniisti perennamatosta.  Omassa varjoisassa puutarhassani perennat eivät ehdi ensimmäisten sipulikukkien aikaan.   Onneksi jo nyt monista perennoista on iloa.  Esikot viihtyvät 5 koivun puutarhassakin hyvin (ja näin ollen useimmissa puutarhoissa vielä paremmin).  Kevätaikaan metsän puut eivät varjosta tai kuivata maata ja kesällä esikot ovat jo lepovaiheessa.  Esikko (Primula veris) on itse asiassa lemmikin ohella puutarhassani hurjimmin leviävä kasvi!

Palloesikko (Primula denticulata ‘Cashmeriana’)saisi minun puolestani levitä villisti myös.  Sitä se ei tee, mutta nousee uskollisesti valkovuokkojen keskelle.

Kaihonkukka (Omphalodes verna) on kevätesikon ohella toinen käsittämätön leviäjä ja selviytyjä.  Huomaan sinisen kukkameren levittäytyneen polun varresta jo suurimman koivun alle, jossa seppelvarput sinnittelevät kuivassa rinteessä.

Puutarhassani kookkaita sipulikasveja, tulppaaneja, narsisseja ja pikarililjoja ei ole mitenkään valtaisia määriä .  Pidän siitä, että ne muodostavat ryhmiä muitten kevätkasvien kanssa.   Kaihonkukan seuraksi aukeavat ihan kohta narsissit, esikkojen ryhmässä on tulppaaneja.  Viime vuonna istutin myös keväällä kukkivaa tuoksumataraa (Galium odoratum).  Olen aina halunnut sitä.  Mutta koska olen jo oppinut karttamaan kasveja, jotka eivät viihdy kuivassa, niin…  Kaikissa lähteissä sanotaan sen viihtyvän puolivarjossa, mutta kosteassa.  Ilokseni tuoksumatara selviää hyvin,  myös se on levinnyt hienosti.

Rotkolemmikit (Brunnera macrophylla) ja rohtoimikät (Pulmonaria) kukkivat jo sinisinä.  Kuvaan ryhmät kunhan tulppaanien nuput aukeavat.  Viikko on niin lämmin, että se tapahtuu minä päivänä hyvänsä.Hyasinttien väriloisto jatkuu.  Sininen ‘Delft Blue’ on ihana, mutta tämä magentanvioletti ‘Woodstock’ on pikemminkin hurja.

Salaperäiset juurakot, messutuomiset, kasvavat edelleen suurissa ruukuissa.  Odotan niiden ‘yksilöllistymistä’, että voin istuttaa ne puutarhan eri puolille penkkeihin.  Huomasin vasta kotona, ettei missään ollut merkintöjä.  Muovipusseihin sullottu vain kaikki.  Minun olisi kai itse pitånyt tajuta merkitä pussit.  Alppipiikkiputki on ensimmäinen yksilö.  Mutta miten rintarinkannus, särkynyt sydän, salkoruusu ja unikko voivatkin olla noin saman näköisiä varhaisiässä?  No, onneksi ne viihtyvät ruukuissaan.

Uusia kaunottaria ilmestyy puutarhaan joka päivä.  Jouluruusut ovat ihania ja kookkaita.  Hämmästyttävän vaatimattomia myös.  Metsärinteen puolivarjossa, suuren koivun takia pahasti kesällä kuivuvassa maassa ne ovat juurtuneet.  Ensin kukki yksi jouluruusu, nyt parin vuoden jälkeen jo jokainen.  Helleborus hybridus on luonnon ihme.  Lajikkeita on valtaisa määrä.  Vaalea, sisältä pilkullinen on hieno, samoin punertava joka on vasta avautumassa.

Jouluruusut erottuvat jo suuren kokonsakin vuoksi kevätkukkien keskellä.  Punaisen jouluruusun taustana on matala atsalea, jonka lehtien keskustan kukkanuput toistavat punaista väriä.

Myös narsissit ovat jo avautuneet ja pikkutulppaanit.  Harmaan sumuisina päivinä värit vain kuvissa haalistuvat.  Pitää odotella kirkkaampaa valoa.  Siniliilassa ‘Delft Blue’ hyasintissa on niin intensiivinen väri, että se nousee harmahtavastakin kuvasta.  Magentanpunaisesta ‘Woodstock’hyasintista puhumattakaan.  Täytyy sanoa, että nimi on kuvaava!

Nuppuinen ‘Woodstock’ oli väriltään kuin tummat viinirypäleet.  Avautuneena se näyttää maailmalle riehakkaan luonteensa.

Woodstock kasvaa viime kesänä metsänreunaan kaivamassani uudessa penkissä.  Viime kesänä kasvatin siinä lähinnä kesäkukkia ja katselin ja ihmettelin.  Tänä kesänäkään penkki ei vielä mitenkään valmistu.  Aion kasata sinne lähinnä ‘ylijäämäperennoja’, pari kokeilua  ja katsella edelleen.

Taimitarhan ostoslista on valmiina, mutta pitäisi hiukan malttaa.  Kohta avautuvien tulppaanien juurille ei kannata ihan vielä mennä sorkkimaan.  Muuta pikkupuuhaa onneksi riittää.  Siivoamista on metsänreunassa aina ja sitkeä vuohenputki kulkee kannoillani sitä mukaa kun onnistun parantamaan viljelymaata.  Koivuissa on hiirenkorvat ja kaikki ruusupensaat on leikattu, samoin laventelit ja iisopit.  Karel Capek elää kanssani näitä ihmeitä kirjassaa ‘Puutahurin vuosi’ :  Tänään kello 10 aamupäivällä avautui selkäni takana onnenpensaan ensimmäinen kukka.  Kolme päivää olin vahtinut sen isointa, pientä kultaista palloa muistuttavaa nuppua, jotta en menettäisi tätä historiallista hetkeä.  Kun se tapahtui, katselin taivaalle, rupeaako satamaan.

Oma onnenpensaani ei ole ikinä kukkinut varjoisassa puutarhassa.  Mutta tiedän, että tähtimagnolian nuppujen kanssa käy juuri noin!  Vahdin niitä silti  silmä tarkkana.  Yksi pajunkissaa muistuttava on jo vähän raollaan.

Puutarhani on kuin ikuisen talven maa Narnia.  Uutta luntakin satoi köynnösten koristeeksi.  Huokailen ja selaan epäuskoisena puutarhalehtiä.  Kaikissa kevät on edennyt tulppaanien aikaan.  En ole nähnyt ensimmäistäkään krookuksen latvaa tai lumen alta pilkottavaa lumikelloa.

Aina vaan elän viime keväässä.  Odotan malttamattomana miltä uudet sipulikukkaistutukset näyttävät tänä vuonna.  Erilaisia tulppaaneja puutarhaan on istutettu jo monena syksynä.  Mutta nyt olen kokeilemassa sipulikasvien yhdistelmiä, hyasintteja, pikarililjoja, helmililjoja, villitulppaaneja, alliumeja… vaikka mitä.  Malttamaton on lievä sana kuvaamaan olotilaani.

Tällainen on ensimmäinen näkymä, jota odotan.  Lumikellot kukkivat vanhan syreenin alla.  Aioa kasvi joka hangen alta kurkottaa käytävän kiveykselle on ikävä kyllä laventeli.  Toivoisin sen odottelevan hangen alla yöpakkasten hellittämistä, mutta ei.  Puutarhatyöt koostuvat toistaiseksi jokapäiväisestä pressun levittämisestä magnoliapensaan suojan päälle, ja lämpötilan kohotessa pressun poistamisesta.  Muuten magnolia paistuisi auringon paahtaessa pressua.  Magnoliapensaani on kukkinut vasta kahtena keväänä (yöhallat vievät nuput).  Puutarhuri on aina toiveikas.

Siemenet odottavat pusseissaan kylvöä.  Se tapahtuu vasta, kun taimia voi kiikuttaa päiväksi ulos valoon.  Metsä varjostaa niin, ettei sisällä ole tarpeeksi valoa.  Kesäkukkien kylvön odottelu on varmaankin melko normaalia, mutta minä odotan myös pääseväni siivoamaan puutarhaa!   Jätän kaikki perennapenkit kuihtumaan niille sijoilleen ja katkon varret ja haravoin vasta lumien sulettua.  Ensi viikon vietän Roomassa.  Tiedän säätiedotuksista jo, että palattuani ihme on tapahtunut ja Narnian ikijää on sulanut ja kevät tullut!

Köynnöksille on aina tilaa rivitalopuutarhassakin.  Vanhat pihlajat ovat saaneet juurelleen sitkeitä kiipeilijöitä.  Keväällä aikainen alppikärhö tavoittelee taivaita.  Näen hyvin joka päivä kasvavat nuput ja viimein sinisten kukkien aukeamisen.

Alppikärhöt sopivat metsäpuutarhaan kukkien pienen koon vuoksi.  Mutta ennen kaikkea siksi, että ne voi istuttaa metsämaahan puun juurelle.  Kuoppaan kannattaa laittaa puutarhamultaa ja ensimmäisenä vuotena kastella kuivalla ilmalla.  Sen jälkeen ne vain rehevöityvät, leikkaamista ja muutakaan hoitoa ei tarvita.  Vanhan kärhön risuiset ja kuivuneet oksat voi toki poistaa talvella halutessaan.

Viereisen pihlajan runkoa pitkin kiipeilee vaaleansinikukkainen, nuori kärhö.  Muutaman vuoden kuluttua sekin suikertelee pihlajan oksilla korkealla.  Vaatimattomat alppikärhöt kukkivat aikaisin.  Värit ovat  pastelleja: sinisiä, vaaleanpunaisia ja valkoisia.  Omassa puutarhassani miltei joka kohdassa on varjoisaa ja kuivaa.

Varsinaisessa puutarhassa, pergolan pylväässä pastelliväri on vielä hempeämpi, hennon vaaleanpunainen.

Vaaleanpunainen on clematis macropetala.  Se on lähes yhtä sitkeä kuin alppikärhökin.  Kukka on kerrottu,  eri värisiä lajikkeita on runsaasti, valkoisia, sinisiä ja vaaleanpunaisia.  Sitkeydestä todistaa kuva;  kärhö kukkii yhdessä orapihlajankukkien kanssa!  Se on siis istutettu vanhan orapihlaja-aidan viereen.  Sen tiukempaa paikkaa ei juuri ole.  Kärhön ja orapihlajakukan yhteinen kauneus teki mieleni runolliseksi.  Kärhö kukki sitä paitsi todella pitkään.

Yhtä sietämätön kasvupaikka on valkoisella kärhöllä Clematis tangutica ‘Anita’.  Oksat joita pitkin se kiipeää ovat nimittäin vanhan ja suuren syreenin oksia.  (Syreenin juuristojen väitetään imevän kosteuden maasta sienen lailla.)  Vuoden tai kaksi sain odottaa.  Olin valinnut kuivuuden vuoksi juuri tangutica-kärhön.  Silti pahimmalla helteellä kastelin ensimmäisenä vuonna, eikä kukkia näkynyt.  Mutta viime kesänä aukesi muutama ja aivan ihastuttava kukka!  Tavallinen tangutica on kirkkaan keltainen.  Anita on mielestäni ihana, siro ja täydellinen.

Viime kesän tulokas, Clematis ‘Alba Luxurians’.  Nimensä veroinen, todella runsaasti ja pitkään kukkiva.  On tunnustettava, että olen aivan hulluna kärhön valkovihreisiin kukkiin.  Himoitsen puutarhaani kukkivaa pensasta nimeltä Cornus Kousa.  En ole vielä uskaltanut, koska talvenkestävyys on siinä ja siinä tällä vyöhykkeellä.  Kanukan kukat ovat vähän samantapaiset, kärhö lievitti kaipuutani loistavasti viime kesänä.

Punakukkainen kärhö on viinikärhön hybridi, kuten ‘Aba Luxurians’kin.  Viinikärhöt kukkivat alppikärhöjen jälkeen, keskikesästä syksyyn.  Pitkään, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.  Viinikärhöt ovat erittäin reheviä ja voimakaskasvuisia.  Kukinta on lähes yltiöpäistä.  Tämä kärhö on ‘Madame Julia Correvon’.  Nuppuiset kukat aukeavat tähtimäisiksi.  Uusi kärhö on tässä vielä ruukussa, mutta se muutti jo loppusyksystä maahan aidan viereen.

On vaikea uskoa, että viinikärhön kasvu lähtee nyrkkini kokoiselta maa-alueelta!  Isossa perennapenkissäni on kaksi telinettä viinikärhöille.  Vaaleanpunainen on nimeltään ‘Comtesse de Bouchaud’.  Sen kukat ovat säännöllisiä ja melko suuria.  Etualalla kukkii valkokukkainen angervo.

Hyvin tavallinen ja voimakas viinikärhö (Clematis viticella) ‘Etoile Violette’ ison perennapenkin toisessa telineessä.  Kukkia aukeaa jatkuvasti pitkälle syksyyn.  Viinikärhöt ovat helppoja kaikin tavoin.  Leikkaan varret aivan lyhyiksi (muutama kymmenen senttiä) keväällä kasvun alkaessa.  Sitten kärhöt huolehtivat itsestään.   – Ja puutarhani on kuiva (5 koivua!) sekä korkeintaan puolivarjoinen.

Suurikukkaiset kärhöt eivät tulisi toimeen vähällä valolla ja kosteudella.  Clematis ‘Hagley Hybrid’  on rajatapaus.  Kukat ovat keskikokoiset, epäilen että siinä on viinikärhöä.  Se kukkii pergolan pylväässä yhdessä köynnösruusun ‘New Dawn’ kanssa.  Molemmat saavat osakseen poikkeuksellista hemmottelua, hevosenlantaa keväällä ja kastelua kesällä.

Kasvun rehevyyttä ei voi ihan verrata viinikärhöihin.  Mutta puutarhuri on aina toiveikas.  Tämä on vasta ensimmäinen kesä tässä kasvupaikassa.  Ehkä jo ensi kesänä?

Jälleen hämmästelen,  miten erittäin kestävä (puolivarjoa, melko kuivaa) ruusu voi olla näin ihana.  New Dawn selvisi ensimmäisestä kesästä kärhöä paremmin.  Se jaksoi kukkia kauan, tosin kukkia oli kerrallaan vain muutamia.  Mutta millaisia!

Puron reunalle, bambun eteen en vain voinut viime kesänä olla tuomatta tätä miniatyyri-ihmettä.  ‘Roguchi’ on sen nimi.  Pienet kellokukat ovat hyvin tumman violetteja, kuvassa on nuppu.  Terälehdet ovat paksuja, vahamaisia.  ‘Roguchi’ on koru, jota on kumarruttava katsomaan läheltä.  Kukkivia kärhöjä on puutarhassa monenlaisia.  Mutta muita köynnöksiä onkin sitten tasan yksi.  Köynnöshortensia on mielestäni täydellinen köynnös peittämään rumat lauta-aidat, puunrungot jne.  Köynnöshortensiaa kasvaa puutarhassani paljon.  Pidän sen paksuista, puumaisista varsista, rotevuudesta ja kauniista lehdistä.  Keskikesän valkoiset kukat ovat hieno lisä.  Ainoa miinus on ajan kuluminen.  Köynnöshortensia kasvaa ensin hitaasti, vastahakoisesti.  Vauhtiin päästyään se peittää tehokkaasti ja muodostaa ihanan vihreän seinän puutarhalle – tässä  pienelle vesialtaalle ja kurjenmiekoille.  Onnittelen itseäni vuosien takaisesta kärsivällisyydestä.

  Aurinkoisen jakson alettua ruusut avaavat nuppunsa, yksi toisensa jälkeen.  Teresanruusu, Rosa ‘Therese Bugnet’ on savimaan aurinkoreunan pensaista kookkain ja aloittaa ensimmäisenä.  Tervettä ja runsaskukkaista pensasruusua ei voi tarpeeksi ylistää.  Se viihtyy puolivarjossakin.

En osaa sanoa miten harvinainen pensasruusuni ‘Aicha’ on.  Kesti kuitenkin ennenkuin onnistuin löytämään sen.  Aurinkoisessa mutta kuivassa paikassa kahden vanhan syreenin alla, se avasi ensimmäisen kukkansa.  Sitä kannatti odottaa.  ‘Aichaa’ yritän helliä.  Kaivoin istutuskuoppaan savimaalta otettua multaa ja hevosenlantaa.  Tiedän että joudun tätä ruusua kastelemaan ja parantamaan maata joka vuosi. Juhannusruusun ohella ehdoton lemmikki.

Kurjenpolven heleä sininen sopii hyvin ‘Aicha’ ruusun keltaiseen.  Geranium ‘Johnson’s Blue’ on melko kookas ja isokukkainen kurjenpolvi, joka ainakin meillä vaatii kunnon puutarhamaan (kosteutta pidättävän).  Onneksi kurjenpolvilajikkeita on niin paljon, että jopa kuivaan varjoon saa niitä kukkimaan.

Terassin viereisen kallion reuna kevään kukinnan aikaan.  Valkovuokot levittäytyvät vuosi vuodelta pidemmälle puutarhaan ja ovat tervetulleita.  Pehmeänvärinen tulppaani sopii mielestäni risuaidan eteen.  Risuaitahan se ei varsinaisesti ole, vaan eri kokoisista pihlajan rungoista ja oksista kasattu.  Tulppaaniryhmässä on myös lemmikkejä, valkonarsisseja (Narcissus poeticus).

Kerään kyllä istuttamieni kasvien etiketit, periaatteessa siis.  Mutta ajatellaan nyt vaikka hetki syksyistä istutustilannetta.  On lokakuu, märkää ja kylmää.  Sipulipusseja on joka paikassa, eivätkä ne lopu millään, vaikka istutan ja istutan kädet kohmeessa ja nenä valuen.  Tuuli piiskaa…   Arpapeliksi menee, ehkä pitää ensi syksynä kirjoittaa nimet vihkoon.  Arvaukseni on, että tulppaani on Salmon impression.  Kaunis se on varmasti, mutta onko väri lohenpunainen?   Etiketin tulppaanin väri on paljon vahvempi, muoto on kyllä sama.  Olisin halunnut tähän paikkaan tulppaania nimeltä Apricot beauty, mutta en löytänyt sitä enää mistään.  Kaunotar tämäkin on.

Nupulla tämän tulppaanilajikkeen väri on hyvin pehmeä, mutta kehittyessään väri muuttuu selvästi voimakkaammaksi.

Seuraava arvoitus, tämän etiketti on varmasti hävinnyt.  Tunnistan sen kuitenkin vihreästä raidasta viridiflora-tulppaaniksi, nimi puuttuu.  Tätä pinkkiä tulppaania kokeilin puron reunalle nupullaan olevan tellimaryhmän vieressä.  Taaempana on valkoista liljakukkaista sapporoa, joka on eräs kestosuosikki.  Ykkäsenä listallani on valkoinen viridiflora Spring green.  Pinkki ei yllää samaan, mutta ehkä muutama jossakin vihreän keskellä.

Tämä on puutarhani ‘näköalaikkuna’, terassilta aukeaa näkymä metsärinteeseen.  Yritän pitää sen kauniina keväästä syksyyn.  Istutin vuosi sitten tummalehtisen omenapuun rinteeseen, sen takana on valkoinen Spring green- tulppaaniryhmä. Etualan tumma tulppaani on Queen of Night, monen muunkin suosiossa.  Myös tässä puron lähellä yritän leikkiä tumman ja vaalean rinnastuksella.  Pidän myös siitä, miten Queen of Night toistaa tummanpunaisen omenapuun väriä.

Queen of Night on hieno lisä myös värikkäämpiin yhdistelmiin.  Puron toisella reunalla sen vierellä on keltainen Akebono.  Pihlajien välissä on keltalehtinen japaninangervo.  Tunnustan istuttaneeni sen tähän paikkaan aivan suunnittelematta.  Kävelin ympäri pihaa lapio toisessa kädessä ja angervopuska toisessa.  Mihin ihmeeseen minä tämänkin lykkään.  Tarvitsin sen tilan pionille.  Lopulta kaivoin sen maahan pihlajien väliin ja ajattelin, että paikka on varmasti liian kuiva.  Mutta kuinka ollakaan, kuten puutarhan kanssa usein käy, siirto oli loistotikki.  Angervo antaa hienon taustan sipulikasveille, siniselle kärhölle ja vaikka mille.  Lisäksi rinteessä kun ollaan, lännen aurinko hehkuttaa sen lehdet valolla niin että vaatimaton angervo on suorastaan tähti!

Joka kevät tulppaanit muuttavat metsärinteen lumotuksi paikaksi.  Kuljen polkua edestakaisin kevään monenmoisissa puuhissa.  Useimmiten näky pysäyttää kesken matkaa.  Metsän takaa tulviva valo saa tulppaanit loistamaan.

Metsärinteen alareunaan istutin itselleni uuden lajikkeen nimeltä ‘Shirley’.  Se osoittautukin jännittäväksi tulppaaniksi, joka muutti muotoaan ja väriään kehittyessään nupusta täyteen kukoistukseen.  Mielestäni Shirley on viehättävä.  Vaalean violetti kuviointi on herkkä ja vaihteleva.  Vaaleaa violettia väriä on pirskotettu epätasaisesti valkoiseen pintaan.  Tähän metsärinteeseen Shirley jää.

Sadepäivien jälkeen päätän vihdoin ryhtyä korjaamaan ison perennapenkin viimevuotisia mokia.  Penkki perustettiin entiselle nurmikolle vasta kaksi vuotta sitten.  Se on sikäli merkittävä, että tässä on oikeastaan koko pihan varsinainen puutarhamaa.  Koivujen juuret eivät kiusaa, maa on hedelmällistä savea ja aurinkokin osuu puoleen väliin, loppu jää talon pohjoisseinän varjoon.

Kivetty polku kaartuu pergolan alta pihaan.  Tausta on melko rauhallinen; pieni apila-ruohoniitty vanhan omenapuun alla,  pensaita ja köynnöksiä.  Perennapenkissä on siksi kiva nähdä värejä ja kukkia.

Polku kaartuu penkin ympäri pienelle vesialtaalle.  Köynnöshortensian istutin onneksi jo vuosia sitten.  Se peittää rehevänä puuaidat.

Hortensian alla kasvaa kuunliljoja ja kulmassa kukkii pioni.   Altaan lähellä on onnistunut osa: korkeita kurjenmiekkoja, punalatvoja, poimulehtiä, kanukkapensas ja kuvan tähtiputki.

Viime vuonna loppukesästä kuvasin ison perennapenkin ja totesin, että toinen puoli toimii, toinen ei.  Viidakkomaisen röyheä altaan ympäristön istutus on ilo, kun monessa muussa paikassa koivut kurittavat kasveja ja pitävät ne aisoissa.  Mutta se toinen puoli…

Idea tuntuu edelleen hyvältä.  Tummaa taustaa vasten korkeita kukkavanoja.  Tumman taustan muodostavat rusokirsikka, punertavalehtinen japaninvaahtera ja keijunkukat, punavartinen puupioni.  Viime vuonna  ainoastaan  japaninesikot ja tähtiputket onnistuivat nostamaan päänsä esimerkiksi angervojen vihreän lehtimassan yläpuolelle.  Syksyllä kävin viidakon kimppuun.  Leikkasin kanukkaa, siirsin osan rehottajista muualle. Ja järjestin penkin keskellä, tiiviinä pyöreänä ryhmänä olleet jaloangervot tiukkaan riviin kanukan eteen.

Kivipolun reunaan lisäsin tummalehtistä keijunkukkaa.  Karsinnan jälkeen ‘tähtikasvieni’ ympärille jäi nyt tilaa ja paljasta maata. Keräsin eri puolilta pihaa kaikki tummalehtiset purppuraorvokit ja istutin ne mataliksi maanpeittäjiksi puupionin ja japaninvaahteran alle.  Multaa jäi vielä näkyviin, lähdin hakemaan uusia kasveja lempipuutarhamyymälästäni Järvenpäästä.

Ihana paikka!  Kävisin täällä nauttimassa kasveista varmaan joka viikko, jos paikka olisi lähempänä.  Löysin pienen lumpeen vesialtaaseeni ja muutaman sievän kukkijan ison perennapenkkini punertavaan, tummalehtiseen päätyyn.

Punakukkainen tähtiputki ja tummakurjenpolvi näyttävät kauniilta punertavien lehtien lähellä.  Kuvassa on myös alliumia.  Istutin sipulit maahan viime syksynä.  Matala pisamakello kukkii runsaana suurempien kasvien lehtien katveessa.

Sade painaa valkoisen pionin keijunkukan kukkavanojen tasalle.

Kumarrun usein katselemaan perennapenkin lehtienalaista hentojen ääriviivojen maailmaa.  Tämä on minun salainen puutarhani.