Pelargonin pistokkaita lokakuussa 24.10.2020                                                        

Koronasta ja pian koittavasta vuoden pimeimmästä ajasta huolimatta tarhurin ajatus on jo tulevassa kesässä. Talvisuojaan kannetuista pelargoneista laitettiin pistokkaita juurtumaan.

____________________________________________________________

Kangasniemen kunnantalolla pidettiin luento v.2017. Luennon yhteydessä oli mahdollisuus hankkia erilaisten pelargonien pistokkaita.
Väisäsen Seija osti itselleen heleän punaisen pelakuun, lajike Kypros.
Pelakuu viettää talvet viherlamppujen alla ja kukki vuodesta toiseen upeasti.

______________________________________________________________________________

Leijonankidan voi hyvin talvettaa kellarissa 29.6.2020

Leijonankidan voi hyvin talvettaa kellarissa. Kukinta aikaistuu, eikä tarvitse tuskailla pikkiriikkisten taimien kanssa. Tänäkin vuonna nuppuja alkoi kehittyä jo kellarissa. Kukinta alkoi ulkona kesäkuun alussa. Lisäksi samasta kasvista on monivuotinen ilo.

Tarhan tarhuri

_______________________________________________________________________________

Oletko kiinnostunut kasvattamaan kultasadepensasta pikkutaimesta?     11.3.2020

Kangasniemellä siemenestä kasvatettu kaljukultasade (Laburnum alpinum) on viihtynyt hyvin useita vuosia. Viime kesänä kasvi tuotti itäviä siemeniä. Pieni määrä näitä pikkutaimia on saatavana pihatarhureiden tapahtumissa kevään aikana. Varoituksen sana jo tässä vaiheessa, kuten niin moni hyvä ja kaunis, tämäkin kasvi on myrkyllinen.

 

_______________________________________________________________________________

Kevättä odotellessa pidettiin pistokastalkoita         11.2.2020

Ahkerat tarhurit ruukuttivat pistokkaita: pelargoneja (joukossa muutama harvinaisuus), mansikka-annansilmiä ja tarhametsäkaktuksen ”poikasia”.  Myöhemmin ruukutetaan mm. keijunmekkoja.

 

_____________________________________________________________________________________

Kukkamaakarin pihalla                                    23.9.2019

 

Pihatarhuri Martan (91 v)  pihalla kukoistivat pelargonit tänäkin kesänä.  Martan pelargonit ovat ihastuttaneet ohikulkijoiden lisäksi Piha ja puutarha facebook ryhmässä. Kuvitelkaa yli 3000 tykkäystä!

Kelpaa tällaisia portaita astella.

Tässä pelargonirivistöä. Etualalla ”Martan punainen” ja taaempana on useampia Kangasniemi-pelargoneja.

Tarhan tarhuri                                                                                                Kuvat: Pirjo Tiihonen

—————————————————————————————————————————————-

Rakastaako vai vihatako?                                    6.8.2018

 

Puutarhassani on lukuisa määrä kasveja, joilla on tarina. Kasvit ovat tulleet monen mutkan kautta puutarhaani. Osa on perittyjä, osa saatu puutarhaystäviltä – osa jopa nimetty antajan mukaan. Puutarhastani löytyy muun muasssa seuraavia : Papanpensas (=piianangervo),  valkoinen syreenilajike Hilja-täti, jaloakileija nimeltään Helmimaria, Mummonpioni, Äidinpalavarakkaus, Paulaluumupuu, Eiranparsa, Mirjan ja Karin seppelvarpu, Kertunpioni (=kuolanpioni), Kirsimanninen (=tarhatyräkki), ruostekukka nimeltään Sinikka, Tamaranruusu ja monia monia muita.  Näiden kasvien tarinat ole taltioineet kirjaan: Minun kasvieni tarinat. Kerron nyt yhden tarinan, johon liittyy haikeutta, ehkä jopa luopumisen tuskaa.

1960- luvun alkuvuosina puolisoni sisar haki lähisuolta lehtikuusen taimen. Lehtikuusi oli tuolloin vajaat puolitoistametrinen ohut piiska vain. Puu istutettiin heidän kotimökkinsä eteläpuolelle ja siihen se juurtui.
Lehtikuusi kasvoi kuin varkain, kukaan ei oikein edes pannut sitä merkille, kunnes sen latvus hipoi pilviä.

Puu on kestänyt tuulet ja myrskyt. Latva on haaroittunut kolmihaaraiseksi, mutta pystyssä se on pysynyt. Runkoa peittää paksu jurmuinen kaarna. Lehtikuuselle on ominaista, että alemmat oksat kuivuvat ja putoavat pois ja paksummat pitää sahata. Tämä johtuu kuulemma siitä, kun alaoksat jäävät varjoon ison latvuksen ahmiessa kaiken valon. Siinä se uljaana kurottautuu kohti taivasta.

Lehtikuusemme korkeus on noin 30 metriä. Upea se on, ainakin meidän mielestä. Syksyisin puun ohuet neulaset varisevat ja peittävät alleen ison alueen. Naapureiden harmi, uskon sen. Sisälle kantautuu kengänpohjissa kultaisia neulasia. Otto Mannisen tiellä on usean metrin levyinen kaistale, kuin keltainen matto. Ryhmyiset oksat käpyineen ovat erittäin kauniita, ihan sellaisenaan. Olen myös maalannut niitä ja käyttänyt sen oksia askarteluun.

Kuuntelin miesten keskustelua: “Pitäisiköhän tuo puu kaataa, kun toi latva on noin haaroittunut, saattaa seuraavan myrskyn aikana katketa.” Minulla on viha-rakkaussuhde tuohon lehtikuuseen. Keväällä se on ihanan hennon vihreä. Kesällä se katselee kerrostalojen yli koko kirkonkylää ja kellotapulia, yltää sen katse pitkälle Puula- vettäkin. Syksyisin sitten rakkauteni muuttuu kiukuksi, sillä neulasten määrä eteisessä on raivostuttava. Mutta kun lumi peittää neulaset, en enää vihaa puuta , vaan siirryn askartelemaan sen oksista. Olen aloittanut surutyön. Voi olla, että murehdin suotta ja puuta ei meidän elinaikanamme kaadetakaan, mutta jos…

Luin Wikipediasta, että aikaisemmin lehtikuusta on käytetty laivanrakennukseen. Emme tarvitse laivaa, mutta miksei.. siitähän voisi tehdä vaikka lattian. Silloin ero ei olisikaan lopullinen.

Hiekkarinteen tarhuri

 

________________________________________________________________________

Ne iki-ihanat pelargonit 2.8.2018

Monen puutarhaharrastajan suosikkipelargoni kukkii pitkään, ei karista lakastuvia kukkia, vaan ne on helppo napsaista pois. Lisäksi talvenkestävyys pitää olla taattu, että aarteemme aloittaa kukinnan jo varhain keväällä.

Aiemmin monen mielestä pelargoni oli mummojen kukka, niinhän Kari Kuuvakin lauloi. Nykyisin pelargonit ovat kiehtovia muotikasveja. Ne ovat myös osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Monilla niistä on tarina. Niitä on otettu mukaan lähdettäessä evakkoon. Talon tytär on ottanut pelargonin mukaan mennessään naimisiin. Pelargoni on voinut olla perheessä vuosikymmeniä. Niitä on jaettu talosta taloon. Niiden on pitänyt pärjätä tuvan ikkunalla ilman lisävaloja. Vahvat ja terveet yksilöt ovat jääneet henkiin.

Pelargoneja on nimetty monesti esimerkiksi talon nimen mukaan. Mutta muitakin ja todella hauskoja nimiä on. Eräs tällainen on Kaisa, Nivalasta kotoisin oleva ja presidentin rouva Kaisa Kallion suosikkipelargoniksi mainittu. Sitä kutsutaan myös myllärin hameenhelmaksi lehtien valkoisten reunojen takia.

Jos raaskii leikata, niin pelargoni kestää leikkokukkana helposti maljakossa ainakin 3 viikkoa.

Vaikka näin helteellä ei juuri talvea ajatella, niin jospa taas ensi vuoden puolella talkoillaan pistokkaiden merkeissä. Joukossa saattaa sitten olla myös harvinaisuuksia.

Tässä kuvia Sannin pelargoneista.

Alla on muutamia kuvia pelargoneista, joiden pistokkaita oli viime keväänä saatavilla tarhureiden tapahtumissa.

 

 

 

 

 

Hyönteishotelli 3.6.2018

Viime kesänä rakensimme lastenlasten kanssa hyönteishotellin. Runkona käytimme kuormalavoja ja niistä muodostui kivasti koloja, joihin laitoimme ylimääräisiä seinätiiliä.. Tiilien koloihin asettelimme käpyjä, kaisloja, sammalta, kiviä… ja sitten jäimme odottamaan hotelliin majoittuvia. Jokunen siivekäs pörriäinen saapui välittömästi käpy-yksiöitä tutkimaan. Pari kovakuoriaista, joilla oli tummat sateenkaaren värit selässään, nähtiin kipittävän koloissa. Hieman isompiakin uteliaita asukkaita hotellin ympärillä nähtiin: linnut löysivät nopeasti sammaleet, joita repivät omiin asumuksiinsa.
Hotellin katolle istutimme erilaisia kasveja, muun muassa; metsämansikkaa, jonka
sato maistui hotellivieraille.

Puutarhaani kelpaa kasvi kuin kasvi, mutta erikoisesti juuri ne, joita perhoset ja pörriäiset rakastavat: nauhukset, mirrinmintut, punahatut, auringonkukat, ruohosipuli ja niin edelleen.
Rakensin perhosbaarin muutama kesä sitten ja sehän toimi. Laitoin purkin pohjalle omenasiivuja ja päälle punaviiniä ja punaviinietikkaa. Purkin ripustin puun oksaan roikkumaan ja asiakkaita riitti.
Viini tuoksui ja perhoset lentää lepattivat sankoin joukoin. Ahkerimmat baarissa nautiskelijat olivat suruvaipat, amiraalit, neitoperhoset ja herukkaperhoset.
Ihmettelin, kuinka paljon viiniä kului, koska purkkia piti täyttää useasti. Tuskin perhoset sitä jaksoivat lipittää, taisi haihtua taivaan tuuliin. Oli kiva seurata, kuinka
perhoset jonottivat ”pubiin”.

Puutarhaystäväni Pirkko kertoi, että hän hiipii puutarhaan kesäöinä syreenikiitäjien vauhdikasta lentoa ihailemaan. Naapurin ja meidän välissä on aitana ikivanhaa lilan väristä syreeniä, joissa kiitäjiä saattaisin nähdä. Ehkä tänä kesänä yön pikkutunneilla hiivin minäkin kiitäjiä bongaamaan.
Syreenikiitäjän toukka on upea: kauniin vihreä ja ohuet raidat selässä. Yhden olen tavannut ja melkein sain halvauksen. Mikä tuo on? Jos tuo sikiää, niin mikään ei tätä puutarhaa pelasta. Luulin sen olevan kaiken tuhooja. Onneksi on internetin ihmeellinen maailma ja sieltä ötökkätiedoista selvisi kyseessä olevan harmiton syreenikiitäjän toukka. Huh, mikä helpotus!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syreenikiitäjä
Vähemmän ihania pörriäisiä ovat ampiaiset. Eräänä kesänä sain koristeellisen linnunpöntön lahjaksi ja ripustin sen ulkorakennuksen seinää koristamaan. Toivoin hartaasti, että joku pikkulintu ottaa sen kodikseen. Ei aikaakaan, kun pöntön ympärillä alkoi tapahtua. Ampiaiset halusivat muuttaa siihen asumaan. Kiusallinen juttu. Miten häädämme pöntön asukkaat? Puimme mahtavat suojavaateet päälle ja pudotimme pöntön jätesäkkiin ja kiikutimme pöntön metsän laitaan. Siellä pönttö asukkaineen lojui kesän.
Luin jostakin, että ampiaisia voi huijata rakentamalla valepesän vaikka suodatinpussista. Suodatinpussin sisälle talouspaperia ja näistä rakentuu valepesä, jonka voi ripustaa keväällä ampiaisten suosimaan kohtaan. Ampiaiset eivät tule toisten reviirille ja huomatessaan valepesän ne luulevat toisen yhdyskunnan ennättäneen ennen heitä. Tätä vinkkiä olen kokeillut kasvihuoneessa. Ruskea paperipussi täytettynä toimii valepesänä loistavasti.
Tuo koristeellinen linnunpönttö on taas omalla paikallaan ulkorakennuksen seinässä ja sen sisällä on pieni valepesä. Voi, kun siihen tänä keväänä muuttaisi lintupariskunta.

Hiekkarinteen tarhuri

______________________________________________________________

                                     

Kaikki se vaiva ja satsaus – turhaanko?                                 13.3.2018

Pettymykset viime kesänä alkoivat siitä, että avomaankurkut eivät suostuneet kasvamaan, eivät anoen eivätkä uhkaamalla. Ne eivät kuolleet, jättivät vain kasvamatta ja syksyllä hiipuivat. Yhteensä viisi kurkkua sain. Kurpitsat samoin, mikä lie niitä vaivasi. Minä kun niin suunnittelin jakavani niitä ystäville, eipä ollut jaettavaa. Ei ilmeisesti ollut pölyttäjiä tarpeeksi.

Karviaispensaiden oksat vihreine majoineen antoivat enteitä runsaasta sadosta. Kävin maistelemassa, joko ovat kypsiä, mutta ei, raakoja olivat ja muutaman päivän odottelin. Ketkä loppasuut veivätkään koko sadon? Pensaan alle jos jotain olikin pudonnut, niin kaikki oli kelvannut. Itse sain ne pari raakaa. Pieni saskatoon- pensaani ilahdutti ja teki muutaman marjan, joita ennätin ihailla, mutta en edes maistaa. Amppelimansikka kasvihuoneen oven pielessä puski herkullisia mansikoita ja uskomatonta, harakkaherra tepsutteli sisään ja nokki puolet kypsistä marjoista.

Puutarhan ainoat reilun sadon antaneet kasvit olivat tyrni ja mustaherukkapensaat. Mustaherukkapensaat ovat melko uusia, kun vanhoihin yli 20 vuotta meillä olleisiin pensaisiin pesiytyi äkämäpunkki.
Punkki oli todellinen harmi, sillä eihän punkin valtaamaan oksaan tule marjoja. Silmut kuivuvat pois. Kova talvi kurittaisi punkkeja, koska punkki uinuu talviuntaan silmujen sisällä. Mistä sitten tietää onko silmun sisällä punkin koti? Silmut turpoavat pallomaisiksi etenkin keväällä, jolloin naaraat aloittavat muninnan. Luin jostain, että yhden punkkien turvottaman silmun sisällä saattaa elää tuhansia punkkeja.
Eivät punkin koko pensasta vioittaneet, vaan ne silmut, joissa punkit ovat talvehtineet. Samaisessa kirjoituksessa kerrottiin, että aikuinen herukkaäkämäpunkki on kooltaan mikroskooppisen pieni ja väriltään valkoinen. Punkit siirtyvät touko-kesäkuussa silmujen pinnalle vaeltaen edelleen oksille ja lehdille. Huomasin, että kun punkki pensaaseen muutti, ei se halunnut muuttaa enää mihinkään muualle. Yritimme parina vuonna poimia pulleat silmut pois, mutta ei auttanut, joten hävitimme vanhat pensaat pois ja istutimme uudet uuteen paikkaan. (lue lisää)

Kasvihuoneessa sato oli runsasta ja vaikka siellä puuhaa riittää (joskus jopa liikaakin), niin on se vaan niin tavattoman ihanaa!
Syksyllä harmittaa epäonnistumiset ja vannon, etten enää milloinkaan… mutta nyt jo tähyän ikkunasta puutarhaa, joka uinuu vielä paksun lumipeitteen alla.

 

Hiekkarinteen tarhuri

 

_________________________________________________________________

 

Niinhän siinä taas kävi                                 9.4.2017

Olin kalenteriini kirjoittanut noin vuosi sitten, että älä kylvä mitään sisälle potteihin. Omaa ohjettani noudatin aina maaliskuun alkuun saakka, jolloin tarhuriystäväni  Paula kertoi, mitä kaikkea hänellä jo kasvaa. Tunsin kuinka sydämeni alkoi tykyttää ja päässä pyöri ainoastaan ajatus: olen myöhässä! Eihän siinä mikään auttanut, kaupan siemenpussihyllyille sitten vaan.

Pihatarhurit järjestivät luennon ”Siemenistä kukkaan”. Luennolla puutarhuri Marja Aalto varoitteli juuri siitä, mistä olin kalenteriini muistutuksen itselleni kirjoittanut. Pitkiä honteloitahan niistä taas tuli.

Kasvilamppujen alla taimiparkani kasvoivat ja siltikin kovin rento on heidän vartensa. Muutama amppelitomaatin taimi alkaa purkissaan kuihtua ja kadota kokonaan.

Luin jokunen vuosi taimipoltteesta ja siitä, että se voi piileskellä mullassa. Ohje oli, että mullan kun kuumentaa, niin polte häviää. Niin tein minäkin. Kippasin mullat leivinpaperin päälle ja uuniin paistumaan. Nuorin lapsistamme oli sellainen yläasteikäinen ja nälkäisenä koulun jälkeen hän tuli toiveikkaana kotiin ja aprikoi, mitähän äiti on loihtinut välipalaksi. Nuuhki ilmaa eteisessä; täällä ei kyllä tuoksu yhtään vastapaistetulta sämpylältä. Seurasin reaktiota, kun tyttö kurkisti uuniin ja huudahti: “Mitä sinä paistat!?” Ilme oli epäuskoinen, isot tummanruskeat möykyt täyttivät koko uunin. “Multaa”, vastasin tyynesti. Tuon päivän karmea muisto ei häviä tyttäremme mielestä koskaan.

Olin lauantaina pihatarhureiden järjestämällä retkellä Helsingin puutarhamessuilla, ja matkalla muistelimme mikä oli Marja Aallon mainitsema tuoksuva kesäkukka, joka on hyvä myös leikkokukkana. Pohdimme asiaa yhdessä, ja viimein Päivi ehdotti sen olevan tarhaleukoija. Sen siemenet sitten ostin, ja kyseessä on ihan uusi tuttavuus minulle.
Messuilta lähti lisäksi mukaan liljan sipuleita ja jotain muuta pientä. Mielestäni pysyin hyvin aisoissa enkä sortunut, vaikka tarjontaa kyllä oli. Ihastelimme, kuinka valtavan työn he näytteilleasettajat tekevät messuvieraita varten. Silmä lepäsi suurissa upeissa istutusalueissa.

 

Pieniä virpojia odotellen voi vaan todeta: kevät on kynnyksellä.

 

Hiekkarinteen tarhuri

 

___________________________________________________________________

Konstit on monet                                        1.3.2017

Selailin kirjaa Sotavuosien konsteja ja korvikkeita. Kirja on äidin peruja ja välillä sitä on hauska lueskella. Sivulla 17 on kuva teksteineen: Levennä leipäsi omalla työlläsi!

Kuinka entisaikaan lannoitettiin puutarhaa? Entä, käytiinkö taistelua rikkakasveja vastaan?
Kirjasta löytyi tieto, että lantavettä ja tuhkaa käytettiin lannoitteeksi ja kuumaa vettä torjunta-aineeksi. Entä tässä ajassa, mitä käytetään jos kemialliset lannoitteet ja torjunta-aineet jätetään kaupan hyllyyn?

Useammasta lähteestä löysin vinkkejä mm. kananmunankuorien käytöstä: ”Kananmunankuoria murskattuna multaan, kasteluveden joukkoon tai kompostiin. Kasvien juurille ripotellut munankuoret pitävät etanat loitolla. Auttaa myös ehkäisemään muiden tuholaisten hyökkäyksiä.” Meillä menee kuoret suoraan kompostiin. Viime kesänä keräsin kuoria ja jauhoin ne ja lisäsin kasteluveteen. Toimiko? Kait.

Sitten tuo ihmetuote: käytetyt kahvinporot. Netistä gardena.com löytyi vakuuttavaa tietoa: ”Kerää vanhat kahvinporot, levitä ne sanomalehdelle ja anna niiden kuivua, jolloin niiden levittäminen on helpompaa. Kahvinporoja voidaan käyttää kukkapenkkien, ruukkukasvien, laatikkokasvien ja huonekasvien lannoittamiseen. Se, miten usein voit käyttää kahvinporoja kasvin lannoittamiseen, riippuu lannoitettavasta kasvista. Ulkokasveja kahvinporoilla voi lannoittaa neljä kertaa vuodessa. Tämä on parasta tehdä ripottelemalla kahvinporoja kevyesti kasvia ympäröivään multaan ja sekoittaa ne sitten varovasti maahan. Ruukkukasveille ja laatikkokasveille kahvinporoja voidaan sekoittaa multaan kasvia istutettaessa. Jäljelle jäävät kahvinporot voidaan levittää ohuesti eri puolille kompostia. Ruusut, pelargoniat, enkelin trumpetit, oleanterit, hortensiat, alppiruusut ja atsaleat reagoivat erityisen hyvin kahvinporoihin lannoitteena. Viimeisenä, eikä lainkaan vähäisenä seikkana, tämä ympäristöystävällinen lannoite houkuttelee matoja, jotka kuohkeuttavat multaa ja joiden ulosteet ravitsevat sekä maaperää että kasveja. Muurahaiset eivät pidä kahvista, joten toimii myrkyttömänä ötökkäkarkotteena.”

Rikkakasvit, joka kesäinen riesa. Kuinka niiden kanssa pärjää? Netistä löytyi muutama hyödyllinen konsti: kitke, kiehuvaa vettä päälle, tukahduta, suolaa, etikkaa, syö ne.

Kitke. Voikukka peijakas, sen kimppuun kun käyn, tarvitsen kättä pidempää, ruuvimeisseliä, veistä tai voikukkarautaa. Voimat loppuu, vedän henkeä ja sillä aikaa katkennut voikukan juuri on jo nostanut maanpinnalle lehtiruusukkeen.

Lisää vinkkejä löytyi: kaada kiehuvaa vettä rikkakasvien niskaan. Kiikutan siis pottujen keitinveden puutarhaan.
Viimekesänä pohdin kuinka hävittäisin peltokortteen, jonka juuret saattavat työntyä jopa toista metriä syvälle. Tilaanko puutarhaan kaivinkoneen rikkakasvien metsästykseen, vai löytyykö muita keinoja? Keittelin korvasieniä ulkona ja sain idean! Kaadoin ensimmäiset keitinvedet peltokortteen päälle. Ei nostanut enää päätään, tuo hankalasti hävitettävä rikkakasvi.

Tukahduta. Hyvä konsti on peittää matalakasvuiset rikkaruohot esimerkiksi paksulla kerroksella sanomalehtiä. Vanhat räsymatot olen leikellyt ja peitellyt rikkakasvit niillä. Toimii oman aikansa.

Suolaa. Neuvo oli, että: ”ripottele reilusti suolaa rikkaruohojen päälle tai ehkäise niiden kasvua suolaamalla todennäköiset kasvupaikat.” Meidän rikkaruohoviljelmiin saisi kantaa säkkitolkulla suolaa. Jos käytän etikkaa rikkakasveille niin, ei ihan pikku kanisteri tulisi riittämään.

Syö ne, luki jossakin. Tiedän, että monet rikkaruohot kelpaavat sellaisinaan salaatteihin. Kehotettiin kokeilemaan ainakin voikukkaa ja vuohenputkea. Alussa mainitsemassani kirjassa sota-aikaan on käytetty voikukkaa nokkosen ohella eniten korvikekasvina. Kirjan mukaan juurien paras keruuaika on syksyllä, jolloin niissä on vähiten karvaita aineksia. Lehdet taasen ovat parhaita keväällä. Juuria on käytetty kahvin korvikkeena. Onneksi en juo kahvia, yllättäisinkö ensi kesänä perheen….

”Jos taisto rikkaruohoja vastaan tuntuu mahdottomalta voittaa, voi olla aika luovuttaa. Oikeastaanhan rikkaruohotkin ovat vain kukkia, joita emme perinteisesti pidä kauniina tai arvokkaina. Aika vaihtaa asennetta?” kirjoitti joku viisas. Totta, miksi murehdin jo etukäteen. Vuohenputki on sitä paitsi kaunis. Siellä ne pellon laitaa yhdessä vallaten, kukkivat kavereina lupiini ja vuohenputki. Lupiinin kanssa vuohenputkikaan ei enää tunnu yhtään rikkakasvilta.
Onneksi on näin pienet murheet!

Hiekkarinteen tarhuri

 

_________________________________________________________

Uutta kesää kohti vanhoja muistellen

5.2.2017

Siemenluetteloita putkahtelee postilaatikkoon. Selailen ja selailen. Olen ylpeä itsestäni, koska en tilaa mitään! Mitä sitten kylvänkään, ostan siemenet ruokakaupasta. Viimevuotisia siemeniä on runsaasti jäljellä; kyllä ne itävät, luotan siihen.
Tarhurit olivat taasen näperrelleet syksyllä keräämiään siemeniä kauniisiin pusseihin.
Aarno Kasvin luentoillassa kauniisiin pusseihin pakatut siemenet tekivät hyvin kauppansa. Johan niitä osti jo noiden kauniiden pussien takia.
Pöydällä oli kyltti, OTA TÄSTÄ. Ihan ilmaiseksi niitä sai, maksu oli vapaaehtoinen. Eihän niitä nyt sentään ilmaiseksi kehdannut ottaa.

Aarno Kasvin luennolta tuli paljon hyviä ideoita. Minulla on puutarhassa iso vesiastia jossa kasteluvesi on lämpiämässä. Vävy valisti, että siinä syy siihen kun pihallamme on runsaasti itikoita. Itikat munivat seisovan veden pinnalle. Aarno Kasvi antoi tähän vinkin: loraus ruokaöljyä veteen, öljy jää kellumaan veden pinnalle, estäen hyttysten lisääntymisen.
Jäin pohtimaan jokakesäistä riesaa ja sitä, voinko todella tehdä sille jotain. Löysin netistä faktaa hyttysistä http://www.hyttysongelma.fi. No jaa, kyllä voin, paitsi tonttimme rajalla on ojitettu Kankaisten lammen eteläpää.  Miten ne ojat kuivaat? Lohduttaudun sillä, että puutarhassamme pesivien pikkulintujen lounaat ovat taatut.

Puolisoni muistelee lapsuuttaan ja, kuinka tonttimme alareuna oli keväisin veden vallassa. Nykyisen metsän paikalla kasvoi ainoastaan vesiheinää. Alueella oli oikein saarikin, Sepposen saari ja miehet kalastivat Puulasta ojaa myöten nousseita haukia. Alue oli monien vesilintujen pesimispaikka. Kuovi pesi joka vuosi samalla mättäällä sukupolvesta toiseen. Sammakot kurnuttivat kilpaa kuorossa keväisin, ja jopa kurki nähtiin alueella. Kankaisten lampea alettiin kuivata ja lammesta jäi muistoksi isot valtaojat.

Vielä nytkin alueella viihtyvät linnut, tosin pääasiassa puissa pesivät. Sammakot viihtyvät siellä edelleenkin, ja sorsapesueita olemme nähneet useita. Sorsaäiti kun saa poikasensa tarpeeksi isoiksi, ne mennä tepastelevat tonttimme läpi Otto Mannisen tien yli kohti Puulaa. Uskomatonta, mutta totta:  muutama kesä sitten (muutama= noin 15 vuotta sitten) olimme lähdössä töihin, ja juuri silloin sorsaäiti oli viemässä poikuettaan tien yli. Ne ylittivät tien, kulkien suojatietä pitkin!
Silloin ei ollut vielä puhelimessa kameraa – harmi!

Ehkä kuitenkin hyväksyn hyttyset mukisematta, ne ovat tärkeä osa luonnon kiertokulussa.

Hiekkarinteen tarhuri

 

________________________________________________________________

Syyskuulumiset Hiekkarinteeltä

 

Edelleenkään en pidä syksystä…. liikaa kaikenlaista työtä suhteessa käytettävään aikaan:
Daalioiden juurakoiden kanssa painimista, haravointia, leikkaamista, ja lisää haravointia, lehtikompostin teko, sipulien istutus, ruukkujen pesemistä, kasvihuoneen putsaus, vesipumput pois kaivoista, lämpökompostorin tyhjennys…
Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.
Syksy on monimuotoinen ja antelias, se minua miellyttää. Värien kirjo, on silmiä hivelevää. Perennapenkkini loistaa ruskan väreissä.

Syyssäät ovat joka vuosi erilaiset, mutta toistavat kuitenkin samaa kaavaa, välillä sadetta, välillä paistetta, välillä tuulta ja harvoin tyyntä. Joku on sanonut, että se on pukeutumiskysymys jos sateella kastuu. Näinhän se on. Pihlajat ovat tänä syksynä komeat, jotka kantavat melkoista marjataakkaa. Mikäli vanha kansa mitään tiesi, talvesta tulee vähäluminen, sillä pihlaja ei vanhan sanonnan mukaan kanna kahta taakkaa vuodessa. Aika näyttää vastauksen.

Säilytin jouluna saamani amarylliksen sipulit ja joku paljon minua viisaampi antoi vinkin: Laita sipulit keräämään voimaa kesän ajaksi kompostiin. Näin tein. Elokuussa kurpitsan lehtien alta pilkisti punaista. Luulin lastenlasten potkaisseen sinne pallon, eikö mitä. Mahtava  punainen amaryllis siellä kukki isojen kurpitsan lehtien alla. Siitä muodostui melkoinen suvun nähtävyys. Viisi kukkaa yhtä aikaa komeassa paksussa varressa. Ikävin puoli oli, että joka kerta piti mennä kurpitsan lehteä nostamaan mikäli halusi  amaryllista ihailla. Taisi mennä jotain pieleen.

Meille meinaa  muuttaa harmaa kissa. Joka ilta lyhythäntäinen kissa saapuu kanssamme puutarhatöihin. Istuu kivellä ja katsoa napittaa, kun touhuamme puutarhassa. Kissa nukkuu yönsä milloin missäkin, kellarin rappusilla, piharakennuksen edessä, puutarhatuolissa ja aamulla se istuu auton konepellin päällä ikkunoihin katsellen ja pyrki sisälle. Yritämme puhua sille järkeä, ettei me haluta sua meille. Ei usko! Joka ilta se ilmestyy uudelleen. Hieman kauhistuttaa, mitä tapahtuu, kun tulee pakkaset, joudutaanko heltymään ja päästämään katti sisälle. Toivottavasti se palaa takaisin kotiinsa.

Kuukalenteri kertoo, että tulppaanit, narsissit, helmililjat ym. sipulikukat istutetaan nyt. Nousevalla eli yläkuulla istutettuina ne kasvavat keväällä komeina. Vain talvivalkosipuli istutetaan alakuulla, nyt istutettuna se tekee enemmän naattia ja vähemmän sipulia keväällä. Tilasin taas muutaman pussin tulppaanin sipuleita ja helmihyasintteja, ohjeet istutukseen luin täältä. Näillä opeilla sitten sipulit maahan ja toivottavasti myyrät keksivät jotain muuta syömistä, jotta keväällä saan nauttia kukkien hurmasta.

Hiekkarinteen tarhuri

 

_______________________________________________________________

Puutarhan musta päivä

25.8.2016

Palaan aatoksissani kevääseen: ihanaa kohta kohta…. maltanko odottaa….miten olenkaan kaivannut kevättä ja kesää.
Kuopsuttelin hellävaroin perennapenkkejä etsien mitä maasta nousee. Hmm… kovin näytti paljaalta monikin kohta. No, annetaan aikaa, ne uinuu epätavallisen pitkään talviuntaan.

Seppelvarvut vaan tököttivät ruskeina raaskuina, noohh…. ne ovat melko pitkään ruskeita, kyllä ne siitä. 

Imettelin miksi ei multa halkeile kohdasta, josta pitäisi työntyä kohti valoa tanakat vaalean punaiset, valkoiset, tummat liljan alut. Altaan reunalla kallionauhukset, ei ainutta alkua. Väriminttu, miksi kohdallasi on vain musta multa? Varastossa vuosia vuosia selvinneet runkoruusut, ei silmuakaan, ei yhdessäkään. Upea Salkoruusu, mihin menit? Ja monet monet muut ihanuuteni, missä te olette!

Epätoivoisena ryntäilin pitkin puutarhaani ja silloin tapahtuneen ymmärsin. Pakkasukko sinä ryökäle, minkä teit!
Istuin leikkimökin rappusille ja taisin muutaman kyyneltipan vuodattaa. Niistin nenän ja aloitin uuden kierroksen puutarhassani ja todellakin olin menettänyt lukuisat määrät kasveja.
Olen hankkinut monetkin kasvit siten, että ostan yhden pienen pienen taimen ja sitä vaalin ja hoivaan vauvalassa. Eikä aikaakaan, kun jaettavaksi saan jo useamman taimen. Ylpeänä istutan komeat puskat penkiin ja ne kun sitten menettää, niin harmituksen määrää ei pysty kertomaan.

Ei voi mitään, käärin hihat ja aloin jakamaan niitä mitä pakkasukko oli jättänyt rauhaan. Penkkien aukot täyttyivät ja onneksi on ihania puutarhaystäviä, jotka hädän hetkellä tarjoaa apua. Mirjan ja Karin puutarhasta sain uudet kallionauhukset ja luulenpa, että ensi kesänä altaan reunukset ovat taas rehevän kauniit. Menetettyjen kärhöjen tilalle laitoin Mirjan viherhuoneessa kasvatetut keijunmekot ja ne hoitivat kärhöjen tuurauksen loistavasti. Onneksi ahnehdin tarhureiden juurruttamia pelargonien pistokkaita, joista on ollut iloa silmille.
Paulan puutarhasta olin aikanaan saanut luumupuun, joka tuotti jo runsaasti satoa, siitäkin on jäljellä vain kuivunut ranka. Paula lupasi uuden luumupuun taimen, joten pyyhin kyyneleet.

Lapseni, rakkaat, ostivat äitienpäivälahjaksi, synttärilahjaksi ja kaupunkituliaisiksi perennoja, joten olen saanut nauttia kukkaloistosta tänäkin kesänä ja kukkapenkit ovat täynnä taas.

Hiekkarinteen tarhuri

 

---

Kasvien lisäyksiä ja muita kokeiluja                                            20.6.2016

On mukava kokeilla eri menetelmillä lisätä kasveja. Keväällä, kun katsuran ja kultasateen silmut eivät olleet vielä avautuneet, mutta oli selvästi nähtävissä, että kasvit olivat talvehtineet, otin niistä pieniä oksia. Sitten tökkäsin leikkauspinnan juurrutushormoniin (Norjalaisessa puutarhaohjelmassa oli neuvottu, että leivinjauhettakin voi käyttää. Tämän kuulin puutarhaystävältä) ja pienet oksat laitoin ruukkuihin, joissa on n. puolet turvetta ja toinen puoli puutarhamultaa. Ruukut sijoitin kirkkailla muovipusseilla peitettyinä varjoisaan paikkaan piharakennuksen taakse.

 

Viime viikolla otin kesähortensian uusia n. 10 sm oksia ja laitoin ne samalla tavalla ruukkuihin ja haihtumisen vähentämiseksi karsin lehtiä. Vielä nekin näyttävät ihan virkeiltä. Toivottavasti saan näin uusia hortensioita.

Alppiruusuja olen lisännyt samalla menetelmällä. Kaikki eivät ole juurtuneet. Mutta olen tyytyväinen, kun osakin pistokkaista on lähtenyt kasvamaan. Siemenestä kasvattaminen taitaa vaatia aikaa ja vaivaa. Viime talvena otin alppiruusuista siemeniä, kylvin ne lannoittamattomaan turpeeseen ja sijoitin kylvöksen muovilla peitettynä pohjoisikkunalle. Jostakin luin, että paras lämpötila on +20 astetta. Puutarhaystäväni kertoi kokemuksensa; 40 siemenestä 20 iti, yksi selvisi talven yli ja sekin kuoli. Tuosta kokemuksesta huolimatta olen toiveikas. Haaveilen, että muutaman vuoden kuluttua minulla on kymmeniä uusia alppiruusuja kasvamassa metsäpuutarhassa. Siihen on kyllä vielä matkaa, sillä taimet ovat nyt 3-4 sm pituisia.

Joskus ostetutkaan siemenet eivät idä, vaikka kuinka olen mielestäni noudattanut kylvöohjeita. Jos olen epävarma siementen itävyydestä, otan puhtaan viilipurkin, jossa on kirkas kansi. Laitan siemenet puhtaan harsotaitoksen väliin ja pidän taitoksen purkissa kosteana. Tämä menetelmä sopii mielestäni hyvin isommille siemenille. Purkit sitäpaitsi sopivat pieneen tilaan ja niitä voi vaikka pinota päällekkäin. Kun itämisen merkit ovat nähtävissä, siirrän siemenet varovasti multaan. Tämä on helppo tapa myös siemenille, jotka itävät vasta monien kuukausien kuluttua.

Viime talvi oli hyvä testi kasvien kestävyydestä. Ne kasvit, mitkä selvisivät lumettoman ajan 30 asteen pakkasesta, ovat todistaneet kestävyytensä ja niitä haluan lisätä. Eikä tässä touhussa ”pala raha”, kun tarvikkeet on omasta takaa.

 

Tarhan tarhuri

_____________________________________________________________________________________

 

Ikkunallani kasvaa sitruunapuu                                                     3.3.2016

Muutama vuosi takaperin laitoin vappusimaa tehdessäni sitruunan siemenen multaan. Iloisesti se lähtikin kasvamaan. Kesät se on viettänyt aurinkoisella paikalla ulkona. Sitruunan pitäisi kukkia ensimmäisen kerran 4-5 vuotiaana. Hartaasti odotan, että tänä vuonna se kukkisi ja tekisi hedelmiä. Mikä olisikaan hienompaa kuin poimia sitruunat omasta puusta. Hedelmiä odotellessa olen käyttänyt sitä muuten hyötykasvina. Sipulien kuorimisen jälkeen haju ei tunnu lähtevän käsistä sitten millään. Annapas olla, kun hieroo yhtä sitruunan lehteä käsiin niin jopa käsien tuoksu muuttuu. Kunnolla menestyäkseen sitruuna kuten myös appelsiini ja mandariini vaativat oman erikoislannoitteen. Jos lämpötila laskee alle +15 asteen, sitruunan kasvu pysähtyy. Luulee kai mokoma, että pitää siirtyä lepokauteen.

Suosin ensisijaisesti kasvien kasvatusta siemenestä. Tutkin ruokakauppojen hedelmäosastojen erikoisuudet. En tutki niitä pelkästään hedelmien, vaan myös siemenien takia. Ulkomailla tulee syötyjen hedelmien siemeniä laitettua vaikka nenäliinan nurkkaan. Sitten kotona laittelen niitä multiin, enkä aina muista minkä kasvin siemeniä ne ovat.

Tamarilloja (puutomaatti) olen kasvatellut pari vuotta. Nyt ne ovat sen kokoisia, että josko tulevana kesänä tekisivät hedelmiä. Mielestäni maultaan parempiakin hedelmiä on olemassa, mutta kuitenkin olisihan se vähän eksoottista, jos omasta puusta saisi tamarillon hedelmiä. Kesällä tämän kasvin lehdet kasvavat isoiksi. Se onkin näyttävän näköinen vaikka terassilla. Tämän kasvin varjopuoli on lehtien haju. Kosketeltaessa haju ei ole mitenkään miellyttävä. Sanovat, että  tamarillo pitää talvettaa viileässä ja valoisassa. Kokemuksesta sanon, että kyllä se selviää talven yli pimeässä kellarissakin. Varmuuden vuoksi laitoin helmikuussa muutamia tamarillon siemeniä multaan ja nehän itivät vajaassa viikossa.

Oliivipuuni on noin puolen metrin korkuinen. Sillä ei liene vuodenajat oikein hallussa, kun se kukki tammikuussa. Ei meillä siihen aikaan ole mitään pölyttäjiä. En tiedä tarvitseeko se pölytystä. Varmuuden vuoksi ravistelin kukkivia oksia. Kun oikein tarkasti katson, niin luulen näkeväni pieniä oliivin alkuja olevan tulossa. Vielä toistaiseksi minun pitää hankkia oliiviöljyni kaupan hyllyltä.

Viikuna viettää talvet kellarissa. Viime kesänä se teki ensimmäiset 2 hedelmää. Eivät ne olleet yhtä isoja kuin etelänmaissa, mutta viikunoita kuitenkin. Mielestäni viikuna on kaunis viherkasvinakin. Kesällä se viihtyy mainiosti ulkona puutarhassa.

Kaikilla kasvatuksillani ei mene yhtä hyvin. Sain puutarhaystävältä ison kahvipensaan. Muutin sen uuteen multaan. Enpä tiennyt, että kahvipensas viihtyy parhaiten happamassa mullassa. Nyt se on kovin kituliaan näköinen. Jää nähtäväksi selviääkö se elämään. Onneksi on pieniä kahvipensaan alkuja kasvamassa.

Passion ja papaija ovat kauniita myös viherkasvina. Viime syksynä jätin ison passionin tarkoituksella ulos, kun se oli kasvanut liian suureksi ja pienempi yksilö oli sisällä kasvamassa. Nyt on itämässä avokado, karambola ja mango. Mielessäni on jo suunnitelma, mitä hedelmiä otan seuraavaksi ”työn alle”.

Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu kasvatuskokeiluissa. Loistava esimerkki on Richard W. Langer, joka  kertoo kirjassaan ”Ikkunallani kasvaa sitruuna ja taatelipalmu” mihin kaikkiin seikkailuihin eksoottisten kasvien kasvattaminen voi johtaa.

 

Tarhan tarhuri

_______________________________________________________________________

 

Talvi on selätetty                                                                                 28.2.2016

 

Talven selkä on taittunut. Aamulla kun lähden töihin, on jo valoisaa, samoin iltapäivällä neljän jälkeen näkee kulkea ilman pihavaloja. Linnut eivät vieraile enää niin ahkerasti lintulaudoilla. Saavat ravintoa jo luonnosta. Mitäs postipoika onkaan repussaan tuonut: siemenluettelot, voi ei! Jokavuotinen tauti iskee, pakko tilata jotain. Taimimulta, vermikuliitti ja perliitti (linkki) odottavat pusseissaan, joko kohta tekisin sekoituksen. Tänä keväänä en kylvä siemeniä… paljoakaan. Työkaveri toi ulkomailta tuliaisina, kuten tuo aina, siemenpusseja: chilin, amppelitomaatin ja kesäkukkien siemeniä. Viimevuotisia siemeniäkin jäi kylvämättä ja keräsin lisäksi suodatinpusseihin unikon, krassin,….  kenkälaatikollinen niistä kertyi. ”Ai, et laita paljoa tänä vuonna”, tuumasi tyttäreni silmät pyöreinä ylipursuavaa laatikkoa tuijottaen. Onneksi kaikki ei idä!

Miten odotankaan kevättä ja sitä tunnetta, kun upotan käteni multaan,vaikka  kynnenaluset ja sormenpäät alkavat pinttyä tummanpuhuviksi.

Tämän vuoden teemana on : ”Tehdään yhdessä”. Yhdessä tekeminen on kivaa. Yritän istuttaa pieniin lastenlapsiini kiinnostuksen puutarhan hoitoon ja luontoon, alku näyttää lupaavalta.
kuva keväältä 2015

Perheeni jakautuu kolmeen kastiin, nuorin on innostunein, ostaa kasveja ja osallistuu innolla suunnitteluun ja ajoittain toteutukseenkin. Kaksi vanhinta odottaa lomareissujani teemalla ”voi kun Hiekkarinteeseen satais paljon”, jäisi vain kasvihuone huolehdittavaksi. Niin ja puoliso toteuttaa huolella toiveeni, paitsi kuolleiden kukkien nyppimistä hän pitää jonnin joutavana ajan haaskauksena.

Vielä kuitenkin paksu lumikerros peittää puutarhan ja on aikaa haaveilla ja suunnitella rauhassa. Sairastelin flunssaa ja sängyssä makoiluun kyllästyneenä kannoin kaikki varastossa olevat puutarhalehtien vuosikerrat levittäen ne ympärilleni ja aloin unelmoimaan. Lehdissä esitellyt puutarhat ovat aina täydessä kukoistuksessa ja kukkaloistossa. Melkein kuulen pionien oksien natisevan kukkien painosta. Miten  ihmeessä jotkut onnistuvat aina, vai onnistuvatko kuitenkaan?

Pioneista tulee aina mieleen pappani. Jaakko-pappa omasi hieman puutarhurin taitoja ja hänen bravuurinsa oli perennojen siirtely. Syksyllä hän siirsi ja keväällä etsi. Olen perinyt ainakin tämän taidon häneltä. Kuten papaltani, myös minulta katoaa ainakin pari siirrännäistä / vuosi. Keväällä kasvi puskee maasta innolla uudella paikallaan ja yhtä suurella innolla minä etsin mihin sen siirsinkään.

2.3. pidettävä Kuuiltaa odotan, olen hurahtanut siihen ihan kokonaan (linkki). Kuukalenterista seuraan milloin on hyvä aika tehdä mitäkin puutarhatöitä. Nyt ymmärrän pappaani, joka selaili keltaista vanhanajan allakkaa keinutuolissaan. Mietti varmaankin, milloin olisi hyvä aika siirtää suopayrtti toiseen kohtaan.

 

Hiekkarinteen tarhuri

 

__________________________________________________________________

Syksy kaappasi kainaloonsa                                               24.10.2015

Onpa ollut ihanan pitkä syksy. Pimeät illat ovat olleet leutoja, revontulet loimunneet taivaalla ja mahtava täysikuu valaissut ja valvottanut. Mistä kaikesta kesän jälkeen olemmekaan saaneet nauttia?

Lomamatkalta palattuani elokuun puolivälissä pääsin jälleen uusista vaikutteista vapautuneena nauttimaan kotipihamme uskollisesta annista. Melkein kuin muukalaisuutta tuntien, paljosta taas välillä osattomaksi jääneenä, kävelin illan hämyssä puutarhaamme, josta jälkikasvu oli tietenkin pitänyt hyvää huolta. Hyvin olivat kastelleet, myös tekeillä olevasta kukkapenkistä sen osan, jossa pienet rikkaruohot pilkistivät mullasta. En viitsinyt kertoa heille, että rikkaruohoja olivat kastelleet, olisivat ehkä olleet noloina. Hymyilin itsekseni; lapseni – ne isot, paljon teillä on vielä oppimista.

Kasvihuoneen ovelta kurkistin sisään jännittyneenä, mitä kuuluu tomaateille. Ja kas vain, siellä ne pulskan punaisina minua katsoivat.

Kasvihuoneen kastelu oli jätetty sen vastuulle, jota puutarhan hoito edes jollain lailla kiinnostaa. Pienet kastelukannut olivat jätetty huomista varten valmiiksi ja isommissa kannuissa oli vesi lämpiämässä. Lapsenlapsista se vanhin tietää, että: ”mummin tomaateille ei saa antaa kylmää vettä, tomaatit saavat sydänkohtauksen”.

Nyt ollaan sitten syksyn kainalossa. Ruska puutarhassa on silmiä hivelevän kaunista. –Mikä ihmeen tulenpalava pensan teiltä loistaa? kysyi tuttu ohikulkija syyskuun lopulla. Mongolian vaahtera se kurkkii ohikulkijoita. Hehkuva väri kuulemma näytti upealta. Niin minunkin mielestäni, mutta kyllä lamoherukka, tuoksukurjenpolvi ja koivuangervo loistavat myös kilpaillen väriloistollaan.

En ole mikään syysihminen, mutta värejä rakastan. Etsin puutarhaani kasveja, joissa hönniäiset ja perhoset kisailevat mettä imien, myös se kasvi joka syksyllä jaksaa leiskua pääsee puutarhaani.                                                                       .Kukkaloisto on taakse jäänyttä, luonto valmistautuu lepoon. Punakeltaiset lehdet on haravoitu muhimaan kompostiin ja aikanaan mullaksi maatuneina ne palaavat takaisin… http://puutarha.net/artikkelit/152/kompostointi.htm. Perhoset ovat kadonneet vieden muut pörriäiset mukanaan. Puutarhaan jää kuitenkin joukko lintuja, joille jätän talventörröttäjiä. Oravat pinkovat pitkin pihapuita silmäillen, joko on pähkinöitä saatavilla. Ei vielä, odottakaa vähän aikaa pörröhännät, kyllä sekin aika vielä tulee.

Syyskiireiden lomassa on hyvä kerätä                                      luonnosta askartelumateriaalia.
Innostuimme lastenlasten kanssa tekemään käpykranssin ulko-oveen ja käpyjä riitti vielä palloonkin.
Piikkiputken, unikon, sadepäivänhatun, värimintun kuivuneet mykeröt ovat laatikossa kuivatettuina odottamassa jos niistä jotain tekisi…..

Kevät jo siintää mielessä, joten ….
missä olikaan ostamani tulppaanin sipulit…..nehän pitää jo istuttaa!

 

Hiekkarinteen tarhuri

 

______________________________________________________________________

Aisteja hemmotellaan puutarhassa

Nuuhki….

Puutarhan tuoksut ovat melkein voimakkaampia tunnelmantekijöitä kuin värit. Tuomen huumaava tuoksu tuntuu kauas ja on yksi alkukesän kohokohdista. Eihän ihanampaa olekaan kuin tuomien kukkien tuoksu – paitsi omenapuiden ja syreenin ja juhannusruusun ja kielon! Kylläpä kesä hemmottelee meitä.  Vastaleikatun nurmikon haju on kesän tuoksua parhaimmillaan. Auringon paahtaman ihon ja kostean mullan tuoksu ovat täynnä elämää, samoin lämpimän kesäsateen tuoksu. Yrttipenkissä tuoksujaan jakavat mintut ja timjami. Lastenlapsemme maistelevat yrttejä ja ihmettelevät, kuinka yksi pieni mintun lehti voi maistua ihan hammastahnalle. Nautitaan kesästä yhdessä!

Kuuntele …..

Tuuli ja sade säveltävät puutarhassa ihanaa musiikkiaan ja soittimiksi käyvät monet kasvit. Heinät, kaislat ja puidenlatvukset antavat tuulelle äänen. Sade rummuttaa isolehtisiä perennoja kun pisarat pomppivat kilpiangervon, raparperin ja ruttojuurten lautaslehdille.

 

Miellyttäviä ääniä ovat myös suihkulähteen solina ja soran rapina askelten alla. Linnunlaulu kruunaa kaiken. Haapa havisee pienessäkin tuulen henkäyksessä. Heinien orkesteriin pääsevät monet heinät. Mitä korkeampi heinä, sitä paremmin tuuli tarttuu sen korsiin. Viiruhelpi kahisee altaan reunalla ja suihkun vesipisarat säestävät sitä. Jos vielä altaaseen loikannut sammakko virittäytyisi kurnutukseen, niin johan olisi orkesteri solisteineen.

Kosketa ….

Joitakin kasveja on aivan pakko kosketella. Ne houkuttelevat silittämään samettisia lehtiään, rapisuttamaan paperisia kukkiaan tai tunnustelemaan oudon kulmikasta varttaan. Nukkapähkämöllä  ja hopeakäpälällä on pehmeät lehdet.

Jänönhännän tähkät ovat kuin pumpulia. Punarevonhännän pitkiä kukkatähkiä tekee mieli hypistellä. Ovatko ne pehmeitä vai karheita? Kurkon lehtiä ei kannata hyväillä, se on aina yhtä piikikkäällä tuulella. Entäs unikon karvaiset kukkanuput? Ihan pakko sivellä.

 

Katso…

Unikon siemenkota, miten ihmeessä samettinen nauha kuin kukkakoriste ilmestyy siemenkodan päähän?

Kielon puhtaanvalkoiset hentoiset kellot, niin herkät ja uskomattoman kauniit. Miten joku niin kaunis voi olla myrkyllinen? Jouluruusu, myrkyllinen sekin ja ukonhattu ja sormustinkukka:  kaikki tavattoman kauniita. Kuinka ne raaskisi hävittää myrkyllisyytensä vuoksi?

Lännenpiippuköynnöksen kukat todellakin kuin käyrät piiput. Näitä piippuja kun katsoo, on pakko hymyillä: miten ihmeessä kukka voi olla pikku piipun muotoinen?

Entäs hassun näköinen ilmasipuli.

Kuukalenteri kertoo, että 13.7-15.7. ovat vuoden parhaat vesakon hävityspäivät. Loppuviikolla ja koko ensi viikolla on hyvä kerätä yrttejä kuivattavaksi. Saunavastat on tehtävä 17.7.-30.7., joten aikaa siis on. Meillä muutama vasta päätyy aina pakastimeen tiukkaan muoviin käärittynä.

Talven pakkasilla muistellaan kesää, kun koivun tuoksu täyttää saunan. Vastan tuoksu talvella on voimakkaampi kuin kesällä. Kesällä koko luonto tarjoaa runsaasti tuoksuja, kaikkia  ei edes ennätä nuuhkimaan. Miltä talvinen luonto tuoksuikaan?

Katso puutarhaasi, näetkö kuinka kaunis se on? Kaikki perennat ja kesäkukat ja jopa niittyleinikki, horsma, vuohenputki ja… lista on loputon. Jokainen on oma ihmeellinen taideteoksensa.

  

Kasvihuonekuulumiset

Kasvihuoneeseeni muutti muurahaisyhdyskunta. Rakensivat perimmäiseen nurkkaan pesänsä mullan alle. Kuin sattumalta tökkäsin pikkulapion peränurkkaan, alkoi vikkelä vipellys. Kaivoin syvemmälle ja kas, siellä oli melkoinen kasa valkoisia muurahaisenmunia. En halua laittaa myrkkyjä kasvihuoneeseeni, mutta onneksi on olemassa kaneli. Ripottelin kanelia pesään ja tästäkös muurahaiset ottivat nokkiinsa. Olivat yön aikana kadonneet kanelin peittämine munineen.

”Puutarha ei ole lopputulos vaan tapahtuma, johon kuuluvat erehdykset ja niiden vastapainona onnistumisten tuottama levollinen nautinto.”
                 – Gertrude Jekyll

 

Hiekkarinteen tarhuri 13.7.2015

________________________________________________________________

Tästä alkaa KESÄ

Kiireinen kasvihuonekausi on juuri julistettu avatuksi. Nyt on vain pysyttävä mukana, kun kasvu pääsee vauhtiin oikein kunnolla. Niin hoppu ei kuitenkaan saa olla, etteikö välillä ehtisi istahtaa ja nuuhkia väkevää  tomaatinlehtien tuoksua. Että voikin elämä olla ihanaa!

Kasvihuoneeni  on minulle rakas paikka. Sinne pakenen omiin oloihini kiireisen työpäivän jälkeen. Rupattelen tomaatin taimille, joka lastenlastemme mielestä on kovin omituista. ”Jutteletko sinä mummi niille ihan joka päivä”. Kun vastaan myöntävästi, he katsovat minua kummissaan.

Kun esitin toiveeni saada kasvihuoneen, en oikein itsekään tajunnut mitä se todella tulee minulle merkitsemään.  Puutarhalehdissä näkee kauniisti sisutettuja kasvihuoneita. Taottuja pöytiä, siroine tuoleineen ja pitsiliinoineen. Soma teeastiasto on katettu lusikkaleipineen. Lierihattuja ja korkokenkiä. Minun kasvihuoneeni on toisenlainen, minun näköiseni. Ei sinne sovi korkokengät, eikä pitsiliinat. On siellä istuinpenkit ja ihan alkukeväällä pystyn jopa istahtamaan, mutta kesän edetessä ahneus kasvaa ja penkit täyttyvät kasvipoteista.

Kasvihuoneeni lasiseinät ovat nähneet useat perhetapahtumat, ilot ja surut. Sen seinät on rakennettu kerrostalon vanhoista ikkunoista.  Reunoilla oleva tila kasvustolle, on rakennettu lattiapinnasta 60 cm korkeammalle. Keskellä huonetta on kasvusäkeille varattu kaukalo, tomaattien kasvatusta varten. Ei se pärjäisi kaunein kasvihuone kilpailussa, mutta minulle se on puutarhani paras paikka. Kasvihuoneessani on tuoksujen sinfonia. Tilliä, basilikaa, oreganoa, tomaatteja, kurkkua, persiljaa, ruusupapua, krasseja, salaatteja, retiisejä… myönnän, meni istutus taas överiksi.

 

 

Mistä on kesä tehty? Pääskyistä, syreeninkukista, ensimmäisestä raparperikiisselistä… niistä on kesä tehty. Vaikka jokaisessa vuodenajassa on oma hohtonsa, kesän tuloa odottaa aina yhtä paljon. Ja juuri kun odotus alkaa käydä sietämättömäksi, pyyhältää kesä puutarhaan yhdessä humauksessa. Se tuo mukanaan värit ja tuoksut ja taivaalla hehkuvan auringon. Onnen, joka ei ole kiinni hinnasta. Puutarha on yhtä aikaa rauhan tyyssija ja vilkkaan kasvun keskus. Kävelykierros kasvien keskellä tuottaa löytämisen riemua. Milloin lehtien joukosta pilkottaa nuppu, milloin mesi on houkutellut paikalle neitoperhosen. Totuuden nimissä, joskus on varauduttava myös traagisempiin uutisiin. Paratiisissakaan ei voi välttyä menetyksiltä. Minne katosi Sinivaleunikko? Mutta vaikka tappiot kirpaisevat, löytyy puutarhasta paljon niitä korvaavia iloja.

Aiemmin kerroin taistelusta; minä vastaan Peltokierto ja hahaa! Peltokierto antautui, olen selättänyt sen. (Pelottaa hieman ilakoida, ettei se peijakas vaan salaa puno juuriverkkoaan ja nostaa päätään huomaamattani).

Juuri nyt, laskeva aurinko kultaa koivujen rungot, sää on tyyni. Linnut sirkuttavat iltavirtensä on aika mennä lepoon. Huomenna on jälleen uusi ihana kesäinen puutarhapäivä.

Hiekkarinteen tarhuri 10.06.2015

__________________________________________________________________

 

Viiniköynnökseni

Kesä on tulossa kovaa vauhtia… viiniköynnöksetkin ovat heränneet                              talviuniltaan…versot ovat lähteneet uuteen kasvuun ja kukkanuputkin                                                ovat jo nähtävissä.

Tässä vaiheessa yleensä leikkaan kuivuneet ja paleltuneet versot pois. Ja näpit syyhyten tulee napsittua köynnöstä ja muutenkin…lyhennän liian pitkiä versoja yms…JA TÄSSÄ VAIHEESSA SITÄ EI SAISI LEIKATA. Köynnöksen nestevirtaukset ovat voimakkaimmillaan ja vuoto on voimakasta. Hätä keinot keksii:sulatan leikkauspintoihin mehiläisvahaa.

Kasvihuoneessani kasvaa 2 viiniköynnöstä:
vihreä rypäle: jubileinaja novgoroda:
Olen hieman pettynyt tähän…rypäleet ovat tosi hyviä, mutta satoa vain muutama terttu…(voi olla kyllä hoitajassakin vika).

Lila rypäle:rondo                                                         Tämä on tuottanut joka vuosi satoa monta ämpärillistä           ja rypäleet ovat hyviä, hieman pienempiä kuin kaupassa.

 

Olen istuttanut molemmat kasvihuoneen sisälle maahan, juuripaakku hieman vinossa kohti ulkoseinää (saa sadevettä juuristoalueelle). En suojaa talveksi köynnöksiä ollenkaan ja hyvin ovat selvinneet kovistakin pakkasista.

Isosta rypälesadosta riittää syötävää tuoreena…ja ylimääräisistä keitin omenan kanssa mehumaijassa mehua…ja se oli todella hyvän makuista…kannattaa kokeilla.

Kevätterveisin Tanja Elo 21.5.2015

_____________________________________________________________________

 

Vihreää näkyvissä

Maailma on muuttunut yhtäkkiä hennon vaaleanvihreäksi. Tästä ihanuudesta pitää nauttia niin kauan kuin sitä riittää. Muutamassa viikossa alkukesän herkkyys katoaa, vihreys syvenee ja on sydänkesä.

Alkukesä on ehdottomasti paras vuodenaika. Kaikki on nuorta , tuoretta ja raikasta. Nurmikkoa ei tarvitse vielä leikata. Rikkaruohot antavat odottaa itseään. Ensimmäiset voikukatkin ovat niin kauniita, ettei niitä raaski kitkeä.

Kaikki tapahtuu hetkessä. Joskus toivoisin, että aikaa voisi hidastaa ja saisi elää hiirenkorvaa pidempään. Yksi maailman ihanimmista tuoksuista on keväisten hiirenkorvien tuoksu sateen jälkeen.

Jännittyneenä odotan, mitä talvi sai aikaan perennapenkeissä. Perennat kestävät kovaakin pakkasta paksun hangen alla, mutta ilman lumen suojaa ne saattavat paleltua. Onneksi kaikki vahvat, vanhat maatiaiskasvit, jotka kestävät melkein mitä vain, ilmestyvät joka kesä entisille paikoilleen. Jotkin kyllä muuttavat talven aikana ja tulla tupsahtavat esille aivan uudessa kohdassa.

En halua menettää ystävieni heräämisen hetkeä talviunestaan. Haluan olla niitä tervehtimässä. Yksi kasvi on jonka heräämistä pelkään, Peltokierto. Puutarhassani oli 7 metriä pitkä ruusupenkki ja siihen hevosenlannan mukana kotiutui Peltokierto. Polkupyörän renkaat savuten poljin rautakauppaan hakemaan Roundupia ja alkoi pitkä ja uuvuttava taistelu: minä vastaan Peltokierto. Koko kesän yritin päästä niskan päälle, mutta hävisin. Syksyllä nostin kädet ja kaivoimme kaikki ruusut pois. Pesin ruusujen juuret paljaiksi ja istutin ne valeistutukseen pellon laitaan. Paksu musta muovi koko penkin päälle ja viimekesän vahtasin paljasta multapenkkiä Roundup pullo kädessä, uskallapas Peltokierto nostaa pääsi, niin täältä pesee! Tänä kesänä se sitten nähdään, kumpi meistä taistelun lopullisesti voitti. www.roundup.fi

Daaliatkin ovat haistaneet kevään ja varastossa olleet mukulat työntävät lupaavia alkuja. Ulos ne pääsevät vasta, kun olen aivan varma siitä, ettei pikkupakkanen pääse niitä kiusaamaan. Daalioiden säilyminen talven yli ei olekaan ihan itsestään selvää, ainakaan minun säilytyspaikoissa. Kellarissa kokeilin ja ei, siellä home iski ja vei mennessään monta juurakkoa.  Kylmää, pimeää varastoa kokeilin ja siellä hyllyllä ne nukkuvat talviuntaan ja hyvin ovat talvesta selvinneet. Samassa varastossa ruukuissaan pärjäilevät runkoruusut. Varastosta vaan joutuu heittämään tavaraa pois, jotta ruusut ja daaliat sinne sopivat, mutta asiat tärkeysjärjestykseen! Ohjeita daalioiden kasvatukseen löytyy puutarhalehdistä ja netissä on useita eri lähteitä joissa on tietoa ja vinkkejä. Suomelan sivuilla saa neuvoja  lempidaalioiden monistuksesta. http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Kukat-taimet/Piha-ja-puutarha-Daalia—istutus-ja-kasvatus-49466.

Nyt ulos nauttimaan kevään ihanuudesta!

Hiekkarinteen tarhuri 10.5.2015

 

---

Itämisen ihme

Ilmassa on odotuksen tuntua. Tarkkailen mullan pintaa joka aamu ja odotan näkeväni edes pienen vilauksen vihreää. Kun pikkuruiset chilin ja tomaatin taimet vihdoin nousevat mullasta, ne saavat heti kaiken huomioni. Taimet ovat minulle kuin lemmikkieläimiä, joita hoidan hellästi seuraavat kuukaudet.

Siirrän taimet jatkokasvatukseen kasvihuoneeseen: viileässä ja valoisassa paikassa taimista kehittyy vahvoja. Kasvihuoneen lämpöpuhallin ja styroksilaatikot pitävät huolen siitä, etteivät pikku taimet vahingoitu yön kylmyydessä. Ehkä huhtikuussa voin jo siirtää pienokaiset kasvihuoneeseen.

Lauantaina tuuli teki sään koleaksi ja pienen kävelylenkin jälkeen höyryävän kuuma lihakeitto maistui. Pakastimesta löytyi rasia, johon olin kirjoittanut: keittoon. Rasia sisälsi suklaamunien sisällä oleviin muovikapseleihin silputtuja yrttejä:  lipstikkaa, persiljaa ja ruohosipulia. Mikä vahva kesän tuoksu!

Yrttien kasvattaminen on mukavaa puuhaa: on kiva kokeilla joka kesä jotain uutta. Yrttien tuntemuksessa ja käytössä olen aivan noviisi. Kasvattaminen on kuitenkin hauskaa ja yrttien katseleminen, tuoksutteleminen ja maisteleminen on ihanaa.

Muutama kevät sitten rakensimme yrttipenkin talostamme ylijääneistä ulkovuoraustiilistä. Kaivonrengas  sai kunniapaikan yrttipenkin keskeltä. Reunat tehtiin valuverkosta ja sitten istuttamaan…  

Seuraavana kesänä loppui tila ja alkoi laajennus. Viime kesänä laajennusosa oli tupaten täynnä, entäs tulevana kesänä? Yrtti-illassa yrttitutkija Bertalan Galambosia kuunnellessa muistin miten syksyllä jo suunnittelin mihin yrttejä istutan: ne tuovat perennapenkkiin varmasti uutta ilmettä. Sitä kokeilen.

Ennen kuin omista kylvöksistä pääsee nauttimaan, on turvauduttava kaupan valikoimaan. Onneksi sieltä löytyy tavallisimmat yrtit ja nekin saattavat jatkaa kasvamistaan kotona. Yhteishyvän nettisivuilta löytyy hoito-, ja kasvatusohjeet. Avaa tästä.

Olen istuttanut yrttejä myös ruukkuihin ja vanhasta Koti Puutarha-lehdestä bongasin vinkkejä siitä, mitä voisi istuttaa samaan ruukkuun:

Yhdistele makuja ja värejä

Yhteen ruukkuun kannattaa istuttaa monenlaisia kasveja. Eri lajit viihtyvät yhdessä ja säästävät samalla kasvatustilaa. Isossa ruukussa kasvavan tomaatin juurelle jää usein tyhjää tilaa, jonka voi hyödyntää istuttamalla siihen yrttejä tai kukkia.

Kokeile vaikka näitä:

Chili ja oregano. Kaunis ja voimakkaan makuinen yhdistelmä.

Amppelimansikka ja minttu. Kesäisen juoman ainekset.

Munakoiso, chili ja krassi. Salaattien ja pataruokien säväyttäjät.

Mintut ja sitruunamelissa. Virkistävään yrttiteehen.

Timjami ja ruohosipuli. Salaatin ja liharuokien maustajat.

Tomaatti ja basilika. Pastoihin, pizzoihin ja tomaattikastikkeisiin.

Orvokit ja yrtit. Väriä ja makua.

 

9.3.2015  Hiekkarinteen tarhuri

 

________________________________________________________________

Ruukutustalkoita pidettiin helmikuun yläkuun aikaan

Kiitos Eila, Taimi, Sinikka. Leena…

Kahtena päivänä pantiin sormet multaan ja laitettiin mm. monien pelargonilajikkeiden pistokkaita ja keijunmekkojen siementaimia taimiruukkuihin kasvamaan. Kevään aikana niitä sitten on tarjolla Tarhurien järjestämissä tilaisuuksissa.

Tarkkaa puuhaa on tuo pikkuriikkisten keijunmekkojen kouliminen.

_______________________________________________________________________-

 

Puutarhan talvivieraat                                                         16.2.2015

Uudet siemenluettelot ovat saapuneet ja odotan, milloin postilaatikkoon tipahtavat siemenpussit. Mitähän kaikkea taas tilasinkaan? Pihatarhurit vaihtoivat keräämiään siemeniä, ja mielikuva kesällä valtoimenaan kukkivasta kukkapenkistä nostatti halun ja kiihkon upottaa kädet multaan. Miten tässä malttaa kevättä ja kesää odottaa?

Kaivanpa puutarhalehdet esiin ja alan suunnittelemaan…..

 

Pihatarhurit vaihtavat siemeniä.

 

Jokatalvinen murhe on lämpökompostorin jäätyminen. ”Ruokin” kompostoria päivittäin, käytän kuiviketta, sekoitan, mutta en kovilla pakkasilla ja silti kompostorin lämpö laskee uhkaavasti. Biolanin sivuilta löytyy vinkkejä, kuinka saan kompostorini toimimaan. linkki Biolanin sivuille

Lintulaudalla käy kova vilske. Laitan aina siemenautomaatit ja talimakkarat etäälle toisistaan. Ruuhka-aikanakaan ei synny kinaa nokkimisjärjestyksestä. Sopu säilyy. Vihervarpusille ja muilla pieninokkaisille tarjoan kuorettomia murskattuja auringonkukansiemeniä ja murskattuja maapähkinöitä. Lastenlasten kanssa tehtiin kookosrasvasta, öljystä, siemenistä ja marjoista piparimuottien avulla herkkukakkuja roikkumaan puiden oksille. Hippiäinen näyttää ainakin nauttivan herkkukakusta ja nokkii makupaloja siitä. Oravalle näyttää talikakku, tai ainakin siinä olevat pähkinät maistuvan myös. Harakka kieppuu jo oksilla uteliaana; taitaa olla aikeissa napata talikakku kokonaisena mukaansa.

Varaudun yleensä hyvissä ajoin jokatalvisiin vieraisiin puutarhassani. Talven kääntyessä kohti kevättä eläinten ahdinko kasvaa.  Metsästä ei löydy riittävästi ruoka, ja jänikset ilmestyvät puutarhaani. Tänä talvena myöhästyin hieman. Pupu ennätti nakertamaan luumupuun runkoa ennen kuin muistin: hiuspussit ovat virittämättä. Ripustan hedelmäpuiden oksille verkkopusseja (vanhoista sukkahousuista saa myös hyviä), joihin tungen leikattua hiusta.  Hiuksissa on ihmisen haju, ja ainakin viime talvena hiuspussit toimivat.

Ihanaa, päivät ovat jo paljon pidemmät.

Hiekkarinteen tarhuri.