Vain nelisen senttiä pitkä kultakonna (Incilius periglenes) oli pienuudestaan ja koreasta väristään huolimatta täysiverinen konna, kohtuullisen läheistä sukua omalle rupikonnallemme. Se eli pienellä alueella Costa Rican pilvimetsissä, Monteverden turistikylästä pohjoiseen.
Koska Costa Rican monimuotoinen ja hyvin suojeltu luonto kuhisee melkein yhtä paljon tutkijoita kuin eläimiäkin, kultakonnan elinpaikat tunnettiin hyvin ja sen kantaa seurattiin vuosittain. Vuonna 1987 konnia nähtiin kutupuuhissa sama määrä kuin aina ennenkin: noin 1500. Seuraavana vuonna niitä löydettiin kymmenen tai yksitoista. Seuraavana enää yksi. Sen jälkeen kukaan ei ole enää löytänyt ainuttakaan kultakonnaa, vaikka etsitty sitä totisesti on.
Eikä kultakonna ollut ainoa.
80- ja 90-lukujen taitteessa tutkijat Costa Ricassa katsoivat avuttomina vierestä, kun sammakkolaji toisensa jälkeen romahti tai katosi olemattomiin. Sukupuutot tapahtuivat siellä, missä eläinten luultiin olevan kaikkein parhaassa turvassa: koskemattomissa pilvimetsissä, suojelualueilla kaukana asutuksesta.
Käsittämättömien tapahtumien selitykseksi esitettiin toinen toistaan hullumpia katastrofeja. Ehkä poikkeuksellisen voimakas El Niño -ilmiö oli aiheuttanut lisääntymisen epäonnistumisen? Mutta sammakot ja konnat ovat pitkäikäisiä: vaikka lisääntyminen epäonnistuisi useana vuonna peräkkäin, aikuisia pitäisi jäädä jäljelle. Ehkä juuri Costa Rican yllä oli otsoniaukko, ja uv-säteilyn lisääntyminen oli tappanut sammakot? Todisteita ei löytynyt. Ehkä jokin tuhoisa ilmansaaste oli ajautunut alueelle ja laskeutunut sateen mukana alas? Ei todisteita.
Lopulta syyllinen löytyi. Se oli sieni, jolle annettiin nimi Batrachochytrium dendrobatidis. Eläimillä vakavat sienten aiheuttamat taudit ovat ylipäätään harvinaisia, ja vielä ennenkuulumattomampaa oli, että yksi ja sama tauti voisi tarttua satoihin lajeihin ja niittää ne kaikki näköjään viimeistä räpylää myöten.
Ei ihme, että sienen löytämisestä kului vielä yli seitsemän vuotta, ennen hullusta teoriasta vakuututtiin riittävästi, jotta se ylipäätään otettiin huomioon suojelusuunnitelmissa. Silloin oli tietenkin jo liian myöhäistä kultakonnalle, mutta siitä saakka tutkijat ja luonnonsuojelijat ovat juosseet sienitaudin – kytridiomykoosin – leviämisen edellä ja pelastaneet sammakoita sen tieltä laboratorioihin ja eläintarhoihin.
Jälkikäteen on selvinnyt, että kytridiomykoosi on peräisin Afrikasta, mistä se ilmeisesti levisi ympäri maailman kynsisammakoiden (Xenopus laevis) kansainvälisen kaupan kautta. Kynsisammakoitahan käytettiin aikoinaan laajalti raskaustesteinä (kaikista maailman asioista) ja käytetään yhä yksilönkehityksen koe-eläiminä ja lemmikkeinä.
Sittemmin tautia on levittänyt myös pohjoisamerikkalainen härkäsammakko (Rana catesbeiana), joka on sienelle melko immuuni, mutta kelpaa erinomaisen hyvin sen kantajaksi – ja on paistettujen sammakonreisien suosikkiraaka-aine.
Kytridiomykoosi alkoi levitä suunnilleen samoihin aikoihin 70-luvulla sekä Meksikosta etelään että Etelä-Amerikan pohjoiskolkasta lounaaseen suunnilleen 20 kilometrin vuosivauhdilla, osoittavat lohduttomat jälkien selvittelyt. Samoihin aikoihin se ilmaantui myös kahdelle alueelle Australiaan. Yhdysvalloissa se näyttää kiertäneen jo vuosikymmentä aiemmin, muttei tehnyt siellä yhtä pahaa jälkeä, ja Euroopan se saavutti 90-luvulla. Sammakoiden viimeisestä lintukodosta, Madagaskarilta, kytridiomykoosi raportoitiin tänä vuonna.
Keinot pelastaa näitä eläimiä ovat edelleen vähissä. Erityisesti luonnossa käyttökelpoisen ennaltaehkäisy- tai parannuskeinon kehittely on vielä pahasti kesken. Monia lajeja on ehditty pelastaa tarhaoloihin, joista ne kenties voidaan palauttaa luontoon, kun jokin keino keksitään. Arviot kokonaan sukupuuttoon kuolleiden lajien määrästä 80-luvulta nykyhetkeen vaihtelevat 122 ja yli 200 välillä, eikä tauti suinkaan ole vielä sanonut viimeistä sanaansa.
Kun kytridiomykoosin vaikutus yhdistyy tuhoutuviin elinympäristöihin, saasteisiin (joille sammakkoeläimet ovat läpäisevän ihonsa vuoksi erityisen herkkiä), muuttuvaan ilmastoon, paikoin jyllääviin ranaviruksiin ja lukuisiin vieraslajeihin, eivät sammakkojen katoamisen apokalyptiset mittasuhteet enää juuri ihmetytä.
Väli- ja Etelä-Amerikassa, missä sammakoiden tilanne tunnetaan kohtuullisen hyvin, lähes 70 % lajeista luokitellaan uhanalaisiksi. Maailmanlaajuisesti luku oli vuonna 2006 33,6% (eli reilut 1300 lajia), mutta puutteellisesti tunnettujen lajien suuren määrän vuoksi se oli jo julkaisuhetkellään aliarvio, ja nyt toki vanhentunut.
Jo kadonneita ei saada takaisin – paitsi, jos kunnianhimoinen hanke herättää vatsassahautojasammakko (Rheobatrachus) kuolleista sittenkin onnistuu – mutta ainakin suuri joukko ihmisiä on tekemässä kaikkensa, jotta mahdollisimman moni laji säilyisi yli apokalyptisen pandemian.
Maailman eläintarhat ja yleisöakvaariot ovat muodostaneet verkoston, joka jakaa vastuuta eri lajien kantojen ylläpidosta, levittää tietoa ja kerää rahaa sammakkoeläinten suojeluun. Verkoston jäsenistä lähin on Korkeasaari. Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN:llä on oma sammakkospesialistiryhmänsä, joka tekee uhanalaisten lajien listan ylläpidon lisäksi paljon muutakin työtä näiden eläinten pelastamisen eteen. Heistäkin yksi, Timo Paasikunnas, löytyy Korkeasaaren palkkalistoilta.
Lohtua tuo sekin, että muutamia jo kadonneiksi uskottuja lajeja on löydetty vuosia myöhemmin uudelleen kytridiomykoosin jylläämiltä alueilta. Ilmeisesti muutama taudille vastustuskykyinen yksilö on selvinnyt, ja kanta on näistä sitkeistä sisseistä lähtenyt vähitellen elpymään. Ajan mittaanhan isäntä ja taudinaiheuttaja saavuttavat tasapainon, mutta evoluutio tapahtuu hitaasti ja joukkokuolemat nopeasti – kyse on siitä, kuinka monesta lajista jää ensishokin jälkeen jäljelle yksilöitä sopeutumaan.
Kultakonnaa tämä kaikki ei enää auta, mutta ainakin moni muu pelastuu, kun emme enää seisoskele tumput suorina ihmettelemässä.
————————————————————————————————
Lähteitä ja lisätietoa:
Amphibiaweb: An Overview of Chytridiomycosis.
Wired: What is it like to watch a species go extinct?
Kolby ym. 2015: Rapid Response to Evaluate the Presence of Amphibian Chytrid Fungus (Batrachochytrium dendrobatidis) and Ranavirus in Wild Amphibian Populations in Madagascar. PLoS ONE.
Brisbane Times: The Lazarus project: scientists’ quest for de-extinction.
The Tico Times: 5 Costa Rican frogs that came back from suspected extinction and 1 that didn’t.
BBC News: World’s rarest tree frog found.
planeetanihmeet.wordpress.com 
