- Glebionis coronaria (L.) Cass. ex Spach – kruunusuvikakkara
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Chrysanthemum coronarium L. – kruunupäivänkakkara
- Glebionis Cass. – suvikakkarat
- Asteraceae – asterikasvit
Kruunusuvikakkara, Glebionis coronaria, aikaisemmin kruunupäivänkakkaraksi nimetty, on yksivuotinen, pysty ja yksi- tai useampivartinen ruoho, joka on kalju tai vähäkarvainen ja tavallisesti noin 20-70 cm korkea. Pääjuuri on lyhyehkö ja tiheästi ohuen sivujuurinen. Varsi on jäykkä ja yleensä yläosastaan kertaalleen tai toistamiseen haarova. Se on matalasärmäinen ja vihreä tai tyviosastaan punaruskea.
Lehdet ovat varrella kierteisesti. Alemmat niistä ovat lähes tai aivan ruodittomat ja ylemmät puolisepivät. Lehtilapa on vihreä tai sinertävän vihreä ja ulkokehältään soikeahko tai vastapuikea sekä useimmiten 2 kertaa pariliuskainen. Se on yleensä noin 1,5-9 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-5 cm leveä. Toisinaan ylimmät lehdet ovat vain kertaalleen pariliuskaiset. Uloimmat liuskat ovat suikeahkot, kapeanpuikeat tai pienimmillään hammasmaiset ja litteät sekä otakärkiset. Ne ovat tavallisesti noin 2-10 mm pitkät ja noin 1-4 mm leveät. Liuskoissa voi olla myös otapäisiä laitahampaita.
Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varren ja sen haarojen kärjessä yksittäin. Kukintomykeröitä on vartta kohti yleensä 1-12. Ne ovat varsissa ja haaroissa harvana, huiskilomaisena ryhmänä. Niiden alapuoli on tavallisesti noin 3-10 cm:n matkalta lehdetön. Mykerön alimman kerroksen muodostavat pienet ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat 2-3 tiiviinä, lomittaisena rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Suomut ovat vihreät ja eripituiset. Uloimmat niistä ovat kolmiomaiset tai puikeat ja niissä on ruskehtava kalvoreunus, joka on laajin kärkiosassa. Sisemmät suomut ovat lähinnä soikeahkot tai puikeahkot, yleensä pyöreäpäiset ja ruskehtavan kalvoreunaiset. Niiden kärjen kalvoreunus on laaja. Kehtosuomut ovat kalvolaitoineen tavallisesti noin 4-12 mm pitkät ja tyven leveimmältä kohtaa noin 2-4 mm leveät.
Kukintomykerö on kokonaisuudessaan tavallisesti noin 30-45 mm leveä. Koristekasvikäyttöön jalostetuilla kannoilla se voi olla huomattavasti leveämpikin. Mykerössä on kahdenlaisia kukkia. Uloimpina laitakukkina on tavallisesti noin 10-20 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön tyvi on noin 2-3 mm pitkä. Kielimäinen kärkiosa on kokonaan keltainen tai usein vain tyvipuoli on keltainen ja kärkipuoli valkoinen tai hyvin vaaleankeltainen. Se on soikeahko mutta kärjestään kuin poikkikatkaistu ja pienihampainen tai lanttopäinen. Pituutta on yleensä noin 10-15 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-7 mm. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja keltaisia kehräkukkia, joita on satoja. Niiden tyviosa on noin 1-1,5 mm pitkä ja torvimainen kärkiosa noin 3-3,5 mm pitkä sekä päästään 5-liuskainen. Ilman laitakukkien kärkiosaa kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 15-18 mm leveä. Mykeröpohjus on täyteinen ja kupera. Kukkien tyvellä ei ole tukisuomua. Myös verhiö puuttuu.
Heteitä on 5. Niiden keltaiset, tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Heteet ja vartalo luotteineen nousevat teriönliuskoja pitemmiksi. Hedelmä on pappukseton ja harmaanvalkoinen tai vaaleanruskehtava pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 3-3,5 mm pitkä. Mykerön sisemmät pähkylät ovat tiiviisti sivuttain. Ne ovat lähes lieriömäiset tai kolmisärmäiset ja ulkonevasuoniset sekä noin 2-2,5 mm leveät. Ulommat pähkylät ovat kolmisärmäiset ja särmistään leveän siipipalteiset sekä selkäpuoleltaan ohutsuoniset ja etupuoleltaan suonettomat. Ne ovat noin 3-4 mm leveät. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Kruunusuvikakkara on Suomessa satunnainen uustulokas, josta on yksittäisiä, tuoreempia havaintoja etelästä päin Oulun korkeudelle saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä uudet nurmetukset, tienvarret, pientareet, pellot, joutomaat ja maankäsittelyalueet. Lajia käytetään myös koristekasvina ja sen pähkylöitä voi olla mukana siemenseoksissa. Varsinkin uudisnurmilla ei aina voi tietää, onko laji seoksessa mukana tarkoituksella vai siementen epäpuhtautena. Kruunusuvikakkaran voi tavata myös yleistyneillä maisemapelloilla. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa tulokkaana tai viljelykarkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kruunusuvikakkara on erityisesti Aasiassa myös ravintokasvi, jonka nuoria versoja, lehtiä ja mykerön laitakukkia käytetään salaatin tapaan tai kypsennettyinä lisukkeina. Vaikka Suomessa käyttö on vähäistä, laji kuitenkin tunnetaan myös nimellä vihanneskrysanteemi.
Suomessa tavataan harvinaisena tulokkaana myös suvun toista lajia, keltasuvikakkaraa, G. segetum. Sen lehdet ovat hammaslaitaiset, liuskahampaiset tai kärkiosastaan pariliuskaiset. Lehden keskiosa on leveä toisin kuin kruunusuvikakkaralla. Keltalaitakukkaisista ja liuskalehtisistä asterikasveista eniten samankaltaisuutta on keltasauramon, Cota tinctoria, kanssa, joka on Suomessa selvästi yleisempi laji. Sen laitakukkien kieli on aina tasaisen keltainen. Mykerön alapuoli on tavallisesti noin 10-20 cm:n matkalta lehdetön. Lisäksi kasvi on selvästi karvainen. Alempienkin lehtien uloimmat liuskat ovat kapeammat kuin kruunusuvikakkaralla. Leveyttä on vain noin 0,5-2 mm. Jos on mahdollisuus tarkastella lähemmin mykeröä, voi havaita, että kukkien tyvellä on kapeansuikea, lähes kehräkukan mittainen tukisuomu. Pähkylät ovat litteän kulmikkaita eikä laita-alueidenkaan pähkylöissä ole siipipalteita.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kruunusuvikakkaran esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 