- Gymnadenia conopsea (L.) R. Br. – punakirkiruoho
- subsp. alpina (Turcz. ex Rchb. f.) Soó – lettokirkiruoho
- aikaisemmin Suomessa käytetty lajitasoa alempi nimi var. lapponica (J. W. Zetterst.) Hartm.
- Gymnadenia R. Br. – kirkiruohot
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Punakirkiruohon, Gymnadenia conopsea, taksonomia on muuttunut viime vuosina. Sitä on usein käsitelty vain lajina ja mm. Kasviatlaksen havaintokartoilla vain pieni osa havainnoista on viety alemmalle tasolle. Vuoden 1998 Retkeilykasviossa laji on jo jaettu ahokirkiruohoon var. conopsea ja pohjoiseen lettokirkiruohoon var. lapponica. Uusimman tietämyksen ja DNA-tutkimuksen mukaan taksonit on siirretty alalajitasolle ja lettokirkiruoho on saanut nimen subsp. alpina.
Lettokirkiruoho, Gymnadenia conopsea subsp. alpina, on monivuotinen, yleensä 15-30 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä ja liuskaista juurimukulaa. Niiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, hennohko, hiukan särmikäs, vihreä tai ainakin yläosastaan punaruskea. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista, ruskeaa tai ruskehtavaa lehteä. Varren alaosassa on 2-4 pitkätuppista (tupet osittain sisäkkäin), lähes tasasoukkaa ja enemmän tai vähemmän kouruista lehteä, jotka ovat tylppä- tai teräväkärkisiä ja pystyhköjä tai siirottavia. Ne ovat tavallisesti noin 3-10 cm pitkiä ja leveimmästä kohtaa noin 0,3-0,8 cm leveitä. Niiden yläpuolella on 2-3 pienempää ja pystyhköä varsilehteä. Kaikki lehdet ovat tasaisen vihreitä ja täplättömiä sekä ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Kukintotähkä on punainen, vaaleanpunainen tai hyvin harvoin valkoinen. Se on harsuhko – tiheähkö ja tavallisesti noin 3-7 cm pitkä sekä tasalevyisesti noin 1-2 cm leveä ja yleensä noin 15-30-kukkainen. Kukat ovat yleensä noin 7-10 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapean kolmiomaiset tai kapeanpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja vihreät tai punaruskeat. Ne ovat useimmiten noin 5-15 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm leveät. Kukinnon alaosassa tukilehdet voivat toisinaan olla kukkia pitemmät. Sikiäin on perätön, kierteinen ja suonikas sekä kalju ja yleensä noin 5-8 mm pitkä sekä noin 1-2 mm paksu.
Kuudesta kehälehdestä kolme on ulompaa ja niistä kaksi laitimmaista siirottavat sivulle ja keskimmäinen on pysty kaartuen yläosastaan eteenpäin. Ne ovat soikeahkoja, pyöreäkärkisiä ja noin 3-5 mm pitkiä sekä noin 1-2 mm leveitä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat soikeita, pyöreä- tai tylppäkärkisiä ja noin 3-4 mm pitkiä sekä noin 1,5-2 mm leveitä. Ne ovat asettuneet viistosti ikään kuin katokseksi hetiön ja emiön yläpuolelle. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 4-5 mm pitkän ja suunnilleen yhtä leveän huulen, jonka kärjen malli vaihtelee. Alla oleva kuvasarja on kilpisjärveläisistä lettokirkiruohoista, joilla huulen kärki on kaareva ja matalasti sekä tasalevyisesti kolmiliuskainen tai keskiliuska on selvästi muita pitempi. Kaikki kehälehdet ovat tasaväriset vailla tummempaa kirjailua. Huulessa on kaareva tai suorahko ja kehälehtien värinen kannus, joka on tavallisesti noin 8-12 mm pitkä ja vain noin 0,5-1 mm paksu. Siinä on runsaasti mettä. Kukan sanotaan tuoksuvan mausteneilikalle.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä. Kirkiruoho ei monen muun kämmekän tapaan huijaa hyönteisiä, sillä sen ohut kannus tarjoaa mettä. Ahokirkiruohon pölyttäjinä toimivat erityisesti yöperhoset, kuten yökköset ja kiitäjät mutta myös päiväperhoset. Lettokirkiruohon pölyttäjistä ei ole tarkempaa tietoa, mutta ohut ja pitkä kannus viittaa samoihin hyönteisryhmiin. Normaali kukinta-aika on heinäkuu.
Tuoksuvat ja medekkäät kukat mahdollistavat hyvän pölytystuloksen, joskin myös lyhyen kesän säät vaikuttavat siihen. Hedelmä on pysty, liereä, vahvasuoninen, kalju sekä noin 8 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Ahokirkiruohon siementaimi kehittyy ruusukeasteelle kolmessa vuodessa ja siitä vuoden tai kahden kuluttua se voi jo kukkia ensimmäisen kerran. Se ei ole kovin pitkäikäinen. Iäksi on arvioitu enintään noin 10 vuotta ensimmäisen kukinnan jälkeen. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole tietoa, poikkeaako lettokirkiruohon elinkaari tästä nimialalajin kehityksestä.
Lettokirkiruoho on alkuperäinen taksoni Suomessa. Se on pohjoinen kasvi, jota tavataan harvinaisehkona tai suhteellisen yleisenä kaikissa Pohjolan eliömaakunnissa. Etelärajallaan se kohtaa ahokirkiruohon ja limittyy osittain sen kanssa. Tarkkaa levinneisyysrajaa taksonien välille on vaikea piirtää, koska erilliset levinneisyyskartat ovat hyvin puutteellisia. Varmuudella taksoni esiintyy vielä Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnissa ja se on tavattu vieläkin etelämpänä, Kainuun eliömaakunnassa, ainakin Paltamossa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa taksonin eteläraja vedetään vieläkin alemmas. Sen sanotaan esiintyvän myös keskiboreaalisilla Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla. Uhanalaisuusarvioinnissa lettokirkiruohoa pidetään elinvoimaisena toisin kuin ahokirkiruohoa, jota pidetään vaarantuneena (VU).
Lettokirkiruoho on kalkinsuosija. Sen kasvupaikkoina ovat nimensä mukaisesti letot, mutta se viihtyy myös monenlaisilla muilla kasvupaikoilla, jos tarjolla on riittävästi kosteutta. Sen voi tavata tunturi- ja puronvarsiniityiltä, tunturikoivikosta ja aivan paljakaltakin tihku- tai valuvetisiltä rinteiltä. Voipa sen löytää ahokirkiruohon tavoin myös tienlaiteille ja ojanreunoihin levinneenä. Kirkiruoho on rauhoitettu lajitasolla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella, myös Ahvenanmaalla. Muissa Pohjoismaissa sitä esiintyy Ruotsissa ja Norjassa.
Kirkiruohon alalajien keskeiset erot ovat seuraavat: Lettokirkiruoho on pohjoinen lettojen, puronvarsiniittyjen, tunturikoivikoiden sekä paljakan valu- ja tihkuvesipaikkojen kasvi, kun taas ahokirkiruoho, subsp. conopsea, on pääpainoltaan eteläinen ja kasvaa lähinnä kuivahkoilla ahoilla ja niityillä. Lettokirkiruoho on tavallisesti hennohko ja noin 15-30 cm pitkä. Kukinto on yleensä 3-7 cm pitkä ja 15-30-kukkainen. Ahokirkiruoho on tavallisesti tanakka ja 30-60 cm pitkä. Kukinto on yleensä tiheä, noin 8-16 cm pitkä ja noin 40-80-kukkainen. Myös kukassa on joitakin eroja. Lettokirkiruohon kannus on noin 8-12 mm pitkä. Huulen kärki on yleensä joko kaareva ja matalasti sekä tasalevyisesti kolmiliuskainen tai keskiliuska on selvästi muita pitempi. Ahokirkiruohon kannus on noin 10-15 mm pitkä. Huuli on tasapäisesti ja aika samankokoisesti kolmiliuskainen. Huulituntomerkeissä tosin näyttää olevan vaihtelevuutta eri kasvustoissa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kirkiruohon lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Gymnadenia conopsea subsp. alpina – lettokirkiruoho on pohjoinen kasvi, jonka kasvupaikkoina ovat nimensä mukaisesti letot, mutta se viihtyy myös monenlaisilla muilla kasvupaikoilla. Sen voi tavata mm. tunturi- ja puronvarsiniityiltä, tunturikoivikosta ja aivan paljakaltakin tihku- tai valuvetisiltä rinteiltä. Kuvassa seuralaisina ovat mm. (letto)mähkä, Selaginella selaginoides, pohjankarhunruoho, Tofieldia pusilla, nurmitatar, Bistorta vivipara ja suovilukko, Parnassia palustris. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, retkeilykeskuksen ja leirintäalueen yläpuolisen tunturikoivikon alaraja, n. 515 m mpy, 19.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Gymnadenia conopsea subsp. alpina – lettokirkiruoho kasvaa lettojen lisäksi mm. puronvarsiniityillä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan kaakkoispään lounainen alarinne, Käsivarrentieltä (tie 21) loivasti Saanaa kohti nouseva tunturikoivikkorinne, 595 m mpy, 16.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 