- Pulsatilla vulgaris Mill. – ketokylmänkukka
- subsp. vulgaris – lännenkylmänkukka
- Pulsatilla Mill. – kylmänkukat
- Ranunculaceae – leinikkikasvit
Ketokylmänkukka subsp. lännenkylmänkukka, Pulsatilla vulgaris subsp. vulgaris, tunnetaan puutarhakäytön vuoksi myös tarhakylmänkukkana. Se on monivuotinen, pystyjuurakkoinen, heikosti mätästävä ruoho, jonka lehdet puhkeavat kukinnan aikana ja kehittyvät täyteen mittaansa kesän kuluessa sekä lakastuvat syksyllä. Aluslehtiä on enintään kymmenkunta ja ne ovat kohenevia ja pitkäruotisia. Ruoti on pitkä- ja valkokarvainen sekä yleensä noin 5-20 cm pitkä. Myös lehtilapa on pitkäkarvainen, jopa 10 cm pitkä ja noin pituutensa levyinen sekä 2-4 kertaa pariliuskainen. Liuskat ovat leveydeltään vain noin 0,5-2 mm.
Haarattomat, tiheästi pehmeä-, pitkä- ja valkokarvaiset, ontot kukkavarret nousevat keväällä yksittäin tai muutaman varren ryhminä. Kukkimisaikana kasvin korkeus kukkineen on noin 10-25 cm. Varsilehdet ovat noin 2-5 cm pitkiä, tyvestään yhdiskasvuisia ja kapealiuskaisia sekä kiertävät kukan alapuolella vartta yhtenäisenä kiehkurana. Liuskat ovat vihreitä, valkokarvaisia ja kärjestään uudelleen liuskoittuvia tai liuskattomia. Muita varsilehtiä ei ole.
Kukat ovat varsien kärjessä yksittäin ja niiden tiheään valkokarvainen perä pitenee kukintavaiheessa nollasta lähes 10 cm:iin, mutta kasvaa hedelmävaiheessa jopa reiluun 20 cm:iin. Kukka on kellomainen, pystyhkö tai sivulle suuntautunut ja lopulta nuokkuva sekä avoimimmillaan läpimitaltaan noin 55-70 mm. Terälehtimäisiä kehälehtiä on kahdessa sisäkkäisessä kiehkurassa yhteensä 6. Ne ovat soikeahkot ja lähes samanlevyiset. Pituutta niillä on tavallisesti noin 25-40 mm. Kehälehdet ovat väriltään sinisiä tai sinipunaisia ja hyvin harvoin valkoisia. Niiden ulkopinta on valkokarvainen. Terälehdet ovat muuntuneet heteiden tyvellä oleviksi, pieniksi mesilehdiksi. Keltaisia heteitä on runsaasti ja myös emejä on hyvin monta. Hedelmävaiheessa kukkaperä kääntyy pystyyn ja hedelmistö levenee laajaksi ”kuontaloksi”, jossa emin vartalot pitenevät noin 20-50 mm pitkiksi, karvaisiksi odiksi eli lenninhaiveniksi. Ne helpottavat noin 3 mm pitkien pähkylöiden leviämistä tuulen ja eläinten mukana. Normaali kukinta-aika Suomessa on toukokuu. Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa kukinta alkaa jo huhtikuussa.
Ketokylmänkukka subsp. lännenkylmänkukka on kasvanut todennäköisesti luonnonvaraisena Suomessa, Varsinais-Suomen Salon Uskelassa, Kavilannummella, hiekkanummeksi mainitulla alustalla. Vanhin tieto asiasta on peräti vuodelta 1773 ja näyte siitä on kerätty ilmeisesti viimeksi 1928, mutta sittemmin se on hävinnyt. Lisäksi 1852 julkaistiin tietoja lajin esiintymisestä Ahvenanmaalla useammalla paikalla, mutta ei ole varmuutta esiintymien luonnonvaraisuudesta. 2000-luvulla laji ilmaantui Varsinais-Suomen Kemiönsaaren Örön entiselle linnakesaarelle ja vakiintui siellä ainakin muutaman yksilön voimin laajalle hiekkapohjaiselle harjoituskentälle. Lajin alkuperä saarella on epävarma: tuliko se esim. saarella pitkään harjoitetun perhostutkimuksen välineistön mukana muualta vai onko se tuotu sinne tarkoituksella. Puutarhaistutusten tarhakylmänkukat ovat silloin tällöin villiytyneet lähiympäristöön ja voivat tällöin olla pitkäikäisiäkin (alla oleva kuvasarja). Niitä ei ole kuitenkaan puutarhojen lähivilliytyminä hyväksytty Kasviatlaksen kartoille. Muissa Pohjoismaissa taksonia tavataan Ruotsissa ja Tanskassa. Kasvupaikkoina siellä ovat hiekkaiset kedot, laitumet, valoisat mäntymetsät ja harjut. Ruotsin Gotlannissa kasvaa ketokylmänkukan toinen alalaji, gotlanninkylmänkukka, subsp. gotlandica.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ketokylmänkukan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 