Stachys sylvatica – lehtopähkämö

  • Stachys sylvatica L. – lehtopähkämö
  • Stachys L. – (sauma)pähkämöt
  • Lamiaceae – huulikukkaiskasvit

Lehtopähkämö, Stachys sylvatica, on monivuotinen, pysty ja yleensä noin 30-100 cm korkea ruoho, joka on kokonaisuudessaan tympeähkön hajuinen. Juurakko on vaakasuoraan leviävä ja maarönsyinen. Niiden avulla laji voi levittäytyä monivartiseksi kasvustoksi. Varsi on lehdekäs, haaraton tai haarova ja 4-särmäinen. Se on siirottavasti tiheä- ja pehmeäkarvainen sekä vihreä tai ainakin osin punaruskea.

Lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ruoti on yleensä noin 1-7 cm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on ehyt, herttamaisen puikea ja suippokärkinen. Se on laidoiltaan tiheästi ja tasaisesti isohampainen. Yläpinnan väri vaihtelee tummanvihreästä vihreään ja vaaleanvihreään. Alapinta on vaalean- tai harmaanvihreä. Molemmat puolet ovat myötäkarvaiset. Karvoitus on näkyvintä ja pisintä lehtilaidoissa ja alapuolen suonissa. Kukinnon alapuolisten lehtien lapa on tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-10 cm leveä.

Kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, valekiehkuroiden muodostama, tähkämäinen latvaryhmä, joka on yleensä noin 5-30 cm pitkä ja noin 3-4 cm leveä. Valekiehkurat ovat lehtihangoissa. Niiden alimmat hanka- eli tukilehdet ovat varsilehtien malliset ja ylemmät kapeanpuikeat tai suikeat. Ylimmät tukilehtiparit ovat usein kukkia lyhyemmät. Valekiehkurat ovat ylimpiä lukuun ottamatta selvästi toisistaan erilliset. Kiehkuroissa on tavallisesti 6 kukkaa vaihteluvälin ollessa toisinaan kuitenkin 2-8. Kukkien tyvellä ei yleensä ole esilehtiä. Kukkaperä on 1-2 mm pitkä ja karvainen. Verhiö on lähes säteittäinen, 5-liuskainen ja tavallisesti noin 6-9 mm pitkä. Se on vihreä tai punaruskea ja 10-suoninen sekä karvainen ja nystykarvainen. Kärkiliuskat ovat kapean kolmiomaiset, otakärkiset ja uloskaartuvat sekä noin 3-5 mm pitkät.

Teriö on yhdislehtinen, vastakohtainen ja voimakkaan punainen tai sinipunainen. Se on pitkätorvinen, päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 13-18 mm pitkä. Ylähuuli on kupera, karvainen ja nystykarvainen sekä yleensä noin 4-5 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on kärkeä kohti levenevä, päästään pyöreähkö ja useimmiten noin 6-8 mm pitkä. Siinä ovat molemmin puolin pienet, pyöreäpäiset ja noin 1-2 mm pitkät sivuliuskat. Alahuulessa sivuliuskoineen on teriön pääväripohjalla valkoista kuviointia. Torven yläosaan kiinnittyneitä ja punaisia tai sinipunaisia heteitä on 4. Ne ovat useimmiten lähes yhtä pitkät ja jäävät yleensä kuperan ylähuulen sisään. Ponnenpuoliskot ovat eri suuntiin siirottavia. Sikiäin on kehänpäällinen, 4-lohkoinen ja sen tyvellä on rengasmainen mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen ja 2-luottinen sekä heteiden värinen ja suunnilleen samalle korkeudelle ulottuva. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti 4-lohkoinen ja noin 3 mm leveä. Lohkot ovat päästään pyöristyneet ja muuten hieman särmikkäät. Ne ovat kiiltävät ja kypsinä ruskehtavat sekä noin 2,5 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta elokuulle.

Lehtopähkämö on alkuperäinen laji Suomessa. Sen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa, joissa se on harvinainen ja etelämpänä sopivilla kasvupaikoilla yleinen. Lisäksi Keski-Pohjanmaan eliömaakunnasta on muutamia tuoreempia tulokashavaintoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtokorvet ja lehtoniityt. Muissa Pohjoismaissa lehtopähkämö kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Lehtopähkämön pääpölyttäjinä toimivat kimalaiset ja mehiläiset, joiden imukärsä yltää pitkän teriöntorven juurella olevaan mesiäiseen. Pölytystulos on lähes aina hyvä ja melkein kaikista kukista kehittyy lohkohedelmä. Kukintoja ja hedelmysten kehittymistä suojaa koko kasvin tympeähkö, kissan- tai hiirenpissamainen haju, joka tekee sinänsä lehtevästä kasvista vähemmän halutun ravintokohteen eläimille. Onpa lehtiä aikanaan käytetty hyttyskarkotteenakin. Lehdiltään laji muistuttaa aika paljon isonokkosta, Urtica dioica, minkä vuoksi sille on annettu kansanomaisena nimenä myös metsänokkonen. Lehtopähkämöä on hyödynnetty rohdoskasvinakin, jolla on parannettu haavoja, huimausta ja kouristustiloja sekä lievitetty särkyä.

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena toinenkin suvun laji, peltopähkämö, S. palustris. Sen lehdet ovat suikeat ja ruodittomat tai hyvin lyhytruotiset. Lähekkäisillä kasvupaikoilla lajit voivat risteytyä. Euroopassa kasvaa pähkämöitä yli 50 lajia, joista osa on viety sittemmin toiseen sukuun. Muutamat lajit ovat täällä koristekasvikäytössä ja voivat joskus karata myös asutuksen lähistölle. Vanhin niistä on rohtopähkämö, joka nykyisin on palautettu takaisin alkuperäiseen pallepähkämöiden sukuunsa nimellä Betonica officinalis. Sitä on Suomessa viljelty rohdoskäyttöön ainakin 1700-luvulta lähtien. Sen lääkinnälliset ominaisuudet ovat samankaltaiset kuin täällä luonnonvaraisena kasvavilla pähkämöilläkin mutta voimakkaammat. Myöhemmin sitä on käytetty lähinnä koristekasvina. Selvimpinä eroina lehtopähkämöön sen lehdet ovat kapeanpuikeat tai pitkulaiset ja niiden ruoti on jopa lavan mittainen tai pitempikin. Tyvellä on lehtiruusuke, joka luonnonvaraisilta lajeilta puuttuu. Lisäksi latvakukinto on lieriömäisen tiivis. Koristekasvina käytetty nukkapähkämö, S. byzantina, on yleisväriltään harmaa kaikkia pintoja peittävän, tiheän villakarvan vuoksi. Edellistä useammin karkaileva koristekasvi on jalopähkämö, joka myös on viety pallepähkämöiden sukuun nimellä Betonica macrantha. Silläkin on lehtiruusuke, jonka lehdet ovat hyvin pitkäruotiset, herttamaiset ja isohampaiset. Varsilehtiä on vähän. Teriö on 25-35 mm pitkä. Lisäksi Suomessa on tavattu harvinaisina tulokkaina kahta yksivuotista lajia. Keltapähkämön, S. annua, teriö on keltainen. Rikkapähkämön, S. arvensis, teriö on vain noin verhiön pituinen.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lehtopähkämön esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Stachys sylvatica - lehtopähkämö on nimensä mukaisesti ennen kaikkea lehtometsien ja -korpien laji, jonka esiintymisalue Suomessa yltää etelästä päin Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämö on nimensä mukaisesti ennen kaikkea lehtometsien ja -korpien laji, jonka esiintymisalue Suomessa yltää etelästä päin Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämö menestyy myös lehtoniityillä. Sen juurakko on pitkä ja vaakasuoraan leviävä sekä maarönsyinen. Niiden avulla laji voi levittäytyä monivartiseksi ja laajaksikin kasvustoksi. Varret ovat usein haarattomia. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämö menestyy myös lehtoniityillä. Sen juurakko on pitkä ja vaakasuoraan leviävä sekä maarönsyinen. Niiden avulla laji voi levittäytyä monivartiseksi ja laajaksikin kasvustoksi. Varret ovat usein haarattomia. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämö voi toisinaan haaroa runsaastikin. Se on pysty ja yleensä noin 30-100 cm korkea. Kukinto on tavallisesti noin 5-30 cm pitkä. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämö voi toisinaan haaroa runsaastikin. Se on pysty ja yleensä noin 30-100 cm korkea. Kukinto on tavallisesti noin 5-30 cm pitkä. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ruoti on yleensä noin 1-7 cm pitkä ja karvainen. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ruoti on yleensä noin 1-7 cm pitkä ja karvainen. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön lehdet muistuttavat jossain määrin isonokkosen, Urtica dioica, lehtiä. Kuvan perusteella niitä voi verrata ja todeta, että nokkosen lehtien laitahampaat ovat lehden kokoon nähden isommat ja terävämpikärkiset. Poltinkarvoja ei lehtopähkämön lehdissä myöskään ole. U, Helsinki, Laajasalo, Tahvonlahti-merenlahden koillispuoli, Mellinintien laitaheinikko rantametsärinteen rajassa, 27.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön lehdet muistuttavat jossain määrin isonokkosen, Urtica dioica, lehtiä. Kuvan perusteella niitä voi verrata ja todeta, että nokkosen lehtien laitahampaat ovat lehden kokoon nähden isommat ja terävämpikärkiset. Poltinkarvoja ei lehtopähkämön lehdissä myöskään ole. U, Helsinki, Laajasalo, Tahvonlahti-merenlahden koillispuoli, Mellinintien laitaheinikko rantametsärinteen rajassa, 27.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, valekiehkuroiden muodostama, tähkämäinen latvaryhmä. Valekiehkurat ovat lehtihangoissa. Alimpia kiehkuroita lukuun ottamatta hanka- eli tukilehdet ovat kapeanpuikeat tai suikeat. Ylimmät tukilehtiparit ovat usein kukkia lyhyemmät. Valekiehkurat ovat ylimpiä lukuun ottamatta selvästi toisistaan erilliset. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, valekiehkuroiden muodostama, tähkämäinen latvaryhmä. Valekiehkurat ovat lehtihangoissa. Alimpia kiehkuroita lukuun ottamatta hanka- eli tukilehdet ovat kapeanpuikeat tai suikeat. Ylimmät tukilehtiparit ovat usein kukkia lyhyemmät. Valekiehkurat ovat ylimpiä lukuun ottamatta selvästi toisistaan erilliset. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön valekiehkuroissa on tavallisesti kuusi kukkaa. Kukkien määrä voi kuitenkin toisinaan vaihdella kahdesta kahdeksaan. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön valekiehkuroissa on tavallisesti kuusi kukkaa. Kukkien määrä voi kuitenkin toisinaan vaihdella kahdesta kahdeksaan. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön teriö on vastakohtainen, pitkätorvinen ja kaksihuulinen. Ylähuuli on kupera ja yleensä noin 4-5 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on kärkeä kohti levenevä, päästään pyöreähkö ja useimmiten noin 6-8 mm pitkä. Siinä ovat molemmin puolin pienet, pyöreäpäiset ja noin 1-2 mm pitkät sivuliuskat. Heteitä on neljä ja emi on yksivartaloinen sekä kaksiluottinen (emi näkyy oikeanpuoleisessa kukassa heteiden keskellä). Kiehkuroiden tukilehdet ovat yleensä tiheähkökarvaiset. Pisintä karvoitus on lehtilaidoilla. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön teriö on vastakohtainen, pitkätorvinen ja kaksihuulinen. Ylähuuli on kupera ja yleensä noin 4-5 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on kärkeä kohti levenevä, päästään pyöreähkö ja useimmiten noin 6-8 mm pitkä. Siinä ovat molemmin puolin pienet, pyöreäpäiset ja noin 1-2 mm pitkät sivuliuskat. Heteitä on neljä ja emi on yksivartaloinen sekä kaksiluottinen (emi näkyy oikeanpuoleisessa kukassa heteiden keskellä). Kiehkuroiden tukilehdet ovat yleensä tiheähkökarvaiset. Pisintä karvoitus on lehtilaidoilla. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön teriö on punainen tai sinipunainen ja tavallisesti noin 13-18 mm pitkä. Se on karvainen ja nystykarvainen. Verhiö on lähes säteittäisesti viisiliuskainen ja tavallisesti noin 6-9 mm pitkä. Se on vihreä tai punaruskea ja karvainen sekä nystykarvainen. Kärkiliuskat ovat kapean kolmiomaiset, otakärkiset ja uloskaartuvat sekä noin 3-5 mm pitkät. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön teriö on punainen tai sinipunainen ja tavallisesti noin 13-18 mm pitkä. Se on karvainen ja nystykarvainen. Verhiö on lähes säteittäisesti viisiliuskainen ja tavallisesti noin 6-9 mm pitkä. Se on vihreä tai punaruskea ja karvainen sekä nystykarvainen. Kärkiliuskat ovat kapean kolmiomaiset, otakärkiset ja uloskaartuvat sekä noin 3-5 mm pitkät. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön teriössä voi halutessaan nähdä ihmismäisen hahmon. Alahuulessa sivuliuskoineen on pääväripohjalla valkoista kuviointia. Heteet yltävät kutakuinkin samalle tasolle. Ruskeiden ponsien puolikkaat siirottavat eri suuntiin. Kuvassa heteiden välissä näkyy vasta kehittymässä oleva emi. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön teriössä voi halutessaan nähdä ihmismäisen hahmon. Alahuulessa sivuliuskoineen on pääväripohjalla valkoista kuviointia. Heteet yltävät kutakuinkin samalle tasolle. Ruskeiden ponsien puolikkaat siirottavat eri suuntiin. Kuvassa heteiden välissä näkyy vasta kehittymässä oleva emi. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti nelilohkoinen ja noin 3 mm leveä. Lohkot ovat päästään pyöristyneet ja kiiltävät sekä kypsinä ruskehtavat ja noin 2,5 mm pitkät. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti nelilohkoinen ja noin 3 mm leveä. Lohkot ovat päästään pyöristyneet ja kiiltävät sekä kypsinä ruskehtavat ja noin 2,5 mm pitkät. V, Salo, Suomusjärvi, Lemula, Lemulanrinteen metsäalue, 31.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön lehtilapa on ehyt, herttamaisen puikea ja suippokärkinen. Se on laidoiltaan tiheästi ja tasaisesti isohampainen. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 5-15 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-10 cm. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön lehtilapa on ehyt, herttamaisen puikea ja suippokärkinen. Se on laidoiltaan tiheästi ja tasaisesti isohampainen. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 5-15 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-10 cm. ES, Lappeenranta, Pappilanniemi, lehtoisen rantametsän laide venerannan lähellä, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica - lehtopähkämön varsi on nelisärmäinen, siirottavasti tiheä- ja pehmeäkarvainen sekä vihreä tai ainakin osin punaruskea. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Stachys sylvatica – lehtopähkämön varsi on nelisärmäinen, siirottavasti tiheä- ja pehmeäkarvainen sekä vihreä tai ainakin osin punaruskea. A, Lemland, Järsö, Söderfjärdenin merenlahden pohjoispuoli, rantalaitumen viereinen lehtoniitty, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto