Tomaatintaimet kasvavat kohisten

Vesiviljelyssä esikasvatetut tomaatintaimet kasvavat hurjaa vauhtia. Nyt oli jo aika siirtää ne multaan.

Tomaatintaimille kuuluu hyvää. 10.3. kivivillaan kylvetyt taimet siirtyivät perliittiin yhdeksän päivän ikäisinä. Ne saivat kasvupaikakseen jo vuosia sitten hankkimani Ikean Växer-vesiviljelylaatikon, johon kuuluu myös kasvivalo. Laitoin kivivillassa olleet taimet perliittiin, ja taimet kasvattivat juurensa sen läpi veteen.

Nyt ’Marilisen’ ja ’Bronzyn’ taimet alkoivat jo lähestyä kasvivaloa, joten oli aika ottaa ne pois perliitistä ja istuttaa multaan. Evakot ja ’Orange Bourgoin’ jäivät vielä vesiviljelyyn, sillä niiden kasvuvauhti on ollut hitaampi.

Juuret olivatkin kasvaneet todella pitkiksi, ja ohuita nuudelimaisia juuria sai irrottaa varovasti perliitin ja istutuskorin raoista.

Poistin ostan perliitistä ja istutin taimet istutusmultaan. Kivivilla sai jäädä juurien ympärille, sillä sitä on vaikea poistaa ilman, että taimi vaurioituu. Siitä ei ole mitään haittaa taimelle, päinvastoin. Sekä perliitti että kivivilla ovat hyviä kasvualustoja kaikille kasveille. Vesiviljelystä ylijääneen perliitin voi hyödyntää vaikka viherkasvien mullan seassa. Kivivillaa voi myös käyttää vaikka kukkaistutuksissa mullan seassa.

Istutuksen yhteydessä laitoin tomaateille taimilannoitteen varastolannoituksena. Seuraavaksi taimet pääsevät jatkamaan kasvuaan mökille, lähemmäksi kasvihuonetta. Vielä pienikokoiset taimet on helpompi siirtää tässä vaiheessa, kun ne vielä mahtuvat hyvin autoonkin.

Vesiviljely on osoittautunut erityisen sopivaksi tomaattien taimikasvatuksessa. Näillä taimilla on jo korkeutta noin 25 cm, kun samaan aikaan kylvetyt ja mullassa kasvatetut tomaatintaimet ovat vain noin 10 cm:n korkuisia.

Tämä tarkoittaa, että vesiviljelyssä esikasvatetut taimet saa siirrettyä aiemmin lopulliseen kasvupaikkaansa, ja satoakin voi odottaa aikaisin. Ei siis yhtään hullumpi juttu.

Tämä minun vesiviljelyni on varsin pienimuotoista, enkä ole ajatellut sitä laajentaa. Tämä määrä riittää hyvin, sillä jossakin vaiheessa myös kasvihuoneen rajat tulevat vastaan. 🙂

Tomaatin kasvatusta vesiviljelyssä

Tomaatin esikasvattaminen vesiviljelyssä on minulle tuttua, mutta nyt kokeilen, miten ihan vesiviljelyyn tarkoitettujen tomaattien kasvattaminen onnistuu.

Kasvatin talven aikana yrttejä vesiviljelyllä Nelson Gardenin Harvy-viljelylaatikossa, jossa kasvatuksen tukena oli myös led-valo. Se onnistui hienosti, joten päätin kokeilla, josko tomaatitkin saisi kasvatettua samalla lailla. Markkinoille oli nimittäin tullut ihan varta vasten vesiviljelyyn tarkoitettuja tomaatinsiemeniä.

Lajikkeeksi valikoitui kirsikkatomaatti ’Twiggy Orange’ F1, joka on matalakasvuinen ja ohutkuorinen lajike. Sitä voi siis kasvattaa vesiviljelyssä, mutta myös perinteisesti mullassa.

Siemenet kylvetään kylvökapseleihin, jotka sitten laitetaan viljelylaatikkoon, jossa on vettä. Kapselit imevät veden alakautta. Led-valo asetetaan viljelylaatikon päälle. Meillä viljelylaatikko on ollut ikkunalaudalla, ja valo on ollut kiinnitettynä ikkunaan imukupeilla. Imukupit ovat kätevät. ne pysyvät hyvin paikoillaan, ja niiden avulla valon korkeutta voi säätää sitä mukaan kun tomaatit kasvavat pituutta.

Kylvin nämä tomaatin siemenet samaan aikaan aikaan kuin muutkin toisessa vesiviljelylaatikossa kasvavat tomaatit, eli maaliskuun 10. päivänä. On ollut hauska seurata, miten samaan aikaan kylvetyt siemenet ovat kehittyneet eri olosuhteissa.

’Twiggy Oranget’ ovat kasvaneet tanakoiksi taimiksi, joihin on nyt ilmestynyt jo ensimmäiset nuput! Ne näyttävät jo ihan erilaisilta kuin muut tomaatit, jotka ovat aika hujoppeja näihin verrattuna – niistä lisää päivitystä myöhemmin.

Tomaatit saavat keinovaloa noin 12 tuntia päivässä, ja kerran viikossa lisään niille vettä ja samalla nestemäistä ravintoliuosta. Aika helppohoitoisia siis.

Viljelylaatikossa on paikka kolmelle siemenelle. Kylvin kaikkiin siemenet, mutta yksi ei itänyt. Niinpä sen paikan täytti persilja, joka nyt viihtyy tomaattien vieressä.

Tomaatit kasvavat taas vesiviljelyssä

Tomaattien esikasvatus on jo hyvässä vauhdissa vesiviljelyssä. Kasvatuksessa on taas tuttu suosikkini ’Evakko’ sekä kaksi minulle ihan uutta tomaattilajiketta.

Olen todennut vesiviljelyn sopivan hyvin tomaatintaimien esikasvattamiseen, joten sama tapa on käytössä taas tänä vuonna. Lajikkeita on nyt kasvatuksessa neljä: Suosikkini ’Evakko’, jonka siemeniä keräsin omista tomaateista viime vuonna. Lisäksi kylvin viime vuodesta tuttua ’Bronzy’-lajiketta, joka osoittautui satoisaksi ja maukkaaksi pikkutomaatiksi. Uusia tulokkaita ovat ystävältäni saamani pihvitomaatti ’Marilainen’ sekä ranskalainen kirsikkatomaatti ’Orange Bourgoin’. Jännä nähdä, miten niiden kasvatus onnistuu.

Tomaatintaimet kasvavat hyvää vauhtia. Laitoin ne kasvamaan vesiviljelyllä 10.3., ja taimet ovat ehtineet jo kasvaa pituutta. Ihan kaikki siemenet eivät itäneet. ’Evakon’ ja ’Bronzyn’ itämisprosentti oli täysi 100, uudet tulokkaat jättivät pari siementä väliin.

Vesiviljelyssä tomaatin siemenet laitetaan kivivillan päälle, niitä ei peitetä. Kivivilla imee alla olevasta altaasta vettä, ja tomaatit kasvattavat juurensa kivivillaan.

Tomaatit ovat nyt olleet esikasvatuksessa yhdeksän päivää. Ne janoavat jo lisävaloa, joten seuraavaksi siirrän ne perliittiin ja kasvivalon alle. Siitä niiden matka jatkuu noin kuukauden päästä isoihin taimipurkkeihin ja ehkä jo mökille lähemmäksi kasvihuonetta, lopullista kasvupaikkaansa.

Evakko-tomaatit ja F1 vesiviljelyyn

Evakko-tomaattien siemenet pääsivät tällä viikolla aloittamaan kasvuaan vesiviljelyssä. Mutta mikä ihme on tomaattipussin kyljessä oleva merkintä F1?

Evakko-tomaatteja olen kasvattanut jo muutaman vuoden ajan, ja taas pääsivät uudet Evakko-tomaatin taimet kasvuun. Aloitin taimien kasvatuksen vesiviljelyssä, jonka olen jo useamman vuoden ajan havainnut hyväksi tavaksi juuri tomaatin taimien kasvattamisessa.

Siemenet kylvin kivivillaan ja alustana käytin Ikean Växer-vesiviljelylaatikkoa, joka valitettavasti on jo poistunut myynnistä.

Kylvin tällä kertaa Evakko-tomaatin lisäksi myös napostelupaprikoita, joita myös olen kasvattanut jo useamman vuoden ajan. Evakko-tomaatit viihtyvät hyvin parveke- tai terassikasvatuksessa aurinkoisella paikalla. Ne eivät välttämättä tarvitse kasvihuonetta.

Koska uutta on aina kokeiltava, hankin myös uusia lajikkeita. Kirsikkatomaatti ’Supersweet 100’ ja keltainen vihannespaprika ’Astor’ ovat F1-lajikkeita, eli jalostettuja hybridilajikkeita. Niistä ei kannata kerätä siemeniä jatkokasvatukseen, sillä ne eivät tuota alkuperäisen kaltaisia jälkeläisiä.

Vesiviljelyn idea on yksinkertainen. Kivivilla imee alusastiasta vettä ja luovuttaa sitä siementen käyttöön. Kun siemenet itävät, niiden juuret hakeutuvat kivivillan sisälle. Laitoin yhteen kivivillatötteröön yhden tai kaksi siementä, varmuuden vuoksi. Toisen voi sitten poistaa, jos molemmat itävät.

Kun taimet ovat koulintavaiheessa, on ne helppo siirtää jatkokasvatukseen perliittiin. Siihen menee vielä muutama viikko, nyt jännitetään kuinka hyvin siemenet lähtevät itämään!

Kukkanuput tomaatintaimissa!

yrtit ja tomaatit vesiviljelyssäVesiviljelyssä kasvattamani tomaatintaimissa on jo komea nuput, ja basilikasta olemme keränneet satoa jo muutaman viikon ajan.

’Tiny Tim’-tomaatintaimet ja basilikat kasvavat ihan silmissä! Vesiviljelyssä ja kasvivalossa on kyllä jotakin taikaa, sillä samasta kylvöksestä tavallisiin multaruukkuihin istutetut taimet jäävät mitassa ja kasvuvahdissa selkeästi jälkeen niistä, jotka jatkavat kasvuaan vesiviljelyssä. Itse rakentamastani kasvualustasta kerroin aiemmin postauksessani vesiviljelystä.

Tässä kuvassa ovat vesiviljelyssä kasvavat taimet…

tomaatintaimet

Ja tältä näyttää ikkunalaudalla kylvömullassa kasvava, samaan aikaan kylvetty ’Tiny Tim’.

Tiny Tim -tomaatintaimi

Kokoero taimilla on tällä hetkellä 14 cm – eli multataimet ovat puolet vesiviljelytaimia pienempiä. Vesiviljelyssä kasvavassa tomaatintaimessa on jo paljon nuppuja, mutta tavallisessa multakasvatuksessa olevassa niitä ei todellakaa vielä näy. Molemmat saavat lannoitetta: vesiviljelylannoitetta lisätään nestemäisenä veteen kerran viikossa, näille multataimille olen antanut uutta sirkoista tehtyä yrtti- ja taimilannoitetta.

tomaatintaimen nuput

Tomaatintaimien lisäksi vesiviljelyssä kasvaa erilaisia basilikoja: maustebasilikaa, sitruunabasilikaa ja punalehtistä puppurabasilikaa. Niiden lehdet ovat jo pikkulapsen kämmenen kokoisia, kun taas multataimet vielä kasvattavat ensimmäisiä lehtiään. Kovat ovat siis erot.

basilikat

basilikat

basilikantaimet

Oletko sinä kokeillut vesiviljelyä? Millaisia kokemuksia sinulla on siitä?