• Etusivu
  • Kasvillisuus

Erilaisia pelargoneja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.08.2023
20238_82758.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Pelargoni, pielikki, pielikukka… Pelargonium-sukuun kuuluu noin 230 lajia, joista suurin osa on peräisin Afrikasta. Ensimmäiset pelargonit tuotiin Eurooppaan 1700-luvulla. Myynnissä olevat pelargonit ovat olleet lähes kokonaan noin 20 luonnonlajista kehitettyjä risteymiä. Pelargonit mielletään kesäkukiksi, sillä niiden säilyminen talven yli voi olla hankalaa. Jos esimerkiksi vapaa-ajan kodissa on talven yli pieni peruslämpö, kannattaa pelargonin talvettamista koittaa siellä.

Kotipelargonit

Perinteisiä kotipelargoneja (Pelargonium Zonale-ryhmä) löytyy runsaasti eri väreissä ja kukkamuodoissa. Kukat ovat terttuina vaihtelevan pituisten kukkaperien latvassa ja voivat olla kerrottuja tai yksinkertaisia. Ne onkin nimetty kukinnon muodon mukaan 11 eri kategoriaan, kuten kaktus,- neilikka-, tulppaani- ja tähtipelargoneiksi. Monilla on lehdissä ruskea hevosenkenkäkuvio. Ne kasvavat pystyinä ja pensasmaisesti haarovina 20 cm:stä ylöspäin ja vanhat lajikkeet voivat kasvaa jopa metrin korkuisiksi. Kukkii toukokuusta usein pitkälle lokakuuhun.

Kotipelargoni viihtyy ulkona liialliselta sateelta suojattuna.

Kotipelargonin lehdissä on tumma vyöhyke. (Kuva: Adobe Stock)
Kotipelargonin lehdissä on tumma vyöhyke. (Kuva: Adobe Stock)

Riippapelargonit

Riippapelargoni (Pelargonium peltatum) viihtyy hyvin sekä sisällä että ulkona. Se kestää hyvin sadetta ja tuulta ja siten sopii pelargoneista parhaiten ulkokasviksi. Murattia muistuttavat, mehevät lehdet ovat kiiltävät ja viisiliuskaiset. Riippuvat, jopa metrin mittaiset versot ja kukkatertut ovat tarvitsevat tilaa ja edukseen amppelissa sekä parvekelaatikossa. Riippapelargonit pitävät hieman enemmän kosteudesta kuin pystykasvuiset lajikkeet.

Riippapelargonista on koko joukko risteytyksiä eri väreineen. Perinteisten lajikkeiden kukat varisevat herkästi tuulessa, mutta uusien lajikkeiden kukinnot ovat selvästi kestävämpiä.

Riippapelargoni on vaikeampi talvetettava kuin tavallinen pelargoni. Pistokkaat talvehtivat yleensä paremmin kuin vanhemmat kasvit.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Jalopelargonit

Jalopelargonit (Pelargonium Domesticum -ryhmä) ovat pelkästään sisätiloihin jalostettuja kasveja, joita yleensä myydään kukkivana toukokuusta elokuuhun. Oikein hoidettuna se kestää 3–4 viikkoa huoneenlämmössä.

Jalopelargonien kukat ovat pelargoneista suurimmat; kukan halkaisija voi olla jopa 7 cm. Yksinkertaisten tai kerrottujen kukkien väri voi olla violetti, aniliini, persikka, valkoinen tai näiden sekoitus. Kolmiomaiset lehdet ovat jäykät ja sahalaitaiset – joskus jopa kirjavat. Tanakka jalopelargoni on tiheäkasvuinen ja pensasmainen ilman latvomistakin ja vanhemmiten siitä voi tulla hyvinkin suuri. Se on helppo saada myös kukkimaan uudelleen, kunhan sillä on vähintään kuuden viikon lepoaika, talvetuspaikka on valoisa ja sen lämpötila 8–12 asteessa.

Jalopelargoneista poiketen pienikukkaiset "enkelipelargonit" kestävät säätä erinomaisesti, kunhan vesi ei jää seisomaan sen juuristoalueelle. Enkelipelargonit ovat korkeudeltaan 20–50 senttiä ja niitä löytyy myös rentokasvuisia, amppeliin sopivia lajikkeita. Enkelipelargonien kukat ovat halkaisijaltaan 1,5–2 senttiä. Nuppujen muodostumiseen tarvitaan muiden jalopelargonien tapaan valoisa ja 12–15 asteinen talvetuspaikka. Leikkaaminen kannattaa tehdä syksyllä. Kasvutapa on luonnostaan tiheä ja pensasmainen, joten latvontaa ei sinänsä tarvita.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Tuoksuvat pelargonit

Tuoksuvia pelargoneja ovat muun muassa ruusu-, sitruuna-, palsami-, omena- ja lääkepelargoni. Aiemmin tuoksupelargoniksi nimettiin P. radens, mutta lajikkeita ja risteymiä on paljon ja eri tietolähteiden kuvaukset poikkeavat toisistaan. Alla olevassa kuvauksessa nojataan P. radens tietoihin ja käytetään vanhaa nimeä tuoksupielikki.

Tuoksupielikki viihtyy sekä auringossa että varjoisemmassa paikassa. Aurinkoisessa paikassa sirot ja kapealiuskaiset lehdet ovat vaaleammat kuin varjossa kasvaneella kasvilla. Lehdet tuoksuvat voimakkaasti sitruunalle tai mintulle kosketeltaessa. Kasvin tuoksu saikin aikoinaan korvata tuuletuksen. Tuoksupielikki pysyy koko talven lehtevänä, kun muut lajit kärsivät pimeästä.

Tuoksuvien pelargonien lehtiä. (Kuva: Adobe Stock)
Tuoksuvien pelargonien lehtiä. (Kuva: Adobe Stock)

Tuoksupielikki ei pidä talvilepoa, joten sitä ei tarvitse siirtää viileään ja se vaatii kastelua kautta vuoden. Istuta uudelleen vuosittain ja latvo voimakkaasti keväällä. Tosin tuoksupielikistä tulee muutamassa vuodessa sen verran iso, että se kannattaa uusia pistokkaista.

  • aaprottipelargoni (P. abrotanifolium) Syväliuskaiset, harmahtavat lehdet, valkoiset kukat.
  • ruusupelargoni (P. capitatum) Ruusuntuoksuiset lehdet, pienet kukat purppuran-ruusunpunaiset.
  • sitruunapelargoni (P. crispum) Pienet, pyöreät ja toisinaan kähärät lehdet tuoksuvat sitruunalle. Violetit pienet kukat.
  • hammaspelargoni (P. denticulatum) Hammaslaitaiset lehdet, violetit kukat.
  • palsamipelargoni (P. x graveolens) Tummanvihreät, komeat ja tuoksuvat lehdet. Pienet kukat kirkkaanvärisiä.
  • omenapelargoni (P. odoratissimum) Sitruunantuoksuinen, kukat valkeasta ruusunpunaiseen.
  • suklaapelargoni (P. quercifolium) Lehdet muistuttavat tammen lehtiä, vaaleanpunaiset kukat.
  • lääkepelargoni (P. radens) "Tuoksupielikki", ruusuntuoksuinen, kukat haalean purppuranpunaiset.
  • pillipelargoni (P. tetragonum) Hennot, vahapintaiset versot, lehdet harvassa.
  • piparminttupelargoni (P. tomentosum) Mintuntuoksuinen, pienet valkeat kukat.
  • tuoksupelargoni (Pelargonium x fragrans) Lehdet ovat helakanvihreät ja kapealiuskaiset. Kukat ovat roosansävyisiä.
Ohje

Ohje

Muita pelargoneja

  • aaprottipelargoni (P. abrotanifolium) Syväliuskaiset, harmahtavat lehdet, valkoiset kukat.
  • ruusupelargoni (P. capitatum) Ruusuntuoksuiset lehdet, pienet kukat purppuran-ruusunpunaiset.
  • sitruunapelargoni (P. crispum) Pienet, pyöreät ja toisinaan kähärät lehdet tuoksuvat sitruunalle. Violetit pienet kukat.
  • hammaspelargoni (P. denticulatum) Hammaslaitaiset lehdet, violetit kukat.
  • palsamipelargoni (P. x graveolens) Tummanvihreät, komeat ja tuoksuvat lehdet. Pienet kukat kirkkaanvärisiä.
  • omenapelargoni (P. odoratissimum) Sitruunantuoksuinen, kukat valkeasta ruusunpunaiseen.
  • suklaapelargoni (P. quercifolium) Lehdet muistuttavat tammen lehtiä, vaaleanpunaiset kukat.
  • lääkepelargoni (P. radens) "Tuoksupielikki", ruusuntuoksuinen, kukat haalean purppuranpunaiset.
  • pillipelargoni (P. tetragonum) Hennot, vahapintaiset versot, lehdet harvassa.
  • piparminttupelargoni (P. tomentosum) Mintuntuoksuinen, pienet valkeat kukat.
  • tuoksupelargoni (Pelargonium x fragrans) Lehdet ovat helakanvihreät ja kapealiuskaiset. Kukat ovat roosansävyisiä.
Pelargonium quercifolium (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium quercifolium (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium Graveolens (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium Graveolens (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium crispum (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium crispum (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium capitatum 'Pink capricorn' (Kuva: Adobe Stock)
Pelargonium capitatum 'Pink capricorn' (Kuva: Adobe Stock)

Pelargonien hoito

Pelargoni viihtyy valoisalla, viileähköllä kasvupaikalla. Aurinkoisella paikalla se pysyy kauniina ja kukkii hyvin. Pelargonia kastellaan runsaasti, mutta se saa kuivahtaa kasteluiden välillä. Se onkin helpompi tappaa liikakastelulla kuin kuivuudella. Lannoitetaan pari kertaa kuukaudessa. Kuihtuneet kukat poistetaan. Kuivat kukinnot on hyvä napsauttaa katki tyvestä asti, sillä epäsiistit tyngät homehtuvat herkästi.

Siirrä pelargoni talvilepoon valoisaan ja viileään paikkaan (5–15 astetta) lokakuussa. Mitä viileämmässä kasvi on, sitä vähemmän se vaatii kastelua. Kastele puolikuivana ollut kasvi läpikotaisin helmikuun lopulla. Maaliskuussa vaihda multa ja parin viikon kuluttua typistä versot. Laita ruukku valoisaan ja lämpimään paikkaan. Huhti-toukokuussa latvo pisimmät versot, jotta kasvu on tasaista ja tuuheaa. Aloita lannoitus, kun kasvu on alkanut kunnolla. Kesä-syyskuussa kastele ja lannoita säännöllisesti, poista kuihtuneet lehdet ja kukat, kunnes on jälleen aika siirtää kasvi talvilepoon.

Lisäys onnistuu helposti pistokkaista keväällä tai kesällä. Osa suosii pistokkaiden ottamista elokuussa,, jolloin versot ovat voimakkaimmillaan. Pistokkaat saavat kuivahtaa muutaman päivän ennen juurrutusta ravinteikkaassa mullassa tai vedessä. Talvehtinut pistokas pääsee nopeasti kasvun ja kukinnan vauhtiin keväällä. Siemenet viileäkäsitellään jääkaapissa ennen kylvöä. Siemenistä lisättäessä voi saada aikaan ihan erinäköisen muunnoksen.

Kesällä pelargonin voi viedä ulos. Reheväkasvuisina ja kestävinä sopivat erinomaisesti esimerkiksi parvekkeelle. Pelargonit kestävät melko hyvin satunnaista kuivuutta ja hyvin kasteltuina menestyvät jopa paahteisella paikalla. Nykypäivän lajikkeet kestävät sadettakin varsin hyvin, vaikka sateiseina kesinä etenkin vaaleakukkaisten lajikkeiden kukat mustuvat helposti. Kauneimmillaan pelargonit ovat sateelta suojatussa paikassa.

Lue myös:

Pelargonit siemenistä
Pelargonit pistokkaista
Kiitos kukinnasta, pelargonit

Keskustelupalstalla on runsaasti asiaa myös pelargoneista – lue, osallistu ja kommentoi.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20238_59486.jpg
Vehreä, kukkiva ja satoisa puutarha ensi kesänäkin - Ethän unohda syyslannoitusta?
Monivuotiset kasvit, perennat, pensaat, puut sekä nurmikko kaipaavat lannoitusta syksyllä. Erityisesti siitä hyötyvät marja- ja hedelmäkasvit. Syyslannoitus auttaa kasveja valmistautumaan talveen, lisää talvenkestävyyttä ja parantaa keväällä alkavan kasvukauden satoa ja kukintaa.Lannoitus on varmin tehdä elo-syyskuussa, kun kasvukautta on vielä jäljellä – marjapensaiden ja hedelmäpuiden osalta heti sadonkorjuun jälkeen. Näin kasvit ehtivät käyttää ravinteet hyödykseen. Syyslannoitteet sisältävät kaliumia ja fosforia. Typpilannoitteita ei käytetä syksyisin, sillä typpi huonontaa kasvien talvenkestävyyttä.
20228_79377.jpg
Miksi särkyneensydämen kukka on valkoinen? Asiantuntija vastaa
Ostin tänä vuonna särkyneen sydämen juuripaakun. Kasvi on lähtenyt hyvin kasvuun ruukussa, olen esikasvattanut sen sisällä ja taimi on vielä hyvin pieni. Kasvi tehnyt ensimmäisen kukkansa, joka valkoinen. Muuttaako kukka väriä kasvaessaan? Ostamani pitäisi olla puna-valkoinen. Pitääkö kukka leikata pois, jotta taimen kasvu ei hidastu? Pitääkö kasvia muulloin leikata paitsi lakastuneet lehdet keväällä? Ihastuin kasviin ja päätin ensimmäistä kertaa kokeilla kasvattaa kasvia parvekkeella, Joten kokemusta ei vielä kasvista ole.Miten tulisi toimia jos ostettu taimi/juuripaakku väärä? Kasviahan ei voi palauttaa, jos se on jo istutettu? Valkoinen on Dicentra spectabilis ´Alba´ ja puna-valkoinen Dicentra spectabilis (joka luki paketissa), onkohan minulle tullut väärä lajike? Otan myös mielelläni vastaan muita hoito ohjeita.
20228_79297.jpg
Mikä hedelmä/puu tässä on? Asiantuntija vastaa
Mikä kuvan kasvi mahtaa olla kyseessä? Kasvaa erään omakotitalon viereisessä puistikossa. Rungossa kasvaa pitkiä piikkejä.
202211_80229.jpg
Kenen pesä? Asiantuntija vastaa
Mikä elukka tai lintu on rakentanut pesän korkealle mökin kurkihirren päälle? Pesä on erikoisen näköinen ja ilmeisesti tyypillinen jollekin elukalle tai linnulle.
20231_24338.jpg
Orkideat - tropiikin kuningattaret
Orkidean eli kämmekän herkkä kauneus lumoaa ja saa pauloihinsa, vaikka varsinaiseksi viherpeukaloksi ei tunnustautuisikaan. Orkideoita pidetään kuitenkin vaikeasti kasvatettavina, vaativina ja vain asiaan vihkiytyneiden kasvatettavina kaunottarina. Onneksi asia ei ole aivan näin; orchidaceae-heimon yli 20 000 lajista ja yli 80 000 risteymästä löytyy myös vähään tyytyväisiä, aloittelijallekin sopivia lajeja. Tällaisia ovat mm. monet venuksenkengät (Paphiopedilum) sekä perhoskämmekät (Phalaenopsis) – ja näiden lajien edustajia voit löytää muun muassa marketin kukkatiskiltä tai jopa rautakaupan tarjoustuotteista!
20237_78261.jpg
Pensasmustikka lumoaa isoilla ja maukkailla marjoillaan
Pensasmustikka (Vaccinium corymbosum) on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Jalostetut lajikkeet kestävät hallaa ja melko koviakin talvipakkasia. Pensasmustikan suuret, jopa kolme kertaa metsämustikan kokoiset marjat säilyvät hyvin tuoreena sekä pakastettuna, ne tuoksuvat hyvältä ja ovat terveellisiä. Marjat ovat isoissa tertuissa, joten niitä on helppo ja nopea poimia. Yhdestä pensaasta voi saada satoa useita litroja ja sama pensas voi tehdä marjoja jopa kolmekymmentä vuotta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton