• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kerivät kaalit Vuoden vihannes 2010

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.03.2013
20102_20207.jpg

Kerivät kaalit – kerä-, puna-, suippo- ja kurttukaali - on valittu Vuoden Vihannekseksi vuonna 2010. Keriviä kaaleja on viljelty Euroopassa jo ainakin 2500 vuotta. Keräkaali oli pitkään monissa maissa tärkein viljelty vihannes ja ravitsemuksellisesti tärkeä C-vitamiinin lähteenä. Aikaisemmin kasvimaita kutsuttiinkin kaalitarhoiksi, mikä kuvaa kasvin historiallista tärkeyttä.

Viljelyssä yleisin on vihreälehtinen, tiiviskeräinen keräkaali, jota usein kutsutaan myös valkokaaliksi erotukseksi punalehtisestä punakaalista. Melko vähän viljelty suippokaali muodostaa suipot, teräväkärkiset kerät. Kurttukaalin lehdet ovat poimuiset. Maultaan se on mieto.

Kaalikasveille tyypillisen maun ja tuoksun antavat rikkipitoiset glukosinolaatit ja niiden hajoamistuotteet. Nykyisin nämä yhdisteet ovat erityisen mielenkiinnon kohteena hyvien terveysvaikutustensa takia, mm. syöpää estävinä aineina. Tutkimustiedon lisääntyminen tällä alalla voikin olla yksi avain kaalien uuteen nousuun tärkeänä osana ihmisen terveellistä ravitsemusta.

Tarkka viljeltävä

Kerä- ja kurttukaali viihtyvät ravinteikkaassa maassa, jonka pH on 6,5-7,5. pH:ta säätelemällä pidetään kurissa yhtä viljelyn pahinta uhkaa, möhöjuurta, joka voi maassa pitkään säilyvänä tautina pahimmillaan lopettaa viljelyn koko tilalla. Möhöjuuren kuten muidenkin kasvintuhoojien hallinnassa tärkeää on viljelykierto, jossa kaalikasveja viljellään samalla lohkolla korkeintaan joka viides vuosi.

Kaalit istutetaan peltoon noin neliviikkoisina taimina, jotka karaistaan ennen istutusta. Varhaisimmat istutukset peitetään harsolla. Istutuksen jälkeen on syytä huolehtia kastelusta, kuten myöhemminkin kasvukaudella, jotta kasvu jatkuisi häiriöittä ja sadon laatu olisi hyvä. Rehevä kaalikasvusto kuluttaa runsaasti vettä ja kastelu on välttämätöntä. Kerivät kaalit vaativat runsasta lannoitusta, sillä kasvuston biomassa ja ravinteiden kulutus on varsinkin pitkän kasvuajan lajikkeilla suuri.

Kaaleista uusia trendikasveja

Valkokaalia viljellään Suomessa nykyisin reilun 500 hehtaarin pinta-alalla ja punakaalia noin 20 hehtaarilla. Kurttukaalin viljelymääriä ei tilastoida erikseen. Viljelyala on pienentynyt hiljalleen viime vuosikymmeninä, mutta toivoa sopii, että kaalien terveellisyys, edullinen hinta ja lähiruoan arvostus nostaisivat perinteikkään kasvin uuteen nousuun. Monipuoliset käyttömahdollisuudet raakana ja kypsennettynä tarjoavat vaihtelua arkipäivän ruokailuun kotona ja suurkeittiöissä.

20102_20209.jpg

Kaalit kuuluvat monimuotoiseen Brassica-sukuun, jonka eri lajeissa ja muodoissa on enemmän viljelykasveja kuin missään muussa kasvisuvussa. Niitä alettiin viljellä jo maanviljelyn ensiaskelten aikaan neoliittisellä kaudella. Viljelty kaali, Brassica oleracea -laji, polveutuu todennäköisesti villikaalista, jota tavataan Välimeren ja Atlantin valtameren kivikkoisilla rannikoilla Euroopassa.

Vuoden Vihanneksen valitsevat vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt ja asiantuntijat. Valinnan tavoitteena on monipuolistaa vihannesten käyttöä ja tuntemusta.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry, Puutarhaliitto ry

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202112_74149.jpg
Kuudetta kertaa järjestettävä Kinkkutemppu tukee joulun kiertotaloutta
Vain 10 % suomalaisista kokee ilmastokeskustelun vaikuttavan omaan tai perheen joulun viettoon. Tulos selviää tuhannelle suomalaiselle marraskuussa 2021 toteutetusta kyselytutkimuksesta*. Kinkkutempusta on muodostunut monille suomalaisille perinne, ja tänä vuonna jo kuudetta kertaa järjestettävä keräys käynnistyy perjantaina 17.12.2021. Tarkoituksena on kannustaa suomalaisia kotitalouksia keräämään ja kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat hyödynnettäväksi Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineen valmistuksessa. Tänä vuonna ympäri Suomen avataan lähes 300 keräyspistettä, jotka ovat avoinna aina 7.1.2022 saakka. Kiertotalousteko järjestetään 15 eri toimijan yhteishankkeena.
20194_57400.jpg
Riittävästi lämmintä käyttövettä mökille - nopeasti ja vaivatta
Kesän lähestyessä heräävät myös ajatukset tarvittavista parannuksista mökille. Jotta lomalla vietetty aika olisi mahdollisimman helppoa ja mukavaa, on käytännön varustelutason oltava kunnossa. Lämminvesivaraaja tarjoaa erinomaisen ratkaisun lämpimän käyttöveden tuottamiseen myös kesäasunnolla. Nopean asennuksen jälkeen laite on heti käytettävissä ja lämmintä vettä riittää isommallekin porukalle.
202310_83279.jpg
Pihasuunnitelmalla voi säästää rahaa
Pihasuunnittelija ottaa huomioon asiakkaan toiveet, jotka onkin hyvä kirjata etukäteen paperille. Toiveet voivat koskea yleisiä toimintoja, esimerkiksi pyykinkuivaustelinettä ja sen paikkaa, oleskelutilan kokoa, trampoliinin maisemointia tai vaikka yksittäisiä kasvitoiveita. Ammattilainen löytää ratkaisun pihan ongelmakohtiinkin, koska hän törmää niihin säännöllisesti ja ne kuuluvat työnkuvaan. Hän osaa tuoda esille pihan hyvät puolet ja löytää parhaat tavat korjata tai piilottaa huonot puolet. Hän sovittaa pihan ja rakennukset kokonaisuudeksi, jossa mikään osatekijä ei nouse kohtuuttomasti esille tai jää kokonaan huomiotta. Tietysti hän myös tuntee Suomessa menestyvät kasvit ja niiden kasvupaikkavaatimukset. Kun kaikki pihan hankinnat on suunniteltu huolellisesti, ei tule tehtyä harkitsemattomia heräteostoksia, jotka tulevat usein yllättävänkin kalliiksi…
20231_80637.jpg
Leikkokukat ja -vihreät itse kasvatettuna
Kasveilla lisäät kotisi viihtyvyyttä. Viherkasvien ohella kukkivat ruukkukasvimme palkitsevat hoitajansa ihastuttavilla kukillaan. Tunnetko kukkivat ruukkukasvit? Osaatko hoitaa niitä? Toisessa osassa keskitytään kausikasveihin, jotka vaativat talvettamisen tai hävitetään kukinnan jälkeen.
20238_82740.jpg
Mansikan syyslannoitus? Asiantuntija vastaa
Mikä lannoite on paras mansikan syyslannoitukseen ja minkä verran lannoitetta laitetaan yhdelle taimelle? Käykö kanankakkarakeet syyslannoitukseen?
20231_80736.jpg
Huonekasvien lepokausi alkaa
Huonekasvien valontarpeissa on eroja, mutta lähes kaikki kasvit kärsivät talvella valon puutteesta. Pimeimpään vuodenaikaan kasvit kannattaa siirtää valoisimmalle ikkunalle. Ikkunan edestä siirretään verhot ja kaihtimet päiväksi kokonaan sivuun kaiken mahdollisen luonnonvalon saamiseksi. Kasvien turhaa kääntelyä vältetään, koska kasvi kallistuu kohti valoa saadakseen kaiken mahdollisen valon lehdilleen. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa pitämällä kasvit puhtaana pölystä kostealla sienellä tai talouspaperilla pyyhkimällä. Kasvien säännöllinen suihkuttaminen vähentää myös tuholaisten esiintymistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton