• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kesäkuussa kukkivat hopeahärkki ja kiinanlaikkuköynnös

Rakentajan toimitus
Päivitetty 01.02.2024
20242_83397.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Upean kirjava, puna-vihreä-valkoinen laikkuköynnös kiipeilee ylöspäin ja sen vahvasti kielolta tuoksuvat kukat tuottavat loppukesästä maukkaita, kiivin kaltaisia hedelmiä. Karun ja kuivan maan hopeahärkki puolestaan verhoaa maat ja kivimuurit sielläkin, missä vain harva muu kasvi viihtyy.

Värikäs laikkuköynnös tuottaa herkullisia hedelmiä

Kiinanlaikkuköynnöksen

(

Actinidia kolomikta

) kookkaita vihreitä lehtiä värittävät valkoiset ja punaiset läikät, joka tekevät kasvista iloisen kirjavan ja hyvin koristeellisen. Lehtilaikkuja kehittyy eniten hedekasveihin. Syksyn tullen punavalkoinen kasvusto muuttuu himmeän ruosteenpunaiseksi ennen kuin yöpakkaset lakastuttavat lehdet.

Kirjavien lehtien kätköissä, lähes näkymättömissä kukkivat kiinanlaikkuköynnöksen pienet valkoiset kukat. Vahvasti kielolle tuoksuvien kukkien paikalle kehittyy loppukesästä parin sentin kokoisia vihreitä hedelmiä, jotka maistuvat kiiville.

Yleensä hedelmien muodostumiseen tarvitaan vähintään kaksi eri sukupuolta olevaa taimea, hede- ja emitaimi. Suomalainen kiinanlaikkuköynnös ’Annikki’ on kuitenkin poikkeus tästä säännöstä. Se antaa satoa, vaikka taimia olisi vain yksi, sillä sen hede- ja emikukat ovat samassa taimessa.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Kiinanlaikkuköynnökset kasvavat kotiseudullaan Itä-Aasiassa valoisissa, viljavissa ja tuoreissa lehtometsissä pensaiden joukossa. Laji kestää talvet Etelä-Suomessa I-III-vyöhykkeillä, mutta kun taimi istutetaan lämpimälle kasvupaikalle ja sen juuristo suojataan lehtikasalla talveksi, köynnös menestyy jopa Oulun korkeudella V-vyöhykkeellä. Kiinanlaikkuköynnös leikataan tarvittaessa vasta elokuussa, sillä mahlavuoto on hyvin voimakasta keväällä.

Laikkuköynnösten 3–5 metriä korkeat jäykät versot eivät tartu itse tukeen, joten ne sidotaan puun rungon ympärille tai köynnöskehikkoon tai oksien annetaan valua muurilta alaspäin.

Hopeahärkki selviää ennätyskuivista kesistä


Kuumissa ja kuivissa oloissa selviää vain aniharva kasvi. Yksi tällainen on

hopeahärkki

(

Cerastium tomentosum

), joka peittää kuivat rinteet ja kivikkokasviryhmät hopeisilla versoillaan ja kesäkuussa valkoisilla kukillaan.

Kauttaaltaan nukkakarvaisen hopeahärkin versot valuvat kivimuurien päältä ja verhoavat rinteitä. Kasvi viihtyy auringon paisteessa kaikenlaisilla kuivilla ja karuilla mailla jopa muutaman sentin paksuisessa mullassa. Koska versot talvehtivat lumen alla, hopeahärkki alkaa kasvaa varhain keväällä ja peittyy valkoisiin kukkiin jo kesäkuun alussa. Se leviää nopeasti maanpäällisillä juurtuvilla versoillaan, kun se istutetaan 30 sentin etäisyyksin. Versojen leikkaus silloin tällöin uudistaa kasvin ja tekee siitä erityisen tuuhean.

Viljeltävät härkkilajit eroavat ulkonäöltään toisistaan hyvin vähän. Esimerkiksi valkohärkki ’Silberteppich’ (Cerastium tomentosum var. columnae) muistuttaa erehdyttävän paljon hopeahärkkiä, mutta tämä muunnos ei kasva yhtä vikkelästi. Erittäin kestävä tunturihärkki (Cerastium alpinum) on hyvä vaihtoehto hopeahärkille etenkin Pohjois-Suomessa.

Hopeahärkki (Kuva: Adobe Stock)
Hopeahärkki (Kuva: Adobe Stock)
Valkohärkki (Kuva: Adobe Stock)
Valkohärkki (Kuva: Adobe Stock)

Teksti: Taimistoviljelijät

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20179_50277.jpg
Lampaankääpä
Helposti löydettävä ja tunnistettava sieniTämä sieni on helppo löytää metsästä, eikä tunnistamisessakaan liene vaikeutta. Kääpiin kuuluvat myös vuohen- ja typäskääpä.
20085_11226.jpg
Marketanpuistossa on piha- ja puistorakentamisen ideoita
Espoossa, Kehä III:n varrella sijaitseva Marketanpuisto on Suomen suurin näyttelypuisto. Se tarjoaa runsaasti ideoita pihan rakentajille ja kunnostajille. Sen lukuisat eri yritysten osastot ja näytepuutarhat antavat erinomaisen kuvan siitä, millaisia ratkaisuja suomalaisessa pihassa ja puutarhassa voi käyttää ja miten ne kestävät ajan hammasta aidossa ulkoympäristössä.
20228_79416.jpg
Millainen pikkupuu on Moskovan Kaunotar? Asiantuntija vastaa
Minkä kokoiseksi Moskovan Kaunotar puu kasvaa? Voiko sitä leikata niin, että se ei kasva yli 3-metriseksi. Miten ja millloin? Millaista multaa ostan, kun istutan? Käsitin, että puuvarsi ei enää kasva, vain oksat, olenko oikeassa? Löytyykö mitään kuvia täysikasvuisesta puusta? Kukinnoista kyllä löytyy.
20237_82510.jpg
Tuijan leikkaus spiraaliksi? Asiantuntija vastaa
Haluisin leikata timanttituijani spiraaleiksi, mihin aikaan se olisi hyvä tehdä ja ennen kaikkea, miten se tapahtuu? Ohjetta olisin vailla. Tuijat ovat n. 1 m korkeita.
20202_62827.jpg
Ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat näkyä
Tänä vuonna viimeistään on monelle käynyt selväksi, etteivät puheet ilmastonmuutoksesta olekaan ihan "hölynpölyä". Monessa kaupungissa on nyt eletty lähes täysin talvetonta talvea, tai ainakin se on ollut melko huono talvi siinä määrin, että Suomen tapoihin kuuluvat pakkaset ovat jääneet paukkumatta ja maa on pysynyt liian kuivana – tai liian märkänä.
20182_51820.jpg
Kompostoinnin syystoimet
Lehdet putoilevat puista, syysleikkauksia tehdään puille ja pensaille, kukkapenkkejä siivotaan… Apua, mitä tehdä kaikelle kasvijätteelle? Syksy saa tosiaan ajattelemaan kompostin tarpeellisuutta. Maatuvat kasvinjätteet onkin näppärää viedä pihan perälle muuttumaan arvokkaaksi mullaksi tai katteeksi, eikä täyttämään roskista tai viereistä tyhjää tonttia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton