Nauris - kaskinauriista hunajanauriiseen

Lajin arvellaan olevan kotoisin Välimeren ympäristöstä, josta se vähitellen levisi pohjoiseen, itään ja länteen. Olosuhteiden ja ihmisen valinnan seurauksena siitä kehittyi erilaisia viljelymuotoja. Lajin vanhin viljelymuoto nauris tunnettiin antiiikin Kreikassa Aleksanteri Suuren aikaan.

Suomessakin nauriita on syöty jo paljon ennen ajanlaskua. Suomi ja Karjala olivat kaskinauriin keskuksia, joista viljelytapa levisi muualle Pohjolaan ja siirtolaisten mukana Pohjois-Amerikkaan asti. Maan pinnalla kasvava nauriin mukula menestyi hyvin matalaan muokattussa kaskessa, jossa tuli ja tuhka torjuivat monia ristikukkaisten tauteja ja tuholaisia. Kaskinauris oli tapana kylvää vasta kesäkuun lopulla ja korjata myöhään syksyllä. Maakuopissa ja kellareissa säilynyttä naurista syötiin läpi talven.

Pitäjissä ja kylissä, jopa yksittäisissä taloissa oli omia paikalliskantoja mm. ’Tipasojan’ ja ’Nurmeskylän’ kannat Kainuussa ja ’Mustialan kanta’ Tammelassa. Lähes kaikkien paikalliskantojen viljely on loppunut. Punaviiruista itäsuomalaista´Enon kantaa´sekä kaskinauriin keltakuorista kantaa on edelleenkin saatavana.

Nauriista tuli erityisen suosittu juures myös Saksassa, jossa 1800 - 1900-luvun vaihteessa viljeltiin useita toisistaan poikkeavia paikalliskantoja, kuten ’Teltow’-naurista ja baijerilaista nauriskantaa. Nauriin viljely hiipui koko Euroopassa 1900-luvulla perunan suosion kasvaessa.

Nauriin mukula voi olla litteänpyöreä, pyöreä, pitkänpyöreä tai kartiomainen. Suurin osa lajikkeista on valko- tai keltakuorisia, mutta on olemassa myös punavalkokirjavia ja vaaleanruskeita mukuloita. Nauriin malto on joko valkoinen tai vaaleankeltainen.

Kasvuajan ja säilyvyyden perusteella nauriit jaetaan kevät- ja talvinauriisiin. Kevätnauriita syödään alkukesällä sellaisenaan, raasteena tai paistettuna. Pienikokoiset kevätnauriit maistuvat mehukkailta ja raikkailta, kun taas kookkaiksi kasvaneet mukulat saattavat olla puisia tai hohkaisia. Nopeakasvuisen kevätnauriin kuiva-ainepitoisuus on alhainen ja se säilyy varastossa korkeintaan viikon. Hunajanauriin nimellä myytävien pienten, valkokuoristen mukuloiden ansiosta nauriista on tullut torien suosikkivihannes. Voimakasarominen talvinauris korjataan myöhään syksyllä ja se säilyy varastossa pitkään. Talvinauriista valmistetaaan mm. haudukkaita, paistoksia ja keittoja. Nauriin pieniä lehtiä käytetään myös ruokataloudessa. Yksinomaan vihreiden lehtien tuottamiseen tarkoitetut naurislajikkeet eivät tee mukulaa lainkaan. Nauriissa on runsaasti hiilihydraatteja, kohtuullisesti C-vitamiinia ja runsaasti kivennäisaineita.

Nauris viihtyy viileässä ilmastossa, joten sitä viljellään etelässä talven kasvina ja pohjoisessa kesän kasvina.

Nauris on kaksivuotinen kasvi, jota viljellään yksivuotisena. Nauris ja lanttu sekoitetaan helposti, mutta ne tunnistetaan pellolla mm. lehdissä olevien erojen ja mukulan kasvutavan perusteella. Lantulla on sileät, vahapintaiset, sinivihreät lehdet ja nauriilla keltavihreät, karvaiset lehdet. Lantun lehtiruusukkeen tyvi muodostaa lyhyen kaulan. Nauriilla kaulaa ei ole, vaan lehdet lähtevät levälleen suoraan mukulasta. Nauriin mukula muodostuu pääosin maanpinnalla olevasta alkeisvarresta ja vain pieni pääjuuri ankkuroituu maahan. Lantun mukula muodostuu alkeisvarresta, varresta ja pääjuuresta, jossa on lajikkeelle tyypillinen määrä juurenhaaroja. Nauriin siemenet ovat pieniä, pyöreitä ja tummia, kuten kaikilla kaalikasveilla. Nauriin siemeniä on noin 400 kappaletta grammassa. Siemenet ovat pienempiä kuin lantulla.

Naurista viljeltiin vuonna 2009 noin 90 ha:n alalla. Satoa kertyi 620 t, josta noin 30 % varastoitiin. Pinta-aloissa ja tuotantomäärissä on ollut suuria vuosittaisia vaihteluita. Eniten naurista kasvaa Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Nauris on sopeutunut viileään ja kosteaan ilmastoon. Se ehtii tuottaa satoa pohjoisinta Lappia myöten. Optimi lämpötila kasvulle on 15–20 °C. Viileässä ilmastossa kehittyy meheviä, makeita ja raikkaan makuisia mukuloita.

Nauris tarvitsee kylmää kukkiakseen ja tuottaakseen siementä. Se virittyy kukkimaan matalassa lämpötilassa heti siemenen itäessä. Kukkavanan kasvu kuluttaa mukulan vararavintovarat, jolloin siitä tulee syötäväksi kelpaamaton. Nauris kasvaa parhaiten kevyillä, multavilla, vettäläpäisevillä mailla. Satoa korjataan jo 40–60 vuorokauden kuluttua kylvöstä. Nauris voidaan kylvää aikaisin korjattavan kasvin jälkeen samalle lohkolle. Ensimmäiset kylvöt harson tai muovin alle tehdään huhti-toukokuun vaihteessa Etelä-Suomessa ja viimeiset kylvöt ajoitetaan kesä-heinäkuun vaihteeseen. Riviväli voi avomaalla olla 50 cm ja taimiväli 5–10 cm tai penkissä kasvaessaan 25–30 cm:n rivivälillä ja 10 cm:n taimivälillä.

Kesänauriin laatu heikkenee nopeasti vanhetessan, joten sato on korjattava ajallaan. Lehtineen myytävä nauris korjataan käsin. Naattinauris pestään kylmällä kaivovedellä ritilän päällä ja niputetaan viiden kappaleen nipuiksi. Naurispuntit voidaan säilyttää muutamia päiviä esimerkiksi jäähileessä.

Pienikokoisina nostettujen naurismukuloiden sato on 8–10 t hehtaarilta.

Isot naurisalat nostetaan esimerkiksi naatista nostavalla porkkanannostokoneella. Talvinauriin sato on 25 – 30 t hehtaarilta. Mukulat säilyvät varstossa 0–2 °C:n lämpötilassa ja haihdunnalta suojassa muutamia kuukausia.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry
Kuvat: Teppo Johansson/Kotimaiset Kasvikset ry