Miten eksoottiset yrttini kasvoivat?

on
Punahierakka on nätti salaattikasvi ja kasvoi kasvimaalla hyvin esikasvatuksen jälkeen.

Toukokuussa kirjoittelin tilaamistani eksoottisempien kasvien siemenistä ja niiden kasvamaan saattamisesta. Kovin hyvin en onnistunut.

Haituvaiset sitruunaruohot.

Sitruunaruohosta tuli haituvia vain, kuten aiemminkin. Kasvikaapissa ne eivät ehkä saaneet tarpeeksi valoa ja vettä. Kuistin ikkunalaudalla niistä tuli parempia ja pidempiä. Täytyy kasvattaa osa niistä ensi kesään asti ja katsoa miten menestyvät. Maahan en niitä laittanut kasvamaan. Mutta kyllä noista pelkistä haituvistakin irtoaa makua kivasti.

Thaibasilikat, sitruunaruohot eivätkä myöskään punahierakat kasvaneet hyvin tässä kaapissa.

Thaibasilikat jäivät kaapissa myös aika ruppanoiksi. Ehkä ensi kesänä laitan osan versoista kasvimaalle kasvamaan esikasvatuksen jälkeen pelkän ruukkukasvatuksen sijaan. Tavalliset basilikatkaan eivät oikein innostuneet kaappikasvatuksesta.

Ötökät söivät paksoit.

Stevian siemenet eivät lähteneet ollenkaan itämään. Liian myöhään luin netistä kommenttia, että ne pitäisi laittaa kasvamaan melko hiekkaiseen ja alta kasteltavaan astiaan. Minulla oli vain perusmultaa ja alta umpinainen laari. Ei tullut yhtään mitään.

Mangoldit kasvoivat hienosti suoraan kasvimaalta.

Paksoit söi jokin pieni musta kuoriainen. Ne olivat semmoista pitsiä, josta ei jäänyt paljon syötäväksi. Lehdistä ei myöskään tullut yhtä isoja kuin aasialaisissa kaupoissa myytävistä. Muutenkin lehdet kasvoivat pitkin vartta toisin kuin ostamani, joissa kaikki lehdet lähtevät alhaalta samasta kohdasta kasvamaan. Ehkä Suomen kesä on noille liian viileä, jolloin kasvi kasvattaa varren, josta kituliaat lehdet lähtevät kasvamaan sen sijaan, että kaikki lehdet ryöpsähtäisivät heti maan pinnasta samasta kohtaa kasvuun?

Viereisistä mangoldeista kuoriaiset eivät olleet kiinnostuneet. Mangoldit onnistuivat erinomaisesti, kuten aina. Laitoin siemenet aika lähekkäin kasvamaan. Nyt kun joukosta poistaa lehtiä, pukkaa sieltä uusia tilalle, kun tulee tilaa lisää.

Kiiltävälehtiset pinaatit.

Myös pinaatit olivat hyviä. Niitä kannattaa laikata ajoissa, ennenkuin ne kasvattavat kukkaisen hoipukkavarren. Kun varren leikkaa alimpien lehtien yläpuolelta, kasvattaa pinaatti uutta vartta lehtineen tilalle.

Korianteri kasvoi uljaasti.

Punahierakka eli viinisuolaheinä (isossa kuvassa sivun alussa) on kiva uusi tuttavuus. Laitoin siemenet isoon laakeaan ruukkuun itämään ja sitten erottelin isolla vaivalla versoja pienempiin ruukkuihin. Sitten vielä joidenkin ruukkujen sisällöt laitettiin kasvimaalle. Kasvimaalla lehdet kasvoivat paremmin kuin kaapissa olevissa ruukuissa. Lehdet maistuvat ketunleivälle, mutta miedommin ja näyttävät salaateissa tosi hienolta punaisine viiruineen.

Korianteri kylvettiin suoraan kasvimaalle ja kasvaa hyvin. Suosittelen.

Parsasalaatit.

Parsasalaatti kasvoi hienosti salaatiksi. Tänä vuonna pitää vain malttaa jättää niitä kasvamaan, jotta näkisi syksyn alussa kasvattavatko ne paksun varren, jonka voi syödä parsan tapaan.
Eksoottista yrttien kasvattamista -juttu 16.5.2012.

1 Comments Lisää omasi

  1. Päivitysilmoitus: Maalla asustelua Suomessa

Jätä kommentti