Siirry sisältöön

Kyläneidonkieli leviää täyttömäellä

01.07.2013

P1410331

Vuosaaren täyttömäki on erikoinen kasvitieteellinen kokeilu. Uuden sataman rakentamisen yhteydessä merenpohjaa ruopattiin ja maa-aines läjitettiin 60 metriä korkeaksi vuoreksi. Jo sitä ennen alueelle oli kasattu ylijäämämassoja vuosikymmeniä.  Alueella oli myös pitkään kaatopaikka, joka aiheuttaa nykyään ongelmia. Täyttömäestä on tarkoitus muodostaa yleinen ulkoilualue, mutta toistaiseksi suuri osa siitä on suljettu yleisöltä kaatopaikan puhdistamisen ajaksi.

Osa alueen kasvillisuudesta on siirretty sinne, osan on annettu tulla itsestään.Tarkkailijan on vaikea arvioida, mitkä kasvit ovat tulleet luonnostaan ja mitkä on siirretty tai kylvetty tietoisesti. Ilmeisesti näitäkin on aika paljon. Alue muuttuu koko ajan ja viime kädessä luonto päättää, millaiseksi mäki muodostuu. Aikaisemmin en huomannut kyläneidonkieliä, mutta nyt ne ovat valtaamassa yhden rinteen. Se voisi olla kylvetty, mutta todennäköisesti sen siemenet ovat löytäneet tiensä mäelle luonnostaan. Kyläneidonkieli on komea kasvi, joka sopisi myös kukkapenkkiin (siemeniä saa siemenkaupoista, mutta niitä voi tietysti kerätä myös luonnosta).

Täyttömäen elämää voi seurata myös sen omasta blogista Vuosaarenhuippu.

P1410329

P1410327

No comments yet

Jätä kommentti