Ruusupapu

Tekijä: Sirkka- Liisa Ojala (2012)

Ruusupapu (Phaseolus coccineus) on kotoisin Keski-Amerikasta, missä se on monivuotinen kasvi. Suomessa se kasvaa yksivuotisena köynnöksenä. Ruusupapu kasvaa 2-4 m korkeaksi. Sen lehdet ovat halkaisialtaan noin 10 cm ja muodostuvat kolmesta lehdykästä. Kukat ovat valkoisia, puna-valkoisia, vaaleanpunaisia tai oranssinsävyyisiä. Kukinta heinä- elokuussa. Palot ovat litteitä noin 10-15 cm pitkiä. Ruusupapu vaatii syvämultaisen, kuohkean ja ravinteikkaan kasvualustan, taimiväli 15-25 cm. Kasvupaikka lämmin ja aurinkoinen ei suoraan paahteeseen. Ruusupapu vaatii tuoekseen säleikkön tai muun vastaavan. Ruusupapua kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Ruusupapu on hallan arka joten se on keväällä istutettava kasvupaikalle hallojen jaälkeen tai suojattava hallaöinä. Ruusupapua käytetään mimenomaan köynnöksenä parvekkeilla ja pergoloissa, joissa siitä saadaan nopeasti näköeste. Kukkia voi käyttää leikkokukkina tai salateissa koristeina. Nuoria palkoja voi keittää ja käytää pensaspapujen tapaan.

Omassa kasvateuksessa minulla oli kolme erilaista ruusupapua: Ruusupapu "Sunset", Ruusupapu matala "Hestia" ja Ruusupapu "Prizewinner".

Ruusupaupu "Sunset"

  • perinteinen vanha lajike seinustalle ja parvekeelle

  • vaaleanpunaiset kukat, kukinta runsas

  • lehdet vaaleanvireitä

  • palot herkullisia keitettynä, nautitaan voisulan kera

  • kukat sopii leikkokukaksi ja kaku koristeeksi

  • annoksen hinta 2.80e /12 siementä

(Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

Ruusupapu matala "Hestia"

  • perinteinen matala, pensastava lajike

  • korkeus 30-40 cm

  • sopii parvekelaatikoihin tai avomaalle

  • kukat puna-valkoiset

  • annoksen hinta 2.60e /12 siementä

(Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

Ruusupapu "Prizewinner"

  • perinteinen köynnös seinustalle ja parvekkeelle

  • kukat punaisett, kukii runsaasti

  • lehdet tummanviheät

  • palot syötäviä ja kukat ruuan koristeeksi.

  • annoksen hinta 2.40e /12 siementä

(Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

Esikasvatus suositeltavaa koska näin saadaan hyvässä kasvussa olevat taimet istutettua suoraan kasvupaikalle. Pavut kannattaa liottaa ennen kylvöä yön yli haaleassa vedessä. Kylvö 1.5.2012 Kekkilän puutarhamullalla täytettyyihin kennoihin. Pavut työnnetiin 2-3 cm syvälle kennoihin 1siemen/ potti, peitetiin mullalla ja kasteltiin. Nostin kennot kotitarve kasvihuoneeseen itämään. Viileästä ja koleasta toukokuusta johtuen ruusupapu iti hyvin hitaasti. Ensimmäiset sirkka-lehdet näkyivät reilun viikonpäästä pilkistävän esille. Taimivaiheen ruusupavut viettivät kasvihuoneen lämmössä ja kastelusta ne nauttivat tarpeen mukaan.

Ruusupapu "Sunset". (Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

(Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

Istutus isoihin ruukkuihin taimia 6kpl /ruukku. Multana kekkilän puutarhamulta. Istutuksen jälkeen 1.5-2 metriä pitkät tukiseipäät ruukun reunoille, jotta taimet saavat kietoutua niihin vapaasti.

12.6.2012 taimet olivat istutus kuntoisia ja tanakoita. Kesäkuun halla yötkin olivat ohi ja istutus näin ollen mahdollista.

Ruukutuksen jälkeen hoitona säännöllinen kastelu ja lannoitus. Ensimmäiset kukkanuput ruusupapuihin ilmestyivät heinäkuun alussa, jonka jälkeen ruusupavut ovat kukkineet ahkerasti elokuun loppuun asti.

Kokemukset ruusupavun kasvatuksesta

Puna-valkokukkainen "Hestia" kukki kauniisti heinäkuussa mutta kylmä ja sateinen sää koitui lopuksi kohtaloksi. Ulkokasvatus ruukussa ei onnistunut. "Prizewinner" kukki koko kesän hyvin. Lehdet olivat terveitä ja tumman vihreitä. "Sunset" kukki todella hyvin. Lehdet isot ja vaalean vihreät.Lehdet maistuivat kuitenkin hyvin joillekkin toukille koska rikiä ja lovettuja lehden reunoja ilmestyi luvattoman paljon.

(Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

3.9.2012 Ruusupapukasvusto oli hyväkuntoinen ja vihreä. (Sirkka-Liisa Ojala, 2012)

Olen hyvin tyytyväinen ruusupapu kesääni ja aijon myös ensi kesänä kasvattaa ruusupapuja seinustalla ja kuistin reunustalla. Erityisesti niiden lehtevyys ja helppohoitisuus mielyttää. Ensikevään ruusupavut aijonkin lisätä omista siemenistä sillä paloista kuivattamalla saan siemeniä itselleni ja ystäville jaettavaksi. Näin voi jakaa iloa ruusupavuista muillekkin.

Lähteet

Wikipedia, Ruusupapu 3.10.2012

Pikkukokki.fi: Ruusupapu täyttää parvekkeen