Vuorikaunokki

Tekijä: Taina Kiimamaa (2013)

Vuorikaunokki (Centaurea montana) on alun perin kotoisin Keski-Euroopasta. Sitä kasvaa luonnonvaraisena Alpeiden, Pyreneiden ja Karpaattien tuoreilla vuoristoniityillä ja valoisissa vuoristometsissä. Suomessa luonnonvaraista vuorikaunokkia esiintyy Etelä-Suomessa viljelyjäänteenä ja kukkapenkkien karkulaisena asutuksen lähistöllä esim. tienpientareilla ja lehdoissa. (Salo & Salo, 2009; Vuorikaunokki.)

Vuorikaunokki on monivuotinen, rehevä maarönsyllinen ruoho. Se kasvaa noin 30 - 70 cm korkeaksi ja sen harvakarvainen haaraton varsi on siipipalteinen. Suikeat lehdet ovat ruodittomat, ehytlaitaiset, hiukan harmahtavat ja alta seittikarvaiset. Mykeröitä kehittyy 1 - 3. Laitakukat ovat isoja ja sinisiä ja kukan keskellä olevat kehräkukat ovat tumman sinipunaisia. Parhaiten vuorikaunokki viihtyy tuoreessa ravinteikkaassa tai kuivassa kalkkipitoisessa maassa, aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. (Salo & Salo, 2009; Vuorikaunokki.)

Suomessa vuorikaunokkia on käytetty koristekasvina monipuolisesti puutarhassa, sillä se sopii niin kivikkopuutarhoihin kuin perennapenkkiinkin ja se on myös oiva leikkokukka. Vuorikaunokki kukkiin kesä-heinäkuussa ja on vanhemmiten reheväkasvuinen ja runsaskukkainen. Vuorikaunokin kukka on perinteisesti sininen, mutta siitä on olemassa myös valkoinen sekä violetti muunnos. Kukkavarret kannattaa leikata kukinnan jälkeen, sillä silloin vuorikaunokki kukkii uudelleen syksyllä, jopa syyskuuhun asti. (Riikonen & Tolvanen, 2003; Salo & Salo, 2009.)

Vuorikaunokki on helppo saada uuteen paikkaan, sillä sitä voi lisätä keväisin siemenestä tai jakamalla vanhoja kasvustoja keväällä tai syksyllä. Vanhassa paikassa vuorikaunokki leviää maanalaisten rönsyjen avulla ja se myös kylväytyy itsestään tuulen avulla. (Riikonen & Tolvanen, 2003; Salo & Salo, 2009.)

(Taina Kiimamaa, 2013)

Omat kokemukseni

Meille vuorikaunokki on tullut yli 30 vuotta sitten vanhasta puutarhasta, jossa sitä oli ollut jo pitkään. Vuorikaunokki on viihtynyt hyvin perennapenkissä pionien välissä, sillä paikka on aurinkoinen ja maa multavaa. Vuorikaunokki on helppohoitoinen ja erittäin talvenkestävä kasvi. Ainoa toimenpide, joka vuorikaunokille kannattaa tehdä, on kukkavarsien leikkaus kukinnan jälkeen. Vuorikaunokki ränsistyy kukinnan jälkeen, joten leikkaus tekee siitä paremman näköisen ja samalla se takaa uuden kukinnan syksyllä. Myös uusien versojen kitkeminen uusista ei toivotuista paikoista, kuuluu vuorikaunokille tehtäviin hoitotoimiin. Sen olen havainnut että liian ravinteikkaassa maassa vuorikaunokki kasvattaa hentoja varsia, jotka eivät pysy pystyssä ilman tukea. Tämän vuoksi se kannattaa istuttaa hieman huonommalle paikalle, jolloin siitä tulee tukeva ja pystykasvuinen.

Vuorikaunokki kuuluu kaunokkien sukuu, jotka ovat yleisesti hyviä mesikasveja erityisesti perhosille (Salo & Salo, 2009). Kesäisin olen seurannut hyönteisten lentoliikennettä vuorikaunokin ympärillä, mutta en ole havainnut sillä oleva mitään erityistä suosiota. Ainakaan mehiläiset eivät siitä piittaa.

Lähteet

Riikonen, A. & Tolvanen, M. 2003. Pihan ja puutarhan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY.

Salo, U. & Salo, P. 2009. Pihan perinnekasvit. Hämeenlinna: Minerva Kustannus Oy.

Luontoportti: Vuorikaunokki. Viitattu 18.9.2013.