Tapiolan historia kulttuurimaisemana

"Nykyajan tunnuksena ei enää ole 'puistoja kaupunkeihin', vaan 'kaupungit puistoihin', ts. rakennukset luonnon piiriin.

Siten sulautuvat pihat ja tonttialueet yhdessä viereisten rakentamattomien alueiden kera suureksi yhtenäiseksi puistokaupungiksi, missä ihminen ja luonto jälleen voivat löytää toisensa, niin että elämän raittius ja ilo voi palata kaupunkeihin, mistä suurkaupungistuminen jo oli ne melkein karkoittanut."

- Otto-Iivari Meurman 1947, Asemakaavaoppi s. 367

Tapiolan historia juontaa juurensa 1950-luvun alkuun ja sotien jälkeisenä aikana vallinneeseen asuntopulaan. Asuntosäätiö johtajanaan varatuomari Heikki von Hertzen otti tuolloin projektikseen suunnitella Espooseen täysin uudenlaisen asuinalueen, nykyaikaisen suomalaisen puutarhakaupungin.

Hertzen hahmotteli ajatuksiaan jo v. 1946 pamfletissaan "Koti vaiko kasarmi lapsillemme". Teoksessaan hän arvosteli voimakkaasti Helsingin umpikortteleita, ja toi esille mm. englantilaisten puutarhakaupunkien hyviä puolia. Ilmestyessään kirja herätti runsaasti keskustelua hyvän asuinalueen perusasioista, ja sen periaatteet muodostivat ohjenuoran Tapiolan rakentamiselle.

Kuva Heikki Von Hertzenin teoksesta "Koti vaiko kasarmi lapsillemme", jossa kuvatut periaatteet Tapiolan rakentaminen loi todeksi.

Hertzenillä oli vahva visio puutarhakaupungista, joka toimisi terveellisenä ja viihtyisänä kasvupaikkana lapsiperheille. Tapiolaa suunniteltaessa tiiviin betonikaupungin ongelmista haluttiin eroon toteuttamalla luonnonläheinen asuinympäristö, jossa kaikki rakentaminen liikennesuunnittelusta ja peruspalveluista alkaen lähtisi asukkaiden hyvinvoinnista. Tapiolan eräänä lähtötavoitteena olikin yhtenäisesti suunniteltu alue, jolla saattoi kohtuuhintaisesti asua kaupunkimaisten palveluiden läheisyydessä, mutta nauttia samalla luonnosta ja ympäristön avaruudesta.

Tapiola rakennettiin erityisesti lapsiperheille sopivaksi asuinpaikaksi. Kuva Heikintorin liukumäestä 1970-luvulta.

Tapiola perustettiin Hagalundin kartanolta ostetulle 238 hehtaarin maa-alueelle, jolla oli voimassa arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin puutarhakaupunkimainen asemakaava (1945). Myöhemmin kehitystä jatkettiin Aarne Ervin vetämän arkkitehtiryhmän toimesta suunnittelemalla mm. Tapiolan keskusallas ympäristöineen, sekä 1960-luvun aikana valmistunut Tapiolan uimahalli ulkoaltaineen, Heikintori, Keskustorni ja viereinen Tapiontorin ostoskeskus. Ervin suunnittelema on myös vuonna 1974 valmistunut Tapiola Garden -hotelli.

Tapiola rakennettiin kunnallisesta yhteiskuntarakenteesta erillisenä alueena Espoon kunnan kantoja kyselemättä, valtiovallan suojeluksessa. Koska Asuntosäätiöllä ei näin ollen ollut Espoon kanssa erillistä sopimusta Tapiolan rakentamisesta, kustansi se alueen kunnallistekniikan itse. Vasta vuonna 1958 astui voimaan laki, jolla kunnat velvoitettiin rakentamaan kunnallistekniikka asuinalueilleen.

Nimi "Tapiola" syntyi vuonna 1953 järjestetyn yleisökilpailun tuloksena. Nimen katsottiin luonnehtivan hyvin puutarhakaupungin luonnonläheistä aluetta, jossa monet nykyiset kadunnimet (kuten "Mäntyviita") olivat olleet kulkuväylien niminä jo vanhastaan.

Tapiolan keskusta ja ympäristö ilmakuvassa 1970-luvulla. Kuva: Pentti Harala (vanha postikortti)

Aarne Ervin suunnittelema Keskustorni ja Keskusaltaan suihkulähteet valaistuina. Kuva: Vanha postikortti

Koska Tapiolan maa-alue oli ostettu velaksi, oli Tapiola rakennettava osissa. Näistä ensimmäinen oli n. 1950-luvun puolivälissä rakennettu Itäinen lähiö, joka konkretisoi Hertzenin ajatukset puutarhakaupungista. Tästä seuraava oli 1950-luvun lopulla toteutettu Läntinen lähiö, joka oli rakennustehokkuudeltaan korkeampi, käsittäen maaston mukaan toteutettuja tornitaloja, kuten arkkitehti Viljo Revellin "taskumattitalot". Myöhemmin toteutettiin myös Pohjoinen lähiö sekä Asuntosäätiön osalta viimeisenä Suvikummun alue 1960-luvun lopulla.

Tarkempaa tietoa Tapiolan yksittäisten alueiden rakentamisperiaatteista on luettavissa esimerkiksi Suomen arkkitehtuurimuseon sivuilta.

Keskusallas, Tapiontori ja Keskustorni ovat osa Aarne Ervin suunnittelemaa Tapiolan ydinkeskustaa. Kuva on otettu 1960-luvulla.

Ervin keskustaan kuuluva Tapiontorin suihkulähde vuonna 1962. Espoon kaupunki hävitti suihkulähteen rungon keväällä 2014.

Ennakkoluulottoman toteutuksensa ansiosta Tapiolan puutarhakaupunki on jo 1960–luvulta lähtien tunnustettu kaupunkisuunnittelultaan ainutkertaiseksi helmeksi paitsi Suomen, myös koko maailman asuinalueiden joukossa. Tätä kuvaa sekin, että Tapiola on yksi Ympäristöministeriön vuonna 1994 valitsemista Suomen 27 kansallismaisemasta.

Nykypäivänä Tapiola on tärkeä palveluiden ja kulttuurin keskus Etelä-Espoossa, ja kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) alueisiin. Tapiolan kehitys on 2000-luvun alusta asti ollut vahvassa murroksessa länsimetron rakentamisen myötä (ks. Tapiolan kehittämisprojekti 2000-2020), mikä on nostanut monessa asukkaassa esiin huolta alueen tulevaisuudesta.

Voidaanko Herzenin alkuperäistä visiota soveltaa puutarhakaupungin rakentamisessa vielä nykypäivänäkin? Miten Tapiolaa tulisi kehittää tulevaisuudessa?

Vuodesta 1956 toiminut asukasyhdistys Tapiolan Kilta ry pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin yhdessä asukkaiden ja päättäjien kanssa.